Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Feb 3, 2011 21:20:36 GMT 3
Carolyn avasi pääovet ja astui ulos kuulaaseen aamuun Eofte perässään. Hän odotti, että poika oli päässys pois oviaukosta, että pääsisi sulkemaan loitsulla ovet kaikilta kulkijoilta, kunnes hän itse jälleen palaisi ja ottaisi vallan.
”Selvä on”, Carolyn lausui kun oli saanut ovientelkeämisloitsunsa valmiiksi. Hän kulkisi puolipeninkulmaa vaikka juoksemalla, eikä siihen menisi kuin muutama tunti jos sitäkään, mutta jos poika halusi käyttää siihen aikaa, niin mikäs siinä. Carolynillä ei ollut mitään kiirettä kunhan ei alkaisi sataa. Silloin hän etsisi jonkin suojaisan kolon välittömästi eikä välittäisi pätkääkään seuralaisestaan.
”Riippuen siis siitä, kuinka usein sinun pitää levätä, itse pystyn kulkemaan hyvinkin pitkiä matkoja lepäämättä” , Nainen korjasi hymyillen ja alkoi laskeutua temppelin korkeita portaita kohti maan pintaa. Siitä oli hyvin pitkä aika, kun hän oli viimeksi laskeutunut näitä portaita. Yleensä Carolyn oli vain karannut jostain ikkunasta ja joutunut sitten kävelemään portaat ylös, jos hän siis oli jäänyt kiinni retkiltään, mitä hän ei usein tehnyt. Viime kerralla hän oli noussut portaat kissan hahmossaan, hän oli varma, ettei se ollut ollut vain unta. Nyt temppeli näytti hyvin erilaiselta ränsistyneenä ja auringon ensi säteissä märkänä kiillellen. Se näytti yllättävää kyllä jopa kauniilta. Ei ehkä samalla tavalla kuin miltä temppeli oli näyttänyt sen kukoistuksen aikana, mutta kauniilta kuitenkin.
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Feb 21, 2011 19:19:50 GMT 3
Eofte hymähti hiukan naisen vastaukselle selvästi tyytyväisenä. Hän ei ollut odottanut tämän olevan kovinkaan kestävä matkaaja, joten hän oli laskenut sen varaan, että kylään pääsyyn menisi aikaa, mutta ilmeisesti hän oli ollut väärässä. Joitakin tunteja heillä silti menisi, sillä mikäli nuorukainen oikeassa oli, maasto oli vaikeakulkuista ja vaikka hän kuinka matkustaisi elämäntavakseen, hänen seirautensa ei antanut hänen kehonsa vahvistua kunnolla niin, että hän koskaan voisi kulkea väsymättä samanlaisia matkoja, kuin häntä vähemmänkin matkustelevat. Se, että hän ylipäätään jaksoi matkustella jatkuvasti oli todennäköisesti myös peräisin hänen sekalaisesta verestään. Sekä haltiat että lohikäärmeet olivat tunnettuja kadehdittavasta kestävyydestään ja se perimä salli laihankin nuorukaisen matkustaa pienemmillä levähdyksillä, kuin hänen olisi mahdollista jos hän olisi kokonaan ihminen.
Toisaalta... jos hän olisi kokonaan ihminen, ei hänen kehonsa kieltäytyisi toimimasta kunnolla.
"Siinä tapauksessa säästämme reilusti aikaa. Normaalioloissa matka ei olisi niinkään pitkä, mutta maasto on täällä hyvinkin kallioista ja sateen jälkeen niiden ylittäminen vaatii enemmän aikaa ja energiaa. Yritän kuitenkin pitää levähdykset alhaisina", Eofte vastasi Carolynille toivoen kehonsa kestävän hitaan kiipeämisen liukkailla kallioilla vielä useamman rasittavan matkapäivän jälkeen niin ettei hänen tarvitsisi pysähdellä joka välissä. Toistaiseksi ainakin nuorukainen tunsi olonsa vakaaksi, joten todenäköisesti hän pärjäisi ilman sen suurempia ongelmia. Sitä paitsi, hän ei nähnyt mitään syytä ryhtyä murehtimaan turhia nyt kun hänen tuore matkakumppaninsa suhtautui häneen edes hiukan suopeammin.
Yllättävän tyytyväisenä tilanteeseensa Eofte lähti astelemaan poikki temppelin ränsistyneen pihan, jonka ruoho kimalteli sateen jälkeensä jättämistä helmistä. Pitkät korret hipoivat nuorukaisen nilkkoja ja jättivät kantamansa pisarat hänen saappaidensa pinnalle tummentaen mokannahkaista pintaa, mutta kykenemättä kuitenkaan tunkemaan kylmiä helmiään saappaan läpi. Ruohokentän reuna tuli pian vastaan ja nuorukainen siirsi valtavan kuusen oksan sivuun astellakseen omia eilisiä jälkiään takaisin polulle.
*** Eoftelta ei mennyt kauaa löytää vähän käytetyt polut, joita hän oli edeltävänä yönä tallonut. Aikaa kuitenkin alkoi kulua yhä enemmän maaston käydessä vaikeakulkuiseksi. Nuorukaisen positiivinen mieliala synkistyi aavistuksen verran, kun pitkältä tuntuneen ajan jälkeen hän huomasi reitin käyvän yhä kivikkoisemmaksi, ilmoittaen selkeästi, ettei kallioisin osuus olisi kauakana. "Luulen, että reitin suurimmat kalliot ovat alle kilometrin päässä", hän kertoi matkakumppanilleen miettien kuinka vaikeaksi kiipeäminen vielä tulisi olemaan sateen jälkeen.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Feb 22, 2011 12:26:44 GMT 3
Carolynin matalat kengät eivät suojanneet hänen nilkkojaan sateen kyllästämältä kostealta aluskasvillisuudelta ja sai hänet sähähtämään muutaman kerran. Kaste kasteli myös hänen hameensa helman, tehden siitä ikävän kylmän ja sai sen liimautumaan vähän väliä naisen jalkojen ympärille. Carolyn piti kosteudesta ja märästä yhtä vähän kuin ennenkin. Eikä hän pitänyt sitä tosiasiasta, että hän oli unohtanut viittansa temppeliin. Carolyn seurasi Eoftea hiljaisuuden vallitessa. Maasto oli muutunut paljon siitä, kun hän viimeksi oli kävellyt näitä polkuja pitkin. Eivät polutkaan tainneet olla samoja, kun hän tarkemmin sitä ajatteli. Metsän olivat vallanneet oudot pohjoisen puut, joissa oli lehtien sijasta pehmeitä piikkejä. Carolyn oli nähnyt niitä vain kirjojen kuvissa eikä ollut voinut uskoa, että jossain oikeasti kasvoi puita, joissa ei ollut lehtiä tai kukkia koskaan. Mihin olivat kadonneet suurilehtiset ja –kukkaiset puut, joista hän oli niin pitänyt? Ilmasto vaikutti muutenkin paljon koleammalta, kuin se oli silloin ollut. Carolyn ei pitänyt muutoksesta yhtään. Hän ei pitänyt siitä, että asiat muuttuivat ilman, että hän sai tietää siitä
Nuorukainen tuntui tietävän minne he olivat matkalla. Carolynillä ei ollut tietoakaan siitä, missä täällä lähin kylä olisi. Temppelille hän kyllä löytäisi takaisin, siitä nainen oli varma. Hän tunsi temppelin vanhan voiman vartioivan paikallaan ja katsovan hänen menoaan. Pitkän ajan kuluttua Eofte ilmoitti vaikeamman osan alkavan jonkun, jota poika nimitti kilometrin päästä. Carolyn ei ymmärtänyt tätä määrettä eikä pitänyt siitä, että hänelle puhuttii sanoin, joita hän ei ymmärtänyt. ”Mikä on ’kilometri’ ?” Carolyn kysyi pistävästi ja katsahti poikaan. Polun molemmilla puolilla olevat kivet näyttivät epämukavan liukkailta, eikä häntä huvittanut alkaa kiivetä niiden päälle, mutta kissalle ei kuitenkaan tuottaisi ongelmia tehdä niin. Nuorukaiselle sitä vastoin siitä voisi koitua hieman ongelmia. Toinen ei vaikuttanut muutenkaan täysin terveeltä. Carolyn toivoi, että pystyisi hallitsemaan kissansa näin pitkän ajan jälkeen, kuin mitä hän oli nukkunut. Hän ei halunnut menettää opastaan. Pojassa oli tosin jokin outo tuoksu, kuin hän ei olisi kokonaan ihminen. Ehkä Eoftella ei olisikaan mitään ongelmaa hänen kissanhahmonsa kanssa.
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Mar 4, 2011 4:39:50 GMT 3
"Ah, anteeksi", Eofte pahoitteli tajuttuaan käyttävänsä naiselle täysin vierasta termiä, "kilometri on suurin piirtein yhtä paljon kuin kymmenesosa peninkulmasta", hän selitti heittäen pienen hymyn olkansa yli. Siirrettyään katseensa takaisin eteenpäin hän huomasi vähän käytetyn polun katoavan pian kokonaan liukkaan kivikon alle. Ilottomasti hymähtäen hän astui ensimmäisen kiven päälle ja jatkoi siitä matkaansa varoen, mutta kuitenkin vauhtiaan hidastamatta. Kokeneelle matkaajalle ei liukkaidenkaan kivien päällä kulkeminen ollut vaikein haaste, mitä matka voisi tarjota, mutta koska tätä nimenomaista reittiä harvat käyttivät, sammaleet olivat myös peittäneet suurimman osan kivistä. Ja koska kiviin ei mikään kasvi pystyisi kunnolla juurtumaan, ihailtavasta ketteryydestään huolimatta Eofte ei voinut olla miettimättä, miten hänellä oli kasassa kaikki ainekset kallonsa halkaisuun.
No, siltä hän sentään välttyi, vaikka alle viiden minuutin kuluttua jokin suurempi voima näytti päättävän matkaajan selviävän liian helpolla.
Yllättynyt älähdys pakeni nuorukaisen kurkusta sammaleen irrotessa ja liukuessa hänen saappaansa alta heittäen hänen tasapainonsa sijoiltaan. Märkä kivikko otti Eoften vastaan hänen kaatuessa selälleen kaikkea muuta kuin pehmeälle polulle. Ihmeen kaupalla nuorukaisen pää ei kuitenkaan kärsinyt vahinkoa, joskin muu kroppa tuntui siltä, että se saisi muutaman uuden mustelman sinne tänne. Eofte kirosi hiljaa yleiskielellä ja nousi istumaan vasenta hartiaansa hieroen. "Pitihän tämä arvata..." Hän mutisi lannistuneena tunnustellessaan jalkojaan. Kaikki luut tuntuivat ehjiltä, eivätkä niveleet olleet nyrjähtäneitä. Myös käsivarret liikkuivat normaalisti ja pieni kipu siellä sun täällä kieli enemmän ruhjeista kuin mistään vakavammasta. Hyvä. Alistuneesti hymyillen nuorukainen nousi seisomaan ja vilkaisi olkansa yli matkakumppaniinsa. "Ehkä huomasit sen jo, mutta kannattaa varoa, kivet ovat hiukan liukkaita." Matkaajan äänestä paistoi helposti läpi lämmin sarkasmi ja vielä kerran hymähtäen hän lähti astelemaan eteenpäin taka-ajatuksenaan laskea minuutteja ennen seuraavaa kaatumistaan.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Apr 9, 2011 8:51:37 GMT 3
Carolyn kuunteli pojan selityksen kilometristä ja nyökkäsi. Kilometri oli siis jokin hyvin lyhyt matka. Eofte vaikutti kömpelöltä kiivetessään kiviä pitkin, eikä Carolyn halunnut saattaa itseään samaan tilaan. Hän ei ole kömpelö ihminen. Hetken keskittymisen jälkeen naisen paikalla seisoi suurehko musta kissa, joka hetken epäröinnin jälkeen aloitti hänkin matkansa ylöspäin. Carolyn yllättyi, kun pystyi kissana tunnistamaan toisesta leijuvan oudon tuoksun. Kun hän sivusilmällään vilkaisi Eoftea, hän näki lohikäärmeen muodon toisen ympärillä. Yhtäkkiä kaikki se tuttu tappamisen halu, mikä normaalisti yritti vietellä hänen mieltään oli poissa. Carolyn pystyi keskittymään täydellisesti siihen, mitä oli tekemässä.
Carolyn sähähti nuorukaisen yhtäkkiä kaatuessa ja yrittäessä vahingoittaa itseään mitä typerimmällä tavalla. Aivan, Carolyn ajatteli vastaukseksi pojan kysymykseen silmiään pyöritellen ja hyppäsi ketterästi kiveltä kivelle ohittaen pian oppaansa. Toinen oli hidas ja kömpelö eikä hän ymmärtänyt, miten poika jaksoi tuota olomuotoa, kun hänellä oli lohikäärme valittavana.
Kului vielä hyvin pitkältä tuntunut aika, jonka aikana Carolyn ehti monta kertaa kyllästyä toisen hitauteen. Välillä hän mietti, että tekikö poika sen tahallaan vain ärsyttääkseen häntä, mutta hylkäsi ajatuksen kuitenkin nopeasti. Eofteei uskaltaisi vastustaa häntä näin avoimesti.
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Apr 29, 2011 15:58:35 GMT 3
Normaalisti suhteellisen sosiaalinen Eofte ei enää vaivautunut yrittämään keskustelunaloitusta, vaan tyytyi hiljaisuuteen ja kissaksi muuttuneen naisen nopean etenemisen seuraamiseen. Muodonmuutos oli vaikea taito, jota hän ei ollut pitkään aikaan nähnyt ja oli pakko myöntää, että hän kadehti naisen nopeaa ja ketterää kissamuotoa. Matkaaminen olisi reilusti helpompaa, jos nuorukainen voisi hylätä heikon kehonsa silloin tällöin, mutta veri hänen suonissaan kantoi liian monia ristiriitoja, estäen häntä kunnolla kanavoimasta voimakasta veriperintöään.
Sääli, mutta oli hän pärjännyt tähänkin asti ilman.
Kolea aamu eteni nopeasti lämpimäksi aamupäiväksi auringon noustessa koko ajan korkeammalle kuivatakseen sateen kasteleman maan ja polttaakseen matakalaisten niskaan. Eofte pärjäsi suurimman osan matkasta ilman sen suurempia ongelmia tai hidasteluja. Ainoastaan suurimmilla kallioilla, jotka toimivat hänelle maamerkkinä kertoen matkan olevan melkein ohi, hänen täytyi pysähtyä hetkeksi kesken kiipeämisen. Edeltävien päivien pitkät matkat olivat hiukan väsyttäneet häntä ja vaikka nuorukaisen kestävyyskunto oli hyvä, kiipeäminen liukkailla kivillä vaati hänen lihaksiltaan melkoisesti. Montaa minuuttia hän ei viitsinyt kuitenkaan levätä, osittain matkakumppaninsa, osittain ihan oman turvallisuutensa takia. Puolivälissä märkää kalliota kivipedin yläpuolella ei ollut paras mahdollinen paikka lepäämiselle.
Päästyään kallion laelle Eofte pyyhkäisi mustia suortuviaan pois kasvoiltaan pysähtyen nauttimaan näkymästä edessään. Pieni, mutta hyvin eläväinen kylä näkyi hyvin lähellä kalliota, jonka laella hän seisoi matkakumppaninsa kanssa. Pienet kadut olivat täynnä ihmisiä töissään ja askareissaan, värikkään torin hälinä kantautui vaimeana nuorukaisen korviin asti ja tarkastelupaikaltaan hän saattoi juuri ja juuri erottaa tumman rakennuksen, jonka kyljellä kasvavat tummat muratit peittivät lähes puolet puuseinien pinta-alasta: Metsästäjäkodin majatalon. Onnellinen, lähes rakastava hymy levisi nuorukaisen laihoille kasvoille hänen katsellessaan kylää ja majataloa, joidenka näkemisestä oli aivan liian pitkä aika. Hän ei ollut koskaan tuntenut mitään paikkaa kodikseen, mutta tämä kylä, Tharel, oli ollut Eoftelle erityinen hänen ensivierailustaan lähtien. Siellä häntä oli harvoin koetellut epäonni. Siellä oli paljon muita matkaajia, jotka kernaasti paitsi kuuntelivat, myös jakoivat tarinoita. Siellä oli ihmisiä, jotka ilahtuivat hänen näkemisestään. Kaiken kaikkiaan, kylä oli nuorukaiselle eräänlainen turvapaikka.
"Pääsimme tänne nopeammin kuin ajattelin", Eofte totesi irrottaessaan vyöltään vesileilinsä. "Kylä ei ole mitenkään erityisen loistelias, mutta on täynnä elämää, uutisia sekä ystävällisiä ihmisiä ja muiden rotujen edustajia. Se on hyvä paikka levätä, hankkia varusteita ja suunnitella tulevaa", hän jatkoi juoden nopean kulauksen jo hiukan lämmennyttä nestettä. "Lisäksi tunnen majatalon omistajan, joten uskoisin hänen antavan meille huoneet hiukan halvemmalla", nuorukainen lisäsi vielä hiukan virnistäen. Hän päätti istahtaa hetkeksi sammaleiselle kivelle lepuuttaakseen väsynyttä kroppaansa samalla kun katsoi naista hiukan kysyvästi tarjoten epäsuorasti vettä tällekin.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jun 3, 2011 21:51:01 GMT 3
Carolyn, joka oli joutunut i muutamaan otteeseen odottamaan hidasta seuralaistaan alkoi tutkia ympäristöä vapaina hetkinään. Maasto oli muuttunut niin kovin sitten viime näkemän, eikä hän osannut päättää, oliko se hyvä asia vai ei. Ilmasto oli muuttunut paljon viileämmäksi ja hänelle vain kuvina tutut puut olivat siinä aivan kosketusetäisyydellä. Kuinka ihmeellistä! Carolynia kiinnosti, kuinka kauan hän oikein oli nukkunut ja mitä oli tapahtunut. Miksi. Miksi hylkäsit minut, Äiti? Mitä minun pitää tehdä? Carolyn huusi mielessään tyhjälle taivaalle. Hän pystyi tuntemaan äidin vierellään, mutta ei kyennyt näkemään häntä.
Viimein he saapuivat kallion laelle. Carolyn muuntautui takaisin ihmismuotoon odotellessaan Eoftea. Kylä alhaalla näytti niin pieneltä ja vaatimattomalta. Miten he pystyivät asumaan tuollaisissa rumissa ja matalissa asumuksissa? Mikseivät he rakentaneet asumuksiaan kivestä, kuten me? Carolyn ihmetteli katsellessaan alhaalla vilkkuvaa kylää. Nuorukainenkin saapui vihdoin kallionlaelle ja Carolyn siirsi katseensa häneen ja kuunteli toisen puhetta tarkasti, yrittäen kuulla toisen aksentin läpi. Välillä Carolyn ymmärsi Eoften puhetta paremmin, mutta välillä se kuulosti nipulta täysin merkityksettömiä sanoja ja äänteitä.
Viimein Carolyn nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi. Kylä, ystävällinen, kansoja, majatalo. Siinä olivat pääasiat. Tosin hänestä oli kummallista, että he pysähtyisivät jo nyt, eivätkä vasta sitten kun oli täysin pimeää. Aurinkohan oli vasta saavuttanut täyden korkeutensa! Carolyn päätti pitää suunsa kiinni ja seurata nuorukaista. Ehkä oli parempi, että he lepäisivät hetken. Hän saisi ainakin rauhassa tutustua näihin kansoihin ja heidän tapoihinsa, ja miettiä, miten heidät voisi parhaiten käännyttää. Siitä voisi tulla hankalaa, jos toisten jumalat olivat voimakkaita. Carolyn ei tiennyt edes uskoivatko he mihinkään. Ehkä heillä ei ollut jumalia.
Eofte tarjosi vesileiliä ja Carolyn otti sen mielellään vastaan, vaikka ei pitänytkään siitä, että joutui jakamaan sen jonkun muun kanssa. Nainen otti leilista muutaman kevyen kulauksen ja antoi sen sitten takaisin. Nuorukainen tuntui olevan väsynyt . Carolyn yritti hioa suunnitelmaansa pidemmälle, mutta ilma,n että hän tunsi käänytettäviään hän ei voinut tehdä muuta kuin odottaa, että Eofte oli valmis jatkamaan matkaa. Eikä hänellä ollut kiire mihinkään.
|
|