Post by Uni on Mar 21, 2007 2:24:42 GMT 3
"Javier! Ne ovat hirviöitä! Ei niitä tarvitse auttaa, ei niitä tarvitse pelastaa! Eivät ne tunne sääliä, tai pelkoa, ei Saatan-"
"Mikä vittu sinä olet sanomaan? Turpa kiinni!"
Tilassa hiljeni hetkeksi. Javier seisoi kokovartalo peilin edessä, jalassaan harmaasävyiset maastohousut mitkä roikkuivat rennosti lantiolla, ilman vyötä, niin että mustat bokserit pilkistivät vähän niiden alta. Tuon fyysinen kunto oli kohtalainen ja kun vatsan veti sisään ja oikein jännitti, voi pienet vatsalihaksetkin havaita. Tuo oli selkä peiliin päin ja koitti hieroa rasvaa hartioiden leveydellä olevaan tatuointiin, mutta ei saanut kunnolla keskiselkään. Daniel oli hetken hiljaa ja raapi poskilla rehottavaa partaansa. Tummat pussit tuon silmien alla korostivat kirkkaanvihreitä silmiä, jotka mulkoilivat vihamielisesti Javierin suuntaan. "Tämä on sota! Tarvitsemme aseita!", Daniel jatkoi vuodatustaan ja suuntasi Javierin pöydän luokse, tarttumaan tuon savukeaskiin ja viemään yhtä huulille. Javier ei näyttänyt kuuntelevan, virnuili vain ja imeskeli itsekin myrkkyä keuhkoihinsa huulipielestä roikkuvasta savukkeesta.
"Tsk tsk.", Elisabeth torui ja suuntasi sitten tatuointiaan rasvaavan miehen luokse. "Tiedätkö kuin paljon levität paskaa ja bakteereita, kun poltat samoilla käsillä ja et pese käsiäsi ennen kuin alat levittämään kosteusvoidetta?", nainen jatkoi, kuin ei "sota"-keskustelua käytäisiinkään. Samalla tuo käveli Javierin luokse, korkokengät piloille raiskatulla parkettilattialla kopisten ja alkoi levittämään rasvaa tuon tatuoinnin päälle, punahuuli luki sen ääneen: "God Hates Us All, onko sinusta tullut joku Slayer-fani? Onko herra Morte menettänyt uskonsa?"
"Kaikki kysyvät tuota...", Javier ehti aloittaa vastaamisen, mutta sitten Danielin meuhkaaminen jäädytti alkavan keskustelun.
"VOI VITTU! Ketä vittu kiinnostaa?! Pysytään aiheessa! Ei me paskan puhumisella tätä sotaa voiteta, tai armolla! Käännetään toinenkin poski, niin ne repii senkin pois..." Lause sai Javierin hymyilemään ja katseensa laskemaan, tuon kyljissä oli selvät arvet, kuin joku olisi kynsillä villisti raadellut kummaltakin puolen, pinta naarmuja tosin, kuin ihmisen kynsistä. Arvet olivat melko tuoreita, vain muutaman viikon takaisia. "Niin, kerro lisää siitä raatelemisesta...", Javier totesi hiljaa vilkaisi sitten olkansa ylitse peiliä, että tatuointi oli rasvattu kunnolla. Se oli vielä tuoreempi kuin arvet. "Kiitos, m'Amie."
Liituraitaisessa jakkupuvussaan erittäin asialliselta näyttävä Elisabeth ei vastannut mitään, suuntasi askeleensa vain takaisin sohvalle, minkä viereen oli Samsoniten nahkainen attaseasalkku laskettu. Daniel poltti savuketta ja mulkoili vain Javieria, Elisabethia tuo oli tuskin vilkaissut tultuaan. Javier suuntasi venytellen työpöytänsä ääreen. Istuutui nahkatuolille ja nosti paljaat jalkansa pöydälle.
Pöytä oli täynnä kaikenmaailman rojua, oli kirjoja, sarjakuvia, kirjoitusvälineitä, pöytälamppu, tyhjiä pulloja, savukeaskeja, useampi tuhkakuppi, ehkäisyvälineitä, sanomalehtiä ja niin edelleen. Uskomaton määrä rojua, kukaan ei edes tahtonut vilkaista pöytälaatikkoihin. Eikä moni edes voinutkaan, koska ne olivat lukossa. Daniel näytti katselevan pöydän irtaimistoa. Tuo näytti kerta kerralta vain resuisemmalta, väsyneemmältä ja hermostuneemmalta. Iältään tuo oli Javieria nuorempi, ehkä jossain parinkympin tienoilla. Elisabeth oli tilassa vanhin, tuo oli ylittänyt jo kolmen kymmenen ja puolen. Danielilla oli päällään "I<3Chigaco"-huppari, löysät farkut ja jalassa sekittikengät. Tuo näytti varsin tavalliselta, kaduilla asuvalta työttömältä nuorelta, parta kieli siitä, että tuo ei ollut useampaan viikkoon käynyt kotona. Javier tiesi Danielin taustat, tuo tuli hyvästä kodista. Josta saisi puhtaat vaatteet ja jossa voisi käydä siistiytymässä, nukkua yönsä turvallisesti isonmuurin takana ja turvallisuusfirman valvovien katseiden alla.
Javier katsoi hiljaisuuden kestäneen tarpeeksi kauan, kun tuo sytytti uuden savukkeen. "Daniel, mene kotiin, syö, aja parta, käy suihkussa ja nuku seuraava vuorokausi, tule sitten takaisin."
"Vitut! En niitä kotiini johdata!"
"Mutta Herra Morten yökerholle voit?", Elisabeth piikitti kyllästyneellä äänellä ja Javier pisti merkille tuon vilkaisevan Rolexiaan - minkä pohjassa luki: "Rakkaalle vaimolle ja hyvälle äidille -Jonathan"
Jonathan oli kuollut. Väkivaltaisesti.
"M'amie, se on vain Javier, ei herra Morte."
"Se ei ole "kulta", vaan rouva Hicks."
Daniel huokaisi syvään ja pudisteli päätään. "Miksi oikein tulin tänne?"
"Hakemaan apua ja sitä sinä saat; mene kotiin, peseydy, aja parta ja nuku. Tule huomenna uudestaan."
"En minä unta tarvitse! Vaan aseita! Paljonko meitä edes on? Kuka helvetti tuo nokkava ämmä edes on? En ole nähnyt häntä ennen."
"Tuolle "pennulle" pitäisi opettaa tapoja.", rouva Hicks totesi ja vilkaisi uudelleen Rolexiaan, sitten tuo nousi ylös, suoristi takkinsa, housunsa ja kravattinsa, ennen kuin tarttui salkkuunsa ja suuntasi ovelle.
"Palaan huomenna samaan aikaan, ja toivoisin, että pystymme keskustelemaan asioista sivistyneesti, lounasaikani loppuu kesken. Hyvää päivän jatkoa, herra Morte, pentu..." Elisabeth avasi oven, minkä sälekaihtimien välistä pilkisti teksti "The Hellfire Club - Toimisto" ja astui ulos, vielä ennen kuin ovi vedettiin kiinni, tuo näytti keskisormea Javierille, joka oli taas vastannut "Huomiseen, m'Amie."
Kun oli kolahti kiinni, Javier viittoi Danielia kumartumaan lähemmäs, joka alkoi sitten kumartua pöydän ylitse ja kun tuo oli kumartunut tarpeeksi, Javier latasi tuota tylysti luuvitosella naamaan. Tilan täytti rusahdus ja parkaisu, ennen kuin nuorukaisen nenä alkoi vuotaa punasta hurmetta pitkin lattiaa, mille tuo vajosi polvilleen.
"Nyt kuuntelet, mitätön pikku paska...", Javier korotti ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ääntään ja nousi samalla jaloilleen pöydän takaa ja kiersi sen. Danielin takana tuo kumartui, tarttui nuorukaista lujasti niskasta ja sitten painoi pöydältä poimimansa paperitollon - johon herra Morten maksullinen yövieras oli DNA-puurot rinnuksiltaan pyyhkinyt - nuorukaisen solkenaan vuotavaan nenään. "...Jos tämä on sota, niin sinä pikku runkku et ole kenraali, olet vain alokas. Olet paininut yhden, siis voi vittu yhden, vitun vampyyrin kanssa ja luulet tietäväsi kaiken. Silmäsi ovat auenneet vasta... onko siitä kuukausi sitten ja jo nyt, olet saanut pikku päähäsi aloittaa Ristiretken olentoja vastaan, jotka ovat piilotelleet ihmismassoissa vuosituhannet? Paljonko luulet konepistoolin tekevän vahinkoa olentoon, joka on jo kuollut? Mitä vittua sinä oikein kuvittelet, että voit yksin tehdä?!"
Javier joutui välillä vetämään syvään henkeä, tosin sitäkin vedettiin filtterin lävitse. Rintakehään koski vielä, kovia kokeneet kylkiluut eivät parantuneet niin nopeasti kuin iho niiden ympärillä. Neiti C oli melkein tehnyt hänestä selvää, kun oli pyrkinyt eläimellisellä raivolla pois miehen otteesta ja auringonvalosta. Mutta melkein ei lasketa. Mikä ei tappanut, vahvisti. Javier puhalsi savua pois sieraimiensa kautta samalla kun nousi ylös. Daniel ei ollut vastannut mitään, kyyhötti vain nenäänsä pidellen ja posket kyyneliä valuen. "Viimeisen kerran: Mene kotiin lepäämään, eivät ne päivällä liiku. Voit huoleti mennä nukkumaan ja älä liiku ennen aamua. Huomenna juttelemme aseista, mutta jätä ajatteleminen joillekin, joilla on kokemusta siitä - kuten minulla ja Elisabethilla. Oli miten oli, painu nyt kuitenkin vittuun toimistostani!" Javier lysähti nahkatuolilleen ja hieroi hetken ohimoitaan, samalla kun katseli miten Daniel nousi vaivalloisesti ylös ja suuntasi ovelle. Vielä ennen kuin tuo ennätti siitä ulos, Javier huusi perään: "Rouva Hicks odottaa huomenna anteeksipyyntöä, katsokin että olet vittu paikalla esittämässä sitä!"
Mitä vittua tuo pentu hirviöistä tiesi? Tai yhtään mistään. Se oli tiennyt Totuuden kuukauden, ehkä vähän toista. Ei VUOSIA, niin kuin HÄN! Jumalauta! Moniko oikeasti oli tiennyt Totuuden niin kauan, ilman kuolematta? Toisaalta, monet tiesivät paljon enemmän kuin hän vaikka olisivat tienneet lyhyemmän aikaa. Javier piti itseään onnekkaana, kun ei oikeastaan tiennyt enempää siitä mikä maailman varjoissa vaani. Tieto tuntui aina vain lisäävän tuskaa ja valinnan vaikeutta, kenet pelastaa, kenet päästää kärsimyksistä. Cassandra oli pistänyt tuon miettimään, voiko kadotettuja edes pelastaa muulla kuin tulella? Ajatus sai miehen voimaan pahoin ja tumppaamaan savukkeensa tuhkakuppiin. Tulella pelastaminen, tai puhdistaminen, toi mieleen vain keskiaikaisen inkvisition, mikä oli sairaan uskonnon sairaimpia keksintöjä. Jumala oli varmasti olemassa, mutta ihminen oli vain raiskannut tuon hienon uskonnon, niin kuin sillä oli tapana pilata kaikki muutkin. Ihmishirviöitä. Sanomalehdet pöydällä olivat taas pistäneet miettimään. Moniko sota maailmassa, oli hirviöiden aikaan saama? Moniko ihmisten, joita he koittivat suojella? Olisi helppoa pistää vääryydet hirviöiden niskoille, mutta taas oli pelottavaa ajatella, että ehkäpä kaikki ihmiset eivät olleetkaan suojelemisen arvoisia. Javier kaivoi avaimet taskustaan, avasi yhden lukituista laatikoista ja kaivoi esille Jack Daniel's -pullon ja lasin.
Lasi täytettiin, savuke sytytettiin ja sitten lasi tyhjennettiin. Javier päätti olla miettimättä asiaa enempää ja täytti uudelleen lasin...