Shibito
Member
Sero detrectat onus qui subijt.
Posts: 171
|
Post by Shibito on Feb 17, 2009 12:18:14 GMT 3
Sillä on silmät. Ruokakulhoa ojentanut mies jähmettyi hetkeksi yllättäen elonmerkkejä näyttävän turkiskauluksen kurotellessa nuuhkimaan tarjottua. Hidas hymy leikkasi sänkisille kasvoille hieman uudenlaisen ilmeen, huolimatta Laulun osoittamasta paheksunnasta hänen elämänarvojaan kohtaan. "Lady, menettämäni palkkion harmi kalpenee haamuksi sen rinnalla, millaista murhetta kokisin jos urhea maantierosvomme söisi kaiken mitä Tiedonjuuri on meille valmistanut." Palkkasoturi lausui yhtä aikaa käytännöllisesti, että hetkeäkään epäröimättä saatuaan tilaisuuden vastata näpäytykseen rosvoritarin kunniallisuudella. Zeniitti oli valmis kohtaamaan kaiken paheksunnan ja harmin pilkahdus katseessaan, suorastaan ottaen ilon irti tahtojen leiskahduksesta. Kuolevainen mies, ylhäinen tai matalaa syntyä, olisi varmasti halunnut vajota hiekkaan sellaisen sanattoman torumisen jälkeen.
Suureen kirveeseensä nojaileva soturi kihnutti rystysillä leukaansa, jonka yläpuolelta ei uteliaan valpas hymy yrittänytkään kaikota. Hän ei kai osannut hävetä. Vielä. Taivaalta alas liidellyt korppi hypähteli raskaasti olalta alas raskaan takin käsivarrelle ja maahan, tähyämään kiiltelevin silmin ylös verhottuun naiseen ja tuon purppuraiseen lemmikkiin. Cianin toveri sen sijaan otti ruokaa myös itsellensä ja asettui katselemaan Kuparihyeenan hoitamista, antaen mustan linnun nokkia ruokapalasia samalta lautaselta. Hieman sillä tavoin he olivat kohdanneetkin, päät maassa vastakkain, sormet ja nokka sotkettuina kuin villieläimillä. Tosin tämä hetki oli paljon seesteisempi kuumasta auringosta huolimatta. "Voimme jäädä tänne lepäämään yön ajaksi ja lähteä varhain kohti sivistystä. Meidän in haluttu kohtaavan, mutta tänne ei kannata tietenkään jäädä. Tiedonjuuri ja Tuomion Laulu, mitkä teidän määränpäänne olivatkaan karavaaniin liittyessänne?"Myöskään tummasilmäinen soturi ei halunnut, että rosvo hautaisi itsensä elävältä häpeäänsä. Miehelle nyökättiin ruokailun lomasta, viittoillen aavikon hitaasti muotoaan muuttavia dyynejä etäisyydessä. "Hyena, sinä aivan varmasti tunnet tiet, eikö?"
|
|
|
Post by Cirsicca on Feb 18, 2009 23:41:10 GMT 3
Song rolls 8 dice to Charismatic dodging. 7 successes -- 9,4,9,2,9, 10,6,10
Song of Judgement rolls 7 dice to So tell Me...? 3 successes -- 2,8,7,9,4, 4,2
Niin Hyeenan puna, kuin soturin järkähtämätön häpeämättömyys ja hymykin, pistettiin merkille. Ne rekisteröityivät aivojen lokeroihin syvempää analyysia odottamaan. Asiat olivat toki erilaisessa valossa, kun tarkkailtavat olivat kuten Tuomio itse, mutta he kaikki olivat joskus olleet ihmisiä ja ihmiset…niin…ihmiset. Ihmiset olivat ympäristölleen ja tarkoitukselleen sokeita ja perusluonnoltaan raakoja. Kykenemättömiä avaamaan itse silmiään ja katsomaan ympärilleen sukupuoleen katsomatta, vaikkakin miesten syyksi voitiin katsoa se, että naiset olivat sokeutuneet orjuuttajiensa jalkoihin jäätyään. Vahvempi sukupuoli? Hah. Ei ollut miestä, jonka murtamiseen eivät riittäisi naiselliset avut taiten käytettyinä. Voi kyllä. Ateriansa äärestä keskeltä hetkeksi laskeutunutta hiljaisuutta Tuomio katseli ja tarkkaili, määrittäen hauraat sosiaaliset rakenteet ja ojentaen viimein itsensä niitä sysäisemään. Ohjaamaan hitaasti yskähtelevää tilannetta eteenpäin ja ennen kaikkea pois itsestään…Suuntaamalla valokeilan ensimmäisenä muihin, voit helposti löytää rauhallisen varjon, jossa kukaan ei edes osaa sinua vaivata.
Ametistisilmät vastasivat, ehkä yllättävästi(?) soturin silmien pilkkeeseen, vaikkakin oli mahdotonta sanoa varmaksi oliko välke vain heijastusta miehen omasta vai todella aitoa tuikahtelua. Olemus tuntui sulavan hiljaisuudesta avoimuuteen tai ainakin hämäävästi johonkin avoimuutta muistuttavaan ja kun nainen todella hymyili, kuten tuossa hetkessä teki. Oli äkkiä hyvin vaikea kiinnittää todella sanojaan siihen, mitä nainen sanoi tai varsinkin, mitä tuo jätti sanomatta kun pidätelty terävin ase vapautettiin täyteen loistoonsa. Karisma puski läpi ja pinnalle, kulminoitui eleisiin ja ilmeisiin, tasaiseen hammasrivistöön ja ohjasi tyystin unohtamaan kaiken sanotun tai siihen kohdistuvan mielenkiinnon hypnoottisella vetovoimallaan. Sanat itsessään tanssahtelivatkin Tiedonjuurelle, mutta hymy ja olemuksen ääretön harhautuskyky suunnattiin kahdelle muulle osapuolelle. Ensivaikutelma toisesta naisesta kun oli…hmmm…oppinut? Joten oli turha harhauttaa muulla kuin verbaalisella sosiaalisella uudelleen ohjauksella, mutta soturit sen sijaan…MIEHET. Ihmisyys teissä, tekee tämän niin kovin helpoksi. Se pimeä ja likainen puoli. Se sokea, putkeen ajautunut ja vain yhdellä vaistolla toimiva osanne. ”Kulku käy, minne tie sattuu viemään. Musikantti on sydämeltään kiertolainen, jolle matka on ensisijainen, mutta…” Tauko. ”Olen varma siitä, että Tiedonjuurella on kerrottavanaan päämäärä, joka vaatii osakseen huomiomme. Joten kertoisitko meille, kohtalon yhteen heittämille, mitä osoitetusti kyvykkäänä ihmisenä tuot mukanasi ja näet edessämme?” Kysymys oli lähes nöyrä, se oli pehmeä ja hiljaa suostutteleva. Pehmeä ohjaus tarttua valokeilaan ja kääntää se itseensä, mieluiten myös pitää siinä peittämässä sen tosiasian, ettei jalokivisilmäinen ollut kertonut itsestään tai matkastaan oikeastaan…mitään. Kerro kaikki, valaise meitä - Oi Viisas Tietomme Juuri.
|
|
|
Post by Neverwise on Feb 22, 2009 17:07:51 GMT 3
Tiedonjuuri näytti empivän hetken kulmat koholla, tuijottaen ilmiselvästi ulkomaalaista mutta selkeää tulikieltä puhuvaa Auringonpimennystä huulet hiukan raollaan. Sitten hyväntuulinen Iltahämärä alkoi pakata lääketarpeitaan takaisin nahkaiseen laukkuunsa. "Olin menossa Tuhkasolaan täyttämään lääketarvikkeitani ja ostamaan tulipölyä. Uskoisin että lienee kuitenkin parasta ottaa suunta hiukan toiseen suuntaan: minun määränpääni oli karavaanin kuolevaisten tiedossa. Se minne me olisimme menossa, no, en tiedä aivan teistä, mutta olen hiljattain nähnyt unia menneistä ajoista. Olisin ollut matkalla Tuhkasolan kautta myös muutamaan muuhun kaupunkiin arkistoja tutkien." Tässä vaiheessa nainen oli hetken hiljaa. "Uskon että näillä mailla on useampikin pyhättö jotka suorastaan odottavat ottajaansa. Mikäli minä yksin päättäisin asioista, soisin että etsisimme yhden josko toisenkin ja ottaisimme selvää tämän etsinnön aikana mitä me voimme tehdä Etelän puolesta Auringon Ylevöittäminä. Täten meillä olisi oma linnoituksemme mistä toimia, ja toivon mukaan vielä salainen sellainen."
Nainen sulki tarvikelaukkunsa ja siirtyi sitten muiden tavaroidensa luo. "Vastasiko tuo kysymykseesi, Tuomio?" lähes äidillisesti ja alati hyväntuulisesti hymyilevä Tiedonjuuri kysyi. "Etelässä on kuitenkin paljon epäkohtia jotka voi helposti muuttaa kyvykkäiden käsien avulla. Meidän on kuitenkin ensin päätettävä suuntamme, sillä meitä etsitään varmasti. Sekään ei ole ylittämätön este, ei mikäli me kaikki pysymme vain yhdessä."
Tämän sanottuaan Tiedonjuuri hiljeni ja otti esille jostain silkkiensä keskuudesta tuliaseensa: kaksi metallista, palavaa tulipölyä sylkevää asetta. Hän kävi huoltamaan niitä kaikessa rauhassa, näyttäen kovin ristiriitaiselta hymyillessään ja katsellessaan muita ystävällisesti. Optimisti odotteli sitten melkein jännittäen sanojensa vaikutusta muihin. Kesken kaiken nainen kuitenkin pysähtyi ja ryhtyi kaivelemaan tavaroitaan. Kului vain hetki löytää kartta.
|
|
|
Post by Kalin D. on Mar 4, 2009 12:58:41 GMT 3
Huomionkohteena oleminen oli kirkkaasti vierasta ryövärille, hermostuttava jo ajatuksena, mutta enemmän häntä häiritsivät Tiedonjuuren sanat. "M'lady, olen edelleen vähäarvoinen mies, jonka olisi pitänyt kaatua." Karkea ääni oli vajunnut hiljaiseksi ja sanat tarkoitettu vaimeudellaan vain parantajalle, joka pääsi tuoreiden haavojen lisäksi näkemään myös lukuisat vanhat arvet. Niitä oli paljon, tuoreenpia ja vanhenpia, pieniä ja isompia, rosoisia vaaleampia viiruja kudosta, joka katosivat vaatetuksen alle. Kastimerkin hehku veti tummat silmät puoleensa, katse seurasi kaikkea mitä Juuri teki ja miten, selvästi painaen kaiken näkemän mieleensä. Hämmästys oli valtaisa haavojen todella kuroessa umpeen ja nipistyessä kiinni. Kyseessä oli taito, jonka vielä jokunen vuosi sitten olisi itsekin huutanut paniikissa noituudeksi - nyt se jätti maantierosvon vain sanattomaksi ja tuijottamaan vanhempaa naista kunnioituksen vallassa.
Hyena, sinä aivan varmasti tunnet tiet, eikö?
Katse napsahti irti ja kiinnittyi soturiin asteen epäluuloisena. "Tunnen tiet. Tunnen myös ansakuopat ja juoksuhiekat." Heti kun mahdollista Rautasusi sitoi orikalkkikynnet hihnoin ja soljin takaisin käsivarsiinsa, peitti kalliin materiaalin kangasriekaleilla. Sotkuiset rastat heilahtelivat Hyeenan puistaessa päätään kiivaasti. Vaisun ja syrjäytyvän kuoren alta sykähti varoittamatta tempperamenttisen napakka kielto kuin tyhjästä. "Ei. Ei." Pikiset silmät tarttuivat Zeniittiin lähes haastaen, uhmaten vaikka mies oli yhä kyyryssä vaaralliset kourat kyynärvarsilleen kiedottuna. "On liikuttava yöllä, päivällä voi nukkua. Pedot liikkuvat, mutta on viileää. Ne karanneet ehtivät kerätä lynkkausjoukon aamuun mennessä. Myöhäistä silloin lähteä jos perään uskaltautuu ratsain väkeä." Rosvolla oli rosvon mielen laatu, pakosuunnitelma ja ilmeisesti aikomus liikkua pimeän tullen. Käheiden sanojen takaa loimottava itsepintaisuus ja vakavuus jättivät silti alleviivauksen ja painokkuuden heikommalle, eikä vaativasta katseesta huolimatta mikään äänessä ottanut komentoa vahingossakaan. Kipinä silmissä hiipui myös jättäen jälkeensä pienen loimun hiillokseen muistutuksena aavikkokansan roihuavasta luonteesta.
|
|