Post by submarine on Jul 10, 2009 21:10:59 GMT 3
Laitetaanpa vaikka tähän, kun aihetta sivuaa kuitenkin.
Elieli, olisi suunnitteilla pelata Praedoria, suomalaista pöytäroolipelia tuossa Ropeconin yhteydessä. Aiempaa kokemusta, niin Praedorista kuin pöytäpeleistäkään, ei vaadita. Viime vuoden Conissa pelasin muutamien kanssa erästä toista pöytäpeliä, ja omasta mielestäni lopputulos oli enemmän tai vähemmän kehno. Olen virheistäni pyrkinyt oppimaan ja jopa oikeasti suunnitellut tämänvuotista peliä. Lisäksi yrittäisin saada muutenkin tähän enemmän järjestystä.
Itse roolipelistä. Petri Hiltusen samannimisiin sarjakuviin ja kirjoihin perustuva Praedor on peli Jaconian seikkailijoista, praedoreista. Jaconia on keskelle valtaisaa hävitystä jäänyt, ehjänä selvinnyt maailmanpalanen, jota ympäröi valtaisa, melkeinpä ääretön rauniokaupunki - Borvaria. Aikana, ennen kuin aikaa kuolevaisille edes oli, olivat nämä rauniot velhokuninkaiden mahtava ja rajaton kaupunki, joka luhistui kuitenkin tuhoisin seurauksin herrojensa turhamaisuuteen. Nyt jäljellä on vain Jaconia, pyöreä maa-alue keskellä tuota valtaisaa kuollutta maata.
Praedorit ovat seikkailijoita, jotka vaarantavat henkensä ja terveytensä tekemällä ryöstöretkiä Borvarian raunioihin. Siellä odottavat valtavat kauhut, aina epäkuolleista hirvittäviin nimettömiin olentoihin, mutta yhtä kaikki myös valtavat rikkaudet. Kerran Kuollut Maa oli yltäkylläinen ja mahtava paikka, eivätkä monet sen rikkauksista ole mihinkään kadonneet, vaan odottavat löytäjäänsä. Moni kuolee yrityksissä, mutta loppuja odottaa kulta ja kunnia - joskaan sinne ei välttämättä päästä ehjinä.
Joten reppu selkään, miekka vyölle ja uhmaamaan vaaroja! Praedor on fantasian vähemmän fantastisessa päässä, ja hahmot ovat enemmän tai vähemmän ihmisiä kaikki. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö meno voisi olla hyvinkin korkealentoista tai jännittävää.
Tekniseltä puolelta lienee hyvä mainita, että Praedorin hahmonluonti, vaikka itsessään yksinkertaista onkin, vaatii kuitenkin tietyn määrän aikaa ja huomiota. Siksi olisikin hyvä, ajan ollessa itse Conissa rajallinen, jos se voitaisiin hoitaa jo ennen itse peliä. Olen chatin puolella melkeinpä koko ajan, joten voisin sieltä kaikin mokomin ohjata halukkaille hahmonluonnin jo etukäteen. Lisäksi voisin muutenkin hieman selittää itse peliä ja maailmaa tarkemmin.
Vaikka pelistä ei kivikasvoisen vakava olekaan tulossa, toivottaisiin kuitenkin tietynlaista vakavuutta - puhumattakaan eläytymisestä. Pelin laatu paranee roimasti, mikäli pelaajat pyrkivät pääsemään mahdollisimman hyvin hahmojensa päiden sisään. Minkäänlaisia ällistyttäviä näyttelytaiteen helmiä ei tietenkään vaadita taikka odoteta, vaan jokainen esittäköön juuri niin hyvin kuin pystyy.
Todennäköisin pelipäivä lienee lauantai, mutta voi hyvinkin muuttua sen mukaan, miten ihmisille sopii. Peliin mahtuu ainakin neljä, tarpeen vaatiessa enemmänkin. Pöytäpelisession lisäksi voisi vaikka sanoa, että kyseessä on tietynlainen Praedorin esittely.
Kaikki kiinnostuneet tosiaan kyselköön chatin puolelta, vastaan mielelläni kysymyksiin ja kerron enemmänkin. Ilmoittautumiset toivoisin tosin tänne, etteivät pääse unohtumaan tai jää huomaamatta.
Eiköhän tämä tässä tältä erin.