|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 11, 2005 18:00:30 GMT 3
Väenmassassa liikuskeli samaisena aamuna mieskin, mutta ei tälläkertaa yksin. Tummiin vaatteisiin, ja mustaan hupulliseen kaapuun pukeutuneen miehen vierellä käveleskeli aavistuksen ehkä vankkarakenteisempi, hieman kumarampi hahmo verhoutuneena mustaan kaapuun ja mustaan viittaan jota koristivat hopeiset riimut, joiden merkitys ei välttämättä ollut yksinään miellyttää joidenkin silmää. Kumara hahmo kantoi mukanaan tummaa puista sauvaa, tyypillistä velhoille.
Vaikka molemmat hahmot olivat laskeneet huppunsa kasvojensa suojiksi, saattoi noiden liikehdinnästä, ja varsinkin käsien eleistä päätellä keskustelevan keskenään. Linnan sisäpihalle väen seassa asteltuaan salamurhaaja kuitenkin huomasi ensin noidan, ja vähänpäästä soturinkin, ja päätti keskustelunsa tuon ulkoisesta olemuksesta päätellen velhon kanssa, joka jatkoikin matkaansa kohti linnoitusta, hoitamaan omia asioitaan.
Lausuttuaan velholle hyvästit, kääntyi mies sitten kannoillaan ja asteli kohti entisiä matkakumppaneitaan. Nähtävästi tuo ei ollut viettänyt ainakaan kovin pitkää aikaa toimettomana aavikoille suuntautuneen matkan jälkeen.
"Tervehdys jälleen.", lausui mies vaikuttaen rennolta ja hyvin levänneeltä sitten viimenäkemän. Ehkä hieman pirteämmältäkin, mutta mitä huppu tuon kasvoja paljasti, oli niillä edelleen sama kylmä ilme kuin viimeksikin. "Näytätte voineen hyvin.", totesi tuo miltei heti perään jääden odottelemaan kuulumisia varsinkin soturittarelta, jonka tytärtä tuo ei ollut vielä havainnut missään.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 12, 2005 0:19:20 GMT 3
Leveä hymy levisi soturittaren kasvoille tämän havaitessa Carmenin. Hän astahti eteenpäin halaten noitanaista tervehdykseksi. “Olen iloinen että tulit, ystäväni.“, lausahti nainen hyväntuulisesti eikä suinkaan ollut unohtanut syytä, miksi toinen oli alun perin lähtenyt mukaan seikkailuun. Missä hän olisikaan ollut tänä päivänä ellei onnekas sattuma olisi saattanut heitä törmäämään metsässä toisiinsa? Tuolloin soturittaren oli ollut vaikea luottaa muihin ihmisiin tai arvoon nimeltä ystävyys, mutta nyt hän tiesi vilpittömiäkin luonteita vielä olevan.
Nainen ei ehtinyt vastata noidan kysymykseen ennen kuin hän tavoitti katseellaan lähettyvillä hyvästejä jättävän miehenkin. Soturitar vilkaisi hieman kulmiaan kohottaen tuon seurasta poistuvan mustakaapuisen velhon suuntaan, mutta asia ei kuulunut naiselle joten hän unohti näkemänsä saman tien. Kaiken kaikkiaan soturitar oli mielissään siitä että mieskin oli saapunut paikalle, sillä juuri tämän läsnäolo pyydettynä ajankohtana oli häntä eniten arveluttanut. “Tervehdys, Khann. Mukava nähdä sinutkin voimissasi.”, vastasi nainen pienesti hymyillen ja nyökäten tuon puoleen. Nainen itse näytti hieman vanhentuneen sitten viime näkemän, mutta muutoin hän muistutti jälleen sitä nuorta soturitarta jonka mies oli joskus aikoja sitten linnan tiskillä kohdannut. Tulenpunaiset hiukset olivat kultaisella hiuslaitteella, asu siisti ja pitkät kynnet hiotut ja kultamaalilla silatut. Metsissä asusteleminen ja sen merkit näyttivät jääneen historiaan.
“Pahoittelen viimekertaista kiireistä lähtöäni ja olen hyvilläni nähdessäni teidät molemmat kunnossa.“, aloitti nainen katsoen molempia lämpimästi. “Sain selville kaikenlaista jätettyäni aavikot taakseni ja voin vakuuttaa, ettei vaivalloinen matkamme ollut turha, mutta sen voitokas päätös sitäkin tärkeämpi. Näinä pimeinä aikoina tuskin yllätytte kuullessanne, että Derek oli todella myynyt joukkonsa pahuuden puolelle. Jotakin suurempaa konfliktia oli suunnitteilla, mutta onnistuimme ainakin toistaiseksi viivyttämään heidän päämääriään. Erämaarosvot valitsivat itselleen järkevämmän johtajan ja muuttivat nimensä ‘Shakaaleista’ ‘Tiikereiksi‘.” Soturitar naurahti pienesti ja katsoi erityisesti Khanniin jatkaessaan, “Teillä ei ole enää mitään huolta siitä, että kukaan heistä tavoittelisi päätänne kaiken tämän jälkeen. Itse asiassa, jos satutte vielä matkaamaan Awenmarin aavikoille, joudutte tuskin minkäänlaisiin vaikeuksiin erämaarosvojen tai muiden lakia kiertävien taholta. ‘Tiikerit’ valvovat nykyään kaikkea päivänvaloa kaihtavaa toimintaa idän auringon alla, eivätkä he unohda hyväntekijöitään…kuten en minäkään.”
Nainen oli taas hetken vaiti kumpaakin tarkastellen ja arvaillen mielessään, mitä seikkailuja noilla mahtaisikaan olla vielä edessään. Soturitar itse kaipasi vain rauhaa ja hiljaiseloa. Hän uskoi omien seikkailujensa jo päättyneen, vaikka olikin vielä nuori ja…Soturitar naurahti ja pudisteli hieman päätään ajatuksilleen. “Olen hyvin kiitollinen teille molemmille kaikesta avustanne ja pahoillani siitä, etten voi palkita sitä sanoja paremmin. Kaikki varani menevät oman elämäni uudelleenrakentamiseen.”, nainen katsahti palkkasoturiin, jolla arveli kuitenkin olevan jo kosolti uusia töitä vireillä. Tätäkin suuremmalla mielenkiinnolla hän tutkaili noitaystävätärtään, suunnaten sanansa kuitenkin molemmille: “Alkaa olla aika jättää hyvästit ja jatkaa matkaa. Sitä ennen olisin kuitenkin utelias tietämään, mitä aiotte tästä eteenpäin tehdä? Ja tietenkin kuunnella, jos teillä on vielä jotakin sanottavaa.”
|
|
|
Post by Cerenia on Oct 13, 2005 17:40:51 GMT 3
"Tietenkin minä tulin...." Carmen sanoi soturittarelle ja huomasi sitten itsekin miehen. "Hei vain sinullekin" Hän sanoi ja hymyili pienesti. Carmen kuunteli hiljaa soturittaren puhetta. "Mm...onneksi he eivät enää tuhoa mitään ja aiheuta muille harmeja" Carmen sanoi kun puhe kääntyy rosvojoukkoon. "Minä en tarvitse tai itseasiassa en edes halua palkkioita ystäviltäni..." Hän sanoi hymyillen pienesti soturittarelle. "Ja no....mitä teen tästä eteenpäin...sitä en todellakaan tiedä....varmaankin kuljen sinne minne vesi ja tuli minut vievät" Carmen sanoi hieman arvoituksellisesti ja katsoi sitten kahta muuta.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 14, 2005 11:58:11 GMT 3
"Minä luulen, että me kaikki saimme mitä halusimme. Ja oikeastaan en välitä palkkiosta juuri nyt. Luulen ettemme ole toisillemme velkaa sen taistelun jälkeen.", lausui mies naiselle tämän puhuttua palkkiosta. Kaiketi tuo ei aina ollutkaan niin kylmä ihminen ainakaan sen suhteen, että osasi ehkä toisinaan pitää arvossa sitä, että joku pelasti hänenkin henkensä.
Mies näytti voivan hyvin ulkoisesti. Kuukauden aikana tuo oli onnistunut ainakin lihavoittamaan kukkaroaan sen verran että oli saanut hankittua uudet ja oikein mukavan (kalliin) näköiset vaatteet, ja ties mitä muuta mitä ei ulospäin nähnyt. Miehen paikallaolo saattoikin johtua jostain muusta kuin sovitusta tapaamisesta, mutta olihan tuo kuitenkin oma-aloitteisesti hakeutunut noiden kahden seuraan huomattuaan nämä.
"Minä luulen, että viivyn hetken näillämain ja lähden sitten taas kuljeksimaan. Maailma on täynnä mitä viehättävimpiä kaupunkeja.", lausui tuo suuripiirteisesti.
Mies katsoi vielä molemman suuntaan ja virnisti. "Luulen että työt kutsuvat. Hyvästi, ja voikaa hyvin.", ehkä tuo ei pitänyt hyvästelemisistä sen enempää, tai sitten tuolla oli oikeasti joku meno. Jokatapauksessa mies nyökkäsi vielä pienesti hymyillen noiden suuntaan, kääntyi, ja lähti kohti linnoitusta häviten sitten tungokseen.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 15, 2005 21:04:45 GMT 3
Soturitar vaikutti tyytyväiseltä molempien kuulumisiin ja kohotti hieman kulmaansa noidan arvoituksellisille tulevaisuudensuunnitelmille. Hän ei ehtinyt kuitenkaan jatkaa ennen kuin mies oli jo jättänyt nopeat hyvästinsä ja poistunut liukkaasti paikalta. Nainen kohautti hieman pettyneesti olkiaan vaan mitäpä hän toisen luonteelle tai kiireille mahtoi. Niinpä soturitar käännähti vielä noidan puoleen.
"Itse asiassa joku olisi halunnut vielä kiittää teitä molempia, mutta Khann ehtikin jo lähteä. Missähän...ah, sieltä he tulevat.", naisen etsivä ilme vaihtui hellään hymyyn hänen nähdessään Shen-Shenin ilmaantuvan väkijoukosta yhdessä pienen, punatukkaisen tytön kanssa. Amiral näytti hieman kalpealta mutta muutoin hyväkuntoiselta. Kaikki riivaajaan viittaavat merkit olivat tiessään. "Löysitkö mieleisesi nuken?", kysähti nainen lempeästi silmäteräänsä halaten. Tyttö nyökkäsi hymyillen ja esitteli tälle sievää ostostaan, jota oli tiikerin valppaasti kaitsemana lähtenyt hakemaan. "Hemmottelen hänet piloille, mutta en osaa muutakaan.", naurahti soturitar onnellisesti noidalle, jonka suuntaan käännähti pieni tyttökin totisesti katsomaan. "Amiral, tässä on Carmen, yksi heistä, jotka auttoivat pelastamaan sinua. Toinen ehti jo lähteä, mutta voi olla, että hän olisi ulkomuodoltaan hieman pelottanut sinua.", selitti nainen lapselleen.
Amiral ei kuitenkaan vaikuttanut toista unohtaneen. Tyttö kirmasi epäröimättä halaamaan noitaa ja kuiskasi pienellä äänellä: "Kiitos, Carmen-täti." Lapsi hymyili tuolle hienoisesti ja palasi sitten äitinsä rinnalle. Soturitar silitti tyttärensä hiuksia ja puhui jälleen: "Amiral on toipunut hyvin vaikka ehdin jo pelätä pahinta kun huomasin, mitä Derek oli hänelle tehnyt. Kiirehdin heti teidät jätettyäni erään aavikolla asuvan ystäväni luo, joka tietää riivaajista ja niiden karkoittamisesta enemmän. Hänen mukaansa tyttäreni oli ollut vahva, mutta oli vain ajan kysymys, koska hän olisi vajonnut tavoittamattomiin...", nainen vaikeni ja pyyhkäisi hieman silmiään. Hän ei mielellään muistellut lapsensa takia käymäänsä taistelua, ja ehkä oli hyväkin, että Khann oli jo lähtenyt. Jäipähän tuolle vähän vankempi kuva soturittaresta, joka oli todellisuudessa paremman kerran pehmennyt sitten äidiksi palaamisensa jälkeen.
"Aiomme jättää pohjoisen ja perustaa kodin jonnekin Selecian leudommille seuduille.", jatkoi nainen hymyillen. "Olet koska tahansa tervetullut luoksemme, Carmen, ja jos joskus tarvitset vastapalvelusta, älä epäröi sitä pyytää. Ilmoitan sinulle kyllä jollakin tavalla olinpaikkamme kunhan saan sen tietää. Vaan nyt on aika jättää hyvästit ja aloittaa matka parempaan elämään. Kiitos vielä, Carmen, ystäväni, ja onnea poluillesi, mihin ikinä ne sinut johtavatkaan. Nähkäämme vielä toisemme joskus, jossain...", toivoi Taki Zenn ja halasi noitaa lämpimästi. Shen-Shen murahti tuolle myös hyväntuulisesti, hyvästellen Carmenin omalla kielellään. Amiral hymyili ja vilkutti noidalle kun äiti otti tytärtään kädestä ja he lähtivät tiikerin kera kohti linnan portteja kävelemään. Aurinko paistoi seesteiseltä taivaalta, lempeä tuuli toi kesän tuoksua etelästä. Kaikki merkit viittasivat päivästä tulevan hyvän ja tulevaisuudesta kenties vieläkin paremman...
(( Kaunis kiitos molemmille peliin osallistumisesta. Nautin ainakin itse tästä seikkailusta hyvin paljon. ^^ Olisin liittänyt vielä pienen kiitoskuvan tämän viestini oheen mutta uusi koneemme meni pari päivää sitten rikki enkä voi tällä hetkellä skannata. Yhtä kaikki, kiitos ja kumarrus teille! *hymytys* ))
|
|
|
Post by Cerenia on Oct 15, 2005 23:08:07 GMT 3
"Eipä kestä Amiral..." Carmen sanoi tytön halatessa tätä ja hymyili. Hän kuunteli tarkkaavaisesti naisen sanoja ja tämän halattua Carmenia, Carmen hymyili ja toivotti hyvästit lähtien sitten kävelemään takaisin kohti metsää ja siitä sinne minne tie johtaisi.
|
|