Post by meaway on Sept 12, 2009 12:27:56 GMT 3
ESITTELY:
Froswen on 19-vuotias mies, kotoisin pienestä läntisestä kylästä nimeltä Thorn. Joskaan hän ei siellä enää asu, vaikkakin käy siellä aina kun syysjuhlat järjestetään pimeiden iltojen valoksi.
Hän kuljeskelee pitkin maita ja mantuja, ja etsii paikkaa mihin jäädä aloilleen. Samalla hän kerää laumoittain tuttavuuksia, joita hän varjelee syvällä sydämmessään. Joka kerta kun hän kulkee tutun kylän ohi, Fros pistäytyy ystäviensä luona, ja saa aina töitä sieltä jos rahat ovat tiukassa.
Luonne:
Mielialat vaihtelevat kuin piiskaniskuista, ja siksi hän onkin niin mielenkiintoinen persoona. Mutta hän rakastaa illan viileyttä, ja hiljaisuutta. Sitten päinvastoin hän rakastaa myös pieniä kahakoita, ja seikkailuja, joita hänen vaihderikas elämänsä on pullollaan. Spontaani elämäntapa sopii hänelle kuin nakutettu, sillä omien sanojensakin mukaan hän pitää pienestä jännityksestä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Ei velvollisuuksia.
Menneisyys:
Toisaalta aika tavallinen. Toisaalta ei. Hänen vanhempansa olivat aina olleet hänelle rakkaita, ja jos huoli painaa, hän suuntaa katseensa kotiaan kohti, ja tietää, että siellä hänellä on aina paikka missä olla.
Frosen isä on Thornin kylän kievarinpitäjä. Lapsena hän leikki kievarissa aina kun pohjoisesta tuli kauppiaita kievariin keskustelemaan seuraavista siirroista kauppamarkkinoilla.
Hän rakasti, kun kievari oli täynnä erilaisuuksia, kiinnostavia ihmisiä, ja kolikoiden kilinää kun ne viskattiin huolettomasti kassaan.
Frosen äiti taas oli hänen mielestään ihana kotiäiti. Hänen äitinsä huolehti aina hänestä ja kolmesta sisaruksestaan: Wiestä, Ragolista, ja Serenasta.
Veljet ja yksi sisko asuvat eri puolella mantuja. Wie Thornissa, Ragol siellä sun täällä, Serena jossain kaukana etelässä merimiehen vaimona. Yksi hänelle myös hyvin tärkeitä henkilöitä on Riddi. Hänen koiransa, joka oli ollut hänen omansa 14-vuotiaasta lähtien. Viisas musta noutaja on hänen silti paras ystävänsä.
Aseistus:
Koska yllätyksiä Frosen elämä on täynnä, hän pitää mukanaan jousipyssyä, ja kahta ketterää veistä. Joskus Riddi kyllä auttaa tarpeen tullen.
Ulkonäkö:
Syvänvihreät silmät, ja luottavainen hymy ovat Froselle tavaramerkki. Kuriton tummanruskea tukka valuu yleensä silmille. Hän on 181 cm pitkä, ja käyttää pitkää, tummaa, nahkamaista takkia, ja yleensä sen alla vaaleita ohuita paitoja. Hän on hoikka, mutta aika lihaksikas. Toisessa korvassaan, hänellä killuu hopeinen rengas. Renkaasta taas riippuu pienen pieni " kulmahammas". Miehellä on myös suipot ja hymyilevät kasvot, ja vinon kiusoitteleva hymy - siinä on Froswen.