|
Post by filthyrose on Sept 22, 2008 11:21:30 GMT 3
Huhu on kiertänyt yli maan palkkionmetsästäjäien suusta suuhun; Eräs mahtava noita, Escand tarvitsee itselleen apurin, parhaasta päästä. Hänen kaltaisensa aatelisneiti maksaa varmasti, hyvin tehdystä työstä ja siitä, että hänen käsiään ei liata, ruhtinaallisen summan. Jokainen itseään jonain pitävä palkkionmetsästäjä on matkustanut jopa maailman halki pohjoiseen majatalo Tienristeykseen, jossa noidan huhutaan valitsevansa palkollisensa keksikesän aattona auringon laskiessa. Laakso, jossa tämä majatalo sijaitsee on alueella, jossa huhutaan asuvan menninkäisten kaltaisia taikaolentoja, joita myös nedeiksi, pohjoiseksi kansaksi, täällä päin kutsutaan ja laakson pohjoisimmassa laidassa sijaitsee Pohjoinen torni, joka luo synkän varjonsa sen lähiympäristöön. Lähiasukkaat eivät suostu astumaan jalallaakaan tornin kylmästä kuolleelle maalle, vaikka kesä oli lämpimilläänkin täällä pohjoisessa, ei yhdeltäkään auringonsäteeltä tuntunut riittävän lämpöä Tornille.
Majatalo Tienristeyksessä oli ruuhkaa. Kuinkas muutenkaan näin keskikesän juhlan aattona. Paikan omistajalla, herra Viólenttella oli kädet täynnä töitä, samoin jalat, kun hän väisteli asiakkaita palvellessaan pieniä neditarjoilijoitaan, jotka salamannopeasti kiikuttivat tilaukset keittiöön ja ateriat pöytiin. Myös paikanpitäjän vanhimmat lapset olivat hälyytetyt töihin, sillä aina löytyi joku, joka mieluusti valitti paikan huonosta palvelusta. Eikä kenenkään oloa ainakaan kovinpaljon kohottanut se, että paikka oli puoliksi täynnä synkkiä tai vähän vähemmän synkempiä palkkionmetsästäjiä, jotka huhu oli sinne tuonut. Majatalon alakerta on iso, yksi suuri huone, jonka yhdellä seinustalla on takka ja toisella tiski, josta kykenee kuka vain käymässä tilaamassa itselleen huoneen, tai syötävää, sekä juotavaa. Huoneessa on keskellä yksi, iso pöytä, johon tuttavat pystyvät kokoontumaan yhdessä, sekä pienempiä pöytiä huoneen reunoilla, joihin rauhaakaipaavat saattoivat istuutua omaan rauhaan. Huone oli valaistu useilla kynttilöillä, sekä keskellä kattoa roikkuvasta suuresta kattokruununsta, jonka kylän seppä oli Viólenttelle takonut lahjaksi, kun majatalo avattiin vuosia sitten. Suurin osa isoista kattoon kohoavista ikkunoista näytti tielle, jotta matkalaiset löytäisvät paikan yöllä kun ikkunoista kajastava valo iltaisin näytti kilometrin päähän laaksossa. Huoneen perältä veivät portaat yläkertaan ja makuuhuoneisiin.
|
|
|
Post by khiiroo on Oct 2, 2008 14:23:14 GMT 3
Majatalon tilaan oli kerääntynyt sekalainen joukko epämääräisiä ihmisiä, joista tukahtunut ilma sai lisäväriä halvan oluen löyhkän ja katonrajaan asti käyvän ohuen savuverhon muodossa. Joukko hedonisteja, olisivat viisaampina itseään pitävät sanoneet. Palkkamiekkoja - ihmissaasta joka eli toisten kärsimyksestä Ei ehkä juuri siksi ollut kovinkaan suuri ihme kuinka heidän joukkoonsa sulautui jykeväpiirteinen hahmo, linnoittautuneena nurkkapöytään aivan ikkunan viereen - seinustalla palavan takan lämmin hohde heijastui varjosta, kun tulen loimu velloi pöydälle lasketun miekan terällä yhtä pinttyneenä kuin vanhan viinan kitkerä haju miehessä. Huotran lisäksi miehen edessä oli kasa tyhjäksi juotuja savituoppeja ja puolityhjä tupakkamassi, jonka viereen oli pyyhkäisty siistiksi keoksi kasa tuhkaa.
Hän näytti tyypilliseltä juopolta: puhui vähän ja puhuessaankin takeltelevaa yleiskieltä paksulla murteella – useimmat majatalonpitäjät olisivat halveksineet hänenkaltaistaan laitapuolen kulkijaa milloin tahansa, mutta nyt syntipukin virkaa tarjottaessa he olivat kysyttyä kauppatavaraa.
Gereon näytti läheltä silti täysin erilaiselta kuin kaukaa katsottuna. Hän oli täysin toista rotua: jotakin paatunutta jopa parkkiintuneen ja arpisen ihonsa alla. Katse iski kuin vasara, sulavat eleet vaikuttivat vähintäänkin mekaanisen harjaantuneilta ja viimeisen päälle normaaleilta.. liian normaaleilta, niin täydellisiin liikeratoihin asettuneilta että useimmat paikallaolijoista kykenivät vain hämmästelemään ihastuneina. Mutta tottahan toki, eläinten, petojen, pienimmätkin eleet ja ilmeet olivat lumoavia, mutta niissä oli jotain piilotetun vastenmielisen uhkaavaa ja pahansuopaa. Eläimeltä mies näyttikin siinä paksuihin turkiksiin kietoutuneena.
Viinahuuruisten silmien katse hämynevässä illassa, kellertävien sormien päät kiertyneinä savisen tuopin kahvalla hän odotti muiden tapaan jotakin tapahtuvaksi. Ei hän täällä muutoin olisi, mutta raha oli välttämätön paha jopa hänenlaiselleen.
|
|
miyto
Member
vaeltelija hiljainen
Posts: 101
|
Post by miyto on Oct 2, 2008 23:15:57 GMT 3
Ovi kävi majatalossa, mutta sitä ei huomanneet muut kuin itse majatalon isäntä ja muutama tämän pienistä apureista, kun lyhyehkö muukalainen viittaan kokonaan melkein peittyneenä astui taloon tuoden kylmän viiman ulkopuolelta, joka sai hetkeksi ihokarvat pystyyn, mutta pian majatalon takan ja ihmispaljouden tuoma lämpö voitti kylmyyden. Herra Viólentte katsoi hieman hämmästyneenä siro rakenteista ja vain vähän yli 160 cm naista, joka oli vetänyt hupun tiukasti päähänsä, minkä alta vain hieman leukaa pilkisti. Muutama neditarjoilija oli jäänyt odottamaan naisen tilausta. Nainen katsoi heitä huppunsa alta ja hymy lämpeni tämän kasvoille. "Vettä kiitos, pöytään." hän sanoi hiljaisella äänellään, hän oli haluton aiheuttamaan melua. Tarjoilijat nyökkäsivät ja katosivatkin nopeasti keittiön puolelle Kinkizan kääntyessä huoneeseen päin ja alkavan etsiä tyhjää pikku pöytää. Pian hän löysikin yksinäisen nurkka pöytäyksen ja istui mukisematta kauimpaiseen nurkkaan niin, että näki koko ajan mitä salissa tapahtuisi. Hän jäi odottamaan tilaamaansa vettä, mutta ei aikaakaan kun samainen neditarjoilija jo kipittikin hänelle suuren kolpakollisen vettä. Tämä jäi odottamaan lisä tilausta. "Onko teillä jotain pientä purtavaa?" Kinkiza kysyi hiljaisella äänellään, melkein kuiskaten, mutta oli varma että tarjoilija kuulisi sen. Tämä nyökkäsikin heti ja lähti uudestaan väenpaljouden läpi keittiöön. Nainen jäi odottamaan huppu yhä päässään tilaustaan, hörpäten kolpakostaan raikasta, vilpoisaa vettä.
|
|
|
Post by filthyrose on Oct 3, 2008 11:54:28 GMT 3
Ovi aukeni taas ja sisään astu hyvin pienikokoinen nainen. Hän huokaisi äänekkäästi ovella ja suorastaan huokui hyvää tuultaan ympäri majataloa. Hän tuli sisään sen verran äänekkäästi, ettei kukaan voinut olla huomaamatta häntä; "Iltaapa iltaa, tähänkin mökkiin!" Hän kailotti koko voimakkaalla, kauniilla, naisellisen ronskilla äänellään, saaden herra Viólentten ryntäämään hänen luokseen, josko saisi naisen hiljennettyä jotenkin. Naisella ei tosiaankaan ollut pituutta kuin 155-senttiä. Hänellä oli pyöreät, veikeät kasvot, jotka selvästi hymyilivat usein ja lyhyet oranssin-punertavat hiukset, sekä vihreät eloisat silmät ja nenänpää täynnä pisamia. Lapsi hän ei kuitenkaan ollut, sillä sen paljastivat hänen naiselliset muotonsa. Rintoja hänellä oli koon puolesta puolet enemmän kuin monella muulla naisella ja lantio leveä, sekä kauniisti kaartuva, mutta lihava, tuo pieni nainen ei todellakaan ollut. Hänellä oli päässään oranssi huivi, josta roikkui, jos jonkinsorttista kaunista helmiketjua. Toiset olivat pidempiä ja toiset lyhyempia, toiset olivat helmivalinnoiltaan hillitympiä ja toiset taas vähän vähemmän hillittyjä. Hänen uhkeaa yläruumistaa peitti nahkasta tehty, alkeellinen korsetti, jota moni katsoi pahalla ja ehkä vähän huorahtavana. Korsettiin oli kirjailtu ja maalatty mystisiä kuvioita, joista kukaan ei oikein tuntunut ottavan selvää. Lanteilla lepäsi leveä vyö, jolla roikkui jos minkä kokoista ja näköistä pussukkaa ja vyö piti naisen yllä olevaa vaatetta, joka muistutti kovasti hametta, paikallaan. Jalassaan naisella ei ollut mitään, vaikka oltiin varsin pohjoisessa ja jalat paleltuivat helposti. "Hei, te ootte varmaankin talon isäntä", nainen puhui edelleen kovaan ääneen herra Viólenttelle. "Saiskos täältä kuumaa rommia, kun tuolla ulkona on vähän kylmän puoleista?" Viólentte nyökkäsi ja napsautti sormiaan lähellä olevalle tarjoilijalle. Nainen kiitti hymyillen ja alko katseellaan etsiä itselleen sopivaa paikkaa. Hän päätti loppujen lopuksi mennä istumaan takan edessä olevalle taljalle. Nainen näytti hyvin tyytyväiseltä kun sai oikaistua jalkansa ja sai ne takan viereen lämpimään.
Ovi ei ollut ehtinyt edes sulkeutua tämän naisen jälkeen kun siitä sisään astui tummaan, repaleiseen viittaan pukeutunut hahmo. Hahmo oli selvästi nuori mies tai jopa vasta poikanen, mitä saattoi yhtään päätellä hänen koostaan ja ruumiinrakeenteestaan, vaikka se olikin verhottu lähes kokonaan kasvoja myöten, ainoa, mitä viitta paljasi oli kevyet, ihonmyötäiset nahkasaappaat, jotka pilkistivät viitan helman alta. Tämä henkilö jäi seisomaan ovelle ja tarkkailemaan majatalossa olevaa väkeä.
|
|
|
Post by khiiroo on Oct 3, 2008 17:21:40 GMT 3
Tiskiltä kuului sekavaa keskustelua, rahat kilisivät vasten mattapintaista tiskiä. Ikkunoiden ulkopuolella vielä hetki sitten täysin hengenvedoin sykkinyt kaupunki alkoi vaieta. Aika-ajoin ohi kulkevat juopot ja mailtaan palaavat viljelijät yhtyivät äänineen majatalossa vallitsevan katkeamattoman ääntenkonserton sekamelskaan. Salissa pullot vaihtoivat kättä ja raha omistajaa. Miehet pitivät toveruuden hengessä käsiä toisten olkien päällä, toiset aseidensa kahvoilla - jokainen tuntui hakevan tänä iltana läheisyyttä ja turvaa mihin vain käsi ylti. Paksuihin turkiksiin kietoutunut mies katseli tätä kaikkea ulkopuolisena. Hän tunnisti pyörivän rattaiston elimet ja kuuli sen hitaasti liikkuvan. Se tuntui etäisesti tutulta, kuin pelkältä väljähtäneeltä muistolta hänen ihmisten parissa viettämästä ajastaan.
Gereon katsoi myös sivusilmällä ohi viilettävien tarjoilijoiden joukkoa. Heidän liikkeitään saalistavien käsien viidakossa - joko humalan tai lihan perässä - ja se sai hänen huulilleen kohoamaan hymyn. Hymyn, joka oli pohjimmiltaan isoveljellinen - tavallaan etäinen, pohjimmiltaan välinpitämätön, mutta samalla niin kovin lohduttava - hymy täydellisessä harmoniassa kasvojen ilmeen kanssa.
Ovi narahti. Sekava puhe jatkui yhä valtoimenaan mutta nyt jokin rikkoi sinfonian soolollaan. Osa kääntyi katsomaan, osa ei. Hän ei ollut pahoillaan rikkinäisestä soinnusta - eikä hän oikeastaan osannut edes piitata siitä.
|
|
miyto
Member
vaeltelija hiljainen
Posts: 101
|
Post by miyto on Oct 4, 2008 16:01:16 GMT 3
Pian Kinkizan luokse tuli samainen neditarjoilija, kuin aikasemmin, kantaen tällä kertaa sopivan kokoista tarjottimen tapaista puulautasta, missä oli kaikennäköistä pientä purtavaa. Laskettuaan tämän pöydälle Kinkizan eteen, tämä viittoili, että hänen pitäis maksaa. Kinkiza kaivoi salamyhkäisesti vyössään olevaa pussukkaa ja otti sieltä pari kolikkoa jotka antoi tarjoilijalle. Hän ei nähnyt, minne tämä sujautti rahat koska tarjoilija oli samantien viilettänyt ihmispaljouteen rahojen koskettua tämän kättä. Kinkiza kohautti harteitaan, laskematta huppua tarkkaillen majataloa ja alkoi tutkimaan lautastaan. Todettuaan ruuan syömäkelpoiseksi hän alkoikin syyä tätä nautinnolla, sillä ei ollut vähään aikaan syönyt mitään yhtä hyvää.
Pian hän kuuli oven käyvän ja kuuli korkean ja kovan, naisen äänen tervehtivän jotakuta, tai ketään. Kinkiza vilkaisi ovelle nähdäkseen siellä pienikokoisen naisen, joka nyt tervehti jo isäntää, pian kuitenkin kävellen ihmismassan läpi takan eteen, istumaan lattialle suurelle taljalle. Kinkiza pani merkille, että tällä ei ollut edes kenkiä, ja kylmän väreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin hänen ajatellessaan, kuinka kylmä ulkona oli, jopa kengät jalassa, ja kiitti jumalaa tai jotain, että omasi kengät.
Eikä aikaakaan kun taas ovi kävi, mutta tällä kertaa Kinkizan katsellessa ovelle hän näki siellä kokonaan tummaan kankaaseen verhoutuneen nuoren miehen, joka jäi tarkkailemaan majataloa. Kinkiza nosti toista kulmaansa hupun alla tulijalle, mutta jatkoi syömistä, silti tarkkaillen ympäristöään. Yhdessä nurkassa istui mies, mitä nainen ei ollut aikaisemmin huomannut, suurehkon miehen, joka näytti juopuneelta normaalilta juopolta, mutta Kinkiza pani merkille hänen edessään pöydällä makaavan miekan, jonka terällä leikki tulen varjot. Mies vain katseli majatalon touhuja, ja Kinkiza erotti pienen hymyn tämän kasvoilla.
|
|
|
Post by filthyrose on Oct 6, 2008 10:43:44 GMT 3
Tummapukeinen nuori mies asteli suoraa päätä silmissä kalpenevan herra Viólentten luo. Herra Viólentte soperteli miehelle jotain selvästi peloissaan, kun mies vaikutti kovin vähäpuheiselta. Seuraavaksi herra Viólentti juoksi takan eteen ja kääntyi katsomaan tavernansa asiakkaita. "Arvon herrasväki. Suljemme tänään aiemmin, sillä täällä on käynnissä työhönhaku, joten kaikki, jotka eivät aio osallistua tähän, niin voivat juoda tuoppinsa mahdollisimman pian loppuun ja mennä koteihinne perheenne luo", herra Viólentte ilmoitti. Paikka tyhjeni hyvin nopeasti, sillä toki täällä oltiin myös kuultu tästä ja kukaan itseään rakastava kansalainen ei halua jäädä paikalle, kun noidalle valitaan työntekijöitä.
Paikalle jäi noin kymmenisen ihmistä. Mukaan lukien tämä äskettäin tullut pienikokoinen nainen, joka söi tyttyväisenä taljalla, hänelle tuotua pihviä ja yrttiperunoita. Hänei edes tuntunut välittävän ympärillään olevasta maailmasta. Silloin ovella seisoinut tummiin pukeutunut nuorukainen nousi salin keskellä seisovalle isolle pöydällä, jotta kaikki varmasti näkivät hänet. Hän yskäisi käheästi muutaman kerran, jonka jälkeen hän veti hupun pois päästään. Hupun alta paljastuivat kasvot, jotka kuuluivat selvästi vampyyrille. Ne olivat luiset, kalpeat ja silmät olivat elottomat. Hiuksia ei selvästi oltu hoidettu moneen vuosisataan, sillä ne olivat yhtä takkua. Hän potkaisi tieltään muutaman tuopin ja lautasen, mikä sai herra Viólentten värähtämään.
"Tervetuloa, tervetuloa", huudahti vampyrri leikkisästi, kääntyen hitaasti ympäri, että kaikki varmasti näkisivät hänet. "Olette tulleet matkojen takaa havitteleemaan työtä, jota emäntäni avokätisesti teille tarjoaa. Keikka ei ole iso, mutta palkka hyvä ja tehtävä taitoa vaativa!"
|
|
|
Post by khiiroo on Oct 6, 2008 18:33:14 GMT 3
Gereon seurasi silmillään kaikkovia ihmisiä kuin luonnonhelmassa eläviä eläimiä - eläintä jonka toimintatavoista, äänistä ja ilmeistä tunnisti itsensä. Hän tunsi näiden ihmisten, aran karjan, ajoradan ja kuvitteli äänettömän ruoskan iskut ja viuhahdukset ilmassa - ja ennen kaikkea hän tunnisti pelonmaskiin sonnustautuneen näyttelijän lavallaan, jolla ei osasuorituksista palkintoja jaettu, luuli tämä mitä tahtoi.
Hän viiletti katseellaan läpi hetkessä synkentyneen salin ja hänen hymynsä hiipui... Siirrytään siis asiaan.
Mies odotti kärsivällisesti.
Epäkuollut hänen edessään, pöydällä toisti sitä itsestäänselvyyttä joka oli jo tiedossa ja jonka vuoksi heistä jokainen täällä oli. Siinä piilevä kysymys, aivan rivien välissä, oli tarkoitettu ajamaan itsestään epävarmat yksilöt tiehensä koskaan palaamatta - toinen itsestäänselvyys. Mikäli mies olisi valmis jatkamaan laskemista, olisi todennäköistä että olento jauhaisi yhtä ja samaa aina siihen asti kunnes tämän alaleuka tipahtaisi syljen saattelemana heidän eteensä.
Silti Gereon odotti kärsivällisesti - syystä joka olisi lausuttuna ollut useimpien ymmärtämättömissä.
|
|
miyto
Member
vaeltelija hiljainen
Posts: 101
|
Post by miyto on Oct 12, 2008 0:24:35 GMT 3
Pian itse majatalon omistaja, herra Viólentte tuli ilmoittamaan takan eteen koko salille, että tänään hän sulkisi aikaisemmin, syyksi kertoen työnhaun ja kehottaen muita, jotka eivät olleet majatalossa tämän takia, lähtemään kotiin. Eikä aikaakaan, kun kaikki olivat jo lähteneet majatalosta, paitsi noin kymmenkunta henkilöä. Kinkiza huomasi, että paikalle olivat hänen lisäkseen jääneet ainakin äskettäin tullut tyttö, joka ei ollut kiinnittänyt äskeiseen mitään huomiota, synkän näköinen isokokoinen mies ja se nuori mies, joka nyt asteli keskelle salia asetetun, ison pöydän päälle.
Kinkiza nosti toista kulmaansa lopettaen syömisensä katse miehessä, tarkkaillen ympäristöään. Mies ryki muutaman kerran, ennen kuin aloitti puhumisen laskien huppunsa. Kinkiza ymmärsi heti, että tämä oli vampyyri. Miehen tukka oli hyvin epäsiisti, takkuisempi varmasti kuin menninkäisellä. Ja tämän silmät, niin kuolleet kuin vain voi olla, eivät kertoneet mitään valkoisten kasvojen keskeltä.
Mies toivotti heidät tervetulleeksi, aivan kuin majatalo olisi ollut hänen, kuitenkin leikkisästi, minkä jälkeen hän kertoi syyn, miksi he olivat täällä.
Siinä olikin kaikki oleellinen.. Kinkiza mietti ja istuutui paremmin penkilleen, antaen katseensa kiertää salissa. Hän ei ollut ainut, joka tajusi puheen sisällöstä muutakin, kuin pelkät sanat.
|
|
|
Post by filthyrose on Oct 15, 2008 10:25:07 GMT 3
Nainen taljan edessä katsoi vampyyriä kummissaan, kun hän ei olisi tiennyt, että pitikö hänen olla paikalla vai ei. Ilmeisesti hän kuitenkin päätti, että hän olisi paikalla loppuun asti.
Vampyyri oli pysähtynyt paikalleen ja pyrki katsomaan kaikkia paikalla olijoita; "Tämä tehtävä on vaarallinen, siihen ei heikkohermoisia kaivata. Ne jotka kokevat olevansa kykeneviä tähän tehtävään seuraavat minua nyt, sillä paluuta ei ole, ennen kuin tehtävä on suoritettu!"
|
|
|
Post by khiiroo on Oct 19, 2008 16:48:52 GMT 3
Gereon oli osannut odottaa dramatiikkaa. Teatterihuokaukset, dramaattiset olankohautukset ja silmänkääntötemput - torahampaastahan olisi vaikka kiertävään sirkukseen. Mielenkiinto joka hänellä oli vielä tullessa ollut koki aimo notkahduksen alaspäin. Hän saattoi vain pohtia miksi oli ylipäätään vaivaantunut kuulemaan ehdotusta, jonka esillepano oli mitä surkein tyrkytys sitten katukauppiaan joka oli tarjonnut hänelle - ajatelkaa, hänelle! - peseytymisvälineitä. Mutta ehkä kärsivällisyys karsisi tästä monologista kaiken turhan pois ja ehkäpä he pääsisivät vielä tämän päivän aikana itse asiaan.
|
|
miyto
Member
vaeltelija hiljainen
Posts: 101
|
Post by miyto on Oct 28, 2008 1:24:00 GMT 3
Kinkizan katsellessa ympäri salia hänen katseensa kuitenkin aina palasi tähän vampyyriin. Oliko hän tosissaan? Sanat olivat mielenkiintoisia ja sai ainakin heikoimmat perääntymään ja poistumaan, mutta Kinkiza ei kuulunut heihin. Hän vain odotti milloin he lähtisivät, niinkuin tämä verenimijä oli imoittanu, sillä tuskin tämä enää kehottaisi loppujakin lähtemään, pitihän tehtävään nyt joku saada.
|
|
|
Post by filthyrose on Oct 28, 2008 10:13:49 GMT 3
Nainen takan edessä istuva nainen, jonka nimi oli muuten Léeah. Oli saanut vatsansa täyteen ja nuoleskeli nyt sormiaan tyytyväisen näköisenä. Saatuaan sormensa puhtaaksi ja todettuaan varpaidensa olevan tarpeeksi lämpimät matkan jatkamiseen, hän huusi vampyyrille:"Koska lähdemme nököhammas?" Vampyyri katsahti naista. Hetken aikaa hänen silmissään välähti ärtymys tuota naista kohtaan, mutta hän kääntyi nopeasti muihin ja huusi; "Lähedemme nyt tapaamaan valtiatartani, joten nouskaa ylös ja seuratkaa!" Vamoyyri pomppasi alas pöydältä ja asteli ulos ovesta.
|
|
|
Post by khiiroo on Oct 29, 2008 18:35:28 GMT 3
Miehen katse etsi paikkaansa kaukaisuudesta. Hänen värikalvollaan leikkineet liekit kuihtuivat kyteviksi - saaden aikaan yhtäläisyyden itsensä ja kaukaisuudesta kuuluvan, monotonisen jorinan välille. Ne molemmat olivat hänelle täysin merkityksettömiä.
Gereon havahtui ajatuksistaan ja laski raskaasti huokaisten käden miekkansa kahvalle. Keräten tylsyydestä murenneet osansa pöydän ääreltä hän kaivoi vyöltään roikkuvasta kukkarosta kourallisen kolikoita ja asetti ne pöydälle. "Maksuksi näistä", hän sanoi, viitaten pöydällä lojuviin savikolpakoihin. Hän katseli hetken juoksupojan menoa, kunnes tämä oli poistunut salin syväksi käyneestä hiljaisuudesta. Gereon asteli hiljaa, huomaamatta, lattian poikki hänen peräänsä, miekka selässään.
|
|
miyto
Member
vaeltelija hiljainen
Posts: 101
|
Post by miyto on Nov 4, 2008 22:54:35 GMT 3
Kinkiza huokaisi kuulessaan lähtö käskyn ja näki vampyyrin hyppäävän alas pöydältä ja astuvan ulos. Hän vilkaisi Léeahia, joka oli kysynyt äsken lähtö ajankohtaa, ja tervehti tätä nyökäten pienesti päällään. Hän nousi pöydästä samalla kun joi pikarinsa tyhjäksi ja kaivoi nahkapussistaan pari kolikkoa tippiä ja lähti astelemaan muiden perään ulos ovesta. Hän huomasi paikan omistajan kyyristelevän hiljaa tiskin takana, yrittäen tehdä itsestään huomaamattoman, missä onnistui aika hyvin kokoonsa nähden. Nainen kohensi ryhtiään ja astui raikkaaseen yöilmaan, pysähtyen vähän matkan päähän ovesta antaen silmiensä tottua pimeään.
|
|