|
Post by submarine on Apr 11, 2008 22:02:50 GMT 3
((Tänne oltaisiin odottelemassa Yakkista ja Silvaraa.))
Päivä oli päivä. Siitä oli mahdotonta sanoa mitään erityistä. Se ei ollut kuuma, eikä kylmä, eikä sateinen, eikä myöskään tuulinen. Se vain oli. Sellaisesta päivästä ei ajatellut yhtikäs mitään, siihen vain herättiin ja sen läpi elettiiin. Eikä kaupungin katukaan ollut, kuin katu - tai ehkäpä se oli kehno katu. Pääkatu se ei ollut, eikä myöskään sivukuja. Se vain oli kattamaton, käytetty katu talojen katveessa. Ja koska se oli kiveämätön, oli se poljettua velliä, jota vain hyvin positiivinen olisi kutsunut mudaksi. Todellisuudessa siitä suuri osa oli myös sitä, mitä tyhjättiin laskiämpäreistä suoraan kaduille öiden jälkeen. Toisinaan moiset osuivatkin johonkin epäonniseen. Hattujen ja saappaiden omistaminen oli monelle välttämättömyys, ei ylellisyys. Lehmä, joka kadulla makasi, ei sen sijaan ollut pelkkä lehmä. Se nimittäin oli kuollut. Kauaa se ei ollut vielä ollut vainaana, sillä se ei juuri haissut, eikä sen ympärillä pyörinyt vielä kärpäsiäkään. Oli vaikea sanoa, mikä ammun oli tappanut, mutta ainakaan kukaan ei ollut vaivautunut sitä siitä siivoamaan. Niinpä se tukkikin katua kaikin puolin loistavasti, niin että muodostui pientä sumaa, kun ihmiset yrittivät kiertää ruhoa. Joku sen varmaankin raahaisi poiskin, mutta vasta, kun sen ohi ei voisi edes yrittää ilman liinaa suun edessä, ja silloinkin vain vaivoin ylen antamatta.
Kaikille lehmänruho ei ollut kuitenkaan pelkkä yleisen haitan ja piakkoin inhonkin kohde. Ne, joilla oli opportunistista mieltä, näkivät tässä kuolleen lehmän sijasta melkoisen kasan hyvää, tuoretta, täysin syötävää lihaa. Nämä itseään tällä hetkellä kovin onnekkaina pitävät koettivat kaikki tällä hetkellä parhaansa mukaan nyhtää elikkovainaan ruhosta edes jotakin irti, mikä ei ollutkaan aivan helppo temppu ilman asianomaisia välineitä. Suurin osa lehmää kalvavasta sakista oli tavallista ojien ja kujien saastaa, harvahampaisia, likaisia rääsyläisiä, jotka näkivät edessään juhlapöydän. Mutta olipa mukana niitäkin, jotka olivat vielä alempaa: rottia. Ei mitään pieniä jyrsijöitä, vaan valtavia, melkeinpä ihmisen kokoisia olentoja, jotka viemäreissä asustivat. Niillä oli kädet, mikä oli oikeastaan hyvinkin häiritsevää, jos asiaa mietti. Ja vieri vieressä kerjäläisten kanssa ne koettivat kaikki nyhtää irti parhaita paloja raadosta. Paskannaaraajalla oli kova kiire. Se koetti parhaansa mukaan hakata lovisella, ruosteisella rautapuukolla lehmän koko takajalkaa irti. Uurastus ei ollut mitenkään vaivatonta, siistiä, tai edes kovin tuloksellista. Mutta rotta survoi kuitenkin parhaansa mukaan. Se pääsisi kohta jo luuhunkin asti, tai niin se ainakin arvaili. Rääsyihin kietoutunut rial, jolla oli huomattavan suuri lommo pullottavien silmiensä välissä, alkoi olla jo yltä päältä märehtijän ruumiinnesteissä, mutta jatkoi kuitenkin urheasti. Ohimennen se koetti parhaansa mukaan pitää muita erossa omasta osastaan.
Tavallisesti Paskannaaraaja ei suuremmin viettänyt aikaansa poissa kosteista tunneleista, sitä ei suuremmin viehättänyt avoimen taivaan alla luikkiminen, mutta tilaisuus oli niin hyvä, että olisi ollut hullua heittää se pois. Se oli vain ohimennen noussut viemärinluukusta etsimään erästä asiaa, ja yhtäkkiä nähnytkin maahan lyyhistyneen lehmänraadon, jota jo melko moni piiritti. Epäröimättä hetkeäkään rotta oli syöksynyt sinne ja asettaan, hiilihankoa, käyttäen raivannut itselleen paikan, huitoen jonkin tavanomaisen pummin pois tieltään. Ja nyt se parhaansa mukaan yritti rääpiä elikosta irti sen kinttua samalla, kun ohi menevä väki sylki sen päälle osoittaakseen inhoaan sitä ja sen koko lajia kohtaan. Näky ei ollut mitenkään erityisen kaunis. Tai ollenkaan. Kenellekään, koskaan. Ja hiljalleen Paskannaaraaja, kaikin puolin saastainen ja ruma, valtava rotta, alkoi kuin alkoikin edistyä lehmän silpomisessaan.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Apr 13, 2008 18:46:58 GMT 3
(Elikkäs ajattelin pelata Crysannilla, hänestä löytyy lisätietoa hahmoesittelystä..)
Kaupunki tuntui niin suurelta pieneen kylän pahaseen verrattuna. Yksikin askel väärälle kadulle ja saattoit menettää henkesi, varsinkin jos satuit olemaan keskenkasvuinen tyttölapsi. Siispä kannatti välttää kaupungilla liikkumista iltaisi tai jos liikkuminen hämärillä kujilla oli pakollista, oli syytä pukeutua tummiin vaatteisiin. Ensimmäisinä iltoina pimeä kaupunki houkutti, mutta useimmat alkoivat vältellä pimeässä liikkumista aina kun se ei ollut pakollista.
Pimeys oli niin painostavaa toisin kuin maalla, Crysan ajatteli sulkiessaan oven, josta oli hetki sitten astunut autiolle kadulle. Crysan veti viitan tiukemmin ympärilleen ja nosti viitan punaisten hiustensa ja kasvojensa peitoksi. Crysan kokeilli kädellä taskua mekossaan viitan alla, tikari jota hän oli saanut leskeltä lähtiessään tuntui kankaan läpi selvästi. Vielä kertaakaan hänen ei ollut tarvinnut käyttää sitä, mutta koskaan ei voinut tietää. Majatalolle oli vain reilu kilometri, mutta sinä aikana saattoi sattua mitä hyvänsä. Kaupunki oli vaarallinen paikka yksin kulkevalle nuorelle naiselle, kaupungilla oli kortteleita joihin ei kannattanut mennä... Crysania puistatti, sillä hänen ajatuksensa olivat jälleen kerran karanneet omille teilleen. Tämä oli vaarallista pimeällä, kuka tahansa saattaisi käyttää tuollaista hetkeä hyväkseen ja seuraamuksia Crysan ei tahtonut edes ajatella.
|
|
|
Post by yakkis on Apr 13, 2008 20:51:40 GMT 3
Nuori käärmepoika Ezra oli kääriytynyt ruskeisiin ja hyvin likaisiin kankaisiin ja kuvitteli siten olevansa erittäin ovela, että hän ei pistäisi kenenkään silmään. Ezra oli lähdössä jokapäiväiselle, jokseenkin aina hyvin turhauttavalle ja tuloksettomalle, ruoan hankkimis yritykselle. Käärmepojan suureksi harmiksi ruoan hankinta on useimmiten myöskin jäänyt pelkäksi tyhjänpäiväiseksi yritykseksi. Eilen hän oli ollut niin lähellä saada varastettua kokonaisen juhla-aterian. Paistettua höyryävää ja jumalaiselta tuoksuvaa lihaa, määrättömästi isoja tuoreita perunoita, ja voi sitä viinin määrää, hän ei ollut koskaan nähnyt niin montaa erilaista viintä, juuri oikeaan aikaan kerättyjä hedelmiä, hedelmiä mistä hän voisi vain uneksia, paljon uunituoretta leipää, ja jälkiruoka, sitä hän ei halunnut edes ajatella, kaikki oli ollut hänen edessään huutaen Ezraa syömään. Mutta talosta, johon hän oli teljennyt juhlaväen ja jonka hän oli tuikannut tuleen, levisi kipunoita ulkona sijaitsevaan juhlapöytään. Käärmepoika sai pelastettua pullon viintä ja leivän, saaden tosin muutamia palovaurioita, onneksi kohta luotavaan, nahkaansa. Väkijoukkoa riensi sammuttamaan tulipaloa Ezran juostessaan pettyneenä metsään piiloon. Pelkkä eilisen ajatteleminen sai raivon ja häpeän kasvamaan pojan sisällä. Se toden totta oli ollut hänen elämänsä suurin ja hävettävin epäonnistuminen. Tänään hän ei epäonnistuisi, tänään hän saisi syödä vatsansa täyteen paistettua lihaa ja juoda lisää täyteläistä viiniä. Päättäväisenä Ezra kokosi leirinsä, johon kuului huimat yksi metiköstä löytynyt ruostunut puukko, tyhjä viinipullo, sokealta mieheltä varastamansa päällänsä olevat kankaat, sandaalit ja vyö, jossa riippui hänen puukkonsa ja pieni pussukka olematonta rahaa, kuluneita tuluksia ja muita pikkutavaroita varten. Ezra lähti matkaan yrittäen kulkea vain auringossa, mutta päiväkään ei vaikuttanut hyvältä. Ei ollut kuuma, jolloin hän rakasti paistatella päivää ja etsintä matkat ei tuntunut niin ikäviltä, eikä satanut, jolloin hänellä olisi kiire saada jostakin ruokaa ja etsiä jonkunmoinen sateensuoja. Päivä vain oli yksinkertaisesti turha. He joilla olivat ruokaa keskittyivät siihen, eikä esimerkiksi kauniin päivän ihailuun tai kastumisen välttämiseen, jolloin ruokaa sai helposti. Se pienikin päättäväisyys häipyi Ezran mielestä, siinä samalla kun joku saman ikäinen ihmispoika viskaisi kukkulan päältä häntä mutaisella isolla kivellä huutaen "Mene saasta muualle, mene muualle varastamaan ja tappamaan" Pojan taakse ilmestyi vielä muutama poika ja vähän vanhempi mies kivet käsissään. Ezra onnistui ihmeenkaupalla välttämään kivisateen, hän sähisi ihmisille ja lipoi pieniä myrkkyhampaitaan pitkällä haaraisella kielellään luikkiessaan pakoon. Ihmiset eivät lähteneet hänen perään, joten he eivät kai tienneet hänen polttaneen juuri eilen kourallisen ihmisiä. Ezra onnistui pääsemään pois aatelistoalueelta, jonne hän ei mielellään menisi uudlleen, ilman ongelmia tai pienintäkään ruoanmurusta. Päivä ei ollut vielä kivunnut pitkälle ja pimeys tulisi vasta aikojen päästä. Hän yritti ajatella positiivisesti että ei päivä voisi jatkua yhtähuonosti kuin alkoikin . Ezra kirosi tien surkeaa kuntoa, hänen kankaansa olivat kastuneet mutavellistä ja painoivat paljon enemän kuin normaalisti välillä sandaali tipahti hänen jalastaan ja jäi liejuun kiinni. Kolmannen kerran sandaaliaan noukkiessaan hän päätti jatkaa matkaa paljoinjaloin, olihan hänellä paksu nahka. Kurottaessaan sandaalia maasta avoimen ikkunan alla, sai hän osakseen jonkun yölliset tarpeet jonka seurauksena Ezra oli pitkin pituuttaan haisevassa liejussa. Poika pui mutaista nyrkkiään ämpäriä tyhjentävälle vanhalle naiselle ja uhkasi tulla yöllä käymään, tämän seurauksena nainen paiskasi ämpärinkin Ezran päälle. Käärmepoika esitteli raivoissaan taas hampaitaan, mutta päätti vain jatkaa toivotonta matkaansa. Hänellä kävi mielessä jo, että palaisi aatelistoalueelle, mutta hänen huomionsa kiinnittyi vähänmatkan päässä olevaan lehmän raatoon jota vain muutamat nälkäiset ihmiset ja muun lajin edustajat repivät ahnaasti. Vaikka hän ei niin raa-asta lihasta pitänytkään, hänellä oli nälkä ja päätti ottaa osaa juhliin. Päästyään ihan lehmän luokse sai hän jonkun hiilihangosta päähänsä, hän olisi hyökännyt häntä lyöneen kimppuun, mutta ei tiennyt kuka se heistä oli, eikä nähnyt hiilihankoa. Hän syöksyi sen sijaan lehmään kiinni, kaivoi puukkonsa esiin ja rupesi sen avulla repimään lehmältä palasia kyljestä. Hän vielä kostaisi sille saastalle joka löi häntä. Ezran päätä alkoi jo jomottamaan kohtuullisesti repiessään lihaa irti ruhosta.
|
|
|
Post by submarine on Apr 13, 2008 22:48:23 GMT 3
Paskannaaraaja ei tällä hetkellä ollut juuri muusta kiinnostunut, kuin lehmänraadon jalasta. Sen ainoa toive juuri nyt oli, että sillä olisi ollut kirves, mutta sellaista ei näkynyt missään. Niinpä sen oli silvottava ketaraa yhä vain lisää veitsellä. Sitä tehdessään rotta lipoi pahimpia veriä huuliltaan ja muualtakin sitä mukaa, kun punaista nestettä roiskui. Ja sitähän roiskui. Lopulta päästiin siihenkin asti, kun veitsi hipoi jo luuta. Se oli rialille melkoinen onnistumisen hetki, niinkin suuri että se vinkui hetken innosta. Sitten se, jokseenkin luovalla päällä kun oli, noukki maasta kivenmurikan ja alkoi hakata etäisesti vaaleansuuntaista luuta sillä. Aluksi paljas luu ei suostunut antamaan periksi millään, suorastaan kuin olisi puolustautunut kiveä vastaan, mutta lopulta Paskannaaraaja kuitenkin kuuli rusahduksen. Ja seuraava lyönti kirvoitti toisen. Ja sitten taas. Ja muutaman lisälyönnin jälkeen koko reisiluu lopulta rusahti hajalle. Ääni ja hajoavan luun tunne antoivat rotalle huomatavaa tyydytystä, ja pienen hetkisen se vain istuikin pohtimassa äskeistä. Se oli tosiaan ollut hyvä ääni ja tunne. Mutta kauaa ei ehtinyt miettiä, sillä jokin toinen rotta, jonka hajusta Paskannaaraaja ei edes pitänyt, näytti kiinnostuneelta. Se sähisi sille hetken ja alkoi sitten parhaansa mukaan leikata taas lihaa puukolla. Koivessa olisi paljon lihaa, ja se oli melkein jo sen oma. Sitä jännitti ja nälätti.
Lopulta, kun oli jo melkein onnistunut, kiersi Paskannaaraaja pitkäkyntiset sormensa enää lihan varassa roikkuvaan koipeen ja alkoi kiskoa. Sitten se kokeili laittaa jalan raadon päälle ja kiskoa uudelleen. Se oli nähnyt tämän jossain, silloin se oli toiminut. Nyt se ei tuntunut toimivan yhtä hyvin. Liha rutisi ja venyi, muttei murtunut. Jo hieman uskaliaasti rotta nousi kokonaan kiskottavan raajan varaan, niin että painoi molemmin jaloin raatoa vasten. Ja johan toimi. Yllättyneesti vinkaisten rotta tipahti selälleen tielle lihan revetessä. Siinä se puristi saalistaan tiukasti kiinni ja taiteili itsensä ylös, vilkuillen villisti ympärilleen mahdollisten varkaiden varalta. Koipi oli nyt Paskannaaraajan, ja niin oli kaikki lihakin siinä. Aivan ainoastaan sen. Ajatus oli hyvin mieluisa.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Apr 15, 2008 14:59:58 GMT 3
Kaupunki hiljeni ympärillä kun ihmiset menivät lämpimiin koteihinsa turvaan pimeyden mukanaan tuomia olentoja, joista jotkin olivat vaarallisiakin. Crysanin ajatukset olivat muualla hänen astellessaan liejuista katua kohti majataloa, jossa hän asui. Pian, ehkä jo muutaman päivän kuluttua hän pääsisi asumaan opettajansa luokse, eikä hänen enää tarvitsisi kulkea pimeillä ja saastaisilla kaduilla peläten henkensä puolesta. Jonkin törmäsi haiseva ja nuhjuinen törmäsi häneen. Crysan katsoi tuota nuhjuista rääsyihin pukeutunutta hahmoa ja painoi kätensä tikarin kahvalle valmiina puolustautumaan jos hahmo hyökkäisi. Hahmo pakeni kuitenkin saastaiselle sivukujalle, jossa oli muitakin saastaisia olentoja kumartuneena jonkin päälle.
Crysan kavahti nähdessän minkä ympärillä nuo rähjäiset hahmot pyörivät, kujalla makasi lehmän raato. Uteliaana Crysan jäi kadun varjoihin seuraamaan tilannetta. Hän tiesi tekevänsä tyhmästi jäädessään autiolle kadulle seuraamaan, kuinka joukko rähjäisiä hahmoja tappeli lehmän raadosta. Osa hahmoista oli selvästikkin jotain muuta kuin ihmisiä, mutta koska Crysan ei ollut aiemmin nähnyt tuollaisia olentoja, hänen uteliaisuutensa heräsi yhä vahvempana. Hän painui tiiviimmin talon seinää vasten ja veti viitan tiukemmin ympärilleen, ehkä hän saisi seurata joukkoa rauhassa. Jos hän vain seisoisi paikoillaan ei kukaan varmastikkaan kävisi hänen kimppuunsa ja ainahan hänellä olisi tikari. Mutta olisiko siitä tosiaankaan hyötyä, jos joku tuosta joukosta päättäisi hyökätä hänen kimppuunsa? Kenpä tietäis sen, Crysan ajatteli ja seurasi kuinka suuri kokoinen rotan näköinen olento kiskoi lehmän jalkaa. Häntä puistatti ajatellessaan niitä, jotka saattoivat syödä raakaa lihaa..
|
|
|
Post by yakkis on Apr 17, 2008 0:46:18 GMT 3
Ezra silpoi ja repi haluttua lihaa, mutta hieman laihoin tuoksin. Hetken kuluttua hän oli kuitenkin saanut kasattua pienen epämääräisen läjän isompia ja pienempiä kimpaleita herkullista lihaa. Ezra kyyristyi lihojen päälle suojellakseen saalistaan, survasi puukkonsa nopeasti vöhönsä, vilkuili ympärilleen ja sähisi hampaitaan esitellen jokaiselle, joka tuli liian lähelle. Poika yritti koota kaikki verestä liukkaat lihat käsiinsä, mutta huomasi pian, että kankaisiin kääriminen olisi paljon järkevämpää. Hän kasasi kankaista pienen nyytin ja sijoitti lihat sinne. Nyt vain tarvitsisi päästä paikalta ja nopeasti, että kukaan ei huomaisi. Ezra tunsi syvän kateuden piston rotalle joka juuri sai omakseen koko jalan ja vilkaisi omaa saalistaan, muutama likainen lihanpala. Mutta hänen oli pakko päästä nopeasti pois, hän päätti palata takas metsään valmistamaan lihaa, jos metsästä löytyisi vaikka marjoja tai sieniä.
Hän havahtui takaisin todellisuuteen jonkun tavanomaisen ihmispummin yrittäessä havitella hänen kallisarvoista, joskin pientä, saalistaan. Ezra ei voinut päästää lihoja tippumaan nyytistä mitä hän piti käsillään kasassa, joten tappelun aloittaminen olisi ollut järjettömän typerää. Jalat hänellä kuitenkin oli vapaina, toivoen että kukaan ei lähtisi hänen perään hän potkaisi pummin kauemmaksi. Ajatuksena hänellä oli ollut tehdä loistokas potku ja pinkaista suoraan juoksuun metsään turvaan. Kuitenkin onnistuttuaan potkaista pummi pois tieltä, sotkeutui hän kankaisiin päällään ja rämähti jo toisen kerran samana päivänä pitkin pituuttaan mutavelliin. Eroa viimekerrasta oli kuitenkin se, että velli oli vielä liejumpaa veren ja kovan säpinän takia. Hänen epäonnistunut taidonnäyte aiheutti viereisten ihmisten kesken pientä ketjureaktiota kaatumisessa. Ezra poimi liejusta omat lihakimpaleensa, ahneena hän varasti myös maassa makaavien hämmästyneiden ja vihaisten ihmisten saaliit, ja lähti liukenemaan paikalta. Vilkuillen taaksensa hän yritti soluttautua muuhun väkijoukkoon, ja huomasi ylös päässeiden ihmisten ruvenneen tappelemaan keskenään. Omahyväisesti nauraen hän lähti kohti edessä olevia varjoja, eli turvaa. Takaa kuului vihaisten ihmisten huutoja suunnista ja suomuista, Ezra pinkaisi nopeasti varjoihin, sähisi niin vihaisesti kuin koskaan osasi vastaan tulevien tai varjoissa piileskelevien varalta.
|
|
|
Post by submarine on Apr 17, 2008 15:56:05 GMT 3
Saatuaan lopulta armaan koipensa irti Paskannaaraaja ei oikeastaan välittänyt enää paljoakaan siitä, mitä ympärillä tapahtui. Sillä oli nyt koko lehmän jalka, aivan koko jalka täynnä lihaa. Muu maailma tuntui juuri nyt sen rinnalla hyvin yhdentekevältä. Rotta asettui paikoilleen ja työnsi sivuun aivan kaiken muun. Suurella halulla ja ahmien se alkoi repiä ammuvainajan kintusta lihaa irti. Pureskelukin oli vähällä unohtua ja rial melkeinpä tukehtuikin muutamaan kertaan, mutta onnistui kuitenkin välttämään kovan kohtalon. Se ei ollut saanut mitään mainittavaa ruokaa melkoiseen hetkeen, ja nyt käsissä oli valtava lihakimpale. Ahmiessaan maiskuttaen ja kuolaten lihaa Paskannaaraaja ei enää pannut suuremmin merkille edes aivan vieressä alkanutta kahakkaa. Korkeintaan se söi nopeammin, ettei joutuisi missään nimessä antamaan yhtään mitään kenellekään. Mutta siinä vaiheessa, kun joku raatoa nopeaan tahtiin pilkkovista koetti tappelun aikana viedä rotan ateria, ei se todellakaan jäänyt vain istumaan. Sen sijaan se oli salamana kiinni hiilihangossaan, ja huitaisi sillä villisti vinkuen harvahampaista ukkoa päähän. Mainittavaa vahinkoa kolautus ei saanut aikaan, mutta kyllä se kipeää teki. Sadatellen rääsyläinen perääntyi etsimään helpompaa uhria.
Kujalla, jonne käärmepoika oli sännännyt, näytti olevan jonkinlaista häslinkiä menossa. Tai tarkemmin sanoen se häslinki oli liikkumassa toiseen suuntaan, kuin tämä, ja huomattavasti suuremmalla joukolla. Kyseessä oli hyvä joukko ihmisiä, jotka eivät mitenkään suuremmin pelänneet näyttäytyä, vaikka jokaisella oli kourassa ja näkyvillä aseita. Joukossa oli niin miehiä, naisia, kuin eri-ikäisiä lapsiakin. Kenessäkään ei ollut kehumista, kaikki olivat yhtä saastaisia, resuisia ja muutenkin köyhän näköisiä. Määrätietoisesti nämä kaikki marssivat eteenpäin, estäen kaikenlaisen liikenteen lävitse. Muulla kuin melkoisella voimankäytöllä ei voisi edes yrittää läpi, eikä tarvittu kuin yksi vilkaisu kertomaan, että tämä resuisten teurasveitsien ja nuijien heiluttajien joukko antaisi kyllä takaisikin. Siinä sivussa se pakotti kaikki ohitse pyrkivät perääntymään ja antoi kaikille turhan jääräpäisille nyrkkiä, saapasta ja huutoa. Oli varmaankin turha edes yrittää tiedustella, mihin oltiin menossa.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Apr 17, 2008 17:04:34 GMT 3
Tappelu raadosta vain yltyi sitä mukaa, kun raadon parhaat palat alkoivat hävitä. Rotta, joka oli irroittanut lehmän jalan repi lihaa niin, että veri roiskui ja Crysan joutui kääntämään katseensa muualle. Crysan tunsi kuinka hänen sisälmyksensä tuntuivat kääntyvän ympäri, jo pelkästä hajusta. Crysan painui vasten seinää ja koetti hengittää rauhallisesti ja pitää ruoan sisällään. Kääntyessään uudelleen lehmän ruhoa kohti, Crysan näki kuinka paljon lisää rääsyläisiä oli tullut ja lisää kuulosti olevan tulossa. Katua pitkin kulki aseistautunut joukko mukana myös naisia ja lapsia. Kaikilla oli jokin näkyvä ase, jopa pienimmillä lapsilla. Lasten posket olivat lommollaan ja naiset näyttivät olevan transsin kaltaisessa tilassa ja miehet, niin miehet he kävelivät vaiteliaina ja heidän katseensa tunsi löytävän jokaisen kadun varrelle asettuneen. Crysan näki kuinka eräs miehistä löi erään vanhan naisen kadun liejuun vain nähdäkseen oliko naisella jotakin arvokasta.
Crysan päätti perääntyä katua alemmas, mutta samassa jokin törmäsi häneen joku rääsyläinen hän ajattelli eikä kääntynyt katsomaan. Kadun toisestakin päästä kuului ääniä. Crysan halusi päästä kadulta pois jonnekkin, sillä myös kadun toisesta päästä näkyi tulevan samaa joukkoa. Ainoa vaihtoehto olisi siis lähteä pakoon lehmän raadon ohitse jollekkin toiselle kadulle. Kääntyessään kujalle, jolla lehmän raato makasi, häntä vastaan juoksi poika mukanaan rääsyihin käärittyjä lihapaloja. Crysan säpsähti ja painuni kiinni seinään ja koetti kerätä voimia lähteä ohittamaan lehmän raato ja sen ympärillä pyörivät rääsyläiset.
|
|
|
Post by yakkis on Apr 18, 2008 21:40:57 GMT 3
Iskuvalmis väkijoukko ilmestyi kuin tyhjästä jo valmiiksi pelästyneen Ezran eteen vähänmatkan päähän. Hän kääntyi juoksemaan taakaisin lehmän raadolle päin sukeltaen kuitenkin talon lähellä oleviin varjoihin. Kiroten tämän päivän, hän jo kolmannen kerran, nyt omasta halustaan, maastoutui liejuun. Edelleen lihoja suojellen hän yritti kaivautua tuohon kylmään ja haisevaan liejuun. Siinä hän makasi, kasvot maata kohti, toivoen olevansa huomaamaton tai kuolleen näköinen. Hän kuuli joukkion olevan aivan kohdilla, vielä hetken hänen täytyisi pidätellä hengitystään. Hetki tuntui Ezran mielestä ikuisuudelta, mutta pian oli vihainen joukkio oli mennyt muutaman askeleen hänestä ohi. Hän uskalsi vihdoin kääntää mutaista päätänsä hieman ja vetää henkeä. Hengenveto aiheutti pienen yskänpuuskan liejua joutuessaan tämän kurkkuun.
Hetken hän makasi vielä liejussa varmistaakseen, ettei kukaan kääntynyt takaisin ja nousi sitten kylmästä seinästä tukea ottaen seisomaan. Irvistellen kivusta, joka jomotti hänen päätään ja ruumistaan, hän ravisti suurimmat mudat päältään. Hieman palauduttuaan Ezra rupesi tarkkailemaan ympäristöä, ihmisjoukko oli kaatanut monet maahan ja jatkoivat matkaansa raadolle päin, he olivat varmasti pysähtyneet jossakin vaiheessa, koska raadolle ei kuitenkaan ollut kovin pitkä matka. Kumartuessaan tippuneita lihoja nostamaan, huomasi hän aivan lähellään varjoissa seisovan jonkun. Hän siristeli käärmeensilmiään ja otaksui siesojan olevan nuori tyttö, siitä hän ei ollut varma näkikö tämä tyttö häntä, mutta irvisti tälle jokatapauksessa.
|
|
|
Post by submarine on Apr 18, 2008 22:39:01 GMT 3
Maastoutuneen pojan yli astellut joukko - joka ei millään tavoin tätä väistellyt, vaan tosiaan tuli suoraan päälle - ei näyttänyt olevan ainoa, joka oli liikkeellä. Melkein samaan aikaan, kun nämä saapuivat lehmänraadon lähimaille, ilmestyi toisesta suunnasta toinen, hyvin samantapainen joukko. Kummassakin oli niin naisia, lapsia, kuin kaiken ikäisiä miehiäkin. Jokainen näytti olevan valmiina tekemään vaikka kuinka kammottavia asioita, jos tarve tulisi. Jopa jollakin nokinaamaisella pikkutytölläkin oli kirves kourassa. Väki alkoi kaikota hyvin nopsaan, kun kaksi joukkoa kerääntyivät kadulle vastakkain, kuin mitkäkin pienet, resuiset armeijat. Nämä silmäilivät kaikki vihalla ja halveksien vastapäätä oleviaan, sormeillen aseitaan näkyvästi ja suorastaan haastaen. Typerämpikin näki heti, että kohta lentäisi veri.
Paskannaaraaja, jolla ei oikeastaan vieläkään ollut kovin hirveitä käsityksiä maailman menosta, oli kulkeutunut pois muodostuvien joukkojen välistä lähinnä muiden mukana, mennyt koska muutkin olivat. Sen se ymmärsi, että jotakin joukkoa oli saapunut paikalle, mutta ei jaksanut sen paremmin keskittyä. Koivessa oli vielä valtavasti lihaa, eikä muusta väliksi. Väkeä oli keräytynyt kujan kulmaan tiirailemaan turvallisen matkan päästä uhkaavaksi käynyttä ilmapiiriä. Väliin ei uskaltanut mennä kukaan, eikä siitä varmastikaan ketään moitittu. Tämä näytti melkein jo joltakin klaanisodalta.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Apr 19, 2008 15:04:31 GMT 3
Cysan seisoi vapisten seinää vasten painautuneena ja vapisten. Hän näki käärmemäisen pojan irvistävän hänelle, Crysan rypisti kulmiaan ja mietti miksi poika oli irvitänyt hänelle. Hänen ajatuksensa karkasivat kuitankin heti takaisin joukkoihin, jotka olivat tulleet paljon lähemmäs. Hänen pitäisi olla jo poissa tieltä, mutta kumpaankaan suuntaan ei pääsisi ilman, että jompi kumpi joukko huomaisi hänet. Viemärit olisivat hyvä piilopaikka, mutta niihin Crysan ei halunnut mennä, sillä niissä asusti huhujen mukaan olentoja, jotka tappoivat pelkästä tappamisen ilosta. Vaikkei Crysan ollutkaan varma pitivätkö huhut paikkaansa ei hän halunnut mennä lähellekkään niitä. Lehmän raadon toisella puolella oli syvennys, siellä hän voisi hyvällä onnella pysyä piilossa, kunnes joukot lähtisivät. Hän harkitsi vain hetken ja lähti sitten nopeasti ja viittaansa kääriytyneenä ohittamaan lehmän raatoa kohti pientä syvennystä. Päästyään syvennyksen luokse Crysan huomasi sen olevankin erittäin huomaamaton sivukuja, joka tosin oli ladottu umpeen toiselta reunalta. Suojaisampi paikka se kuitenkin olisi ainakin verrattuna kujan hälinään. Täällä hän voisi odotella sen aikaa, kunnes joukot olisivat lähteneet. Kuinka kauan siihen menisi? Ja tulisiko sivukujalle sittenkin muita? Nämä kysymykset pyörivät Crysanin mielessä hänen istuutuessaan rähjäiselle laudan kappaleelle seinän viereen.
|
|
|
Post by yakkis on Apr 19, 2008 20:44:22 GMT 3
Kadulla oli varmasti alkamassa jotakin vaarallista, johon Ezralla ei ollut aikomustakaan ottaa osaa. Hän ei myöskään aikonut enään jäädä joukkion tallattavaksi, oli suorastaan ihme, että hän selvisi viime ylityksestä. Äkillinen sietämätön kipu sokaisi Ezran hetkeksi hänen ajatellessaan äsken tapahtunutta siltana olemista. Avattuaan silmänsä nuori tyttö oli lähtenyt. Poika etsi katseellaan tyttöä väkijoukosta, mutta ei löytänyt häntä mistään. Hän nauroi itselleen, miksi hän edes etsi tyttöä, eihän tyttö merkinnyt Ezralle mitään. Hän oli kuitenkin aivan jäänyt yksin aina vain pienentyviin varjoihin.
Ezra yritti hillitä rauhattoman mielensä ja keskittyä suunnitelman keksimiseen. Olisi suorastaan hullua yrittää enään lähteä kauaksi tämän hetkisestä piilopaikastaan. Hullu virne levisi hänen suomuisille kasvoilleen, hän tiesi mitä tekisi. Hän oli täsmälleen saman talon alla mistä aijemmin hän sai ihastuttavan vanhan naisen ystävällisen tervehdyksen niskaansa. Hän näki ämpärin edelleen makaavan kadulla. Jokaisessa talossa oli ovi, hänen täytyi vain löytää se tai sitten kivuta ikkunasta. Hän lähti etsimään ovea seisoen varpaillaan aivan likistyneenä seinän viertä pitkin. Kauaa hänen ei tarvinnutkaan etsiä kun löysi oven. Ovi ei ollut edes lukossa, Ezra nauroi kuinka helppoa, nyt hän saisi varmasti varastettua lisää ruokaa.
Ezra astui ovesta sisään, ei ketään. Hän hiipi hiljaa vihreällä rumalla matolla päällystettyä käytävää pitkin. Käytävässä ei ollut ovia ja se oli valaistu monin kynttilöin. Seinillä oli erittäin rumia tauluja eläimistä ja ihmisistä, kaikilla tauluissa olevilla oli irvokas ilme kasvoillaan. Poika jatkoi matkaansa, edessä oli tummasta puusta tehdyt rappuset rappuset ja rappusten alla oli pienen pieni ovi. Jonkin moinen komero ajatteli Ezra ja suuntasi hiljaiset askeleensa ovelle. Saavuttaessaan oven hän kuuli lähestyviä askelia yläkerrasta, pidempään ajattelematta hän avasi oven ja huomasi olleensa oikeassa, komerohan se oli.
Ezra otaksui komeron olevan jonkin asteen ruokakomero, koska sielä haisi suola ja home. Hän pidätti hengitystään kun kuuli kahden, äänestä päätellen vanhan, miehen kerskailevan, kuinka he aikovat pistää "ne toiset" päiviltä. Käsite "ne toiset" toistui useampaankin otteeseen, vaikka matka rappusten yläpäästä alas oli lyhyt. Miehet löivät vielä muutaman niistä rumista tauluista alas, aseillaan joista Ezra ei ollut saanut varmuutta, ennenkuin siirtyivät ulos. Ezra ei uskaltanut liikkua mihinkään paikaltaan. Se odotti vain, että talo olisi melkein varmasti tyhjä.
|
|
|
Post by submarine on Apr 19, 2008 23:25:23 GMT 3
Kumpainenkin joukko odotteli pitkän hetken hiljaa, tuijotellen toista vihamielisesti. Tai eivät nämä joukkoja olleet, vaan sotajoukkoja, resuisia, likaisia, sekalaisia sotajoukkoja. Eikä hiljaisuuskaan ollut, kuin vain suhteellista; tosiasiassa kummastakin joukosta satoi tasaiseen tahtiin uhkauksia ja loukkauksia. Ei varmasti kestäisi kauaa, että nämä olisivat toistensa kurkuissa, eikä armoa varmasti tunnettaisi millään tavoin. Kiisteltiinpä sitten mistä hyvänsä, niin jotakin vakavaa se oli, kun kerran pikkupojasta vanhukseen oltiin toistensa kurkuissa kiinni. Yleisen kyräilyn päätteeksi kummastakin joukosta astui esille mies. Kummankaan ulkonäössä ei ollut erityisesti kehumista, näki heti, että nämä olivat kujan kasvatteja ja sen mukaan eläneitä. Oli arpia, tuoreitakin haavoja, repaleista korvaa, ainakin kertaalleen murtunutta nenää, puuttuvaa sormea ja tatuointiakin. Nyt kummallakin oli myös aseet käsissään. "Onko tämä muka jokin sinun sotajoukkosi? Minä näen vain surkeita kerjäläisiä", toinen miehistä totesi ja sylkäisi maahan. Tällä oli paksu parta ja pulisongit. "Onpa se ainakin parempi, kuin sinun lammaslaumasi", halkileukainen ja kalju körmy vastasi siihen, raapien samalla pitkällä puukolla leukaansa. "Sepä nähdään kohta", toinen vastasi sylkäistessään taas. "Kyllä sinä sen muutenkin tiedät. Lähtekää hyvän sään aikana, tai ryömikää sen jälkeen", komealla vatsalla siunattu ärähti ja osoitteli veitsellä toista päin. "Turha tästä on jauhaa, ajetaan ne pois!" pulisonkimies karjaisi, ja kuin käskystä koko taistelua kärkkynyt joukko säntäsi aseet tanassa toista kohti. Ja niin teki toinenkin. Meteli nousi järkyttävälle tasolle, kun ihmiset karjuivat ja kiljuivat hullun lailla. Kuravelli polkeutui vielä kammottavampaan kuntoon.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Apr 22, 2008 16:26:16 GMT 3
Crysan istui laudankappaleella ja kuunteli kujan meteliä. Samassa hänen silmiinsä osui se samainen poika, joka oli irvistänyt hänelle. Poika meni sivukujan ovesta sisään. Ovesta, joka ei varmasti ollut hänelle luvallista. Samassa ovesta tuli kaksi miestä, jotka katselivat sivukujaa jolloin Crysan painui lähemmäs seinää kuin yrittäen piiloutua varjoihin. Ilmeisesti se tepsi, sillä miehet lähtivät kohti kujan meteliä, joka oli paisunut kovemmaksi. Crysan istui hetken hiljaa, mutta uteliaisuus vei voiton ja hän päätti lähteä katsomaan mitä poika teki talossa. Pieni ääni pään sisällä sanoi, "Siitä pojasta ei ole muuta kuin haittaa. Odota, että rähinä kujalla lakkaa ja mene sitten majataloon turvaan." Crysan ei kuitenkaan välittänyt äänestä vaan käveli kohti ovea ja siitä sisään. Hän seisahtui ruman vihreälle matolle ja kuunteli hiljaista taloa. Sisältä ei kuulunut ääniä, mutta ulkona olevan rähinän äänet kaikuivat myös talossa. Crysan käveli pitkin käytävää ja katseli seinillä olevia rumia tauluja. Hän pysähtyi erään matalan kaapin viereen, kaappi näytti jotenkin tutulta. Missä hän oli sen nähnyt?
|
|
|
Post by yakkis on Apr 24, 2008 23:06:08 GMT 3
Ulkona taistelun äänet kovenivat miesten päästyä ovesta ulos. Pian olisi sota syttyny niin kovaa miehet ja naiset huutelivat, Ezra arveli. Äänet kuuluivat nimittäin komeroon asti missä hän piileskeli, eivät selvinä, mutta kuuluivat. Ajatus "Jos olisin tiennyt päivästä tulevan tälläinen, olisin kyllä jäänyt metsään tai mennyt vaikka aavikolle." pyöri pelästyneen pojan mielessä.
Ezra uskalsi vihdoin hengittää kunnolla. Hetken hän keräsi rohkeuttaan astua ovesta takaisin käytävään. Ezra olikin juuri astumassa kun kuuli ulko-oven kalahtavan. Hän kuulosteli tulijaa hengitystään pidättäen, askeleet olivat hiljaisia ja kevyitä, tulija ei ainakaan ollut mies. "Voisin hyökätä sen kimppuun, koska eihän tytöt osaa tapella. Joo voisin hyökätä ja sitten voisin ryövätä talon ja piileskellä täällä tappelun loppuun asti." Ezra otti ruosteisen puukkonsa vyöltään ja paiskasi oven auki. Hän otti muutaman juoksuaskeleen puukkoa heilutellen kynttilöiden alle niin että hän näkyisi kunnolla. Nähtyään kuka eteisessä seisoi hän laski tylpän puukkonsa ja tuijotti tyttöä. "Mitä ihmettä hän täällä tekee, miten hän pääsi tänne, mitä ihmettä mä nyt teen"
|
|