|
Post by ashley on Nov 28, 2008 1:26:29 GMT 3
Alei Caramazov ei ollut pistäytynyt Lontoon klubillaan aikoihin. Hän oli kuitenkin huomaavinaan reuman kangistaman hovimestarin liikauttavan hyväksyvästi kulmakarvojaan tämän tunnistaessa tulijan. - Tervetuloa, sir, tämä kähisi ja kuulosti siltä, että kaatuisi vielä tänään "saappaat jalassa". Siltä hän oli tosin kuulostanut jo silloin, kun Alei 17-vuotiaana otettiin klubin jäseneksi. Jäsenyys oli vaatinut salaisten tehtävien suorittamista liittyen juutalaisiin tyttöihin, juomapeleistä kunnialla selviytymistä et cetera et cetera tärkeiden osa-alueiden läpiviemistä.
Mies oli palannut pääkaupunkiin vasta hiljan. Hän oli ollut Skotlannissa rakentamassa siltaa tai paremminkin vain seuraamassa muiden rakentamista parin kolmen tunnin ajan päivässä. Eksymättä sen syvemmälle Neljudovin suvun välisiin kiistoihin koskien perheen laivanrakennusyhtiötä, voi vain kertoa Alein vanhempien laittaneen poikansa lukemaan ammatin. Rakennusinsinöörin ammattitaidosta nyt ei olisi haittaakaan, jos poika joskus saisi näppinsä enemmänkin mukaan yhtiöiden asioihin. Oli kuitenkin selvää, ketä firman ruoriin oli valmennettu alusta pitäen: Viktor Sokolovia, Alein serkkua.
Juuri hänet Alei olikin kutsunut tänä iltana Russel's klubille. Se oli tyypillinen gentlemen club, jonne ei kuuna päivänä ollut astunut jalallaan yksikään nainen. Russel's valikoi jäsenensä tietenkin suositusten ja pääsykokeiden avulla. Jäsenet tuppasivat suosittelemaan "hyviä veikkoja", vaikkeivat nämä käyntikorttiensa mukaan olisivatkaan ammatiltaan "gentlemanneja". Ei sillä, Neljudovit, Sokolovit ja Caramazovit olivat kaikki aatelissukuja, mutta täällä Lontoossa heidät miellettiin ennemmin teollisuuspohattoina. Ja hyvä niin, kaikki olivat saaneet tarpekseen ties mistä tupsahtelevista rutiköyhistä venäläiskreiveistä ja kreivittäreistä, jotka kertoivat viime vuosikymmenellä tanssineen sen ja sen ruhtinaan juhlissa.
Alei asteli ruokailuhuoneen ja biljardisalin läpi baarin luo. Tiskillä hän pyysi skottilaisen...soodalla. Hän alkoi jo vanheta. Ruskeat, kuluneet nahkasohvat narisivat miehen istuutuessa alas. Hän ei tarttunut pöydällä kutsuvasti lojuvaan The Observeriin. Hän ei tiennyt mitä ajatella tulevasta tapaamisesta. Kyseessä oli vain kuulumisten vaihto, mutta pinnan alla kyti.
|
|
miyto
Member
vaeltelija hiljainen
Posts: 101
|
Post by miyto on Dec 29, 2008 20:15:02 GMT 3
Davin von Aerston, nuorehko, orpo aatelismies astui sisään klubille, minne hän oli vastikään liittynyt, ensin tietenkin käynyt pääsykokeessa. Hänen mielestään siinä ei ollut mitään järkeä, mutta näin ainakin saatiin pidettyä vääränlaiset, epäherrasmiehet pois herrasmiesklubilta. Ja näin saatiin luotto klubilla käyviin miehiin, aivan, miehiin. Tuskin klubille edes hyväksyttiin naisia, mikä hieman harmitti Davinia, joka mielellään tapaisi naimakelpoisia naisia.
Hän nyökkäsi vanhalle hovimestarille joka oli nostanut kulmiaan ensin sen näköisenä, että käänyttäisi miehen sinne mistä tuli mutta nyökkäsi nyt hyvin pienesti hyväksyen Davinin tervehdyksen, kun tämä kosketti silinterinsä liertä samalla kun kääntyi kävelemään kohti hämärää salia. Salin reunoilla oli pöytiä, joista joidenkin ympärille oli kokoontuneet näitä herrasmiehiä keskustelemaan lasit käsissään tai sikarit suupielissään. Davin vilkaisi vaivihkaa koko salin, huomaten muutamien miesten istuskelevan yksikseen pöydissään, kuitenkaan kiinnittämättä näihin yksinäisiin sen enempää huomiota.
Mies käveli tiskille pahemmin syventyneenä ajatuksiinsa sen enempää kuin ympäristönsä tapahtumiin. Davin tilasi viskin ja saadessaan lasin jonka pohjalla oli pieni määrää tilaamansa juomaa hän veti sen ensimmäisellä alas ja käännähti sitten katsomaan salia nojaten rennosti tiskiin. Hän kantoi toisessa kädessään kävelysauvaansa jota koristi sudenpää, kun toinen piteli silinteristä kiinni.
|
|
|
Post by ashley on Dec 30, 2008 1:01:09 GMT 3
Caramazov oli valinnut paikan niin, että näki saliintulijat esteettä. Pitkän, silinteripäinen herra valpastutti hänet heti. Viktor? Tulijan lähestyessä Caramazov tunnisti hänet kuitenkin...piru vie, mikä tuon nimi nyt olikaan? Mies raapi etusormen kynnellään harmissaan peukaloaan. Mikä häntä vaivasi? Miksi hän unohteli asioita yhtenään? Parilla hörppäyksellä lopeteltu viskisooda, nyt siis jo tyhjä lasi, sai osakseen merkityksellisen katseen. "Äsh!" häneltä sitten pääsi ääneen. Kului tovi. Mies mietti, nousi sitten ja jaloillaan päästyään tiedosti nopeasti hankitun nousuhumalansa. "Tsst!" häntä miltei huvitti.
"Meillä on sama maku, von Aerston", lausui tiskille asteleva, hymyilevä mies sorahtavalla aksentillaan. "Minä vain juon sen kuten viisitoistavuotiaat, jatkettuna." Caramazov teki tämän rennon aloituksen tarkoituksella tahtoen nähdä, muistaisiko toinen hänet.
|
|
miyto
Member
vaeltelija hiljainen
Posts: 101
|
Post by miyto on Jan 25, 2009 19:17:39 GMT 3
((anteeksi kauheasti tämä pitkäveteisyys ja pitkät välit vastauksiin, hävettää tämä "aktiivisuuteni" mutta suoraan sanottuna ei ole innostanut käydä pelailemassa, mutta nyt yritän piristäytyä))
Mietteisiinsä syventyneenä Davin ei ollut kuullut miehen askelia eikä ollut huomannut tätä muutenkaan ennen kuin tämä oli jo hänen vieressään ja ilmaisi itsensä juomien maun samanlaisuuksilla. Davin nosti kulmansa ja suoristautui pituuteensa samalla kun kääntyi katsomaan tulijaa, joka kuulosti hieman tutulta, salaperäisen tutulta. Nähdessään miehen kasvot Davinlta kesti hetki tunnistaa itse Caramazovin Alei. Huvittunut hymy nousi hänen huulilleen. "Siitä voin olla varma, Caramazov. Muistan sinun tapasi juoda, jatkettuna tosiaan." Davin sanoi ja naurahti rentoutuen ja ojentaen kättään miehelle. "Siitä on pitkä aika, Alei Caramazov. Missä olet luuraillut nämä vuodet?" hän kysyi hymy suupielissään.
Mistä tämä mies oli tunnistanut edes hänet? Ja mitä tämä Alei Caramazov edes teki kaupungissa, Davinin muistelmien mukaan miehen pitäisi olla jossainpäin Skotlannissa rakentelemassa jotain, mies joutui pinnistelemään muistiaan kunnes muisti mitä Alei oli rakentanut. Siltoja.
|
|
|
Post by ashley on Feb 3, 2009 22:20:16 GMT 3
(Minulla on toisinaan täysi työ nykyisten pelieni kanssa. Niitä onkin tämän lisäksi ruhtinalliset kaksi *virn*. Ei tee mitään, jos tämä etenee hitaasti. Ei sillä, tiedän, että tällä hahmolla tulen pelaamaan vielä kauan. Tekemään joskus tulevaisuudessa uusia avausyrityksiä sille tarkoitetulla foorumilla jne.)
Kuten yleensä toisesta kulttuuripiiristä tulevat, ei Aleikaan ollut täysin sisäistänyt onnistuneen kättelyn saloja. Vaikka hänen englantinsa olikin kotiopettajien ansiosta moitteento, tällaiset pienet jutut kavalsivat toisinaan miehen. Hänen perhepiirissään miehet suutelivat toisiaan tavatessaan. Alein käsi ei sentään ollut kuollut kala, kuten tuskallisen usein monilla muilla, päinvastoin, hän ravisti tuttavaparkansa kättä liian kauan, koomillisen kauan. Hän hymyili entistä leveämmin. "Minäkö? Provinssissa...nummilla.." laittaen nopeasti merkille,ettei toisen ilme näyttänyt kirkastumisen merkkejä, mies vakavoitui hieman " Clyde-joessa on ollut suitsimista. Glasgow kylineen tilaa enemmän siltoja, kuin niitä ehditään rakentaa. Mutta nyt, nyt olen todella onnellinen saadessani palata ihmisten ilmoille", Alei naurahti lopuksi omahyväisen lontoolaisesti selittelemättä kuitenkaan sen kummemmin paluunsa syytä. "Noo, mitä uutta?"
Hiljaa mielessään Alei oli yllättynyt ja tyytyväinen siihen sävyyn, jonka toinen oli heti tavoittanut. Kaverin menneisyys ei ollut hilpeimpiä, olkoonkin, että hänen syliinsä oli täysi-ikäisyyden myötä tipahtanut herkullinen perintö. Heidät oli esitellyt toisilleen juurikin Viktor, joka enemmänkin pystyi liikkumaan siinä kerroksessa, mihin von Aerstonkin sijoittui. Se, että sinä iltana Aleikin oli ollut paikalla, johtui siitä proosallisesta syystä, että juuri ennen lähtöään Viktor oli saanut sähkeen, jossa pyydettiin tuomaan joku, sillä bridgeen tarvittiin eräälle pari. Mutta se olisikin jo oma tarinansa.
|
|
miyto
Member
vaeltelija hiljainen
Posts: 101
|
Post by miyto on Feb 4, 2009 20:23:36 GMT 3
((jooo eipä se mitään, hiljaa hyvää tulee, niinhän se sanontakin menee vai mitä )) Davin katsahti kättään, jonka oli ojentanut toiselle puristukseen, hieman huvittuneena sillä nyt hän vasta muisti mistä mies oli peräisin. Hän oli täysin yllättynyt miehen englannin kielen taidoistaan, sillä se oli miltei täydellistä. Saatuaan kätensä vapaaksi hän siirsi sen pitelemään hattuaan, samalla kun kuunteli hieman kulmat rypyssä toisen kertomusta. Aivan, hän ei tosiaankaan ymmärtänyt tätä, nummilla- sanaa ennen kuin herra Caramazov selitti tarkemmin. Davin hymyili tälle ymmärtäväisesti nyökäten päällään. "Aivan, muistelinkin sinun olevan pohjoisemmassa osassa Englantiamme, enkä muistanut aivan väärinkään." Davin vastasi muotoillen jo seuraavaa lausetta päässään, mikä sitten vastaisi Alein kysymykseen. "En tiedä mistä kertoisin sinulle, koska en ole varma kuinka kauan olet ollut poissa. Olet varmaan kuullut perinnöstäni, ja nyt naispuolinen sukulaiseni armaan äitini puolelta yrittää saada minua naimisiin jonkun, varakkaan neidin kanssa, tietenkin siinä toivossa että kartuttaisimme yhteistä perintöämme siten." Davin sanoi vilkaisten herra Caramazovia miettien mielessään, että oliko ollut liian tuttavallinen heti alkuun kertoessaan tälläistä, mutta mahdollinen virhe oli jo tapahtunut, ei sitä käynyt korjaamaan.
|
|