Post by submarine on Oct 4, 2009 14:22:28 GMT 3
((Kutsupeli Suolatun kanssa.))
"Kuulkaa, minä voin maksaa. Minulla on kätkö. Ihan oikeasti, minulla on rahaa piilossa! Sanokaa nyt jotain, hei! Ette te voi tehdä näin, ette te voi! Minulla on tovereita, he tappavat teidät kunhan saavat tietää!"
"Nyt jo turpa kiinni!" Nyrkinisku suulle keskeytti valittavan anelun. Lyöjällä oli melkoisesti enemmän kokoa kuin lyödyllä, ja kädet selän taakse sidottuina tämä ei edes kyennyt kohottamaan niitä torjuakseen. Mies kaatui maahan, mutta lyöjä, joka piteli tämän köyttä, ei sallinut jäädä makaamaan vaan alkoi repiä tätä voimalla ylös.
"Nyt olet hiljaa ja tulet, tai leikkaan sinulta kielen!" karjaistiin perään, kun vangittu vastentahtoisesti lähti laahustamaan narusta pitelevän perässä pitkin maantietä. Oli kuuma päivä, ja toisin kuin kaksi vangitsijaansa, ei luisevanpuoleinen mies saanut edes vettä. Tämä näytti vähintäänkin huonovointiselta useine haavoineen ja ruhjeineen.
Vanha rotta vilkaisi jälleen taakseen, kun Varnu antoi taas nyrkkiä vangille. Eipä siinä mitään, antakoon. Tapettavaksi oli menossa kuitenkin, ei kunnolla olisi väliä. Totta puhuen rotta olisi melkein voinut itsekin antaa muutaman iskun, ruikutus ja hidastelu ottivat hermoille, mutta kuuma ja seisova ilma veivät puhdin. Niinpä rotta keskittyikin mieluummin vesileiliinsä, kuin voimiensa kuluttamiseen. Niitä oli jo vähänpuoleisesti muutenkin. Matkaa olisi vielä hyvänpuoleisesti, ja vaikka maantie olikin paremmansorttinen, ei kävely silti ollut mitään juhlaa. Ympärilläkin oli vain metsää ja peltoa. Ja pelloilla muutama maanviljelijä murehtimassa vedenpuutetta.
Vanha rotta oli rial, ja vanha sellaiseksi. Rialit olivat rottia, jos sen yksinkertaisesti halusi sanoa. Melkein miehen mittaisia, kaksijalkaisia, älykkäitä rottia. Rottaihmiseksikin jotkut niitä sanoivat, mutta se oli auttamatta väärin. Ihmistä ei ollut tässäkään rialissa yhtään, vain rottaa - rottaa valtavassa koossa ja kahdella jalalla. Ja tässä tapauksessa melkoisen pitkä veitsi ja nuija käden ulottuvilla, kantamuksia selässä ja vesileili tiukasti nelisormisessa kädessä.
Tarkalleen ei Vanha rotta tiennyt vuosiensa määrää, mutta oli niitä kuitenkin varmasti lähemmäs kymmenen. Se oli paljon rotalle. Niinkin paljon, että se alkoi jo näkyä. Joskus Vanha rotta oli ollut suuri ja vahva, mutta vuodet olivat jo alkaneet ottaa antamaansa, ja ikä oli hiljalleen painamassa kasaan, viemässä voimaa varresta ja harventamassa ruskeanpuoleista turkkia. Silmätkään eivät enää toimineet samalla tavalla, eivät etenkään porottavassa auringonpaisteessa.
"Antakaa edes vettä! Antakaa nyt vähän, minä näännyn!" vanki huusi taas, havahduttaen Vanhan rotan hyvin alkaneista pohdinnoista. Rotta vilkaisi taas taakseen, juuri parahultaisesti nähdäkseen avokäden iskevän valittajaa päänsivuun. Tämä naksautti kieltään ja imi hieman lisää vettä leilistä. Koko hommasta oli ollut paljon enemmän harmia, kuin olisi pitänyt.
Muutama päivä sitten oli Vanha rotta ja Varnu palkattu etsimään tappaja. Mies oli iskenyt puukkonsa ainakin neljään mahaan, ja se oli tarpeeksi paljon muutaman palkkamiekan värväämiseen. Kyseessä ei kai ollut mitään erikoisempaa, pelkkä liian uskaliaaksi käynyt rosvo. Vanha rotta ei ennestään tuntenut suurikokoista Varnua, mutta juttuun oli tultu silti aivan tarpeeksi hyvin. Rotta ei halunnut tietää mitään miehestä, eikä mies rotasta, ja se oli ollut hyvin toimiva järjestely. Joka tapauksessa, karkurin jäljet olivat johtaneet lävitse metsän, ympäri peltoja ja jo toiseen kyläänkin. Näillä seuduilla kylät olivat harvassa, ja olikin pieni ihme että etsitty oli löytynyt vain kolmessa päivässä - tai edes ollenkaan.
Kun mies oli lopulta löydetty, oli tämä taistellut vastaan kuin heikkopäinen, mutta jäänyt lopulta auttamattomasti alakynteen. Ja sen jälkeen olikin valitusta, anelua, uhkailua ja lupailua saatu kuunnella koko matka. Selvästikin mies tiesi mitä tuleman piti, sillä tämä alkoi käydä epätoivoiseksi, oli ollut vähällä päästä irti siteistään yövyttäessä vaikka ne olivatkin olleet erityisen tiukat.
Joten tässä sitä nyt sitten oltiin. Hyvällä tuurilla palkkiota voisi kerätä jo iltaan mennessä, ja Varnu saattaisi hyvinkin päästä antamaan tappoiskun, kuten oli jo haaveillut ja lupaillut. Suurikokoinen lännen mies oli tulistunut jo pahasti hermoille käyvään vankiin ja aikonut jo muutamaan otteeseen iskeä tältä pään harteilta kirveellään. Vanha rotta ei viitsinyt ajatella koko asiaa, kyseessä oli vain yksi palkkionmetsästys muiden joukoissa. Kunhan rahat saataisiin, niin voisi taas suunnata jonnekin muualle. Jonnekin, missä tiet olisivat lyhyempiä ja vähemmän kivisiä ja sää viileämpi.
"Kuulkaa, minä voin maksaa. Minulla on kätkö. Ihan oikeasti, minulla on rahaa piilossa! Sanokaa nyt jotain, hei! Ette te voi tehdä näin, ette te voi! Minulla on tovereita, he tappavat teidät kunhan saavat tietää!"
"Nyt jo turpa kiinni!" Nyrkinisku suulle keskeytti valittavan anelun. Lyöjällä oli melkoisesti enemmän kokoa kuin lyödyllä, ja kädet selän taakse sidottuina tämä ei edes kyennyt kohottamaan niitä torjuakseen. Mies kaatui maahan, mutta lyöjä, joka piteli tämän köyttä, ei sallinut jäädä makaamaan vaan alkoi repiä tätä voimalla ylös.
"Nyt olet hiljaa ja tulet, tai leikkaan sinulta kielen!" karjaistiin perään, kun vangittu vastentahtoisesti lähti laahustamaan narusta pitelevän perässä pitkin maantietä. Oli kuuma päivä, ja toisin kuin kaksi vangitsijaansa, ei luisevanpuoleinen mies saanut edes vettä. Tämä näytti vähintäänkin huonovointiselta useine haavoineen ja ruhjeineen.
Vanha rotta vilkaisi jälleen taakseen, kun Varnu antoi taas nyrkkiä vangille. Eipä siinä mitään, antakoon. Tapettavaksi oli menossa kuitenkin, ei kunnolla olisi väliä. Totta puhuen rotta olisi melkein voinut itsekin antaa muutaman iskun, ruikutus ja hidastelu ottivat hermoille, mutta kuuma ja seisova ilma veivät puhdin. Niinpä rotta keskittyikin mieluummin vesileiliinsä, kuin voimiensa kuluttamiseen. Niitä oli jo vähänpuoleisesti muutenkin. Matkaa olisi vielä hyvänpuoleisesti, ja vaikka maantie olikin paremmansorttinen, ei kävely silti ollut mitään juhlaa. Ympärilläkin oli vain metsää ja peltoa. Ja pelloilla muutama maanviljelijä murehtimassa vedenpuutetta.
Vanha rotta oli rial, ja vanha sellaiseksi. Rialit olivat rottia, jos sen yksinkertaisesti halusi sanoa. Melkein miehen mittaisia, kaksijalkaisia, älykkäitä rottia. Rottaihmiseksikin jotkut niitä sanoivat, mutta se oli auttamatta väärin. Ihmistä ei ollut tässäkään rialissa yhtään, vain rottaa - rottaa valtavassa koossa ja kahdella jalalla. Ja tässä tapauksessa melkoisen pitkä veitsi ja nuija käden ulottuvilla, kantamuksia selässä ja vesileili tiukasti nelisormisessa kädessä.
Tarkalleen ei Vanha rotta tiennyt vuosiensa määrää, mutta oli niitä kuitenkin varmasti lähemmäs kymmenen. Se oli paljon rotalle. Niinkin paljon, että se alkoi jo näkyä. Joskus Vanha rotta oli ollut suuri ja vahva, mutta vuodet olivat jo alkaneet ottaa antamaansa, ja ikä oli hiljalleen painamassa kasaan, viemässä voimaa varresta ja harventamassa ruskeanpuoleista turkkia. Silmätkään eivät enää toimineet samalla tavalla, eivät etenkään porottavassa auringonpaisteessa.
"Antakaa edes vettä! Antakaa nyt vähän, minä näännyn!" vanki huusi taas, havahduttaen Vanhan rotan hyvin alkaneista pohdinnoista. Rotta vilkaisi taas taakseen, juuri parahultaisesti nähdäkseen avokäden iskevän valittajaa päänsivuun. Tämä naksautti kieltään ja imi hieman lisää vettä leilistä. Koko hommasta oli ollut paljon enemmän harmia, kuin olisi pitänyt.
Muutama päivä sitten oli Vanha rotta ja Varnu palkattu etsimään tappaja. Mies oli iskenyt puukkonsa ainakin neljään mahaan, ja se oli tarpeeksi paljon muutaman palkkamiekan värväämiseen. Kyseessä ei kai ollut mitään erikoisempaa, pelkkä liian uskaliaaksi käynyt rosvo. Vanha rotta ei ennestään tuntenut suurikokoista Varnua, mutta juttuun oli tultu silti aivan tarpeeksi hyvin. Rotta ei halunnut tietää mitään miehestä, eikä mies rotasta, ja se oli ollut hyvin toimiva järjestely. Joka tapauksessa, karkurin jäljet olivat johtaneet lävitse metsän, ympäri peltoja ja jo toiseen kyläänkin. Näillä seuduilla kylät olivat harvassa, ja olikin pieni ihme että etsitty oli löytynyt vain kolmessa päivässä - tai edes ollenkaan.
Kun mies oli lopulta löydetty, oli tämä taistellut vastaan kuin heikkopäinen, mutta jäänyt lopulta auttamattomasti alakynteen. Ja sen jälkeen olikin valitusta, anelua, uhkailua ja lupailua saatu kuunnella koko matka. Selvästikin mies tiesi mitä tuleman piti, sillä tämä alkoi käydä epätoivoiseksi, oli ollut vähällä päästä irti siteistään yövyttäessä vaikka ne olivatkin olleet erityisen tiukat.
Joten tässä sitä nyt sitten oltiin. Hyvällä tuurilla palkkiota voisi kerätä jo iltaan mennessä, ja Varnu saattaisi hyvinkin päästä antamaan tappoiskun, kuten oli jo haaveillut ja lupaillut. Suurikokoinen lännen mies oli tulistunut jo pahasti hermoille käyvään vankiin ja aikonut jo muutamaan otteeseen iskeä tältä pään harteilta kirveellään. Vanha rotta ei viitsinyt ajatella koko asiaa, kyseessä oli vain yksi palkkionmetsästys muiden joukoissa. Kunhan rahat saataisiin, niin voisi taas suunnata jonnekin muualle. Jonnekin, missä tiet olisivat lyhyempiä ja vähemmän kivisiä ja sää viileämpi.