Post by dallan on Apr 3, 2009 0:25:29 GMT 3
Minä voisin tuoda yksisarvishahmoni D'allanin tähän peliin sivuhahmoksi ainakin joksikin aikaa peliä. Kokonaiseen peliin se ei välttämättä olisi sopiva hahmo, mutta hahmo voisi olla mukana ainakin jossain kohtauksessa. En ole ihan varma, että ymmäsinkö ajatuksen sivuhahmosta ihan oikein, mutta tuollainen ajatus niiden mukaan kysymisestä kuitenkin minulle tuli.
Hahmoesittelyä siitä ei ole, mutta lyhykäisyydessään hahmo on ihan älykäs ja puhetaitoinen sekä ihmismäisiin olentoihin tottunut yksilö. Pelaajaprofiilin kohdassa 6 on ihan muutama sana lisää. Selkeästi hyvikseksi sen varmaan voisi luokitella, joskaan hahmo ei tietenkään kaikessa toimi niin, minkä nyt yleensä voisi sanoa olevan oikein. Kukapa toimisi. Kuolemaan se ei tällä kertaa olisi valmis, mutta minua ei haittaa, vaikka joku muu hahmo sattuisi kuolemaan oman hahmoni mukanaolon aikana, vaikka tuonne pelaajaprofiiliin olen toisin kirjoittanutkin.
Pitkästi osaan ainakin kirjoittaa. Tuolla ensimmäisellä ehdolla tarkoitat jotain sellaista, ettei kirjoita vuorojaan niin, ettei oma hahmo tunnu reagoivan sitten mitenkään toisiin hahmoihin tai olevan toiminnassa oikein millään tavalla mukana? Eikä myöskään siten, että kirjoittaa vuoronsa niin tyhjentävästi ja kaikenkattavasti, ettei muille pelaajille jää oikein mitään, mihin hahmo voisi mielekkäästi reagoida niin, että sen toiminnalla olisi asian kannalta oikeastaan mitään merkitystä? Jos näin on, niin uskoisin, ettei sen pitäisi olla ongelma.
Kun moninpeli on kyseessä, niin tietenkin sitoudun vastaamaan kohtuullisen nopeasti ja noudattamaan mahdollista ohjeellista tai pakollista aikarajaa vastausajoissa. Ohjeellisen vastausajan sopimista ainakin suosittelen, kun moninpeleissä käy usein niin, että joku pelaaja lopettaa pelin kesken ja vastausajan kanssa on helpompi hypätä ajoissa yli ilman, että koko peli välttämättä kuolee viiveeseen.
Se vielä, että olen juuri tällä hetkellä influenssassa, joten ihan heti en pystyisi aloittamaan, mutta jossain myöhemmässä vaiheessa kyllä.