|
Post by Yume on Feb 25, 2009 17:51:02 GMT 3
// Nerbellaa tänne odotellaan. Tämä on tosiaan sovittu kutsupeli, joten ei muita tänne näin, kiitos~
Miku»
Lentokentällä kävi hälinä. Ihmisiä palaili takaisin kotimaahan, osa oli odottelemassa tulijoita ja osa taas menossa jonnekin pois. Portin 27 edessä oli aikamoinen kuhina, lentokoneesta tulijat saisivat railakkaat vastaanotot.
Aivan portin edessä seisoi nuori nainen, paksusankaiset, mustat aurinkolasit päässä. Tuon punertavat hiukset heijastivat kauniisti valoa ikkunasta tulleiden valonsäteiden vivahteiden mukaisesti. Valkeaan toppiin ja punaiseen polviin asti ulottuvaan hameeseen pukeutunut tarkkaili porttia, ottaen sen verran aurinkolaseja pois silmiltään, että näki niiden sankojen yli. Portti 27, hän oli oikeassa paikassa. Miku ei malttanut odottaa, päivä oli vihdoin käsillä. Hän pian saisi tavata --
Ajatus katkesi, kun Miku tunsi selkänsä takana liikettä. Nainen pyörähti ympäri, selin porttiin päin, katsahtaen edessä olevaa poikajoukkiota hämmentynyt ilme kasvoillaan. "Excuse me, what are you looking at?" Miku sittemmin kysyi, sipaisten punertavia hiuksiaan. Eräs valkeahiuksinen poika astahti joukosta hivenen eteenpäin, vajaan metrin päähän naisesta. "We just saw you here alone and we just think that.. you might need company" Punertavahiuksinen nainen hymähti, asettaen mustan laukkunsa paremmin olalleen. Myös aurinkolasit tuo tökkäsi paremmin silmilleen. "I'm waiting for someone, I don't need company.."
Miku pyörähti ympäri, takaisin porttiin päin, mutta pojat tuntuivat olevan eri mieltä Mikun kieltäytymisen hyväksymisestä - vaaleahiuksinen poika tarttui Mikun kädestä kiinni, yllättävän tiukastikin, ja käänsi naisen ruskeasilmäisen katseen vihreisiin silmiinsä. "I don't want you to refuse" Miku vilkaisi ympärilleen, muttei kyennyt katsomaan taakseen. Hän ei halunnut aloittaa mitään kohtausta keskellä lentokenttää, muttei todellakaan pitänyt miehen uhkaavasta äänensävystä.
"Just leave me alone, okay? All of you" Miku vilkaisi ruskeilla silmillään kaikkia poikia, joista loput alkoivat lähestyä naista. Tämä kaikki sai Mikun tuntemaan itsensä niin avuttomaksi. Sanat eivät tuntuneet paljoa auttavan. Miku todella toivoi, että olisi Evangelin seurassa juuri nyt.
|
|
|
Post by nerbella on Feb 25, 2009 18:33:06 GMT 3
// And here we come <:
Evangel Mechël
Tuntui, että koneen laskeutuminen kesti ikuisuuden. Evangel naputteli hermostuneena tuolin käsinojaa, katsellen ikkunasta ulos kohti maata, joka läheni varsin nopeasti. Kaksi kuukautta poissa täältä oli tuntunut ikuisuudelta tai ehkäpä vielä sitäkin pidemmältä mikäli sellainen vain oli mahdollista. Nyt kuitenkin kone oli vihdoinkin laskeutumassa ja Eva pääsisi takaisin rakkainpansa luo. Tämä odotus tuntui vain niin tappavalta, se tuntui kiduttavan hengiltä.
Lopulta kone laskeutui varsin pehmeästi kentälle ja lähti rullaamaan kohti porttia. Evangel ponkaisi välittömästi pystyyn paikaltaan, napaten samalla käsilaukkunsa matkatavarahyllyltä. Suloinen hymy huulillaan Evangel kääntyi äitinsä ja isänsä puoleen. ”Mom, Dad.. Mind if I go now?” Heleä ääni kysyi, niin pyytävänä, ettei siitä voinut mitenkään kieltäytyä. Rouva ja herra Mechël naurahtivat tyttärensä ilmeelle, oisoittaen sitten eleillään, että Evangel oli vapaa lähtemään. Neito heitti vielä yhden kiitollisen hymyn vanhemmilleen, ennen kuin lähti siroin, mutta rivakoin askelin kävelemään kohti uloskäyntiä. Hän ei vain malttanut odottaa!
Syvänturkoosit silmät etsivät portilla vastassa olleesta väkijoukosta sitä oikeaa. Muutama lehtimies tuntui räpsivän kuvia, joten Evangel käännähti sen verran, että heitti yhden sädehtivän hymyn reporttereille – tällä tavoin ne jättäisivät nopeammin rauhaan. Sitäpaitsi katse oli viimein löytänyt sen ainoan, jonka Eva tahtoi vastassa olevan – tosin poikalauman ympäröimänä. Suu mutristui nuoren naisen kävellessä poikalaumaa kohden. Mitäs täällä oikein oli meneillään?
Eva otti kasvoilleen tarkoituksella teatraalisen loukkaantuneen ilmeen viimein saavuttaessa poikalauman ympäröimän Mikun. Tylysti vaaleahiuksinen tunkeutui poikien ohitse, Mikun vierelle sipaisten punertavahiuksisen olkapäätä. ”Honey, are have you forgotten me completely? You already found someone else?” Kasvoilla oli myrtynyt ilme, joka tosiasiassa oli vain pelkkää maskia. Se sulikin hyvin nopeasti pois suloisen hymyn tieltä vaaleahiuksisen kietoessa kätensä toisen ympärille. ”Maybe you remember me like this..” Kiusoitteleva äänensävy oli tarkoituksellinen. Liioitellun hitaasti, liki kiusaavan hitaasti Evangel painoi huulensa toisen huulille, suudellen tuota kevyesti. Ääni oli yhä kiusaava, mutta huulilla pysytteli hurmaava hymy. ”You remember now or need some more?”
|
|
|
Post by Yume on Feb 25, 2009 19:21:46 GMT 3
Miku»
Monista askelista päätellen portista alkoi virrata ihmisiä ulos. Miku vilkaisi vihaisin silmin häntä kädestä pitelevää poikaa, valmiina puolustamaan itseään jos toinen tekisi yhtään mitään muuta. "Hands off me, do you hear me?" Pojan huulilta karkasi kevyt naurahdus tuon käskeväsävytteisen lauseen kuultuaan, eikä vaaleahiuksisella ollut mitään aikomustakaan päästää irti. Miku ärähti yhteenpuristettujen huuliensa välistä, mulkaisten poikaa paheksuvasti.
Yhtäkkisesti poika hellitti otettaan, Mikun suureksi hämmästykseksi. Tuo myös peruutti muutamia askelia irti naisen kädestä päästettyään, mikä sai hivenen kysyvänä Mikun pään kallistumaan hivenen oikealle.
Askelia. Kuuliko punahiuksinen oikein? Nainen ei kääntynyt, vaikka mieli olisi tehnytkin. Pian Mikun sivulle pyörähtikin henkilö, jonka näkemistä nainen oli odottanut kaksi kuukautta päivin ja öin. Toisen kosketus sai Mikun huulille kaartumaan hymyn, tuon niin suloisen ja ihanan pehmeän hymyn. "Never" Miku sitten totesi lyhyesti, iloista liki pakahtuneella äänellä puhuen, ruskeat silmät sädehtien kauniisti. Myös Miku kietoi kätensä toisen ympärille, mikä sai nyt hivenen taaempana olevat pojat hämmentymään. Huomatessaan Evan aikeen Miku kallisti hivenen päätään, puhuen sitten hiljaisella äänellä melkein huulet kiinni toisen huulissa. "You are teasing me, darling" Kun suudelma sitten vihdoin tuli, Miku tuntui katoavan ajan tuolle puolen onnellisuuden ja ikuisuuden maille. Silmät sulkeutuivat hetkeksi, kunnes lyhyen suudelman jälkeen ne avautuivat taas. "I think.. I need more but not here"
Miku jätti erittäin hölmistyneet pojat seisomaan jähmettyneinä paikoilleen, lähtien kohti lentokentän ovea. Muutama reportteri otti lähtevästä kaksikosta kuvia, Mikun loihtiessa huulilleen sädehtivän hymyn muutaman kuvan ajaksi. Ah, elämä oli ihanaa.
|
|
|
Post by nerbella on Feb 26, 2009 18:04:02 GMT 3
Evangel hymähti Mikun sanoille, ne saivat veikeän ja varsin viekkaan oloisen virneen kaartumaan tuon huulille. Vai Mikunkin mielestä hän kiusasi, mitäs pahaa siinä muka oli? Evangel olisi voinut katsella noita pyytäviä silmiä vielä kauemminkin, mutta sen sijaan hän tyytyi vain kuiskaamaan hiljaisesti. ”Teasing? Me? Oh sweetie, I know I am and I love it” Kiusoitteleva hymy pysyi vaaleahiuksisen huulilla, vielä tuon kuunnellessa Mikun sanojakin. Kevyt, heleä naurahdus karkasi ilmaan tuon sipaistessa punapään poskea. Juuri tätä hän oli viimeiset kaksi kuukautta kaivannut niin kipeästi, että se suorastaan särki sisimmän. Siksipä se tuntuikin entistä ihanammalta olla takaisin täällä. ”Then, I guess we should mmn ..hurry before I can’t stop myself” Evangel liki kehräsi Mikun korvaan, hiljaisella, pehmeällä äänellä lähtien sitten Mikun opastamana kävelemään kohti lentokentän ovia. Kohti kotia.
Evan askeleet olivat kevyet, liki tanssahtelevat. Tuo ei saanut silmiä irroitettuaan Mikusta. Tuntui, että oli niin paljon kerrottavaa, niin paljon selitettävää. Voi kuinka hän olikaan ikävöinyt tätä! ”You really have to see what my Mom and Dad bought me for birthday present! I just love it!” Ääni oli innokas, oikeastaan aika harvinaisenkin innokas Evangelin johdatellessa Mikua kohti autoaan. Turkoosit silmät tuikkivat onnesta ja innostuksesta tuon kävellessä eteenpäin, puhuen samalla kirkkaalla äänellä. ”James van drive your car home, he has the keys.. But you really have to try this, it’s just so incredible!” Lauseensa päätteeksi Eva seisahtui punaisen, uutuuttaan kiiltävän Porschen eteen. Vaaleahiuksinen heitti säteilevän hymyn Mikulle samalla kun heitti tuolle auton avaimet ja kiersi itse pelkääjänpuolelle istumaan.
Auto oli sisältä käsin lähes yhtä vakuuttava kuin ulkoakin, mutta Evangel ei tuntunut kiinnittävän siihen minkäänsorttista huomiota. Tuo istuutui kyllä melkein alas, muttei vaivautunut kiinnittämään turvavyötään, vaan kääntyi sen sijaan Mikun puoleen, silitellen tuon punertavia hiuksia. Lopulta – yhtä kiusoittelevana kuin aikaisemminkin – huulet löysivät tiensä toisen kaulalle ja niskalle. ”I missed you so much darling ...you can’t even imagine how much”
|
|
|
Post by Yume on Feb 26, 2009 20:22:14 GMT 3
Miku»
Auringonvalo rävähti suoraan päin silmiä Mikun astuessa ulos lentokentän ovista kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Nainen joutui parantelemaan aurinkolasiensa asentoa, samalla hän huiskautti pitkät punertavat hiuksensa selkänsä taa. Kuullessaan vaaleahiuksisen sanat syntymäpäivälahjasta Mikun ilme kirkastui entisestään kevyen virneentapaisen kaartuessa huulille. "I have something to you also.. and I --"
Miku pysähtyi äkkinäisesti, tuon uutuuttaan kiiltävän auton eteen. Hetken aikaa nainen kykeni vain katsomaan, niin hienon näköinen tuo uusi auto oli. "Oh, I'm so happy for you.. Wait a second! Can I really drive this? Thank you, honey" Mikun ilmeet vaihtelivat tämän lauseen aikana iloisuudesta hämmentyneisyydeksi ja sittemmin kiitollisuudeksi. Miku todella arvosti ja rakasti Evangelia, päivä päivältä enemmän. "Do you really earn this much by working as a model?" Kysyessään kysymyksensä heleällä äänellä Miku nappasi ilmaan heitetyt avaimet käteensä ja asteli kuljettajan paikalle istumaan.
Ovi vedettiin hellästi kiinni, Mikun katsellessa vaikuttuneena auton sisällä avautuvaa näkymää. Kuitenkaan katse ei pysynyt pitkään auton sisustaa tuijottelemassa, vaan se kääntyi kohti Evangelia, joka ei näemmä malttanut pitää käsiään erossa punahiuksisesta. Heleä, soinnukas naurahdus karkasi Mikun huulilta tuon tuntiessa suudelmat kaulallaan ja niskassaan. Käännähtäessään paremmin kohti toista Miku asetti samalla avaimet virtalukkoon kevyt hymy kasvoillaan. "Darling, could you please get off me? I tought you want me to drive this car so we can get home..?" Ruskeat silmät katselivat hetken aikaa Evangelin vaaleita kasvoja ja tuon turkooseja silmiä. Mikun silmät katselivat onnesta säteillen toista, mutta Mikusta oli parempi mennä ensin kotiin - siispä hän malttoi mielensä vielä hetken aikaa. "I have something to you when we get home so try to be nicely" Miku väläytti toiselle suloisen hymyn, ennen kuin kääntyi tien puoleen käynnistäen Porschen ja painaen hivenen kaasua lähtien pois parkkipaikalta kohti isompia teitä.
"You really have nice parents.." Miku sitten totesi, hivenen huokaisten, pitäen katseensa kuitenkin tiukasti tiessä. Nainen ei halunnut ajatella vanhempia sen kummemmin, mutta hän oli onnellinen Evan puolesta että hän on saanut pitää omansa elämässään näinkin pitkään. Mikulle kun sitä mahdollisuutta ei ollut suotu. Pieni, varovainen hymy kuitenkin kaartui huulille takaisin Mikun yrittäessä osoittaa, että kaikki oli hyvin. Tämä oli onnellinen hetki, tätä oli odotettu. Hän saisi olla Evangelin kanssa - mikään ei tätä hetkeä voisi pilata.
|
|
|
Post by nerbella on Mar 4, 2009 16:32:29 GMT 3
Hymy Evangelin huulilla muuttui hieman myrtyneeksi tuon kuunnellessa Mikun sanoja. Eikö punahiuksinen todellakaan käsittänyt kuinka kauan Eva oli joutunut odottamaan! Viikkokin erossa tuntui aina ikuisuudelta, saatikka sitten kaksi kuukautta! ”Sometimes you are soooooo unfair!” Eva sitten valitti, istuutuen – kumma kyllä – alas penkilleen ja jopa kiinnittäen turvavyön. Katse oli hetkeksi irronnut Mikusta, mutta nyt se taas palasi toisen ruskeisiin silmiin. Suu oli edelleen mutrussa, varsin mielenosoituksellinen oli kieltämättä tuo ilme vaaleilla kasvoilla. ”You are absolutely the one who’s teasing now,” Tuo sitten tuhahti, hymyn palatessa kuitenkin kevyenä huulille. Hän tiesi kyllä, ettei se ollut Mikulle yhtään sen helpompaa kuin hänellekään. Avaimet kääntyivät lukossa ja auto hurahti pehmeästi käyntin. Eva kumartui vielä kerran Mikun puoleen, kuiskaten hiljaa ja pehmeästi tuon korvaan sanoja, jonka jälkeen tuo vielä kerran suuteli toisen kaulaa. ”If you are really going to torture me like this.. please drive fast”
Dramaattisesti huokaisten Eva nojautui vasten ovea, avaten ikkunansa siten, että lämmin tuulenhenkäys pääsi kukeutumaan sisään. Vaaleat hiukset liehuivat ilmassa leikkisässä tuulenvireessä ja Eva antoi hetkeksi silmiensä painua kiinni – oli niin ihanaa olla taas kotona. Tuntea tuuli kasvoilla ja haistaa kaikki tutut tuoksut, joita se kuljetti kilometrien takaa. Lopulta silmät kuitenkin avautuivat auton lopulta hidastaessa vauhtiaan ja kääntyessä tutunsorttisen talon pihaan. Eva venytteli raukeasti, olkoonkin ettei talolle ollut ajanutkaan kovin kauaa, mutta silti pitkät ajat istuen koneessa olivat uuvuttaneet jo täysin. Kun auto lopulta pysähtyi pihaan, ei Eva voinut estää ilkikurista virnettä kaartumasta huulille tuon kääntäessä katseensa kohti Mikua.
”Well, how was it? Did you like your little driving -experience?” Eva naurahti heleästi samalla kun otti turvavyön lopulta pois päältään. Pää kallistui hivenen, huulille kaartui suloinen hymy tuon katsellessa Mikua. Ajatella, vihdoinkin kaksin. Evangel kumartui kuromaan umpeen välimatkan noiden kahden välillä. Huulet koskettivat kevyesti toisen huulia. ”It’s so good to be home again”
|
|
|
Post by Yume on Mar 4, 2009 18:28:12 GMT 3
Miku hymyili onnellisena kaartaen talon pihatielle. Vihdoinkin hän saisi olla Evangelin kanssa kahden, kaikki tuntui niin täydelliseltä. Mikään ei voisi enää rikkoa tätä kauneutta, tätä ihanaa yhteiseloa. Punainen auto parkeerasi nopeastikin paikalleen Mikun hellien kädenliikkeiden opastamana pihan saavutettuaan. Miku avasi turvavyönsä kevyellä napsautuksella lukon suuntaan, katseen kääntyessä vaaleahiuksisen suuntaan huulilla yhä hymy kevyesti kareillen. Huomio kiinnittyi pian kysymykseen, jonka toinen esitti. "That was amazing" Miku sitten totesi todenmukaisesti, soinnukkaalla äänellään, hymy leventyen hiukan virnistyksen omaisesti. "Let's try again some day"
Toisen tullessa lähemmäs ei Miku enää edes yrittänyt vastustella, vaan kietoi puolestaan kätensä vaaleahiuksisen ympäri liki omistavasti, ollen selkeästi erittäin tyytyväinen. Huulet koskettivat toisiaan tällä kertaa nopeammin kuin lentokentällä, mistä Miku oli vain enemmän kuin iloinen. Silmät sulkeutuivat hetkeksi nautinnon tulvahtaessa kehon läpi, huulien suudellessa toista omistushaluisena. Pian Miku kuitenkin erkani toisesta muutaman millin verran, painaen otsansa vasten toisen otsaa. "I totally agree with you, darling. Let's go inside" Miku kohottautui parempaan asentoon, kuroen välimatkaa taas kaksikon välille, ajatellen nousta ulos autosta. Huulille palautui kevyt hymy, Mikun suorastaan säteillessä onnellisuudesta.
// Pahoitteluni, tästä tuli aivan äärettömän hävettävän lyhyt.. x__x''
|
|
|
Post by nerbella on Mar 4, 2009 22:28:27 GMT 3
Hymy pysytteli huulilla, sitä ei kaketi enää olisi saanut pois yrittämälläkään. Mikun kädet kietoutuivat vaaleahiuksisen ympärille, eikä tuo pistänyt sitä lainkaan pahakseen – Miku kyllä tiesi, mikä hänelle kuului. Toinen käsistä sipaisi kevyesti Mikun poskea, kun tuon ruskeat silmät sulkeutuivat. Evangel ei selvästkään ollut ainoa, jolle aika erossa oli ollut tukala, mitä nyt sinäänsä ei voinut kai pitää enää edes uutisena. Nuo kaksi olivat kuin luodut toisilleen, ei kai heitä voisi enää mikään erottaa, ei yhtään mikään. Tämä ei ollut enää mitään varovaista ja haurasta, vaan tietoista ja syvää siivitettynä ikiliekillä palavilla tunteilla.
Kun toinen lopulta kohottautui takaisin istumaan, oli Evangel seuraamassa liki peilikuvana perässä. Tuo nousi keveästi ylös autosta, kiertäen nopeasti sen toiselle puolelle, avaamaan oven Mikulle. Käsi tarttui hellästi toista kädestä, johdattaen tuon vaalean talon etuoville. Vastahakoisesti nainen joutui kuitenkin irroittamaan otteensa, alkaessaan etsimään avaimia laukustaan. Ne löytyivät varsin nopeasti ja tottunein liikkein Evangel avasi oven Mikulle, laskien tuon sisään ennen itseään. Valoisa ja siisti eteisaula toivotti kaksikon tervetulleeksi kotiin , eikä Evangel ei voinut estää turvallisen kotoisan asunnon herättämää huokausta karkaamasta huuliltaan. Vaaleasävytteinen eteinen tuntui tilavalta ahtaiden hotellisviittejen jäljiltä, mikään ei tosiaankaan voittanut omaa kotia.
Lopulta turkoosit silmät palasivat uteliaina Mikuun. Kennkänsä Evangel oli jättänyt oven vierelle ja hipsutteli nyt siis paljain jaloin Mikun luo, laittaen kätensä tuo hartioille. Suloinen, kysyvä ilme kasvoilla sai naisen todellakin näyttämään kuin pieneltä enkeliltä. ”I was a good girl, wasn’t I?” Sanoillaan Eva viittasi automatkaan – nätistihän tuo oli käyttäytynyt, jos nyt ei otettu laskuun niitä aina toisinaan Mikun korvaan kuiskittuja kaipaavia, rakastavia lausahduksia. Mutta mihinkäs koira karvoistaan pääsisi? ”You promised me something, didn’t ya?” Yksi oikean käden sormista piirteli näkymätöntä viivaansa Mikun solisluille, katseen kuitenkin koko ajan pysyessä toisen ruskeissa silmissä enkelimäisenä. Tuo enkelimäinen viattomuus, johon oli sulateltu mukaan pieni flirttaileva sävy, oli kieltämättä varsin vastustamaton yhdistelmä kehräävän äänen kanssa. ”Please?”
// Lyhyttä nähnytkään :p
|
|
|
Post by Yume on Mar 5, 2009 17:21:16 GMT 3
Miku naurahti kevyesti, kun huomasi toisen tulevan avaamaan kuljettajanpuoleisen oven. Käsi tarttui toisen käteen hellästi, kuitenkin sen verran tiukasti että Miku sai kammettua itsensä ylös toisen tuen avulla. He kävelivät yhdessä etuovelle, käsi kädessä, kunnes Eva joutui irroittamaan otteensa avatessaan oven. Yhä iloisesti hymyillen Miku asteli eteiseen, pyyhkäisten punertavia hiuksiaan parempaan ojennukseen. Nainen asetti kenkänsä oven viereen ja mustanahkaisen laukkunsa tuo suorastaan heitti läheiselle tuolille. Miku sentään malttoi asettaa aurinkolasinsa kauniisti laukkunsa vierelle, mikä oli suoranainen ihme.
Huomio kääntyi kuitenkin varsin nopeasti vaaleahiuksiseen, joka oli laittanut kätensä tämän hartioille. Suloinen hymy palasi entistä ihastuttavampana huulille Mikun katsellessa toista. "My little angel.." Miku sitten kuiskasi toisen korvaan kehräävästi, ennen kuin varsinaisesti vastasi toisen kysymykseen. "You've been very good girl. Wait a second" Hivenen jännittynein askelin Miku askelsi läheiseen huoneeseen ja pian tuo palasikin musta, litteä rasia kädessään, varsin nopeasti. Sanaakaan sanomatta, pieni kujeileva virne kasvoillaan, tuo pyörähti Evangelin taakse, avaten rasian pienen kolahduksen saattelemana. Hetken taiteilun jälkeen Miku otti jotain kimaltavaa käsiinsä ja hellästi asetti sen vaaleahiuksisen kaulalle napsauttaen lukon hellästi kiinni.
Mikun pää nojautui toisen olkapäähän, käsien samalla ohjatessa toisen kohti sivussa olevaa isoa kokovartalopeiliä. Toisen kaulalla komeili varsin kaunis timanttikaulakoru, joka oli varmasti maksanut omaisuuden - mutta, olihan tällä elokuva-alalla työskentelevällä punahiuksisella naisella rahaa, kun kerran oman elokuvateatterinkin omisti. "Do you like it..?" Miku sitten kysäisi hivenen varovaisesti, vaikka uskoikin jo tietävänsä vastauksen varsin selkeästikin. Ruskeat silmät katselivat toista peilin kautta haaveilevasti.
// Sovitaan sitten niin. n__n''
|
|
|
Post by nerbella on Mar 12, 2009 18:54:42 GMT 3
Pieni enkeli. Sanat saivat Evangelin naurahtamaan keveästi, hyväntahtoisesti. Pieni kupliva jännitys tuntui jossakin vatsanpohjalla Mikun lopulta jättäessä vaaleahiuksisen hetkeksi yksin seisomaan eteisaulaan. Paino vaihteli jalalta toiselle ja katse seurasi Mikua jatkuvasti, jokaikistä askelta jonka tuo otti. Katseet kohtasivat hetkeksi punertavahiuksisen siirtyessä Evan taakse, mutta muuten oli tuo täysin pimennossa. Jonkinsorttisen korurasian tyylisen hän oli ollut näkevinään Mikun käsissä, mutta mistäs sitä voisi tietää?
Arvaus oli kuitenkin osunut oikeaan. Evangel antoi Mikun johdattaa itsensä peilin eteen. Väistämättä epäuskoinen hengähdys karkasi vaaleahiuksisen huulilta. Oikea käsi nousi hieman, sormet koskettivat varovaisesti kaulalla kimaltelevaa korua. ”You ask if I like it? You silly, foolish…! I love it Miku, it’s so beautiful!” Liikutus kuulsi läpi myös heleäsointisesta äänestä. Evangel ei voinut uskoa, että Miku todellakin oli ostanut hänelle jotain näin ihanaa ja kallista. Tämä pitäisi muistaa Mikun seuraavilla syntymäpäivillä..
Evangel kiepsahti ympäri ja kietoi kätensä toisen ympärille, painautuen tuota vasten. ”Thank you.. you shouldn’t have..” Tuo sitten kuiskasi hiljaa toisen korvaan, suudellen kevyesti tuon kaulaa. Katse kohosi kuitenkin pian takaisin Mikun slmiin ja Evangel johdatteli tuon kevyesti olohuoneeseen ja sohvalle istumaan. Pää painautui vasten toista ja Eva huokasi onnellisena. Voisiko enempää enää toivoakaan?
|
|
|
Post by Yume on Mar 13, 2009 16:05:09 GMT 3
Mikun huulilla pysytteli tuo onnelinen hymy - onnellisin pitkiin aikoihin. Ruskeat silmät katselivat kumpaakin peilikuvan kautta, käden siirtyessä silittelemään hiljaisesti Evangelin vaaleita hiuksia. Hymy leveni Mikun kuullessa toisen kommentin kaulakorusta - punahiuksinen oli arvellutkin toisen pitävän siitä, mutta pitihän sitä nyt vähän Mikunkin välillä kiusata hiukan. "I'm glad you like it" Miku sitten totesi hymy yhä kasvoillaan, huomaten toisen kääntyvän. Katse kohdistui toisen silmiin, Mikun jatkaessa toisen hiuksien silittämistä. "Of cource I should have, you're my darling" Miku sitten kuiskasi liki toisen korvaan, toisen johdattelemana askeleet kävivät kohti olohuonetta ja tuota vaaleansävyistä sohvaa.
Miku asettui sohvalle istumaan, nojautuen selkänojaan kääntäen päänsä Evangelin suuntaan, joka tuntui pitävän Mikua jonkinlaisena tukipilarina nojatessaan häneen. Mutta ei se punertavahiuksista haitannut, huulilta pääsi vain kevyt naurahdus samalla, kun huulet koskettivat hellästi toisen otsaa. "Are you tired?" Miku sitten kysäisi huolestuneen vivahteen kera, kallistaen hivenen päätään vaaleahiuksisen suuntaan. "If you want to sleep I can get you a blanket or something.."
|
|