|
Post by Cirsicca on Nov 21, 2008 20:01:46 GMT 3
Kiireiset askeleet kaikuivat sateen kastelemilla kuluneilla portailla. Punaisen usvan puristus paisui rintalastan alla, maailman värjäytyessä ympärillä hitaasti verenpunaisiin sävyihin. Horjahdus viimeisellä askelmalla sai paiskautumaan vasten rosoista ja kylmää materiaalia, mutta kädet puskivat laihan kropan irti ja koko keho pakottautui liikkeelle. Pidentyneet ja neulanteräviksi muuttuneet hampaat upposivat läpi suun limakalvoista, raudan maun liukuessa esiin, kuin kohdettaan lähestyvä huora. Raskasrakenteinen ovi, aikoja sitten konkurssiin menneen pankkiholvin aikansa nähnyt, mutta lähes läpipääsemätön vartija oli sijoillaan kylmää metallin elottomuutta henkien. Kädet tarrasivat kiinni ja raskas ovi avautui valittaen, sulkeutuen siinä samassa yhtä raskain ja vaivalloisin liikkein. Kolahdus, loksahdus ja täydellinen pimeys. Ympärillään verenpunainen, hitaasti kuin sydämen lyöntien mukaan sykkivä pimeys tunki sisään silmistä ja suusta. Muutti rintalastan alaisen paineen kivuksi ja vapautti alkukantaisen murinan kahleistaan. Peto liikahti, Peto havahtui ja avasi toisen kekälemäisen silmänsä punaisen usvan etsiessä kiinteää muotoaan raivon liekillä. Ketjut helähtivät istumaan pudottauduttaessa. Sekunnin murto-osissa ranteet, nilkat ja vyötärö oli ketjutettu telaketjun paksuisiin metalli määriin.
Keskellä hapetonta ilmaa, eristettynä maailmasta ajatukset saivat viimein luvan päästä…irti. Kuvia kuoleman tuolta puolen, jotka punoutuivat tapahtumasarjojen ketjuiksi, jossa jokainen pala vaikutti väistämättömästi toiseen ja kolmanteen palaan. Paloihin, joista muodostui elämä sellaisena kuin hän oli sen joutunut kohtaamaan. Ketjuiksi, jotka punoivat vaikutuksensa yli kuoleman rajojen jättäen jälkeensä vain tuhoa ja pimeyttä. Matalat sähistyt sanat, jotka punoivat elämän ja kuoleman kuilun yhteen työntäen vanhan raivon esiin kuin sydämeen työnnetyn lamauttavan vaarnan. Vastaan taistelu. Tietoinen vastaan taisteleminen silloin kun jokainen sielun säie tuntui janoavan verta, jolloin punainen usva lietsoi jokaisen ajatuksen tuhatkertaiseksi, jokaisen tunteen katkeamispisteeseen asti viritetyksi oli kuin taistelua ylitse ajavaa junaa vastaan. Pyristely saattoi ostaa aikaa, mutta ennemmin tai myöhemmin junan nokan yksityiskohdat piirtyisivät lihaasi ja leikkaisivat raajasi. Pedon pyrkiessä pintaan, työntyessä eteenpäin ja pakottaessa tiedollisen inhimillisen mielen puolustuksen taipumaan se työntyi hermoratoihin, pakotti taipumaan alleen silkalla puhtaalla kivulla, joka lamautti viimeisenkin vastarinnan. Peto työntyi esiin, repi uuden aukon sieluun ja ulvoi nälkäänsä. Kahle kiristyi, metalli valitti tuskaansa ja…petti. Mieli vaipui alas. Syvälle, syvälle veriseen kuiluun, jossa kipu, häpeä, tuska ja muistot olivat vain etäisiä kaikuja ja merkitystä oli vain raivolla, jota ne lietsoivat.
|
|
|
Post by Cirsicca on Nov 21, 2008 20:35:09 GMT 3
Sparkling grey, They're my own veins. Any more than a whisper, Any sudden movement of my heart. And I know, I know I'll have to watch them pass away
Just get through this day Plip...Plop...Plip...Plop...PlipPlip...Plop. Plip. Plip. Plop. Lämmintä ja tahmeaa tummaa punaa, joka putoili pisaroina harmaalle lattialle. Hitaasti, pisara pisaralta, lammikko laajeni elämän nesteen siihen siirtyessä. Plop. Reiden kohdalta tummuneen farkkukankaan lävitse työntyvä rosoinen luunpää törrötti kummallisessa kulmassa ympäröivät kudokset lävistäneenä. Kipu sykähteli pisaroiden tasaisessa tahdissa, hitaasti jomottavaksi tuskaksi turtuen ja pakotti viimein suljetut silmät raottumaan ja sateen teräksisen harmauden kohtaamaan suljetun holvin läpitunkemattoman pimeyden. Hitaasti, varoen liikkeiden synnyttämiä kivun aaltoja kehossaan ojensi hän kätensä, koskettaen lähes kunnioittaen esiin työntynyttä luuta kaikessa rosoisuudessaan. Liikahdus sai raskaan metallin hankaamaan vasten betonista pintaa. Lattiaan pultattu metallilevy oli pitänyt...tällä kertaa. Voima oli katkaissut reisiluun, mutta ketju oli pitänyt. Edistystä. Viimeinkin. Vereen tahriutunut kämmen painui vasten lattiaa. Hitaita, jäykkiä liikkeitä ja harkittuja eleitä. Ryömimistä sentti sentiltä eteenpäin, kunnes voiman alla pettänyt jalka oli saatu aseteltua asentoon, jossa...Tuskan ulvahdus karkasi rikotuilta huulilta käsien kiskaistessa ruumista eteenpäin ja pakottaessa luun sijoilleen. Vaistomaisia hengenvetoja vaikkei tilassa ollut edes happea, jota kiskoa. Ei tässä pimeydessä. Hitaasti kuin mahlana mateleva veri tunkeutui rikottuihin kudoksiin aloittaen niiden eheyttämisen ennalleen. Linnunpoika kierähti varoen selälleen jäljellä olevia kahleitaan tai niiden muistoja kilistellen. Give up your way, you could be anything, Give up my way, and lose myself, not today That's too much guilt to pay
Pimeys kietoutui ylle, nosti ylös mielikuvia ja tunteita. Punainen usva oli poltettu loppuun. Nyt. Hetkeksi. Keskellä äänetöntä ja liikkumatonta maailmaansa ajatusten marssi oli sallittavissa. Punaisen usvan ja Pedon sen takana oli sallittu repiä itsensä rikki, uuvuttaa ulvoen kekälesilmät. Raivo oli himmennyt. Ei pois, ei kokonaan, mutta turvallisena pidettävän matkan päähän. Nyt, nyt oli hetki kohdata totuus ja niellä menneisyyden myrkyksi muuttunut vesi. Hän oli luullut kuoleman muuttaneen kaiken. Hän oli luullut menneisyyden muuttuneen menneisyydeksi. Luullut käsitelleensä kaiken sen, mikä nyt tuntui iskeneen lävitseen ja halvaannuttaneen pitkälle koulutetun kyvyn toimia harkitusti. Kuinka tämä oli mahdollista? Miten oli mahdollista, että...Miten mikään tästä oli mahdollista? Ja ennen kaikkea...kuinka Rikkoja saatoi tietää? Kuinka se saasta saattoi lausua sanat, jotka lausui? Iskeä myrkytetyn miekan sielusta lävitse? Miksi? Jälleen kerran sama kysymys tunki lävitse kaiken muun. Miksi? Oliko tällä kaikella tarkoitus? Vai oliko kyseessä vain julmaa leikkiä, tarkoituksena repiä rikki jotain vaivalla rakennettua? Mitä Te yritätte minulle kertoa? I believe that dreams are sacred. Take my darkest fears and play them Like a lullaby, Like a reason why, Like a play of my obsessions, Make me understand the lesson, So I'll find myself, So I won't be lost again. Oli syynä mikä tahansa, toiste kontrollia ei menetettäisi. Toiste mikään miehen sanoma tai tekemä ei saisi häntä luopumaan itsestään ja antamaan pikkusormea Pedolle, jonka vastustamiselle ja voittamiselle hän oli ikuisen elämänsä omistanut. Jos tämä on Koettelemus, minä en ole siinä epäonnistumassa. Näyttäkää minulle tie ja minä kuljen sitä. Heittäkää minut eksyksiin ja löydän itse tieni. Kädet puristuivat nyrkkiin pimeydessä ja silmät sulkeutuivat. Demonini eivät minua voita. Eivät vaikka ne olisivat löytäneet sen ainoan ruumiillistuman, joka vielä vuosikymmenten jälkeenkin työntyi iholle ja sen alle. Ei vaikka... Ne tekisivät unet eläviksi. Irvistäen jossain varjoissa olevalle holvin katolle olento työnsi itsensä istumaan ja työnsi sormensa hitaasti sulkeutuvaan reiden haavaan todeten luun eheytyneen. Hitaasti, murtuneita kahleitaan irroitellen noustiin kokeilemaan jalkojen kantavuutta. All that I'm living for, All that I'm dying for, All that I can't ignore alone at night. All that I'm wanted for, Although I wanted more. Lock the last open door, my ghosts are gaining on me.
Hiljaisia askeleita, jotka vain vaivoin kuuluivat holvin suljetun oven lävitse. Hiljaisia askeleita, jotka seisahtuivat oven taakse ja hiljaisuus, joka...kuunteli. Katse kohosi hämärästi erottuvasta betonilattiasta kohti ovea, kunnes jostain etäämmältä vaivoin kantautuva piipitys sai huomion omakseen. Voimakkaana kontrastina läpitunkemattoman hämärän keskellä vilkkui kännykän ruutu. 1 Viesti Saapunut. "Turvallista? -E.". Vastaus oli lyhyt, ei enempää kuin "Kyllä" ja Linnunpoika kääntyi tuijottamaan ovea, jonka ääriviivat vaivoin erottuivat. Mekanismin valitus ja kuuluva klonksahdus, ennen kuin hieman holvin sisäistä pimeyttä vaaleampi valokiila leikkasi ovenraosta ja jotain työnnettiin peremmälle. Pieni laukku. Läpi kankaan ja muovien aistit saattoiva tavoittaa veren rautaisen aromin, joka vavahdutti Nälällä hentoa ruumista. Vaivalloisia, raskaita askelia ja käden ojennus. Vaaleat sormet kietoutuivat kassin olkahihnan ympärille ja harmaat silmät kohtasivat siniharmaat. Äänetön ymmärrys ei kaivannut sanoja ja askelet kantoivat tulijan pois, mustat kiharat liikkeiden myötä heilahdellen. Tasaiset, varmat askelet, joita seurattiin ääneti. Oli asioita, joista epäkuollut kapinoitsija tunsi suurta ylpeyttä ja asioita, jotka saivat jopa hänet pelkäämään. Verilaukkuineen Kaltainen vetäytyi takaisin syvempiin varjoihin ja liukui veren läikittämälle lattialle. Antaen Nälkänsä hukuttaa mielen murheet ja epäilykset. Haudata alleen kysymysten tulvat ja paranoian rakennusaineet. Hukuttaa ne puhdistettuun vereen. Give up my way, and I could be anything I'll make my own way Without your senseless hate... hate... hate... hate. So run, run, run And hate me, if it feels good. I can't hear your screams anymore You lied to me But I'm older now And I'm not buying baby
-Evanesence- All That I'm Living For/The Last Song I'm Wasting On You
|
|