trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Aug 21, 2008 19:10:24 GMT 3
Luettuani lukuisia lopettamisilmoituksia urani aikana, ja kohdattuani nyt omassa elämässäni tilanteen jossa aikuisuus, työ ja opiskelut hajottivat toisen pääpeliporukoistani olen miettinyt, mitä roolipelit ovat minulle. Mikä olisi tilanne, joka saisi minut lopettamaan.
Totuus on, ettei sellaista varmasti ole. Kautta 13 vuotisen pelaamiseni pelit ovat aina toimineet minulle henkireikänä stressin ja muun keskellä. Aivan kuten kirjoittaminenkin. Joskus on taukoja, tahtomattani tai tahdonalaisesti, mutta koskaan en ole menettänyt tahtoani jatkaa harrastuksiani. Oikeastaan kirjoittaminen ja roolipelaus eivät enää edes tunnu harrastuksilta, vaan elämäntavalta. Ne kuuluvat samaan kastiin koirien kanssa; joo, on elämää ilman niitä, mutta hitto vie se on perseestä.
Usein kuultua "elämä menee kaiken edelle, roolipelienkin" toteamusta en siis omalla kohdallani allekirjoita. Sinä sunnuntaina, kun minulla on vakiopelit veljien kanssa, ei kannata pyytää minua mihinkään. En tule kuitenkaan. Sinä sunnuntaina peli on vaan tärkeämpi.
Nyt kysynkin sitten muilta myrkkiläisiltä; mitä pelit ovat sinulle? Voisitko kuvitella helpostikin elämää ilman niitä? Ovatko ne vain harrastus, jonka eteen se muu elämä menee, vai millaisena ne sinulle esittäytyvät?
Tähdentääkseni; oikeita ja vääriä mielipiteitä ei tietenkään ole. Kysyn tätä silkkaa uteliaisuuttani ja kuullakseni, mitä ajatuksia roolipelit herättävät. Joten olit sitten elämäntapapelaaja tai joskus ja jouluna-harrastelija, hakkaa niitä kirjainnäppäimiä ja kerro käsityksesi.
|
|
|
Post by dallan on Aug 21, 2008 20:14:08 GMT 3
Itse taidan lukeutua elämäntapapelaajiin. Tästä harrastuksesta en hevillä luopuisi ja minulla ei ole juurikaan asioita, joita laittaa tärkeysjärjestyksessä sen edelle. Luopuminen vaatisi minulle jonkun niin pakottavan syyn, etten yksinkertaisesti enää kykenisi enää jatkamaan tämän harrastuksen parissa.
Valaistakseni perusteita tälle yritän tiivistää tähän tämän hetken elämäntilanteeni. Numeroidaanpas samalla, kun montaa numeroa se ei vaadi.
1) Elämässä on työ, mikä on omalla kohdallani opiskelemista, mutta en jaksaisi työtä ilman ystäviä ja harrastuksia. Vaikka usein sitä ei jaksaisikaan päntätä toinen toistaan käsittämättömän tuntuisia opinkappaleita, niin en haluaisi kuvitella elämää ilman opiskelumahdollisuutta, sillä niin tärkeää se minulle on. Aina välillä pitää laittaa ja sitä jaksaa laittaa työn tekemisen harrastusten edelle, mutta sen jaksaa tehdä, kun tietää, että se tauon pitäminen on väliaikaista ja sen jälkeen on taas aikaa muullekin elämälle. Niinä taukoina en pyyhi ajatusta pelaamisesta mielestäni ja ajattele, että katsotaan sitten jos sitä taas palaa roolipelaamisen pariin. Joskus tauot kestävät monta kuukautta, kun olen liian väsynyt keskittymään pelaamiseen, mutta aina ne menevät ohi ennemmin tai myöhemmin.
2) Toinen asia, mihin käytän paljon aikaa on uhreilu. Liikun laiskanpuoleisesti itsekin ja tuijotan tiiviisti suurkisoja televisiosta, kun niitä tulee. Mikään muu asia elämässä ei anna minulle sellaista suunnatonta jännitystä ilman, että tarvitsee kuitenkaan käden täristen oman nahkansa puolesta stressata. Se on jotain niin ainutlaatuista ja uskomatonta, että sen pariin palaa aina vain uudestaan, vaikka lähes joka kilpailu päättyy pettymyksen kyyneliin, ihan kirjaimellisesti. Sitäkään harrastusta en roolipelaamiseen silti vertaisi, sillä ne molemmat ovat aivan eri roolissa elämässä ja molemmille on paikkansa. Niin tiivistä oma elämä ei kuitenkaan onnekseni ole, etteivät ne kumpikin päiväjärjestykseen mahtuisi.
3) Kolmas tärkeä asia on omat vanhemmat ja sisarukset ja heille elämässä varaan oman aikani. Listaisin tähän kohtaan myös ystävät internetin ulkopuolella jos olisi jotain, mitä listata. Totuus omalla kohdallani kuitenkin on se, että säännöllisesti näen tasan yhtä vanhaa lukiokoulukaveriani aina silloin tällöin luentotauoilla noin viisitoista minuuttia kerrallaan ja siihen se melkein jää. Muiden vanhojen ystävien kanssa ovat tiet katkenneet ja uusia tuttavuuksia ei ole tullut tilalle. En ole sellaisia aktiivisesti etsinytkään enkä tahdo valittaa asiasta, sillä en koe tätä tilannetta millään tapaan negatiivisena.
Ehkä tämä pieni elämäntarina valaisee sitä, miten vaikka tässä tosielämän esimerkissä se Elämä roolipelausharrastuksen ulkopuolella ei mene harrastuksen yläpuolelle. Roolipelaaminen laajana harrastuksena ja sen mukana syntyneine ystävyyssuhteineen saa siis sen numeron 4), josta pidän kynsin ja hampain kiinni. Elämää on ilman sitäkin, mutta iso tyhjiö sen jäljiltä jäisi täytettäväksi ja omalla kohdallani monet siihen paikkaan pyrkivät vaihtoehdot olisivat kaikkea muuta kuin elämänlaatua kohottavia vaihtoehtoja.
Hyvin monella suhde tähän harrastukseen elämässä on varmasti hyvin erilainen. Oikeasta ja väärästä tässä ei minustakaan tosiaan ole kyse, mutta kertomalla itsestämme ja lukemalla toisista ymmärrämme toisiamme ehkä paremmin ja saamme tyydytettyä kuuluisaa tiedonhaluamme.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 21, 2008 23:47:29 GMT 3
Tuommoinen elämäntapapelaaja varmaan olen sitten itsekin, nyt kun asiaa ajattelen, vaikka välillä pelaamisessa ja vastaavassa on ollut pitkiäkin taukoja en muista kertaakaan että olisin edes ajatellut lopettavani, ennemminkin kyseessä on ollut pelko siihen joutumisesta. Minä nyt vain olen sen verta nörtti, että käsitykseni "hauskasta" tosiaan ON uppoutua fiktiiviseen maailmaan joko elokuvien, kirjojen, piirtämisen tai nimenomaan pelaamisen muodossa, eikä lähteä örveltämään ympäriinsä ihmisporukassa... vaikka sosiaalisuuskin tietysti riippuu hyvin pitkälle seuran laadusta, mutta epä-rope-ihmisten tai aiemmin listatuista aiheista kiinnostumattomassa seurassa tuskin tulen viihtymään.
Niin että juu. Jos lopetus on oikeasti joskus edessä, siihen on luultavasti sitten jokin painavempi syy, luultavasti yksinkertaisesti pakon edessä. Olen hahmoistani kuitenkin kirjoitellut jo niin monta vuotta että en haluaisi heittää ressuja roskiin olivat kuinka fiktiivisiä persoonia hyvänsä. Enkä usko että hermonikaan kestäisivät ilman edes jonkinlaista fantasiaan liittyvää luovuutta ja mielikuvitusta. <_<
|
|
|
Post by R.C. on Aug 22, 2008 9:36:50 GMT 3
Erittäin hyviä kysymyksiä.
Niin pitkään kuin jaksan muistaa, olen elänyt puolittain sekä todellisuudessa että omissa maailmoissani. Taivaanrannan maalailu ei ole koskaan tuottanut minulle sen suurempia ongelmia, vaan päinvastoin jopa toiminut ajoittain merkittävänä tukena. Saatan ajautua haaveideni pauloihin vaikka keskellä päivää, ja nähdä nämä sadut mielessäni kuten ne mahdollisesti tulisivat etenemään, jakaen samalla hyvinkin voimakkaasti tunteita hahmojeni kanssa. Olen nauttinut tästä melko vilkkaasta mielikuvituksesta ja eläytymisen lahjasta koko pienen ikäni, enkä vain luovan kirjoittamisen yhteydessä. Ammennan siitä inspiraation myös satunnaisiin räpellyksiini.
Tällä hetkellä luova kirjoittaminen on minulle varmasti yhtä tärkeää kuin aikoinaan sen pariin ajautuessani, mutta olen kuitenkin ottanut myös sen verran etäisyyttä, että hyväksyn elämän menevän monilla pelaajilla pelin edelle. Niinpä en odota vastauksia enää yhtä malttamattomasti kuin aiemmin (tai jos odotankin, en paljasta sitä teille =P), enkä vastaavasti ota enää turhan paljon paineita omien vastausaikojeni pituudesta. Haluan kuitenkin vastata aina mahdollisimman nopeasti, sillä olen perhanan utelias tietämään, miten tarina jatkuisi, ja toisaalta kirjoittaminen nyt vain sattuu olemaan verratonta hupia. Aina ei tietty juttu luista, ja joskus muu elämä kasaa liikaa paineita niskaan, mutta vaikka tilanne on kurja, en moiti siitä liikaa itseäni. Pahoittelen ja yritän seuraavalla kerralla uudestaan.
Näkisin haaveilun olevan minulle se elämäntapa, ja luova kirjoittaminen on harrastus, jonka kautta voin toteuttaa itseäni ja kehittää samalla kirjoitustaitoani. Tiedostan vanhenevani kaiken aikaa, ja sukupolven vaihtuvan vähitellen täällä Myrkmeressäkin. Jonakin päivänä viimeinen tarina on varmasti kerrottu, ja voin keskittyä kunnolla kirjani kirjoittamiseen. Myrkmere on minulle siis osaltaan valmistautumista tulevaan urakkaan. Niin kauan kun täällä näkyy tuttuja nikkejä, tulen silti melko varmasti käymään ainakin chatin puolella höpisemässä (koska olette kaikki niin kivoja <3). En kuitenkaan jaksa uskoa, että kolmikymppisenä perheenäitinä tarinoisin enää muille kuin lapsilleni - sikäli mikäli koskaan hankin moisia. Se nyt vaan tuntuisi jotenkin koomiselta. =7
Vannomatta tietty paras.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Aug 22, 2008 13:13:50 GMT 3
Minä en ole elämäntapapelaaja. En oikeastaan edes pidä itseäni kunnon roolipelaajana. Koko nykyisessä, lähemmässä tuttavapiirissäni on vain muutama, joka on joskus jotain ropeillut. Muutaman vuoden elämästäni larppasin aktiivisesti, silloin olin larppaaja. Se oli minulle mahdollisuus tavata uusia ihmisiä, tempautua toisiin todellisuuksiin ja yksinkertaisesti pitää hauskaa. Usein tulee hetkiä, kun haluaisin jälleen lähteä uusiin livepeleihin, mutta jostain syystä, ehkä sitten laiskuuttani en saa aikaiseksi lähteä. Toisaalta viikonloppuni marraskuulle asti alkavat olla hyvin ohjelmoituja, että voi sanoa elämän ajavan ohi.
Myrkmere on ollut minulle väylä purkaa proosailuvimmaani. Yliopistoelämä osaa olla kuivaa vailla mitään toivoa luovasta ajattelusta tai mahdollisuudesta poiketa kaavoista. Myrkmere on korvannut minulta romaanien lukemisen, sillä siihenkään ylellisyyteen ei ole ollut aikaa tai energiaa pitkään aikaan. IRL elämäni on nyt kolmatta vuotta niin hektistä, että kirjoitteluintoni täällä elää sen mukana. Ajoittain kaikki inspis katoaa, enkä saa paria lausetta enempää itsestäni, tämä tapahtuu usein silloin kun elämästäni puuttuu selkeä rutiini tai sitten stressi hipoo pilviä. Mutta kyllä täytyy myöntää, että teekuppi, Enya ja RC:n vuorot osaavat rentouttaa synkempääkin päivää.
Mutta kyllä minun elämässäni tilanne on, että tylsä todellisuus ensin ja ropeltaminen sitten. Nykyiset luottamustehtäväni ja opiskelu on kumminkin ykkössijalla elämässäni, sillä niiden avulla määritän tulevaisuuttani ja tällaiselle ressaajaluonteelle on tärkeää kyetä luottamaan siihen mitä edessä on. Roolipelaaminen on sitten ylellisyyttä samaan tapaan kuin hyvä ruoka tai auringonpaiste; niistä ei voi saada kyllikseen, mutta aina ei ole varaa kunnon ateriaan tai aikaa ruskettua.
|
|