Post by R.C. on Mar 31, 2009 22:56:39 GMT 3
(( Logi Submarinen kanssa charpatusta pelistä: ))
Iksaa: Iksaa ei ollut aivan varma siitä, mistä siinä kaikessa oikeastaan oli kyse, noin tarkalleen ottaen, mutta tiesi hän kuitenkin suunnilleen. Se oli juhlimista. Hän ei tiennyt miksi juhlittiin, mutta juhlimisen hän silti tunnisti: paljon ihmisiä, paljon ruokaa, paljon kaikenlaista hälinää ja pyörinää. Ja tulta, tultakin oli paljon. Syötiin ja meluttiin ja pyörittiin. Paljon kilinää ja kolinaa. Iksaa oli seurannut sitä jo hetken, kylään saapumisesta asti. Iltakin oli jo pimenemässä, mutta silti juhlinta jatkui. Tulia vain sytytettiin lisää. Hän ei ollut kysynyt keneltäkään, miksi juhlittiin - tuskinpa kukaan olisi rotalle vastannutkaan. Hän oli kuitenkin jäänyt paikalle, koska kukaan ei ollut ajamassa poiskaan. Kaiketi ketään ei huvittanut vielä pilata omaa iltaansa hänellä. Kukaties se muuttuisi ajan kanssa, kun vain olisi juotu tarpeeksi.
Koskapa ei juurikaan rahaa omistanut, tai oikeastaan ollenkaan, eikä uskonut ihmisten katsovan aivan niin paljoa sormiensa välistä valtavaa rottaa keskellä kyläänsä, istuskeli Iksaa hieman kauempana sivussa. Gruut makoili jaloissa, sillä ei ollut taaskaan kiire mihinkään. Nälkä sillä tietenkin oli, kuten aina, mutta Iksaa oli antanut sille jo ruokaa. Hän lähinnä vain katseli tulia ja tohinaa hämärtyvässä illassa. Tätä oli kaiketi odotettu, varmaankin koko kylä oli paikalla ja juhlimassa. Iksaa oli itse melko tyytyväinen jo siihenkin, että sai istuskella vain kaikessa rauhassa. Ja katsella, katseleminenkin oli mukavaa.
Amiral: Juhlahumussa olut huursi väen suupielet ja nosti heidän päihinsä hilpeän hiprakan. Kolikot heltisivät helpommin kukkaroista erilaisiin peleihin ja kevyihin kisailuihin, kuin myös katumuusikoiden, akrobaattien ja silmänkääntäjien nurinpäin käännettyihin lakkeihin. Juhla tarjosi kauppiaillekin loistavan mahdollisuuden vaihtaa tavaroilleen omistajaa, eikä siis ihme että kylään oli virrannut jo päiviä aiemmin jos jonkinlaista yrittäjää. Nuori ja ainakin vielä toistaiseksi selvin päin pysytellyt tyttö oli jäänyt tuijottamaan erään kojunpitäjän tarjontaa. Rotevatekoinen, parrakas ukko kaupitteli eksoottisia eläimiä. Rujoissa rautahäkeissä kyhjltti muun muassa pieniä, pelokkaita tamariiniapinoita, kirjavia paratiisilintuja ja ahdistunut gepardinpoikanen. Amiral tuijotti jälkimmäistä. Hän katsoi hievahtamatta nuorta gepardia, joka puolestaan pälyili tyttöä säälittävästi vapisten. Amiral puri ärtyneenä huultaan. Hän oli surullinen ja vihainen viattoman eläimen kokeman ahdingon puolesta.
Iksaa: Iksaa istuskeli aloillaan. Oikeastaan häntä ei huvittanut vain katsella sivusta. Hän oli utelias, hyvinkin utelias, ja juhlijoilla näytti olevan paljon kaikenlaista mielenkiintoista. Kyllä hän tiesi, että sekaantuminen mihinkään voisi johtaa vaikeuksiin, häntä ei varmastikaan katsottaisi hyvällä, mutta siitä huolimattakin hän ei voinut olla tuijottamatta kauempaa tanssia ja ruokaa ja ihmisten vaatteita ja kaikenlaista esittäviä ihmisiä ja niitä juttuja, joita myytiin kojuista. Se oli kaikki hyvin viekoittelevaa, melkeinpä vaati rottaa tulemaan ja tarkastelemaan. Istumisesta tuli nopeasti oikeastaan hyvin piinallista, kun mietti liikaa asioita. Niin kuin vaikka sitä, kun ihmiset kiipesivät toistensa harteille. Eikä se millään tavoin helpottanut, että hänellä oli heikohko näkö, kuten kaikilla rotilla. lähempää olisi pitänyt päästä vilkuilemaan. Kukaties Iksaa olisikin selvinnyt, elleivät eläimet olisi olleet siellä. Hän äkkäsi ne, ja sillä siunaamalla hänen jaloillaan oli oma tahtonsa. Nopeasti rotta kiskoi muutaman vinkaisun päästäneen Gruutin mukaansa ja melkeinpä työntyi läpi väkijoukon. Yksikään ihminen ei katsonut hyvällä, kuinka rial, joka raahasi perässään koiraa suurempaa rottaa, vaappui keihäs olalla töllöttämään eläinhäkkejä. Pakkohan niitä oli töllöttää, niissä oli läiskiä ja viivoja ja outoja kuvioita ja värejä, jotka Iksaakin hämärästi tajusi. Gruutkin tuijotti ja nuuhki. Ja Iksaa tuijotti ja nuuhki.
Amiral: Pienen kissanpedon ruskeat nappisilmät tapittivat tyttöä kaikkea muuta kuin anovasti. Niissä paloi vielä uhma, vaikka pelko saikin kaikki neljä tassua tutisemaan. Gepardi olisi purrut tytöltä sormen, jos tämä olisi ollut tarpeeksi tyhmä yrittääkseen silittää pehmolelun näköistä otusta. Amiral vastasi eläimen katseeseen päättäväisesti. ’Saan sinut pois sieltä, tavalla tai toisella.’, hän ajatteli mielessään. Samassa paikalle pelmahti rotta ja sen rotta. Tytön huomio herpaantui hetkeksi tulokkaisiin, jotka tunkivat viiksikarvoin väpättäviä kuonojaan turhankin lähelle häkkejä. ”Sietäisi vähän varoa jottet saa kipeää naarmua karvaiseen naamaasi.”, mutisi Amiral vaimeasti rotalle, joka vaikutti vähän älykkäämmältä ja inhimillisemmältä kuin toinen rotta. Olihan sillä keihäs ja säkki. Gepardi sähähti vihaisesti uteliaille rotille ja painautui häkin perimmäiseen nurkkaan. Vastausta odottamatta tyttö käänsi katseensa kauppiaaseen. ”Tämä gepardi...”, hän nyökkäsi merkitsevästi eläimeen, eikä ehtinyt jatkaa saadessaan jo kauppiaan innostumaan: ”Aivan, tuo pikkuveijari tuli minulle vähän kuin kaupan päälle, kun ammuin sen emon. Hieno eläin. Oletko kiinnostunut ostamaan sen?”, tiedusteli kauppias silmäillen Amiralia päästä varpaisiin. Tytön vaatteet olivat siistit, mutta tämä vaikutti nuorelta ja varattomalta. Juuri sitä Amiral olikin...
Iksaa: Iksaa käänsi katseensa kohti ihmisnarttua, kun kuuli tämän sanovan jotakin. Hän killitteli tätä hetken puolittaisesti, muttei vastannut oikeastaan mitään. Ei rotta pientä eläintä pelännyt, hän oli kasvanut valtavien, hyvin usein ärhäköiden rottien parissa ja saanut montakin kesyiksi - kaikkein ylpein hän oli Gruutista, joka oli isoin ja ärhäköin. Ei häkissä tietenkään rottaa ollut, mutta silti se oli pienempi eläin, ja sillä oli kovin lyhyet kynnet ja hampaat. Iksaalla oli monta syvää arpea naamassaan ärhäköistä nuorista rottauroksista, jotka olisivat arkailematta syöneet pikkuotuksen häntineen päivineen. Ja välissä oli vielä vahvat kalterit. Ei hän suuremmin pelännyt, eläin pelkäsi enemmän. Se painautui nurkkaan ja sähisi. Rotta ei tietenkään voinut olla varma, mutta se näytti keskenkasvuiselta. Hän katseli muitakin eläimiä. Eläimistä hän sentään tiesi jotakin, olkoonkin että se kaikki tuli rottienhoidosta. Koska halusi näyttää olevansa taitava ja kova rotta, työnsi Iksaa väen vängällä sormia kaltereiden lävitse. Ei hän eläimenpoikasta pelännyt, se pelkäsi häntä.
Amiral: Tyttö oli vaiennut ja jäänyt pohtimaan kimuranttia tilannetta. Vähäisiä vaihtoehtoja punnitessaan hän kuuli gepardin vinkaisevan ja vilkaisi syrjäkarein arpiseen rottaan vain havaitakseen tämän härnäävän eläintä tahallaan. ”Lopeta tuo! Älä pelottele sitä!”, kivahti Amiral kärttyisästi. Tietenkin nuori naisenalku oli varoittanut rottaa vain kissapedon parasta ajatellen, eikä matohännän jo valmiiksi rumasta pärsvärkistä murehtien. Toivoen saaneensa rotan sanoillaan edes hetkeksi ruotuun käänsi Amiral huomionsa taas odottavan kauppiaan puoleen. ”Tuo pentu on laiha ja huonokuntoinen. Se elää tuskin enää paria päivää kauempaa, joten sinuna hankkiutuisin siitä eroon. Mitä kukaan tekee vihaisella kissanpoikasella? Myy tuo surkea otus minulle nimellisen parin lantin hintaan, niin pääset vaivasta.”, ehdotti Amiral aivan pokkana. Yrittänyttä ei koskaan laitettu. Tytön pettymykseksi roteva ukko nauroi kuitenkin partaansa. ”Kuulehan tyttö. Jollei sinulla ole pulittaa kymmentä hopearahaa, kauppaan tämän ärripurrin jollekulle toiselle, tai jos elikko sattuu kupsahtamaan, teen siitä soman karvalakin vaikka pojalleni.” Kauppias käännähti kulmaansa kohottaen kohti rottaa, jota kissimirri oli tuntunut kiinnostavan. Asiakasta ei ollut karvoihin katsominen. ”Olisikos rotta mahdollisesti halukas ostamaan soman pikku lemmikin? Siitä saisi pehmeän turkinkin. Kymmenen hopeista.”
Iksaa: Iksaa totesi suunnilleen "Neeh", ja veti sitten sormensa pois. Noin nyt, koska ei eläintä näyttänyt muutenkaan kiinnostavan. Sillä oli varmaankin melko ahdasta häkissä. Gruutkin oli kiinnostunut siitä kuten kaikesta muustakin: ruokana. Tai ainakin mahdollisena ruokana. Rotalla oli aina nälkä, niin kuin kunnon rotalla pitikin olla, ja otus kaltereiden takana näytti siitä varmaankin kelpo aterialta. Sekin työnsi kuononsa kiinni häkkiin, nuuski sitä hetken ja koetti sitten muutaman kerran, josko pääsisi sisään tönimällä kaltereita. Ei näyttänyt toimivan. Se turhautui, jätti alleen lammikon ja jäi raapimaan korvaansa ilmeisesti melkoisen nautiskelevasti. Iksaa tuijotteli eläintä vielä hetken, mutta ei siitä juuri irti saanut.
Äkkiä lähellä seisovalla miehellä olikin asiaa. Ilmeisesti hänelle. Iksaa käänsi jälleen katseensa puhujaa kohti, ja tihrusti tätä hetken. Koettiko tämä myydä eläintä hänelle? Ei rotta sitä tarkalleen ottaen halunnut, se näytti melko turhanaikaiselta. Eikä hänellä oikeastaan ollut siihen rahaakaan. Eikä hän olisi laittanut siihen, jos olisi ollutkin. Puhumattakaan siitä, ettei hän tiennyt, mitä "kymmenen" taikka "hopeaa" tarkoittivat. "Ee. Huono, pieni. Minun parempi", Iksaa vastasi, osoittaen ylpeänä Gruutia, joka tajusi jollakin tapaa siitä puhuttavan ja tiiraili mahdollisia makupaloja. "Ei tauti, ei huono. Nuori, iso. Siittää paljon", rotta luetteli, osoitellen parhaansa mukaan lievästi kieroon katsovaa eläintään. Se järsi jalkapohjaansa.
Amiral: ”Hei, painutkos siitä sitten helvettiin elukoinesi kuseksimasta!”, hermostui kauppias huomattuaan rotan paimentaman rotan lirutelleen kojunsa edustalle. Sehän nyt vielä olisi puuttunut jos pistävä haju tai papanat olisivat karkottaneet kaikki asiakkaat tiehensä! Eikä rotta kuulostanut edes potentiaaliselta ostajalta, joten ukon puolesta se olisi saanut hilata likaisen turkkinsa muualle ja tehdä tilaa toisille katsojille. Sama koski myös tyttöä. Amiral oli kuunnellut rotan sanoja lievästi yllättyneenä syystä, että otus osasi ylipäänsä puhua. Tyttö oli kuitenkin tyytyväinen ettei rotta aikonut ostaa gepardinpoikasta, sillä mitäpä hyvää moisesta omistajasta olisi voinut kissalle koitua...? Amiral vetäytyi kauppiaan vihaisen mulkoilun alta kauemmas, pysähtyen jonkin matkan päähän kojusta. Tytöllä ei silminnähden ollut vielä aikomusta luovuttaa tai lähteä. Hän jäi kuumeisesti pohtimaan seuraavaa siirtoaan.
Iksaa: Iksaa oli odotellutkin sitä, että ajettaisiin pois. Raha sai ihmiset sietämään yllättävän paljon, mutta kun sitä ei ollut tulossa, palattiin nopeasti tosiasioihin. Ja hän oli jo hyvän aikaa sitten - tarkalleen ottaen ensimmäisellä kerralla - oppinut, että rotta oli rotta ja ihminen oli ihminen. Eikä ihminen sietänyt rottaa. Oikeastaan Iksaa ei kyllä voinut siitä edes niitä syyttää, täällä olivat rotat typeriä ja vaarallisia. Oli kotonakin, mutta täällä niillä tuntui harvoin edes olevan aivoja. Tai olihan niillä, mutta ei sillä tavalla ajattelevia. Mutta eipä siinä mitään, piti kaiketi siirtyä taas sivummalle, ettei huudettaisi vartijoita paikalle. Vartijoilla oli pitkät hampaat. Ihmisnarttu tosin ei ollut ilmeisesti menossa mihinkään, vaikka tätäkin oli käsketty. Gruut puolestaan ei selvästikään pitänyt karjumaan alkaneesta ihmisestä, ja luimikin tälle julmetusti. Iksaa, syistä joita ei ehtinyt ajatella tai itseltään tiedustella, ei oikeastaan itsekään liikkunut. Jotenkin häntä kiinnosti, mitä narttu ajatteli. Se seisoi kovin määrätietoisesti paikoillaan. Oliko sillä sitten suunnitelma jostakin?
Amiral: Kauppias vaikutti tyytyväiseltä tytön vetäydyttyä kauemmas kojustaan. Olipa likalla ollut otsaa ehdottaa hänelle niin köykäistä tarjousta. Amiral saattoi olla miehestä huvittava, mutta tyttöä itseään ei huvittanut tilanne tippaakaan. Ellei hän keksisi ratkaisua riittävän ajoissa, saattaisi kissapedon tila heiketä nopeasti, tai sitten se säikyteltäisiin muuten vain hermoraunioksi. Amiralilla ei kuitenkaan ollut liiemmin hyviä ideoita. Kymmenen hopearahaa oli paljon. Hyvässä lykyssä summaa voisi ehkä tinkiä kahdeksaan, mikä oli sekin huomattava summa. Hänellä oli tuskin paria kuparilanttia taskunpohjallaan. Amiral oli nuoresta iästään huolimatta jo pitkiä matkoja vaeltanut seikkailija. Karttuva ikä oli ajanut tulisieluisen tytön kokeilemaan maailmalle siipiään. Hän halusi pärjätä omin avuin ja varoin, vaikka äidillä olisi varmasti ollut ne kipeästi kaivatut kymmenen tai kahdeksan hopearahaa. Amiral pureskeli turhautuneena täyteläistä huultaan. Mistä hän saisi nuo rahat...?
Iksaa: Iksaa katseli, mutta ihmisnarttu ei näyttänyt aikovan tehdä kuitenkaan mitään. Se tarkoitti, ettei hänellekään ollut eduksi roikkua liian lähellä turhan kauaa. Häntä voitaisiin syyttää jo varkaaksi tai lapsentappajaksi tai syöpäläiseksi jo pelkästään siksi, että hän oli olemassa. Oli parempi olla ruokkimatta sitä liialti niskoittelemalla vielä varta vasten käskylle häipyä. Rotta katseli ympärilleen hetken, totesi kiinnostuksensa eläimiin tyrehtyneen kun niissä ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan paljoa jännää, eivätkä ne olleet rottia, ja lähti sitten astelemaan kauemmaksi. Ihmisnarttu - penikka tämä kaiketi vielä oli - näytti kyllä vieläkin katselevan sen eläimenpoikasen häkkiä kauempaa, vaikkei lähemmäs mennytkään. Kukaties halusi, muttei voinut saada. Iksaa ei osannut sanoa miksi, ei siitä olisi mitään hyötyä ollut. Se oli heiveröinen ja pieni, ja vain jonkin verran jännän värinen.
Iksaa oli jo häipymässä Gruutin kanssa takaisin sinne, mistä olikin tullut. Äkkiä kuitenkin melko läheltä kantautuva, juhlahumustakin erottuva huuto sai hänet jähmettymään. Se oli selvä, vihainen ja ahdistunut: "Minut on ryöstetty!" Joku karjui raivoissaan noita sanoja, ja oli ilmeisesti tulossa lähemmäs. Ilmeisesti tältä oli viety paljon. Iksaa arveli, ettei tämä merkinnyt ainakaan mitään hyvää. Ei hänelle. Mutta juoksemaankaan ei voinut lähteä, siitä saisi peräänsä jo aivan jokaisen. Sen sijaan hän vain jäi seisomaan paikoilleen.
Amiral: Tyttö kuuli kiljaisun siinä missä rottakin, ja käännähti katsomaan väkijoukon seassa huitovia käsiä. Huutaja oli nähtävästi vanhempi herra, joka vaatetuksensa puolesta vaikutti sangen varakkaalta - ylempää keskiluokkaa vähintään. Punaisena helottavan perunanenän osalta ei ollut ihme että juopunut ukko oli tullut ryöstetyksi. Väri saattoi tosin osin juontua vihastakin, sillä mies oli selvästi raivoissaan, ja valmis syyttämään ensimmäistä vähänkään rääsyisempää vastaantulijaa. Yllättäen sopivaksi syntipukiksi osuikin suuri rotta, joka oli iljettävä, epäilyttävä ja vieras muun väen joukossa. Amiral puisteli surkutellen päätään, vaikka ei hän rotan puolesta vielä turhia murehtinut. Mikäli otuksella oli vähänkään enemmän järkeä päässään, tajuaisi se luikkia mitä pikimmiten käpälämäkeen, joko toisen rotan selässä tai häntä kolmantena jalkanaan. Tyttö oli sen sijaan tajunnut miehelle koituneessa epäonnessa oman mahdollisuutensa. Jos nuori nainen tavoittaisi taskuvarkaan, hän voisi puolestaan anastaa tältä rahapussin, tai vaihtoehtoisesti palauttaa sen omistajalleen ja vaatia palkkiota (tai vielä mieluiten periä sen omin luvin etukäteen). Suunnitelma tuntui kelvolliselta. Tietäen varkaan hyötyvän rotan aiheuttamasta harhautuksesta alkoi tyttö tiirailla valppaana ympärilleen. Kuka yritti hivuttautua etäämmäs? Kenen kasvoilla oli syyllinen ilme?
Iksaa: Iksaalla ei ollut juuri aikaa pohtia vaihtoehtoja. Jos hän juoksisi, nähtäisiin se taatusti. Mutta jos hän pysyisi paikoillaan, nähtäisiin hänet muutenkin. Muutama muukin näytti kiinnostuneen kiljaisuista, ja vilkuili ympärilleen ja sormeili omia rahapussejaan kuin tarkistaakseen, ettei itse ollut kokenut samaa kohtaloa. Ainakin joku toinenkin karjaisi: "Minutkin on ryöstetty!" Rotta tiesi, että se oli vielä pahempi. Ja lisää mulkoilua. Enemmän mulkoilijoita. Ja vartijoita, Iksaa oli varma että näki vartijoitakin kauempana joukon takana. Se ei tiennyt mitään hyvää, ei millään tavalla. Mahdollisimman rauhallisesti, koettaen näyttää siltä kuin ei olisikaan, hän alkoi hivuttautua kauemmas. Kaksi isoa rottaa vain sattui melko hyvin kenen tahansa silmään, jos ei ollut aivan sokea ja tyhmä. Ihmiset tuskin kuuntelisivat selittelyjäkään. Etenkään vartijat, ne purivat äkäisesti...
(( Ja jatkoa seuraa... ))
Iksaa: Iksaa ei ollut aivan varma siitä, mistä siinä kaikessa oikeastaan oli kyse, noin tarkalleen ottaen, mutta tiesi hän kuitenkin suunnilleen. Se oli juhlimista. Hän ei tiennyt miksi juhlittiin, mutta juhlimisen hän silti tunnisti: paljon ihmisiä, paljon ruokaa, paljon kaikenlaista hälinää ja pyörinää. Ja tulta, tultakin oli paljon. Syötiin ja meluttiin ja pyörittiin. Paljon kilinää ja kolinaa. Iksaa oli seurannut sitä jo hetken, kylään saapumisesta asti. Iltakin oli jo pimenemässä, mutta silti juhlinta jatkui. Tulia vain sytytettiin lisää. Hän ei ollut kysynyt keneltäkään, miksi juhlittiin - tuskinpa kukaan olisi rotalle vastannutkaan. Hän oli kuitenkin jäänyt paikalle, koska kukaan ei ollut ajamassa poiskaan. Kaiketi ketään ei huvittanut vielä pilata omaa iltaansa hänellä. Kukaties se muuttuisi ajan kanssa, kun vain olisi juotu tarpeeksi.
Koskapa ei juurikaan rahaa omistanut, tai oikeastaan ollenkaan, eikä uskonut ihmisten katsovan aivan niin paljoa sormiensa välistä valtavaa rottaa keskellä kyläänsä, istuskeli Iksaa hieman kauempana sivussa. Gruut makoili jaloissa, sillä ei ollut taaskaan kiire mihinkään. Nälkä sillä tietenkin oli, kuten aina, mutta Iksaa oli antanut sille jo ruokaa. Hän lähinnä vain katseli tulia ja tohinaa hämärtyvässä illassa. Tätä oli kaiketi odotettu, varmaankin koko kylä oli paikalla ja juhlimassa. Iksaa oli itse melko tyytyväinen jo siihenkin, että sai istuskella vain kaikessa rauhassa. Ja katsella, katseleminenkin oli mukavaa.
Amiral: Juhlahumussa olut huursi väen suupielet ja nosti heidän päihinsä hilpeän hiprakan. Kolikot heltisivät helpommin kukkaroista erilaisiin peleihin ja kevyihin kisailuihin, kuin myös katumuusikoiden, akrobaattien ja silmänkääntäjien nurinpäin käännettyihin lakkeihin. Juhla tarjosi kauppiaillekin loistavan mahdollisuuden vaihtaa tavaroilleen omistajaa, eikä siis ihme että kylään oli virrannut jo päiviä aiemmin jos jonkinlaista yrittäjää. Nuori ja ainakin vielä toistaiseksi selvin päin pysytellyt tyttö oli jäänyt tuijottamaan erään kojunpitäjän tarjontaa. Rotevatekoinen, parrakas ukko kaupitteli eksoottisia eläimiä. Rujoissa rautahäkeissä kyhjltti muun muassa pieniä, pelokkaita tamariiniapinoita, kirjavia paratiisilintuja ja ahdistunut gepardinpoikanen. Amiral tuijotti jälkimmäistä. Hän katsoi hievahtamatta nuorta gepardia, joka puolestaan pälyili tyttöä säälittävästi vapisten. Amiral puri ärtyneenä huultaan. Hän oli surullinen ja vihainen viattoman eläimen kokeman ahdingon puolesta.
Iksaa: Iksaa istuskeli aloillaan. Oikeastaan häntä ei huvittanut vain katsella sivusta. Hän oli utelias, hyvinkin utelias, ja juhlijoilla näytti olevan paljon kaikenlaista mielenkiintoista. Kyllä hän tiesi, että sekaantuminen mihinkään voisi johtaa vaikeuksiin, häntä ei varmastikaan katsottaisi hyvällä, mutta siitä huolimattakin hän ei voinut olla tuijottamatta kauempaa tanssia ja ruokaa ja ihmisten vaatteita ja kaikenlaista esittäviä ihmisiä ja niitä juttuja, joita myytiin kojuista. Se oli kaikki hyvin viekoittelevaa, melkeinpä vaati rottaa tulemaan ja tarkastelemaan. Istumisesta tuli nopeasti oikeastaan hyvin piinallista, kun mietti liikaa asioita. Niin kuin vaikka sitä, kun ihmiset kiipesivät toistensa harteille. Eikä se millään tavoin helpottanut, että hänellä oli heikohko näkö, kuten kaikilla rotilla. lähempää olisi pitänyt päästä vilkuilemaan. Kukaties Iksaa olisikin selvinnyt, elleivät eläimet olisi olleet siellä. Hän äkkäsi ne, ja sillä siunaamalla hänen jaloillaan oli oma tahtonsa. Nopeasti rotta kiskoi muutaman vinkaisun päästäneen Gruutin mukaansa ja melkeinpä työntyi läpi väkijoukon. Yksikään ihminen ei katsonut hyvällä, kuinka rial, joka raahasi perässään koiraa suurempaa rottaa, vaappui keihäs olalla töllöttämään eläinhäkkejä. Pakkohan niitä oli töllöttää, niissä oli läiskiä ja viivoja ja outoja kuvioita ja värejä, jotka Iksaakin hämärästi tajusi. Gruutkin tuijotti ja nuuhki. Ja Iksaa tuijotti ja nuuhki.
Amiral: Pienen kissanpedon ruskeat nappisilmät tapittivat tyttöä kaikkea muuta kuin anovasti. Niissä paloi vielä uhma, vaikka pelko saikin kaikki neljä tassua tutisemaan. Gepardi olisi purrut tytöltä sormen, jos tämä olisi ollut tarpeeksi tyhmä yrittääkseen silittää pehmolelun näköistä otusta. Amiral vastasi eläimen katseeseen päättäväisesti. ’Saan sinut pois sieltä, tavalla tai toisella.’, hän ajatteli mielessään. Samassa paikalle pelmahti rotta ja sen rotta. Tytön huomio herpaantui hetkeksi tulokkaisiin, jotka tunkivat viiksikarvoin väpättäviä kuonojaan turhankin lähelle häkkejä. ”Sietäisi vähän varoa jottet saa kipeää naarmua karvaiseen naamaasi.”, mutisi Amiral vaimeasti rotalle, joka vaikutti vähän älykkäämmältä ja inhimillisemmältä kuin toinen rotta. Olihan sillä keihäs ja säkki. Gepardi sähähti vihaisesti uteliaille rotille ja painautui häkin perimmäiseen nurkkaan. Vastausta odottamatta tyttö käänsi katseensa kauppiaaseen. ”Tämä gepardi...”, hän nyökkäsi merkitsevästi eläimeen, eikä ehtinyt jatkaa saadessaan jo kauppiaan innostumaan: ”Aivan, tuo pikkuveijari tuli minulle vähän kuin kaupan päälle, kun ammuin sen emon. Hieno eläin. Oletko kiinnostunut ostamaan sen?”, tiedusteli kauppias silmäillen Amiralia päästä varpaisiin. Tytön vaatteet olivat siistit, mutta tämä vaikutti nuorelta ja varattomalta. Juuri sitä Amiral olikin...
Iksaa: Iksaa käänsi katseensa kohti ihmisnarttua, kun kuuli tämän sanovan jotakin. Hän killitteli tätä hetken puolittaisesti, muttei vastannut oikeastaan mitään. Ei rotta pientä eläintä pelännyt, hän oli kasvanut valtavien, hyvin usein ärhäköiden rottien parissa ja saanut montakin kesyiksi - kaikkein ylpein hän oli Gruutista, joka oli isoin ja ärhäköin. Ei häkissä tietenkään rottaa ollut, mutta silti se oli pienempi eläin, ja sillä oli kovin lyhyet kynnet ja hampaat. Iksaalla oli monta syvää arpea naamassaan ärhäköistä nuorista rottauroksista, jotka olisivat arkailematta syöneet pikkuotuksen häntineen päivineen. Ja välissä oli vielä vahvat kalterit. Ei hän suuremmin pelännyt, eläin pelkäsi enemmän. Se painautui nurkkaan ja sähisi. Rotta ei tietenkään voinut olla varma, mutta se näytti keskenkasvuiselta. Hän katseli muitakin eläimiä. Eläimistä hän sentään tiesi jotakin, olkoonkin että se kaikki tuli rottienhoidosta. Koska halusi näyttää olevansa taitava ja kova rotta, työnsi Iksaa väen vängällä sormia kaltereiden lävitse. Ei hän eläimenpoikasta pelännyt, se pelkäsi häntä.
Amiral: Tyttö oli vaiennut ja jäänyt pohtimaan kimuranttia tilannetta. Vähäisiä vaihtoehtoja punnitessaan hän kuuli gepardin vinkaisevan ja vilkaisi syrjäkarein arpiseen rottaan vain havaitakseen tämän härnäävän eläintä tahallaan. ”Lopeta tuo! Älä pelottele sitä!”, kivahti Amiral kärttyisästi. Tietenkin nuori naisenalku oli varoittanut rottaa vain kissapedon parasta ajatellen, eikä matohännän jo valmiiksi rumasta pärsvärkistä murehtien. Toivoen saaneensa rotan sanoillaan edes hetkeksi ruotuun käänsi Amiral huomionsa taas odottavan kauppiaan puoleen. ”Tuo pentu on laiha ja huonokuntoinen. Se elää tuskin enää paria päivää kauempaa, joten sinuna hankkiutuisin siitä eroon. Mitä kukaan tekee vihaisella kissanpoikasella? Myy tuo surkea otus minulle nimellisen parin lantin hintaan, niin pääset vaivasta.”, ehdotti Amiral aivan pokkana. Yrittänyttä ei koskaan laitettu. Tytön pettymykseksi roteva ukko nauroi kuitenkin partaansa. ”Kuulehan tyttö. Jollei sinulla ole pulittaa kymmentä hopearahaa, kauppaan tämän ärripurrin jollekulle toiselle, tai jos elikko sattuu kupsahtamaan, teen siitä soman karvalakin vaikka pojalleni.” Kauppias käännähti kulmaansa kohottaen kohti rottaa, jota kissimirri oli tuntunut kiinnostavan. Asiakasta ei ollut karvoihin katsominen. ”Olisikos rotta mahdollisesti halukas ostamaan soman pikku lemmikin? Siitä saisi pehmeän turkinkin. Kymmenen hopeista.”
Iksaa: Iksaa totesi suunnilleen "Neeh", ja veti sitten sormensa pois. Noin nyt, koska ei eläintä näyttänyt muutenkaan kiinnostavan. Sillä oli varmaankin melko ahdasta häkissä. Gruutkin oli kiinnostunut siitä kuten kaikesta muustakin: ruokana. Tai ainakin mahdollisena ruokana. Rotalla oli aina nälkä, niin kuin kunnon rotalla pitikin olla, ja otus kaltereiden takana näytti siitä varmaankin kelpo aterialta. Sekin työnsi kuononsa kiinni häkkiin, nuuski sitä hetken ja koetti sitten muutaman kerran, josko pääsisi sisään tönimällä kaltereita. Ei näyttänyt toimivan. Se turhautui, jätti alleen lammikon ja jäi raapimaan korvaansa ilmeisesti melkoisen nautiskelevasti. Iksaa tuijotteli eläintä vielä hetken, mutta ei siitä juuri irti saanut.
Äkkiä lähellä seisovalla miehellä olikin asiaa. Ilmeisesti hänelle. Iksaa käänsi jälleen katseensa puhujaa kohti, ja tihrusti tätä hetken. Koettiko tämä myydä eläintä hänelle? Ei rotta sitä tarkalleen ottaen halunnut, se näytti melko turhanaikaiselta. Eikä hänellä oikeastaan ollut siihen rahaakaan. Eikä hän olisi laittanut siihen, jos olisi ollutkin. Puhumattakaan siitä, ettei hän tiennyt, mitä "kymmenen" taikka "hopeaa" tarkoittivat. "Ee. Huono, pieni. Minun parempi", Iksaa vastasi, osoittaen ylpeänä Gruutia, joka tajusi jollakin tapaa siitä puhuttavan ja tiiraili mahdollisia makupaloja. "Ei tauti, ei huono. Nuori, iso. Siittää paljon", rotta luetteli, osoitellen parhaansa mukaan lievästi kieroon katsovaa eläintään. Se järsi jalkapohjaansa.
Amiral: ”Hei, painutkos siitä sitten helvettiin elukoinesi kuseksimasta!”, hermostui kauppias huomattuaan rotan paimentaman rotan lirutelleen kojunsa edustalle. Sehän nyt vielä olisi puuttunut jos pistävä haju tai papanat olisivat karkottaneet kaikki asiakkaat tiehensä! Eikä rotta kuulostanut edes potentiaaliselta ostajalta, joten ukon puolesta se olisi saanut hilata likaisen turkkinsa muualle ja tehdä tilaa toisille katsojille. Sama koski myös tyttöä. Amiral oli kuunnellut rotan sanoja lievästi yllättyneenä syystä, että otus osasi ylipäänsä puhua. Tyttö oli kuitenkin tyytyväinen ettei rotta aikonut ostaa gepardinpoikasta, sillä mitäpä hyvää moisesta omistajasta olisi voinut kissalle koitua...? Amiral vetäytyi kauppiaan vihaisen mulkoilun alta kauemmas, pysähtyen jonkin matkan päähän kojusta. Tytöllä ei silminnähden ollut vielä aikomusta luovuttaa tai lähteä. Hän jäi kuumeisesti pohtimaan seuraavaa siirtoaan.
Iksaa: Iksaa oli odotellutkin sitä, että ajettaisiin pois. Raha sai ihmiset sietämään yllättävän paljon, mutta kun sitä ei ollut tulossa, palattiin nopeasti tosiasioihin. Ja hän oli jo hyvän aikaa sitten - tarkalleen ottaen ensimmäisellä kerralla - oppinut, että rotta oli rotta ja ihminen oli ihminen. Eikä ihminen sietänyt rottaa. Oikeastaan Iksaa ei kyllä voinut siitä edes niitä syyttää, täällä olivat rotat typeriä ja vaarallisia. Oli kotonakin, mutta täällä niillä tuntui harvoin edes olevan aivoja. Tai olihan niillä, mutta ei sillä tavalla ajattelevia. Mutta eipä siinä mitään, piti kaiketi siirtyä taas sivummalle, ettei huudettaisi vartijoita paikalle. Vartijoilla oli pitkät hampaat. Ihmisnarttu tosin ei ollut ilmeisesti menossa mihinkään, vaikka tätäkin oli käsketty. Gruut puolestaan ei selvästikään pitänyt karjumaan alkaneesta ihmisestä, ja luimikin tälle julmetusti. Iksaa, syistä joita ei ehtinyt ajatella tai itseltään tiedustella, ei oikeastaan itsekään liikkunut. Jotenkin häntä kiinnosti, mitä narttu ajatteli. Se seisoi kovin määrätietoisesti paikoillaan. Oliko sillä sitten suunnitelma jostakin?
Amiral: Kauppias vaikutti tyytyväiseltä tytön vetäydyttyä kauemmas kojustaan. Olipa likalla ollut otsaa ehdottaa hänelle niin köykäistä tarjousta. Amiral saattoi olla miehestä huvittava, mutta tyttöä itseään ei huvittanut tilanne tippaakaan. Ellei hän keksisi ratkaisua riittävän ajoissa, saattaisi kissapedon tila heiketä nopeasti, tai sitten se säikyteltäisiin muuten vain hermoraunioksi. Amiralilla ei kuitenkaan ollut liiemmin hyviä ideoita. Kymmenen hopearahaa oli paljon. Hyvässä lykyssä summaa voisi ehkä tinkiä kahdeksaan, mikä oli sekin huomattava summa. Hänellä oli tuskin paria kuparilanttia taskunpohjallaan. Amiral oli nuoresta iästään huolimatta jo pitkiä matkoja vaeltanut seikkailija. Karttuva ikä oli ajanut tulisieluisen tytön kokeilemaan maailmalle siipiään. Hän halusi pärjätä omin avuin ja varoin, vaikka äidillä olisi varmasti ollut ne kipeästi kaivatut kymmenen tai kahdeksan hopearahaa. Amiral pureskeli turhautuneena täyteläistä huultaan. Mistä hän saisi nuo rahat...?
Iksaa: Iksaa katseli, mutta ihmisnarttu ei näyttänyt aikovan tehdä kuitenkaan mitään. Se tarkoitti, ettei hänellekään ollut eduksi roikkua liian lähellä turhan kauaa. Häntä voitaisiin syyttää jo varkaaksi tai lapsentappajaksi tai syöpäläiseksi jo pelkästään siksi, että hän oli olemassa. Oli parempi olla ruokkimatta sitä liialti niskoittelemalla vielä varta vasten käskylle häipyä. Rotta katseli ympärilleen hetken, totesi kiinnostuksensa eläimiin tyrehtyneen kun niissä ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan paljoa jännää, eivätkä ne olleet rottia, ja lähti sitten astelemaan kauemmaksi. Ihmisnarttu - penikka tämä kaiketi vielä oli - näytti kyllä vieläkin katselevan sen eläimenpoikasen häkkiä kauempaa, vaikkei lähemmäs mennytkään. Kukaties halusi, muttei voinut saada. Iksaa ei osannut sanoa miksi, ei siitä olisi mitään hyötyä ollut. Se oli heiveröinen ja pieni, ja vain jonkin verran jännän värinen.
Iksaa oli jo häipymässä Gruutin kanssa takaisin sinne, mistä olikin tullut. Äkkiä kuitenkin melko läheltä kantautuva, juhlahumustakin erottuva huuto sai hänet jähmettymään. Se oli selvä, vihainen ja ahdistunut: "Minut on ryöstetty!" Joku karjui raivoissaan noita sanoja, ja oli ilmeisesti tulossa lähemmäs. Ilmeisesti tältä oli viety paljon. Iksaa arveli, ettei tämä merkinnyt ainakaan mitään hyvää. Ei hänelle. Mutta juoksemaankaan ei voinut lähteä, siitä saisi peräänsä jo aivan jokaisen. Sen sijaan hän vain jäi seisomaan paikoilleen.
Amiral: Tyttö kuuli kiljaisun siinä missä rottakin, ja käännähti katsomaan väkijoukon seassa huitovia käsiä. Huutaja oli nähtävästi vanhempi herra, joka vaatetuksensa puolesta vaikutti sangen varakkaalta - ylempää keskiluokkaa vähintään. Punaisena helottavan perunanenän osalta ei ollut ihme että juopunut ukko oli tullut ryöstetyksi. Väri saattoi tosin osin juontua vihastakin, sillä mies oli selvästi raivoissaan, ja valmis syyttämään ensimmäistä vähänkään rääsyisempää vastaantulijaa. Yllättäen sopivaksi syntipukiksi osuikin suuri rotta, joka oli iljettävä, epäilyttävä ja vieras muun väen joukossa. Amiral puisteli surkutellen päätään, vaikka ei hän rotan puolesta vielä turhia murehtinut. Mikäli otuksella oli vähänkään enemmän järkeä päässään, tajuaisi se luikkia mitä pikimmiten käpälämäkeen, joko toisen rotan selässä tai häntä kolmantena jalkanaan. Tyttö oli sen sijaan tajunnut miehelle koituneessa epäonnessa oman mahdollisuutensa. Jos nuori nainen tavoittaisi taskuvarkaan, hän voisi puolestaan anastaa tältä rahapussin, tai vaihtoehtoisesti palauttaa sen omistajalleen ja vaatia palkkiota (tai vielä mieluiten periä sen omin luvin etukäteen). Suunnitelma tuntui kelvolliselta. Tietäen varkaan hyötyvän rotan aiheuttamasta harhautuksesta alkoi tyttö tiirailla valppaana ympärilleen. Kuka yritti hivuttautua etäämmäs? Kenen kasvoilla oli syyllinen ilme?
Iksaa: Iksaalla ei ollut juuri aikaa pohtia vaihtoehtoja. Jos hän juoksisi, nähtäisiin se taatusti. Mutta jos hän pysyisi paikoillaan, nähtäisiin hänet muutenkin. Muutama muukin näytti kiinnostuneen kiljaisuista, ja vilkuili ympärilleen ja sormeili omia rahapussejaan kuin tarkistaakseen, ettei itse ollut kokenut samaa kohtaloa. Ainakin joku toinenkin karjaisi: "Minutkin on ryöstetty!" Rotta tiesi, että se oli vielä pahempi. Ja lisää mulkoilua. Enemmän mulkoilijoita. Ja vartijoita, Iksaa oli varma että näki vartijoitakin kauempana joukon takana. Se ei tiennyt mitään hyvää, ei millään tavalla. Mahdollisimman rauhallisesti, koettaen näyttää siltä kuin ei olisikaan, hän alkoi hivuttautua kauemmas. Kaksi isoa rottaa vain sattui melko hyvin kenen tahansa silmään, jos ei ollut aivan sokea ja tyhmä. Ihmiset tuskin kuuntelisivat selittelyjäkään. Etenkään vartijat, ne purivat äkäisesti...
(( Ja jatkoa seuraa... ))