Post by silvara on May 21, 2008 22:29:20 GMT 3
Nimi Lindsey Katriina Torenno
Sukupuoli Nainen
Ikä 19
Ulkonäkö
Lindseyllä on puoli pitkä luonnostaan punaruskea tukka, hän pitää sitä useimmiten vapaana. Lindseyn silmät ovat opaalin muotoiset ja väriltään kullan ruskeat. Lindseyn pukeutumistyyli vaihtelee mielialan mukaan. Joskus hän on mustissa toisinaan taas räiskyvän punaisessa. Kengät ovat kuitenkin aina samanlaiset, mustat tai valkoiset muodottomiksi kulahtaneet lenkkarit. Meikkiä Lindsey ei käytä koskaan. Lindsey on noin 170cm pitkä ja ruumiinrakenteeltaan sopusuhtainen.
Luonne
Lindsey tulee useimmiten toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Hän rakastaa väittelyä ja saattaa alkaa väitellä pelkästä väittelyn ilosta. Lindsey on siis aivan tyypillinen Leijona. Muista luonteenpiirteistä on varmasti hyvä mainita empaattisuus, joka aiheuttaa usein hänelle ongelmia. Lindsey rakastaa eläimiä, erityisesti omaa lemmikki
laumaansa, ja on päättänyt opiskella joskus eläinlääkäriksi.
Menneisyys
Lindsey on asunut pienestä asti tätinsä luona, sillä hänen vanhempansa kuolivat kolarissa. Lindseyn äiti alkoi odottaa lasta kun hän oli vielä lukiossa. Lindseyn isä ehti valmistua lukiosta ja mennä töihin rakennustyömaalle ennen Lindseyn syntymää.
Lindseyn vanhemmat lähtivät Lindseyn ristiäisten jälkeen viettämään iltaa ystäviensä kanssa jättäen pienen tyttärensä Lindseyn äidin vanhemmalle sisarelle. Tuolta reissulta he eivät koskaan palanneet.
Tämä päivä
Lindsey on onnellinen tätinsä luona, joka kohtelee häntä kuten kahta omaa lastaankin. Hän ei ole katkera, vaikkei koskaan saanut tuntea vanhempiaan. Lindsey on valmistunut lukiosta, mutta joutuu pitämään välivuoden ennen opiskelujen jatkamista, koska hänen tätinsä ei enää kustanna opintoja ja Lindsey saa vanhempiensa säästöt käyttöönsä vasta 20 vuotiaana.