|
Post by Nayran on Apr 17, 2009 19:41:49 GMT 3
Kesä teki jo kuolemaansa, ja vaikka puiden lehdet kukoistivat vielä vehreinä ja kauniina, sen huomasi. Illat olivat alkaneet vähitellen kylmetä ja pimentyä, ja aamukin sarasti jo verkkaisemmin. Juuri tälläkin hetkellä oli aurinko laskemassa, luoden oranssihkoja säteitään erään tietyn miehen tietyn huoneen tietystä ikkunasta sisään.
Jixen seisoi oman huoneensa (se sijaitsi aivan työhuoneen takana) takaikkunan luona kahvikuppi kädessään. Silmälasit hankaloittivat ennen tällaisen valon katselua, mutta haltia oli vihdoin tajunnut vaihtaa ne uusiin ja ehompiin. Yhtä keveät ne silti olivat, niissä oli myös hyvin kapeat linssit. Ne tuppasivat kyllä aina valahtamaan nenälle kun tilaisuuden saivat, ja niinpä mies joutui jatkuvasti olla niitä nostamassa. Se sai aikaan tietyn efektin viisaudesta, kliseisen sellaisen.
Huokaisten haltia käänsi selkänsä ikkunalle, poistuen suoraan ovesta työhuoneensa puolelle. Kahvikuppi istahti työpöydälle Jixenin mennessä sen ääreen seisomaan. Hän katseli papereita. Uusia ja vanhoja oppilaita, jälleen paljon tekemistä ja sähläämistä. Jixen oli tehnyt töitä aamusta saakka, sellainen hän oli. Silti haltiasta tuntui, että juuri nyt hän tarvitsisi kunnon tauon. Ehkäpä mies voisi viedä uskollisen ja vanhan hevosystävänsä kävelylle metsän puolelle? Ei kaupunkiin, ei vampyyrikylään, vaan kylään.
Miettien edellisen vuoden pahimpia huligaaneja ja häiriköitä, Jixen laskeutui suoria kiviportaita alas eteishalliin ja siitä suoraa tietä kaksiosaisesta ovesta ulos. Tähän aikaan koulu oli vielä täysin tyhjillään, opettajat ja oppilaat viettivät lomiaan. Poikkeuksena toki ne, jotka tahtoivat koululle jäädä. Tänä vuonna heitä kuitenkaan ollut yhtään, lukuunottamatta kuvataiteen ja liikkunan opettajia, jotka tosin hekin olivat päättäneet lähteä viime hetken matkoille, kun vielä voivat. Tunnelma oli autio, synkkä. Mutta se oli rauhallinen. Jixen piti siitä.
Haltia asteli suurta ruohokenttää pitkin koulun taakse, jossa tallit sijaitisvat. Hän hengitti raikasta kesäilmaa, kuunteli päivälle sattuneesta sateesta vieläkin märkänä olevan ruohon lotinaa. Tällaiset pienet hetket ja elämän ilot tekivät Jixenin onnelliseksi.
|
|
|
Post by dallan on Apr 23, 2009 15:15:21 GMT 3
D'allan matkusti harvoin mihinkään. Hän viihtyi kotonaan ja kotiympäristössään niin hyvin, ettei yleensä kaivannut lomanvälittäjien tarjoamia tilapäisiä elinympäristönmuutoksia. Yksisarvinen myös teki suuren osan töistäänkin kotona. Hän osasi oman kodin tarjoamista virikkeistä huolimatta keskittyä omassa työhuoneessaan varsin hyvin, mitä ei voinut sanoa hänen työpaikkansa tarjoamista tiloista, missä oli käytävilläkin aina välillä joku menossa. Kotona lisäksi sai tehdä asioitaan mihin kellonaikaan tahansa eikä tarvinnut turhaan kävellä edes takaisin työpaikalle ja takaisin kotiin hommiaan jatkamaan työajan loputtua. Olisi sitä toki laitoksen tiloissakin saanut oleskella vaikka läpi yön, mutta D'allanista se oli jotenkin kiusallista. Koko ajan tunsi kuinka pelko mahdollisista epätoivotuista vieraista hengitti niskaan.
Yksisarvinen kävi työpaikallaan vain sen verran, mitä oli pakko käydä pitämässä pakollisia, mutta onneksi vähäisiä luentoja, hoitamassa hallinnollisia asioita, olemassa vastaanottoaikoina perjantaisin paikalla kello 14–15, hoitamassa koejärjestelyjä ja muuta sellaista. Kyllä sitäkin hommaa oli joskus niin paljon, että joskus olisi mieluummin nukkunut vain työhuoneessaan sen verran, mitä keho vaati unta, eikä kävellyt sitä kymmentä minuuttia kotiovelle asti. Luojan kiitos onneksi monesti suuren osan töistä todella saattoi tehdä ihan kotona omassa rauhassa. Jos sitä nyt saattoi rauhaksi kutsua, että puoliso oli siellä lähellä hääräämässä ja huolehtimassa milloin mistäkin asiasta, mutta lopulta siitä huolimatta asiat kyllä sai tehtyä kotioloissakin tosi hyvin valmiiksi. Oli saanut jo joitain satoja vuosia, joten ei kai asia siitä nyt ainakaan lähitulevaisuudessa muuttuisi.
Juuri nyt uros oli kuitenkin matkoilla kaukana kotoa. Pääasiallisena tarkoituksena tässä reissussa oli ollut olla ihan tavallinen työmatka eikä lomamatka, kun ei yksisarvinen edes yleensäkään pitänyt lomiaan kokonaisuudessaan. Hän oli tullut tänne puolelle maailmaa vain pitääkseen yhden lyhyen luentosarjan. Olihan se taas oikeasta, rakentavasta työstä pois, mutta rahasta sitä suostui kaikenlaiseen. Elämästä kun ei selvinnyt ilman kustannuksia. Yksisarvisella tosin oli jo muutenkin erittäin lihava vuosipalkka, mutta ei häntäkään lisätienestit haitanneet. Harva kai jättäisi ne tilaisuudet väliin kevein perustein. Yleensä varallisuus heijastui näkyvimmin eläimen ulkoasusta. Hänen matkalle varaamat vaatteensa olivat kuitenkin pääasiallisesti ihan funktionaalisista materiaaleista tehtyjä. Sellaisia, jotka pitivät vettä, erittivät kosteutta altaankin pois ja joihin ei lika helposti tarttunut. Väriltään yksisarvisen paksuudeltaan päällystakkia muistuttanut vaate oli syvänsininen. Se peitti koko vartalon päätä, kaulaa ja häntää lukuun ottamatta. Jaloissaan yksisarvisella oli kiiltävänmustat sorkat peittävät kengät. Uros oli lisäksi värjäyttänyt harjaansa vaaleankeltaisia raitoja.
Luennot oli nyt kuitenkin jo pidetty ja D'allanilla oli hyvin aikaa muuhun. Hän ei ollut vielä lähtenyt kotimatkalle vaan oli ajatellut mennä katsomaan erästä menneisyydessä kohtaamaansa pegasosta, kun kerran oli näillä main, missä yksisarvinen oli kuullut pegasoksen nykyään oleilevan. Uroksella ei nimittäin vielä ollut kiire kotiin. Kotipuolessa kun ei ollut nyt mitään kiireellistä vaan kaikki aikataulua edellyttäneet työt oli jo hoidettu tai siirretty muille. Kai sitä luovasti ajattelevana olentona piti välillä antaa aikaa sosiaalisten suhteidenkin harjoittamiseen.
D'allan oli jo aivan lähellä päämääräänsä, mutta alkoi jo epäilemään, että oliko ehtinyt eksyä. Kävellen omin suunnistusavuin liikkuessa eksymisen riski nimittäin oli varsin suuri ja uros koki kävelleensä jo aika pitkään. Kyllä hän kävellä jaksoi, siitä kotikuntoilu oli pitänyt huolta, kun elimistökin oli niin kurjasti ohjelmoitu ressukka, ettei se osannut pitää kaikkia paikkoja hyvässä kunnossa ilman toistuvaa sopeuttamista sekä muistuttelua.
|
|
|
Post by Nayran on Apr 30, 2009 16:40:11 GMT 3
Kavioiden kopina kävi kovaksi Jixenin lähestyessä varsin tilavaa puista rakennusta. Tällä hetkellä asukkeja ei kuitenkaan ollut kuin yksi, komea ja valkoinen uros. Pegasos nimeltään Althan. Tähän aikaan haltialta oli normaalia saapua hakemaan uskollista ystäväänsä iltakävelylle, joten se oli jo ehtinyt oppia odottamaan tätä, vaikka se ei aivan joka päivä mahdollista ollutkaan.
Tänään Althanin innostus oli kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Viisaana olentona se näytti vaistoavan jotain, mikä Jixeniltä oli jäänyt huomaamatta. Saapuessaan olennon luo haltia taputti tuota muutaman kerran, yrittäen rauhoitella sitä puhumalla rauhoittavaan sävyyn. Vaikka jotain niinkin jaloa kuin puhetaitoa ei oltu otukselle suotu, Jixen tiesi, että se ymmärsi aivan joka sanan. Se oli esittänyt merkittävää osaa muuan tapahtumassa koulun historiaa tarkastellessa, ja ensimmäisen kerran otus oli törmännyt haltiaan pyöreät sata vuotta sitten.
Miehellä ei ikinä ollut tapanaan valjastaa mitään, millä ratsasti. Tai käyttää edes satulaa. Hänestä sellaiset esineet, kuten juuri valjaat tai satula, olivat turhia materialismiin vajonneen maailman hömpötyksiä eivätkä ne olleet kovinkaan tarpeellisia, ainakaan hänelle itselleen. Varsinkin siivekkäällä olennolla satula tulisi vain tielle. Niinpä ilman mitään vastaavanlaisia toimia Jixen lähti kävelemään ulos rakennuksesta, Althan perässään.
Ulkona aurinko pilkotti laajan metsän takaa enää vain vähän. Haltian vaaleat, kellertävät silmät pilkahtivat lasien takansa muutaman säteen johdosta. Ihokaan ei siinä valossa näyttänyt niin helmiäisenvaalealta kuin mitä se todellisuudessa oli; pitkät, vaaleanliilansävyiset lempeillä ja harvoilla kiharoilla olevat hiuksetkin näyttivät epäilyttävän oransseilta. Kuten useimpina päivinä, ne olivat nytkin aatelistyylisellä poninhännällä, silkkinauhalla (joka oli rusetilla) sidottuina. Näin ne pysyivät poissa tieltä, ei haltia niitä raaskinut kuitenkaan leikata.
Kun Jixen oli juuri aikeissa astella metsään, puiden lomaan ja niiden suojaan, Althan alkoi pomppia villisti paikallaan. Haltia tuskin ehti edes yrittää rauhoittaa ystäväänsä, kun näki kauempana siintävän, toisen valkean hahmon. Tietämättömänä tästä kummasta vieraasta, mies jäi seisomaan paikalleen, odottamaan. Olisi epäkohteliasta lähteä kävelemään poispäin, jos vieras tosiaan oli tulossa haltian suuntaan. Pegasos tahtoi selvästi lähteä juoksemaan hahmoa kohti, mutta tyytyi pomppimaan paikoillaan, kerta Jixeniltä ei sen kummempaa lupaa lähteä juoksentelemaan ollut tullut.
|
|
|
Post by dallan on May 24, 2009 23:41:22 GMT 3
Yksisarvinen haistoi jonkin suuremman nisäkkään läsnäolon jossain lähellä ja se oli tulossa häntä kohti. Tai oikeastaan yksisarvinen oli menossa sitä kohti, mutta sama asia se lähestyminen oli kumpaankin suuntaan. Tuleminen ei ehkä ollut, kun siihen liittyi yleensä liikettä ja yksisarvinen itsehän tässä oli se, joka liikkui. D'allan oli siis menossa sitä kohti jos nyt pikkutarkkoja oltiin, vaikka ei se kyllä pikkutarkkuuttakaan ollut, sillä sehän oli aivan normaalia kielenkäyttöä. Koska yksisarvinen oli omasta mielestään usein jopa pikkutarkka, niin hänen pitäisi kyllä huomata pitäytyä normaalissa kielenkäytössäkin. Siis silloin, kun käyttöyhteydestä ei jollain erityisellä tavalla tullut ilmi, että nyt normaalista kielenkäytöstä selvästi poikettiin. Joka tapauksessa ajattelemalla asiat ensin väärin ja sen jälkeen oikein yksisarvinen kuitenkin oli lopulta oikeassa ja sehän oli tärkeintä. Tosin koko tämä koko juttu oli äärimmäisen epätärkeä, joten koko sen aikana oikeassa oleminen ei ollut kovin tärkeää. Paitsi että olihan se, sillä epätärkeissä asioissa oli tervettä osata havaita siinä esiintyvät virheet ja päätellä oikeat vastaukset, sillä sama kyky heijastui tärkeisiinkin tilanteisiin.
Yksisarvinen oli taas harhautunut ajattelemaan jotain epäoleellista. Miksihän hän edes oli täällä? Siihen oli ollut joku hyvä syy. Ai niin, hän oli tullut tapaamaan vanhaa ystäväänsä ja nyt hänen vanha pegasostuttunsa olikin D'allanin silmien edessä. Yksisarvinen oli silmin nähden hämmästynyt. Se ei ollut onnesta hämmästymistä, sillä uros ei vain ollut uskoa silmiään. Mitenhän tässä näin kävi? Tuskin se oli mikään häijy kirous, millä yritettiin taas viljellä murhetta ja kärsimystä. Ystäviään ei kyllä ollut toisaalta kohteliasta luulla häijyiksi kirouksiksi, mutta toisaalta juuri se antoi häijyjen kirousten harrastajille kohteen, mihin tarttua, sillä kukapa olisi tahtonut ystäviään epäillä.
D'allan päätti räpäyttää silmiään pari kertaa. Kyllä vain, pegasos ja hänen toverinsa olivat vieläkin siinä. Näinpä tarkalleen ottaen kahdessa silmänräpäyksessä yksisarvinen lakkasi epäilemästä tilanteen todellisuutta ja samassa ilahtuikin suuresti, että tämä kaikki oli totta. Hän ei ollut uskonut tapaavansa toveriaan tällä tavoin yllättäen. "Kas, tervehdys vain vanha ystäväni. En uskonut kohtaavani sinua tällä tavalla. Hämmennyin ihan. Viime kerrasta on kyllä aivan valtavasti aikaa. Siitä nämä vaatteet ja kaikki, kun elämä on sittemmin muuttunut aika tavalla." yksisarvinen puhui ihan niin, että Jixenkin ymmärsi. Ei uros nyt muuten ehkä olisikaan osannut puhua, sillä hän ei ollut mikään kielinero. Omankin kielen kanssa meni välillä pää sekaisin. Kuten esimerkiksi juuri hetki sitten oli mennyt, mutta ei siitä nyt sen enempää. Hajamielisyydet ja harhautuvat ajatukset olivat lähinnä yksinäisyyden aiheuttamaa oireilua, kun sitä syventyi liikaa asioiden yksityiskohtiin, kun mitään parempaa tekemistä ei oikeastaan ollut. Ystävien kanssa sitä oli aina. "Saanen esittäytyä, minä olen D'allan." yksisarvinen vuorostaan puhutteli Jixeniä. "Olen luonnontieteilijä ja nyt kun eräs työmatkani sattui sijoittumaan tänne lähelle, niin päätin tulla tapaamaan toverianne."
|
|
|
Post by Nayran on Jun 5, 2009 13:15:20 GMT 3
Althan (Jixenin luvalla) poistui nyt omistajansa viereltä lähemmäs tulijaa, hiljaisena otuksena, kuitenkin, vain nostaen päätään kuin muka olisi äänähtänyt tervehdykseksi. Kerta Jixenin puheen ymmärtäminen sujui, niin mikseipä sitten myös D'allanin, rakkaan vanhan ystävän. Pegasos tökkäsi ystävällisesti turvallaan yksisarvisen kaulaa, astahti sitten olennon ohi ja teki kepeän pyörähdyksen toisesta viistossa laukkavauhtia, jääden siitä suoraan ainakin melkein takaisin lempeän isäntänsä vierelle. Näin oli Althan tervehtinyt ja osoittanut onnellisuuttaan.
Hetken aikaa Jixen, paljon asioita kokenut haltiamies, joutui puolestaan tuijottamaan D'allania aivan yhtä hämmentyneenä kuin mitä yksisarvinen itse oli ollut aivan hetki sitten. Kyllähän hän tiesi, että ei ollut Althanin ensimmäinen omistaja, eikä luonnollisesti puhetaidon puuttumisesta johtuen tiennyt olennon menneisyydestä paljoakaan, mutta tätä haltia ei kyllä ollut osannut odottaa. Oli hän sentään tuntenut ja tarkemmin sanottuna omistanut, ellei se kamalan ilkeältä kuulostanut, lajitovereihinsa verrattuna nuoren pegasoksen varsin kauan.
Tällaisina hetkinä Jixen upposi syvälliseen mietintään, mikä tosin oli ainakin nyt tilanteeseen katsoen huono juttu. Tuijotuksen ja muun mietinnän yhteydessähän tästä normaalisti realistisesta ja täsmällisestä miehestä sai varmasti varsin haaveilevan kuvan. Se ei ollut hyväksi, sillä periaatteessahan haltialla ei oikein ollut mitään, mistä haaveilla; hän eli juuri niinkuin halusikin ja ainakin toistaiseksi pitkällä aikavälillä kaikki oli sujunut hyvin. Menneisyydessään Jixenkin oli kokenut suurempia konflikteja ja viime aikoina niitä vähän pienempiä, mutta kokonaiskuvallisesti ei mies voinut olla muuta kuin tyytyväinen omaan elämäänsä. Olikohan Althan tyytyväinen?
Tajutessaan tosiaan, että tällainen tujotus ja mietiskely johon hän oli unohtunut oli varsin epäkohteliasta, Jixen ravisti päätään. Hän rykäisi, nyökkäsi ja nosti pienellä sulavalla liikkeellä lasejaan ylemmäs. "D'allan, luonnontieteilijä. Hauska tutustua - en tosiaan tiennytkään, että Althanilla olisi yhä vanhoja ystäviä jäljellä. Tämä tuli aikalailla yllätyksenä, pahoittelen ensihetken hämmästystäni.", Jixen sanoi, puhuen rauhalliseen sävyyn omalla lempeällä äänellään. Vierelleen palannutta pegasostakin tuli vilkaistua, ja jopa laskettua käsi sen 'olalle'. "Minun nimeni on Jixen." Haltia tajusi vihdoin myös esittäytyä. Hän viittasi kädellään suureen ja kiviseen, linnamaiseen rakennukseen heistä jonkun matkan päässä, tallithan kun tosiaan sijaitsivat kauempana koulun takana. "Tämä on minun kouluni. Toimin rehtorina.", hän kertoi vilkaisten Althania vierellään, jolla oli taas selvästikin suuri halu päästä takaisin D'allania härnäämään. Melko tuttavallinen otushan tuo oli.
(( Sainpas tehtyä, mutten kuitenkaan ehtinyt oikolukea. Pahoittelen kirjoitusvirheitä ja/tai muuten sekavia lauseita. ))
|
|
|
Post by dallan on Oct 25, 2009 20:19:53 GMT 3
((No niin, nyt on työt viimein loppu ja melkein heti niiden jälkeen niskaan kaatuneet tentit suoritettu. Minun puolestani voitaisiin vielä jatkaa tätä jos sinä vielä tahdot.))
D'allan ei voinut olla tuntematta pientä kiusaantuneisuutta Pegasoksen tullessa lähelle. Sellaista leikkisää kiusaantuneisuutta, joka ei oikeasti haitannut, mutta tahtomatta vähän nolostutti. Yksisarvinen painoi vähän ujona päätään taaksepäin, mutta antoi silti koskettaa. Hänellä kestäisi vielä jonkin aikaa, että tottuisi taas lähtemään rennosti leikkiin mukaan. Ainakaan kenenkään silmien edessä. Pienestä kiusaantuneisuudesta huolimatta yksisarvinen oli tilanteeseen tosi tyytyväinen. Hän kaipasi tällaista vapautta heittäytyä leikkisäksi muutenkin kuin privaatisti parisuhteessa tai alkoholin vaikutuksen alaisena. Alkoholikin oli jännittävää. Kyllä sitä paheksuttiinkin, mutta silti kaikenlainen koheltaminen humalassa oli sallitumpaa kuin normaalisti. Erokaan ei lopulta ollut niin ilmeinen. Tekoja humalassa saattoi kyllä perustella sillä, että kyseinen aine ohjasi kohti sellaista käytöstä. Kuitenkin alkoholia nautittiin vapaaehtoisesti ja yleensä käyttäjä oli hyvin perillä, minkä kaltaisia vaikutuksia se aiheuttaa. Näin ollen ei siihen tilaan haluaminen vaikuttanut ainakaan ratkaisevasti erilaiselta kuin samojen asioiden tekeminen aivan selvänä. "Todella mukava nähdä sinuakin vanha toveri" yksisarvinen vastasi vuorostaan ihan sanallisesti. "Kuule, kerron sinulle vaikka jossain vaiheessa, mitä kaikkea minulle on tapahtunut sitten viime kerran. Siinä riittääkin tarinoitavaa. Sinäkin näytät löytäneen ystävän itsellesi. Ajattelin että voisin ehkä tutustua häneenkin ja voisitte sitten yhdessä kertoa, mitä te olette vuorostanne puuhailleet." D'allan ehdotti Althanille. Vaikka Pegasos ei puhua osannutkaan, niin hänen kanssaan saattoi silti jutella hyvin kyselemällä kaikkea ja antamalla toisen sitten vastata eleiden avulla.
"Yllätys tämä on minullekin. En odottanut törmääväni teihin näin sattumalta." D'allan vastasi tarkoittamatta teititellä vaan vastata molemmille. "Vai olet sinä ihan rehtorin löytänyt kaveriksi. Se on hieno virka. Koulutus kun on yksi maailman tärkeimmistä asioista ja sitä kautta siihen liittyvät hallinnolliset tehtävätkin ovat. Mitä minunkaan työstäni tulisi jos ei olisi ylempiä vahtimassa, mitä sitä oikein tulee puuhattua, hoitamassa raha-asioita ja muuta sellaista." "Millainen koulu tämä on? Minua todella kiinnostaisi tietää jos sinulla on aikaa kertoa ja kenties näyttää paikkojakin." yksisarvinen ehdotti vielä. Hän tajusi kyllä, että Jixenillä saattaisi olla kiire ja näin ollen muodollisesti muisti mainita asiasta, mutta eihän hän oikeasti voinut jättää ehdotusta noteeraamatta ihan vain Althanin vuoksi, ellei kyseessä nyt ollut jotain todella tärkeää. Yksisarvinenkin oli vanhan toverinsa näkemisestä sen verran innoissaan, että unohti täysin, että hänellä olisi vuorostaan voinut olla tänään kiire. Tällainen asia vain meni normaalien kiireiden edelle.
|
|