Post by Asdasdmaan on Aug 4, 2008 0:49:23 GMT 3
Oli helteisen hikinen iltapäivä, ja kaikkia sanalla sanoen vitutti. Kaikkia muita paitsi Mehuttia, joka hyppeli kulkuset kilisten pitkin hiekkaa pöllyävä katua, jossa haisi vanha kala, sekä katujen reunoille kasaantuneet törkykasat. Täydellisenä vastakohtana tympääntyneille, värittömille kulkijoille Mehutt oli suorastaan silmiin koskeva näky keltapunaisessa narrin asussaan. Ja kuten tavallista, iloinen ja erilainen miekkonen ärsytti kanssakulkijoitaan.
Tummanvioletti, vähitellen siniseen kääntyvä silmä muutenkin äärimmäisen epäsymmetrisissä ja koomisen näköisissä kasvoissa vain korosti sitä, miten tämä kummallinen kulkija ei kuulunut kaiken tämän ankeuden ja arkipäiväisyyden keskelle. Noin paha jälki olisi pitänyt lääkitä, ja sen kanssa kuuluisi olla hiljaa kotonaan, eikä kerjäämässä uusia ikävyyksiä näyttämällä oudolta ja törmäilemällä toisiin ihmisiin.
Eihän Mehutt sitä tahallaan tehnyt, mutta kun katsoi kaikkialle muualle kuin eteensä, tuppaa törmäilemään. Tämä silmäkin oli vain pienen väärinkäsityksen seuraamuksia, ei siis mitään sen kummempaa. Ja pieni jomotushan vain pitää hereillä näinkin helteisellä kelillä.
'Miksiköhän joku tuntui huutavan jonkun narrin perään? Kaikkea ne ihmiset huutelevat, kukaan ei tunnu haluavan nähdä narreja, mutta silti huutavat peräämme koko ajan', Mehutt ihmetteli siemaillessaan lasillista jotain kummallista juomaa puukupista. Melko virkistävää, mistähän sekin oli hänelle ilmestynyt? Eipä sillä tosin niin väliä, hän totesi laskiessaan kupin edessään olevan pojan pään päälle. Tiedä vaikka hän juuri nyt kaipaisi jostain puukuppia, ja tadaa! kuin taivaan lahjana se olisi siinä. Onpa ihanaa auttaa ihmisiä, voi kun muutkin toimisivat samoin. Se mikä viheltäen tulee, se laulaen menee. Tuosta tulikin mieleen joku tuttu sävelmä, jota Mehutt alkoi vihellellä. Sanat tulisivat kun ovat tullakseen, mikäs kiire niillä oli?
Tummanvioletti, vähitellen siniseen kääntyvä silmä muutenkin äärimmäisen epäsymmetrisissä ja koomisen näköisissä kasvoissa vain korosti sitä, miten tämä kummallinen kulkija ei kuulunut kaiken tämän ankeuden ja arkipäiväisyyden keskelle. Noin paha jälki olisi pitänyt lääkitä, ja sen kanssa kuuluisi olla hiljaa kotonaan, eikä kerjäämässä uusia ikävyyksiä näyttämällä oudolta ja törmäilemällä toisiin ihmisiin.
Eihän Mehutt sitä tahallaan tehnyt, mutta kun katsoi kaikkialle muualle kuin eteensä, tuppaa törmäilemään. Tämä silmäkin oli vain pienen väärinkäsityksen seuraamuksia, ei siis mitään sen kummempaa. Ja pieni jomotushan vain pitää hereillä näinkin helteisellä kelillä.
'Miksiköhän joku tuntui huutavan jonkun narrin perään? Kaikkea ne ihmiset huutelevat, kukaan ei tunnu haluavan nähdä narreja, mutta silti huutavat peräämme koko ajan', Mehutt ihmetteli siemaillessaan lasillista jotain kummallista juomaa puukupista. Melko virkistävää, mistähän sekin oli hänelle ilmestynyt? Eipä sillä tosin niin väliä, hän totesi laskiessaan kupin edessään olevan pojan pään päälle. Tiedä vaikka hän juuri nyt kaipaisi jostain puukuppia, ja tadaa! kuin taivaan lahjana se olisi siinä. Onpa ihanaa auttaa ihmisiä, voi kun muutkin toimisivat samoin. Se mikä viheltäen tulee, se laulaen menee. Tuosta tulikin mieleen joku tuttu sävelmä, jota Mehutt alkoi vihellellä. Sanat tulisivat kun ovat tullakseen, mikäs kiire niillä oli?