trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 9, 2009 23:29:48 GMT 3
Tulin miettineeksi teoriaa ja ajattelin siksi kysellä, millaisia suhteita ihmiset kehittävät hahmoihinsa. Selvennän vähän esimerkkejä ja sen jälkeen annan pallon teille.
Kokemisen välineellä tarkoitetaan, että hahmo on keino kokea itse jotakin erilaista, eräänlainen johdattaja uuteen maailmaan. Hahmon kautta voi myötäelää jotakin sellaista, joka ei tässä maailmassa ole mahdollista. Pelatessa hahmon tarkoitus on viedä tarinaa eteenpäin, joko suunniteltuun tai suunnittelemattomaan suuntaan. Hahmon tuntemuksia enemmän sinuun vaikuttaa tarina.
Persoonana tarkoitan henkilökohtaista suhtautumista hahmoon. Hahmo on sinulle henkilö ja sen merkitys on toimia itsenään siinä ympäristössä, jonka peli sille asettaa. Pelatessa hahmon tarkoitus on olla itsensä. Tarinaa enemmän sinuun vaikuttavat hahmon tuntemukset.
Kumpikaan vaihtoehto ei syö pois mahdollisuutta eläytyä tai kokea. Lisäksi moni varmasti kokee kuuluvansa jollain tapaa kumpaankin äärimmäisen stereotyyppiseen kategoriaan. Valitse se vaihtoehto, joka on lähinnä omaa ajatustasi. Kommentissa voit sitten selvittää halutessasi henkilökohtaisemmin ajatuksiasi.
PP= pöytäpelaaja. Joko pelaat aktiivisesti tai olet joskus pelannut aktiivisesti pöytäpelejä. Mainitse viestissäsi.
|
|
|
Post by dallan on Dec 10, 2009 0:40:18 GMT 3
Todella hyvin kirjoitetut nuo kahden eri pelaamistavan kuvaukset!
Foorumipeleissä suhtaudun hahmoon ehdottomasti persoonana. Pelatessa tarinan rooli on olla minulle välineenä saada hahmo kokemaan erilaisia asioita. Pidän esimerkiksi hahmojen keskustelemisesta silloin, kun sen saa onnistumaan ja olen pelannut kokonaisia minusta todella hyvin onnistuneita pelejä siten, että niissä ei tapahdu mitään muuta oleellista kuin hahmojen välistä ajatuksenvaihtoa. Kirjoittelen monia vuoroja niin, että kuvailen hahmon ajatuksia tai puhumista suurimman osan ajasta ja vain minimaalisesti sitä, mitä se varsinaisesti tekee tai mitä ympärillä tapahtuu. Ääriesimerkkinä voisi olla selittää pitkä pätkä erilaisia mietteitä vuorossa, jossa itse hahmo makaa tajuttomana eikä harrasta mitään hengittämistä kiinnostavampaa toimintaa.
Toisaalta taas tapahtumat ovat mitä mainioimpia hahmon tunteiden lähteitä ja näin pidän myös siitä, että voin laittaa hahmoni vaikka johonkin hyvin epänormaaliin ympäristöön kuten katastrofialueelle. Tällöinkin minulle on kuitenkin tärkeintä käsitellä hahmon tuntemuksia niissä olosuhteissa, vaikka poikkeuksellisesti saatan kirjoittaa suurimman osan vuoroani tapahtumien kuvailua. Tapahtuminen kohokohdaksi minulle tämänkaltaisessa tilanteessa saattaa nousta vaikka kohtaus, jossa hahmot kohtaavat vanhempansa menettäneen lapsen sen sijaan, että keskityttäisiin eniten esimerkiksi siihen, miten hahmot selviävät pois katastrofialueelta. Tilanteiden ei tietenkään suinkaan tarvitse olla laadultaan äärimmäisiä tai edes dramaattisia, että niistä saisi paljon irti.
Äänestämisen kannalta hankalaa on kuitenkin, että pelaan vuorostaan pöytäroolipelejä lähellä tuota toista äärimmäistä kategoriaa. En yleensä edes eläydy niissä hahmoihini vaan kaksi ylivoimaisesti korostuvinta tärkeintä asiaa pöytäpeleissäni on keskustelut ja itse tarinan eteneminen. Hahmojen tunteet tulevat kuvaan yleensä vain heidän toiminnallisten päätöstensä kautta, mutta niitä ei muulla tavalla mietitä tai käsitellä. Pöytäpelien pelaaja ja ei-pelaajahahmoni ovat yleensä nopeasti tehtyjä ja jonkin piirteensä suhteen äärimmäisiä, mutta muuten kuin liki ilmaa. Niitä voi usein kuvailla muutamalla sanalla kuten ”sadistinen murhaaja ja laittoman uhkapelin pyörittäjä”, ”kohtelias ja laskelmoiva, mutta tunteeton liikemies” tai ”äärimmäisen itserakas muiden ahdingosta nauttiva miljonääri.”
Rakennan pöytäroolipelien hahmoni yleensä pelkkää pelimekaniikkaa tuijottaen enkä koskaan valitsisi hahmolle epäoptimaalisia kykyjä pelkästään roolipelaamissyistä. Nautinkin pöytäroolipelien tarjoamasta pelimekaniikan pelaamisesta, mitä ehkä voidaan pitää tarinasta pitämisen ja lautapelin pelaamisesta pitämisen rajatapauksena.
Näistä kahdesta pelimuodosta foorumipelaaminen tuntuu minusta paljon enemmän roolipelaamiselta ja pöytäroolipelaaminen enemmän yleiseltä hauskanpidolta. Ei sillä tosin, että pitäisin kumpaakaan pelitapaa jotenkin parempana kuin toista. Kyse on vain omista mieltymyksistäni. En äänestänyt mitään vaihtoehtoa, sillä minusta tuntuu, että vaihtoehdot 1 ja 4 ovat minulla yhtä aikaa voimassa.
|
|
|
Post by R.C. on Dec 10, 2009 16:06:09 GMT 3
En ole pp, mutta hahmoni on minulle molempia. :S En vain voinut poissulkea kumpaakaan... Molemmat kuvaukset (hyvin kirjoitetut!) kolahtivat yhtä kovaa.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 10, 2009 18:07:54 GMT 3
Heh, näyttäisi siltä että tähän tarvittaisiin yksi vaihtoehto lisää joka sisällyttää molemmat koska minäkään en oikeastaan osaa valita noista kahdesta. Juu ja minulla ei tosiaan ole mainittavaa kokemusta pöytäpelaamisesta, vain tekstipohjaisesta "tarinan kerronnasta".
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 10, 2009 19:57:33 GMT 3
Heh, muuten hyvä, mutta mikäli laitan yhden vaihtoehdon lisää, homma ei enää aja asiaansa. Tarkoitus onkin valita nimenomaan jompikumpi. Vaikka kuinka olisi kummankin kannalla, niin uskon että valinta on silti mahdollinen. Minä esimerkiksi pidän tarinaa erittäin tärkeänä itselleni, mutta siitäkin huolimatta valitsisin vaihtoehton 2, koska hahmo on minulle kuitenkin selkeästi enemmän persoona, kuin pelkkä väline.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 10, 2009 20:38:14 GMT 3
No, siinä tapauksessa valitsin vaihtoehdon 4. Hahmon kautta on mukava "kokea" tarinaa, mutta nimenomaan tämän tietyn persoonan käyttäytyminen tilanteissa on minulle oleellisempaa kuin itse tapahtuma.
|
|
|
Post by dallan on Dec 11, 2009 0:04:31 GMT 3
Valitsin myös vaihtoehdon 4. Olen kuitenkin aina kokenut, että se tuntuu enemmän roolipelaamiselta kuin vain pelaamiselta, miltä omat pöytäroolipelini tuntuvat.
|
|
|
Post by submarine on Dec 13, 2009 16:55:26 GMT 3
Tjaa-a, pohditaas. Loppujen lopuksi olen PP (eipä sillä että ne pelejä välttelevät änkeröiset täällä sitä ainakaan auttaisivat), ja hahmoni tuppaavat olemaan persoonia. Usein taka-ajatuksena on jonkin teeman tutkiminen, mutta siitä huolimattakin luon sitä varten hahmon, en kuorta johon astun itse. Haluan siis nähdä, mitä tekee jokin hahmoni tietyssä tilanteessa, en miltä se minusta tuntuu. Toisinaan tämä onnistuu niin hyvin, että hahmoni kykenevät yllättämään jopa minut, kun tajuan että se tekeekin tilanteessa jotain, mitä en ole ennalta aavistanut. Eli varmastikin persoonia.
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Mar 28, 2010 19:01:00 GMT 3
En ole PP, koskaan ollutkaan ja hahmoni on minulle persoona. He kaikki ovat.
Hahmot ovat minulle todellä tärkeitä, ainakin ne, joihin kiinnyn. Haluan viedä heitä tarinoiden läpi ja luoda samalla uusia. On hauskaa seurata, miten ihan itsestään hahmojen luonteet, asenteet ja suhteet muihin muuttuvat ja kehittyvät. Samalla pidän siitä, miten saa eläytyä luomiensa hahmojen ajatusmaailmaan ja tunteisiin sekä seurata heidän elämäänsä sekä "arkipäiväisinä" että "eeppisinä hetkinä.
|
|