|
Post by submarine on Oct 3, 2009 22:33:30 GMT 3
Heipä hei. Eli etsisin tässä jälleen peliä. Tarkoitus olisi pelata epäeeppistä lowfantsua, eli siis matalalentoista tavaraa, jossa ihmiset ovat ihmisiä, taikuus harvinaista ja hahmot "normaaleja". Pelissä itsessään voi kuin voikin tulla vastaan yliluonnollisuuksia, mutta lähtökohtaisesti hakisin hahmoja, joiden suurin ongelma ei ole esimerkiksi se, että tuhoaisiko vihollisen tällä kertaa tulella vaiko salamoilla. Sanottakoon suoraan, että pidän suuresti palkkamiekoista ja -sotureista ja muistakin tapauksista, jotka ovat nähneet jo maailmaa ja osaavat siellä hieman kulkeakin. Mutta toisaalta en haluaisi nähdä myöskään suurmestareita, joiden miekka kaataa miestä kuin viljaa ja jotka osaavat jo kaiken. Hyvää keskitasoa, jos näin saa sanoa.
Eli saadakseni sanottavani sanotuksi, hakisin lowfantsumman puoleista peliä, todennäköisesti jonkinlaisen palkkamiekkameiningin puitteissa. Muitakin rotuja kuin ihmiset sallitaan, mutta enkelit, demonit, loharit, supervampyyrit ja muut jo pelkästään rotunsa puolesta ihmisen kaltaisen tallaajan nauraen murskaavat jääkööt tällä kertaa pois. Kysyä saa, jos ei ole varma mahtaisiko olla sopiva.
Tällaista tällä kertaa, jäämme odottelemaan kiinnostuneita.
|
|
suolattu
Member
Dura lex, sed lex
Posts: 55
|
Post by suolattu on Oct 4, 2009 11:04:48 GMT 3
Ilmottaisin Tuhotähti nimisen salamurhaajan tähän, jos sopii. On erittäin taitava lähitaistelussa, mutta muuten haavoittuvainen ja ei osaa magiaa missään muodossa.
|
|
|
Post by submarine on Oct 4, 2009 11:53:41 GMT 3
Passaahan tuo. Kirjoittelen aloituksen varmaankin kohtpuoleen.
|
|
|
Post by submarine on Oct 11, 2009 18:37:49 GMT 3
Nostetaanpa sitten uudelleen tämä topicci ylös. Edellinen peli ikävä kyllä ei oikein päässyt alkuunsa Suolatun jouduttua poistumaan keskuudestamme, joten uuden kirjoittamisen sijaan haen tässä lisää kiinnostuneita. Sama pätee kuin ennenkin, mutta voisin vaikka antaa jotakin ihan oikeaa juonenalun ajatusta kiinnostuneille.
Elikkä elikkä, tarkoituksena olisi pelata pikkuruinen romppaus, jossa otetaan tuntumaa eräänlaisiin velhojen eliittisotilaisiin, jotka joko olisivat kiinnostuneita hahmojen avusta tai ahdistelevat näitä esimerkiksi vaarallisena pitämänsä taikaesineen vuoksi. Taikuudesta huolimati peli olisi yhä lowfantsua, joten lohikäärmeitä ja katseella väkeä tuhoavia superolentoja ei oikein vieläkään haluaisi nähdä tässä. Oikeastaan voisi olla hyvä, jos hahmoilta ei sinänsä löydy mitään varsinaista taikuutta, paitsi mahdollisesti esineinä. Tämä siksi, että haluaisin pelissä velhojen olevan enemmänkin eräänlainen taustavoima, asioiden liikuttajia, eikä niinkään pelattavia hahmoja. Asiasta voidaan toki kuitenkin keskustella, jos haluja taikojaan on.
|
|