Post by raininglake on Feb 1, 2009 19:21:40 GMT 3
Necklaces kaipaa kipeästi lisää pelaajia! Nykyinen konsepti ei toimi viidellä pelaajalla, joista aktiivisia on kolme.
EPÄAKTIIVISUUSKÄYTÄNNÖSSÄ MUUTOKSIA! KAIKKI LUKEE!
HUOM! Peli ei välttämättä sovellu kaikkein nuorimmille.
Tiivistelmä:
Kyseessä olisi osittain PJ-johtoisesti pelattu psykologinen/sosiologinen isomman joukon moninpeli. (Jos joku on nähnyt Battle Royalen, siitä on hyvä aloittaa.)
Yleistä:
Peli sijoittuu jollekin eristetylle alueelle, kuten saarelle.
Hahmot jätetään sinne metalliset kaulapannat kaulassaan. Tasaisin väliajoin yhden hahmon kaulapanta räjähtää (hahmo siis kuolee, jos joku tarvitsee selvitystä.) Mistä syystä yksittäisen pelaajan mahdollisuus kirjoittaa hyppäyksiä rajoittuu! Pelaajan tulee olla valmis urhaamaan hahmonsa!
Genrestä ja hahmoista: Aivan perus nykyaika/lähitulevaisuutta.
Hahmojen laji ihminen.
Jokaisella pelaajalla voisi pelin sisällä olla 1-2 hahmoa. Se, että jokaisella olisi kaksi hahmoa lisäisi pelin pituutta ja vähentäisi riskiä pudota pelistä heti kättelyssä.
Idea:
Pelin idea ei ole pelastua alueelta, kuten voisi luulla. Yksinkertainen ajatus on vain seurata hahmojen suhteiden kehittymistä, kun kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa. Peli päättyy, kun ketään tai enää yksi hahmo on jäljellä. Kuten näkyy pelin juoni on tässä vaiheessa olematon. Olisikin pejaajien ja heidän hahmojensa tehtävä luoda erillisiä tai toisiinsa kytkeytyneitä pienempiä juonia pelin sisällä.
Pelaamisjärjestyksestä:
Myrkmeressä tarkat vuorot tuntuvat olevan tavallisia. Tämän pelin kanssa heittäisin kuitenkin sen säännön pois. Pelaajat voisivat kirjoittaa viestejä vapaasti muutaman perussäännön puitteissa:
1) Ei peräkkäisiä viestejä samalta pelaajalta.
2) Vältetään kahden pejaajan vuoropuhelua
3) Epäaktiiviset pejaajat tiputetaan pois. (Hahmon kaulapanta räjähtää, jos pelaaja ei ole aktiivinen yli viiteen päivään.)
Epäaktiivisuuksista:
Ilmoittamattomille epäaktiivisuuksille raja on VIISI PÄIVÄÄ. Jos joutuu olemaan poissa pidempään sitä tulee ilmoittaa PJ:lle YKSITYISVIESTILLÄ TAI PELI-TOPICISSA.
Viiden päivän jälkeen pelaaja noppaa heittämällä arvotun rangaistuksen. Rangaistukset kohdistuvat hahmoon ja niitä on yhteensä 20 erilaista. Listalla on kaikenlaista murtumista sairauksiin. Pahin vaihtoehto KUOLEMA. Mahdollisuus 1/20, minkä pitäisi vähentää alkup. käytäntöön nähden kuolemia. (HUOM! Nerbellan vapaaehtoista lähtöä on turha lukea niihin mukaan, vaikka se lisääkin tilastollisesti kuolleiden määrää!)
Deadline-päivästä seuraavien neljän päivän päästä pelaaja saa seuraavan rangaistuksensa jne. Valtuus poistaa jatkuvasti epäaktiivinen pelaaja kuitenkin jää PJ:lle ja apu-PJ:lle.
Pelinjohdosta:
Lynkkauspeli-tyylisen luonteensa takia peli tarvitsisi pelinjohtajan. Tarkoitus olisi kuitenkin pitää PJ:n vaikutus mahdollisimman pienenä. PJ:n ainoa työ olisi arpoa ja ilmoittaa hahmojen kuolemat. Hahmojen kuolemia, ajankulun seuraamista ja sääntöjen noudattamisen valvomista lukuunottamatta PJ olisi aivan tavallinen pelaaja.
Voisin itse toimia PJ:nä, sillä omapahan on ideani. Olen kerran aikaisemminkin pyörittänyt hieman monimutkaisempaa lynkkauspeliä, joten kokemusta löytyy. (Lisäksi olen ollut pelaajana useassa samantyylisessä.) Jos joku tarvitsee vakuuksia luottamuksensa taakse, hypätköön tänne: keskustelu.kontu.info/viewtopic.php?t=6100
PJ: Raininglake
Pelissä myös apu-PJ: Shote.
Tarvitsisin myös jokaiselta pelaajalta:
A) luvan lainata hahmoa, kun tämä kuolee.
B) lupauksen, että tämä kirjoittaa itse hahmonsa kuoleman PJ:n ilmoittaessa siitä.
Muutama nipottava sääntö, jotka jokainen kiinnostunut pelaaja lukee:
HAHMO EI VOI ITSE VAIKUTTAA SIIHEN, MILLOIN KUOLEE! KAULAPANTAA EI OLE MAHDOLLISTA POISTAA! ALUEELTA POISTUMINEN EVÄTTY! (mutta itsemurha mahdollinen.) KUOLEMATTOMUUS, KUOLEMAA LYKKÄÄVÄT/ALUEELTA POISTUMISEN MAHDOLLISTAVAT KYVYT KIELLETTY! PELAAJA, JONKA HAHMO ON KUOLLUT, JOUTUU IKÄVÄ KYLLÄ POISTUMAAN PELISTÄ! JOKAISESTA PIDEMMÄSTÄ EPÄAKTIIVISUUDESTA YKSITYISVIESTI PJ:LLE! HUOMAUTUS POISSAOLO-TOPICISSA EI SIIS RIITÄ! JA HYVÄ SYY VIELÄ MUKAAN!
Pelaajat ja hahmot:
Raininglake (PJ): Jacueline Turbot, Brad Fetcher
Nayran: Charles Wilson, ?
Ikuto: Yuna, Kei
amutofan: Darin, Susan
shote: Drea Michigan
darme
Nerbella: Michie & Yurika Genda
Vanilla
shiroi929