Sä varmaan tiedät näistä, mutta kaveri vinkkas mulle tällasen listan kun kerroin että pääsit japaniaan. En ees lukenu sitä kunnolla läpi, että tidot saattaa olla jo vanhojakin:
1. Chujo Watanabe rahaston apurahojen haku 15.12.2008 klo 16.00
Japani-Suomi yhdistyksen Chujo Watanabe rahastosta julistetaan haettavaksi
kaksi apurahaa, kumpikin suuruudeltaan JPY 300 000 (noin ¬ 2 000)
käytettäväksi vuoden 2009 aikana. Apurahoja haetaan vapaamuotoisella
hakemuksella, jonka tulee sisältää
- hakijan ansioluettelo (CV)
- selvitys hakijan tähänastisista Japaniin liittyvistä opinnoista tai
tutkimustyöstä
- unnitelma apurahan käytöstä
- hakijan näkemys siitä, miten hän itse voisi edistää suomalaisten ja
japanilaisten välistä kulttuuri- ja tiedeyhteistyötä
- hakijan yhteystiedot
Apurahat on tarkoitettu Japanissa tapahtuvaan opiskeluun tai tutkimustyöhön.
Etusijalle asetetaan nuoret hakijat, joilta edellytetään japaninkielen aiempaa
opiskelua. Osallistuminen Suomen ja Japanin väliseen ystävyystoimintaan ja
perehtyminen japanilaiseen kulttuuriin on eduksi.
Hakijan odotetaan pitävän vapaavalintainen esitelmä Japani-Suomi yhdistyksen
kokouksessa Japanissa ja kirjoittamaan artikkeli Suomalais-Japanilaisen
yhdistyksen KOKORO lehteen.
Hakuaika päättyy maanantaina 15. joulukuuta 2008 klo 16.00 , johon mennessä
hakemusten (Hakemuskuoreen merkintä Chujo Watanabe apuraha ) on
viimeistään oltava osoitteessa:
Suomalais-Japanilainen Yhdistys ry
PL 818
00101 Helsinki
2. The Scandinavia-Japan Sasakawa Foundation haku 28.02 mennessä
Apurahoja myönnetään kerran vuodessa. Hakuaika on 01.01 28.02.
Hakulomakkeita saa osoitteesta
www.sjsf.se <http://www.sjsf.se/> .
Hakemuksia voivat jättää yksityiset henkilöt, ryhmät, yritykset, laitokset ja
organisaatiot.
Hallitus on päättänyt seuraavista hakemuksia koskevista ohjeista:
- toiminnalla on oltava myös laajempaa vaikutusta yksityisen apurahan saajan
lisäksi;
- tutkijoiden, jotka hakevat apurahaa tieteelliseen toimintaan, tulee olla
korkeakoulututkinnon suorittaneita;
- varoja ei myönnetä puhtaasti kaupallisiin tarkoituksiin;
- apurahaa voi hakea yhteistyöprojekteihin;
- Japaniin suuntautuviin opintomatkoihin, symposioihin ja kongresseihin
osallistumiseen;
- varat on käytettävä sellaisiin tarkoituksiin, jotka vahvistavat Pohjoismaiden
ja Japanin välisiä yhteyksiä ja ymmärtämystä
Hakemukset lähetetään osoitteella:
The Scandinavia-Japan Sasakawa Foundation
PL 134
00251 Helsinki
Lisätietoja Suomessa antaa
Professori Pirkko Vihko
PL 134
00251 Helsinki
Tel: 040-5431734
sasakawa@kolumbus.fi
3. THE MATSUMAE INTERNATIONAL FOUNDATION Fellowship Program Application
deadline March 31, 2009
Private Organization inviting non-Japanese Researchers to Japan under MIF
Research Fellowship Program for six months during a period from October 2009 to
March 2010
www.mars.dti.ne.jp/~mif/4. JSPS Postdoctoral Fellowship Program (Short-term) deadline 6.2.2009 for
North American and European Researchers
(Gaikokujin Tokubetsu Kenkyuin (Obei-Tanki))2009-2010
www.jsps.go.jp/english/e-fellow/appli_short_2009.html5 Suomen Akatemian Kansainvälisten yhteishankkeiden valmistelu-raha
Suomen Akatemia tukee kansainvälisenä yhteistyönä toteutettavien vaativien
tutkimushankkeiden valmistelua tiettyä hakua varten. Rahoitusta voidaan myöntää
valmisteltaessa hakemusta kansainvälisiin hakuihin, esimerkiksi EU:n
tutkimuksen 7. puiteohjelmaan tai Akatemian ja muiden maiden
rahoittajaorganisaatioiden kanssa toteutettaviin yhteishakuihin.
Rahoitusta voi hakea yhteishankkeen valmistelusta aiheutuviin kustannuksiin.
Rahoituksen enimmäissumma on 25 000 euroa.
www.aka.
fi/fi/A/Tutkijalle/Rahoitusmahdollisuudet_/Aakkosjarjestyksessa/Kansainvalisten-
yhteishankkeiden-valmistelu/
6. Suomen Akatemian haku: Tutkijoiden liikkuvuus ja muu kahdenvälisiin
sopimuksiin perustuva yhteistoiminta.
www.aka.
fi/fi/A/Tutkijalle/Rahoitusmahdollisuudet_/Aakkosjarjestyksessa/Kahdenvalisiin-s
opimuksiin-perustuva-tutkijoiden-liikkuvuuden-rahoitus/
7. Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen Finland Distinguished Professor
ohjelma haku 29.2.2009 mennessä.
FiDiPro, Finland Distinguished Professor Programme, rahoittaa kansainvälisesti
arvostettujen huippututkijoiden rekrytoimista suomalaisiin yliopistoihin ja
tutkimuslaitoksiin. Tähän asti rahoituskriteerinä on ollut, että Suomeen tuleva
asiantuntija on professoritasoa. Suomalaiset yliopistot ja tutkimuslaitokset
voivat tästä lähtien kutsua ohjelman avulla myös lupaavia tutkijalahjakkuuksia
Suomeen.
Tekes pilotoi uutta FiDiPro Fellow -rahoitusmuotoa helmikuun 2009 haussaan
193.167.189.71/opencms/opencms/Projects/FiDiPro/system/uutinen.
html?id=237
193.167.189.
71/opencms/opencms/Projects/FiDiPro/system/uutinen.html?id=237
8. Tekesrahoitusta tutkimuksen kansainvälistymiseen
Tekes kannustaa yrityksiä ja tutkimusyksiköitä verkottumaan kansainvälisesti.
Tekesin rahoittamaan tutkimus- ja kehityshankkeeseen voi kuulua tutkija- tai
asiantuntijaliikkuvuutta ulkomailta Suomeen tai Suomesta ulkomaille.
www.tekes.fi/kv_yhteistyo/rahoitusta_kansainvalistymiseen.htmlwww.tekes.fi/kv_yhteistyo/rahoitusta_kansainvalistymiseen.htmlJos kiinnostus heräsi, niin ohessa hieman luettavaa Japanista:
www.jsps.go.jp/english/e-plaza/