|
Post by kookoz on Aug 18, 2006 20:53:05 GMT 3
Pelimaailman idea "Se oli vain unta", ajatellaan usein. Oikeasti osa unista tapahtuu oikeasti, toissa unimaailmoissa.
Suurin osa unista on yksityisiä, jokainen niissä näkemäsi henkilö on unihahmo, eikä oikea ihminen. On kuitenkin mahdollista siirtyä yleisiin unimaailmoihin Unidean kautta. Se on portti toisiin unimaailmoihin, ja sen voi löytää joka unesta. Löytäminen ei ole aina kovin helppoa, sillä Unidea saattaa vaihtaa ulkonäköä eri unissa. Yleisissä unimaailmoissa jokainen ihminen, jonka näet, on todellinen henkilö. Hän saattaa kuvitella sinun olevan unihahmo, jos ei tiedä yleistä unimaailmoista.
Yleisissä unimaailmoissa et voi lentää kuten yksityisissä maailmoissa, vaan fysiikka on realistista, etkä voi määrätä unta, koska se ei ole sinun. Jos haluat säätää painovoimaa tai tehdä jotain muta mahdotonta, sinun pitää olla moderaattori. Heillä on yhteys Unidean ytimeen, joten he voivat säätää unimaailman asetuksia ja uudelleenohjelmoida säännöt. Heidän ei tarvitse löytää Unideaa siirtyäkseen toiseen unimaailmaan, vaan he voivat yksinkertaisesti ohjelmoida sijaintinsa uudelleen. Heidän on jopa mahdollista siirtyä yksityisiin unimaailmoihin, mutta sitä pidetään epäkohteliaana ja kiellettynä. Yhteyden voi luoda esimerkiksi kirjaan tai kannettavaan tietokoneeseen, jonka olet luonut unessa.
Painajaiset ovat virheitä Unidean ytimessä. Niillä on jatkuva suora yhteys ytimeen, siihen kohtaan missä virhe on. Sen takia ne ovat äärimmäisen vaarallisia: ne pystyvät samaan, ellei pahempaankin, kuin moderaattorit. Ne voivat jopa poistaa tai muunnella unimaailmoja, mutteivat ikiajoiksi.
Moderaattorit yrittävät löytää ja korjata virheitä ytimestä. Tämä ei onnistu etätyönä tietokoneella tai kirjalla, vaan virheet voi korjata ainoastaan paikan päällä. Se ei ole helppoa, sillä painajaiset yrittävät tehdä Unidean löytämisen ja sinne kulkemisen mahdollisimman vaikeaksi. Jos moderaattori ei ehdi korjaamaan virhettä ajoissa, painajainen vaurioittaa ydintä lisää ja leviää.
Itse aloitusviesti Susilauma syöksyi ärjyen metsän poikki hontelon pojan perässä. Miro juoksi kompastellen ja pujotellen puiden välistä valoisassa palmumetsikössä. Ohuehkoja puunrunkoja nousi maasta harvakseltaan ja sudet pujottelivat niiden välistä kevyesti ja ongelmitta. Kerran, kaksi Miro yritti harhauttaa eläimiä äkillisellä käännöksellä, mutta tästä oli ainoastaan haittaa. Sudet olivat jo aivan hänen kannoillaan - hän saattoi kuulla niiden puuskuttavan. Hetkellisen keskittymisen harhautumisen takia ensimmäinen susi sai loikattua häntä kohti. Susi raapaisi Miron selkää kynsillään vetäen siihen syvät, viivamaiset haavat. Siinä samassa paikalle karautti maastoauto josta loikkasi ulos kovasti Krokotiili-Dundeen näköinen mies. Tämä hääti sudet pois pelotta, mutta jokin jutussa tuntui kovin kummalliselta.
Niin tietysti! Auto ei ollut voinut mitenkään pystyä ajamaan tällaisessa metsikössä. Epäilys kalvoi Miron mieltä - hän katsoi selänsä heijastusta auton kromisen pelin heijastuksesta. Se oli parantunut. Tämä oli unta! Miro alkoi lallattaa kovaan ääneen ja loikkia onnellisena metsässä. Hahhah - tämä ei ollut todellista. Metsä loppui juuri sopivasti (itse asiassa siksi, että Miro ajatteli metsän loppumista) ja hän saapui asfalttisen tien juureen. Se kaartui loivasti häneen päin vasemmalla ja oikealla ja oli varsin hyväkuntoinen suomalaisiin vastineisiinsa verrattuna. Vasemmalla oli valkoinen talo, jossa oli heinäkatto. Miro arveli olevansa jossain päin Etelä-Eurooppaa. Tien jälkeen oli ehkä kymmenen askeleen verran soraa ja sitten maan reuna. Miro käveli sen luo ja katsoi alas.
Maan reuna jatkui multaisena ja punertavana kauas alaspäin. Alhaalla näkyi alkeellisen näköinen kylä, jossa hyöri paljon ihmisiä. Miro näki torin ja hevosten (todellisuudessa ne olivat muuleja, korkealta oli vaikeampi arvioida) vetämiä kärryjä ja lapsia, jotka juoksivat tien yli. Autokin huristi kylän poikki, mutta se oli vanhanaikainen ja näytti huonokuntoiselta. Koko kaupunki oli täynnä elämää - se tuntui hyvin kiehtovalta. Koska tämä oli vain unta, Miro oli heti valmis seikkailuun, mutta kuten usein (ja hyvin harmillisen usein) käy, hän heräsi liialliseen innostukseen ja kiroili mielessään vielä kun uni oli hiipumassa pois.
Huomattavaa
Pelistä voi edelleen kysyä kysymyksiä, omasta puolestani näin alkuun se sopii tässä threadissakin. Ilmoitustaululla on myös viestiketju tälle pelille, joten sinne voi myös kirjoitella. Parempi kysyä rohkeasti kuin olla kysymättä ja arvailla, vastailen mielelläni kysymyksiin (chatissa saa helpoiten otettua yhteyttä). Kirjoitan vielä lisää infoa hahmosta käyttäjälistaan, mutta näin alkuun hahmot eivät välttämättä ihan heti törmää. Katsotaan nyt miten tässä käy - en ole ennen pelannut juurikaan roolipelejä (vähän messengerissä ja foorumeilla).
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 19, 2006 10:03:32 GMT 3
((Doh, minäpäs pistän nyt omalta kannaltani aloitusviestin...))
"Mitähän helvettiä äsken tapahtui...", yksi lukuisista hahmoista tuossa kylässä ihmetteli ääneen. Hän ei oikein käsittänyt mitä oli tapahtunut, ensin hän näki jotain täysin normaalia ja omituista lucid-unta, ja sitten yhtäkkiä... Bam, hän oli jotenkin päätynyt tänne. Tämä oli selvästikin jonkinlaista unta, muttei hänen omaa untaan niin sanotusti. Hän ei pystynyt tekemään mitä tahansa, itsestään tosin pystyi määräämään täysin. Mutta hän ei voinut luoda mitään. Hänen pitäisi saada selville kaikki paikan säännöt... Jotta hän voisi tietää miten niitä voisi kiertää, tuo ajatteli virnistellen. Miehen virne oli tavallistakin hermostuttavampi tuon kasvoilla olevien kahden arven takia. Ne lähtivät suupielistä, ja päättyivät suurinpiirtein hymykuoppiin. Arvet olivat liian symmetrisiä ollakseen satunnaisia, joten joku oli ilmiselvästi tehnyt ne tahallaan tuolle.
Mies oli muutenkin aikamoinen näky, harvempi käytti asukokonaisuutta mikä tuolla oli. Tummansininen pukutakki, vihreä solmio, harmaat liivit, mustat huolitellun näköiset housut ja omituisin asia suurehko tummanpurppura lierihattu. Hatussa olevaan nauhaan oli kirjoitettu myös yksi sana, 'Narri', lisäämään omituisuutta miehessä entisestään. Suhteellisen normaalinpituinen tukka oli värjätty tumman vihreäksi, asia joka oli selkeä varsinkin yhdistettynä syvällä silmäkuopissa oleviin vihreisiin silmiin. Myöskin miehen mustiksi värjäämät huulet ja kalpea ruskettumaton iho olivat hieman hermostuttavia, kun yhdisti kokonaisuuteen. Hieman tavallista pitempi ja kapeampi leuka olivat myös jotain joka lisäsi vaikutelmaa.
Ensimmäiseksi tuon pitäisi löytää joku joka ymmärtää paikasta jotakin... Tuo ajatteli kulkiessaan kylän katuja pitkin mietteliäänä, välittämättä suurimmasta osasta ihmisiä. Suurin osa näytti jotenkin... Yksinkertaisilta. No, kyllä tästäkin kokemuksesta saattaisi olla hyötyä, mistä tahansa oli hyötyä jos sitä osasi hyödyntää... Tosin vielä ei mikään mikä hyödyttäisi tosimaailmassa mietityttänyt.
|
|
|
Post by dallan on Aug 19, 2006 23:37:42 GMT 3
Valkea yksisarvinen oli joutunut jonkin loitsun uhriksi ja kotoisa työhuone palamattomien lumottujen puiden muodostaman viihtyisän takkatulen äärellä oli kadonnut tiehensä. Poissa olivat nuo kirjat, joiden kieliasua sarvekas eläin oli viimeistellyt saadakseen ne viimein julkaisukelpoisiksi kirjastoihin, joista niitä kukaan ei koskaan lainaisi tai lukisi. Tämä aika ei vielä ollut noita kirjoja varten. Aikalaiset eivät ymmärtäneet yksisarvisen nerokkuutta hänen omalla alallaan ja siksi hänen työhönsä suhtauduttiin vain kummastellen ja lähes vailla kunnioitusta ja rahaakin sitä varten myönnettiin vain hyvin vain vastahakoisesti. Uroksen onneksi hänellä oli kylliksi poliittista valtaa omassa kotikylässään, joten saattoi siirtää osan verorahoista suoraan omaan tutkimuskassaansa.
Tämä maailma oli jossain muualla. Ensimmäiseksi eläin tarkasti oman fyysisen kuntonsa. Jokainen jaloista taipui yhä aivan normaalisti ja ne kannattivat yläruumista riittävällä voimalla aivan niin kuin niiden pitikin. Häntä oli heilutettavissa ja sen valtavassa tupsussa oli kylliksi hohtavan keltaista väriainetta kuten muuallakin ruumiissa näytti nopeasti vilkaistuna olevan. Häntään oli päivittäin levitetty jotain karvojen kasvua tehostavaa nestettä, jotta tupsu oltiin saatu noin komean kokoiseksi. Yksisarvisen karvoituksen valkoinen ja hohtavan keltainen väri sopivat hyvin yhteen. Sarvekkaan karvoituksen tasaisesta leikkauksesta ja kunnosta vastuussa oleva ihminen oli tehnyt tarkkaa työtä ja lopputulos oli tyydyttävä ja päivittäisten leikkaukseen käytettyjen hetkien arvoinen. Niska liikkui ihan toivotulla tavalla ja nivelet olivat kaikkialla kiltisti aivan hiljaa. Yhtä poskihammasta tosin kolotti. Se oli erittäin paha asia. Onneksi ulkoisen tyylikkyyden kannalta moisella ei ollut merkitystä.
Aistitkin toimivat yhä, koska niistä oli välittämään ympärilleen varsin kaunis maailma. Siellä kaikki oli virheetöntä ja säännöllistä. Värit olivat tasaisia ja vaaleita ja muodot täydellisiä kaaria, suoria ja muuta monelle varmaankin varsin pitkästyttävää. Jos nyt oltiin ihan rehellisiä, niin D'allania itseäänkin moinen tasaisuus alkoi väsyttämään aika pian. Silmät olivat painua kiinni, kun niille ei tuntunut olevan mitään kerrottavan arvoista nähtävää missään. Kaikki tuntui niin merkityksettömältä, kun mikään kohta ei erottunut toisesta. Pian koko maailma katosikin sellaisenaan, mitä yksisarvinen oli sen hetki sitten nähnyt. Jäi jäljelle vain D'allan itse ja avaruudellisuus, jossa saattoi nähdä eteenpäin katsomalla kaukaisia hyvin pieniä pisteitä. Mikä lie niidenkin tarkoitus ollut, kun koko maailmassa ei ollut mitään muuta? Ei sillä niin väliä ollut, että se suoranaisesti olisi eläintä kiinnostanut. Se oli paljon uteliaampi asettumaan kyljelleen maahan, kun kerrankin saattoi pelotta tehdä sen huolehtimatta siitä, että olisi liannut itseään millään tavalla tai sekoittanut huolella kammattua karvoitustaan. Ei täällä ollut sellaisia fyysisiä voimia, jotka olisivat yksisarvisen osia liikuttaneet jos eläin ei itse sellaista tahtonut. Tämä paikka tuntui täydelliseltä rentoutumista varten ehkä hyvän kirjan äärellä. Onneksi maailma ei sentään ollut niin pahasti keskellä ei mitään, että täällä ei olisi ollut henkilökohtaista kirjastonpitäjää, joka saapui kutsusta tuomaan sitä, mitä nyt haluttiinkaan lukea.
Kirjastonpitäjä ei olentona ollut kovin mielenkiintoisen muotoinen. Se muistutti hopeista tarjotinta, joka kulki pöyrillä pitkin avaruudellisuutta tarvitsematta maata tai kitkaa allensa. Pyörät pyörivät täällä ilman sellaisia fyysisiä apuvälineitä. "Olisitte hyvin ystävällinen minua kohtaan jos lainaisitte minulle teostanne kuvakielien maaimaanviittaavuuden perusteista." "Suosittelen teille teostamme unimaailmoiden rakentaista", kirjastonhoitaja sen sijaan ehdotti ihan ääntä tuottaen, vaikka ei ollutkaan havaittavissa, että miten se kyseisen asian sai aikaiseksi. "Jos olisin samaa mieltä teidän kanssanne, niin sanoisitte pian, että olen tyhmä", yksisarvinen vastasi kylmästi saaden sitten kirjansa. Kirjastonhoitajan poistuttua oli hyvä rauhoittua, antaa pulssin ja muiden elintoimintojen tasaantua lepotilaa vastaaviksi ja syventyä tähän erittäin mielenkiintoiseen teokseen.
|
|
|
Post by kookoz on Aug 22, 2006 22:04:49 GMT 3
Miro käveli kaupungin keskustassa puiden varjostamalla runsasliikenteisellä kadulla. Hänen oikealla puolellaan oli pitkässä jonossa parkkeerattuja autoja ja niiden kylkiä hipoen kulki kaksisuuntainen tie. Vasemmalla puolella oli valoisa puisto. Hän kiirehti liikenteen välistä tien yli kadun kääntyessä vasemmalle. Hän seisoi suurella aukiolla, jota kutsuttiin keskusaukioksi - kaupunki oli olevinaan Helsinki. Lämminsävyiset, Helsingille tyypilliset arkkitehtuurisesti yksityiskohtaiset talot reunistivat sitä, ja niiden seinistä työntyi ulos raskaan näköisiä patsaita. Oli pyhiä ihmisiä, ja voimakkaita eläimiä, kaikkein suurimpana karhu. Kun Miro tarkasteli näitä patsaita, joku lapsi huusi kauempaa: "Katso! Monta lentokonetta!", ilmeisesti äidilleen, mutta koko tori kuuli tämän ja kääntyi katsomaan pojan osoittamaan suuntaan.
Siellä toden totta oli kolme lentokonetta, jotka lensivät lähes kiinni toisissaan ja hyvin matalalla. Suurin niistä oli Miron vieressä seisovan miehen mukaan jumbojetti, ja pienemmät lentokoneet lensivät sen takana (ja hieman ylempänä) säästääkseen polttoainetta, kuin linnut lintuaurassa. Ensimmäinen lentokone kaarsi majesteettisen raskaasti aukion ylle - se lensi hyvin, hyvin hitaasti - ja pudotti vähitellen korkeutta. Ihmiset olivat huolestuneita, tämä ei vaikuttanut ollenkaan tavalliselta. Pian nainen kirkui, että lentokoneen moottori paloi! Kaikki huomasivat tämän ("Niin tietysti, mitähän minä sanoin") ja monet alkoivat pelätä onnettomuutta. Samassa paikalle lensi helikopteri, joka pörräsi hitaasti vajoavan lentokoneen ympärillä ja yritti osua näyttävästi liekehtivään ja savuamaan moottoriin mustalla nesteellä. Se onnistui, ja hetkeksi tilanne kääntyi iloiseksi. Helikopteri poistui paikalta, ja lentokone lähti taas kohoamaan törmäyskurssilta talon kanssa. Ihmisten hurratessa moottori syttyi kuitenkin palamaan uudestaan, ja lentokone lensi päin talon kattoa rymisten alas ja syttyen palamaan maassa. Paloauto saapui paikalle pillit vinkuen. Miro kuuli, kuinka ohikulkeva palomies totesi: "Taas yksi kräkleri suoraan päin miestä", mitä tuo sitten tarkoittikin.
Miro poistui ihmismassan tieltä läheiseen rakennukseen, jonka ovena oli suuri, avoin kaari. Lattia oli tehty kaakeleista, ja se oli lämmin.Sisällä oli pimeää ja kuumaa, eikä Miro nähnyt muuta kuin tuon lattian, jota ulkoa tuleva valo valaisi. Sitten pilvi meni auringon eteen - tai niin Miro oletti - ja tuli täysin pimeää. Miro ei uskaltanut haparoida täällä tyhjyydessä ympäriinsä, paikka ei tuntunut erityisen miellyttävältä. Ulko-ovi tuntui nyt suljetulta ja turhalta, hän tiesi, ettei ulos päässyt enää, tai sitten siellä oli vain tyhjyyttä. Miro istui alas risti-istuntoon ja jäi odottamaan. Hän liu'utti sormeaan kaakeleita pitkin.. Ne olivat jo viilenemään päin ja olivat hieman kuperia keskeltä. Miro tajusi näkevänsä nyt ruudut, joskin ne olivat vain harmaita viivoja muuten mustassa ympäristössä. Siinä samassa hän putosi lattian läpi.
Oli vain pimeää, ei mitään liikkuvaa, eikä edes tuulta. Ainoa merkki putoamisesta oli kiihtyminen, joka sekin loppui ennen pitkää. Miro nousi seisomaan tyhjyyden päällä, ja kokeili lattiaa. Se ei joustanut, muttei se ollut kovakaan - lattia oli kuin portaikko, jonka portaat nousivat ja laskivat hänen jalkojensa mukana. Pimeydessä alkoi olla jo tylsää.
Sitten Miro näki taas harmaan viivan, ja toisenkin. Ne muodostivat kaaren ja rinteen. Siinä samassa hänen mielessään välähti - hän oli samassa palmumetsässä, jossa hän oli viime unessaan vieraillut. Viivat muuttuivat eläväksi maisemaksi, joka suhtahti Miron ohi kun hän putosi taas maan alle ja tömsähti marmorilattialle pehmeästi.
(( Peliin voi liittyä vielä päivän tai parin ajan, jos tahtoo. ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 24, 2006 18:32:23 GMT 3
((Nyt vasta huomaan notta kirjoitin vahingossa 'Yksi lukuisista hahmoistani...' ekaan viestiin. Tämä vuoro on sitten melkoisen lyhyt, lähinnä siittä syystä ettei vielä ole paljoa materiaalia jolla pohjustaa tekstiä (paikan ulkonäköä, muiden hahmojen kanssa kanssakäyntiä yms. Lisäksi kuva Narrista)) Miettien toimintasuunnitelmaa, joka pikkuhiljaa alkoi tuon mielessä kyhäytyä tuo käveli siellä täällä. Jotenkin tuo jostain sai käsiinsä mustan kävelykepin, muttei ruvennut miettimään mistä. Varmaankin ohimennen jostakin ottanut sen, kun ei tuo ainakaan voinut luoda mitään sellaista, sen tuo oli jo huomannut. Eli se oli osa tätä unimaailmaa jo valmiiksi. Mutta olisiko se vaarallisempi kuin miehen puukko? Mistäpä sen tietäisi. Ainakaan ennen kuin kokeilisi... Mutta sitä ennen pitäisi selvittää paikan säännöt kyllä. "Ja mikäs olisikaan parempi keino kuin tietämättömyyden näyttäminen, heh. Ihmiset haluavat auttaa, ja myöhemmin huomaavat aiheuttaneensa suuren onnettomuuden. Elämän ironiaa!" mies naureskeli hieman itsekseen, lopulta päättäen paikan johon tuo asettuisi odottamaan jota kuta avuliasta sielua. Eräällä aukiolla oli jonkinsortin suihkulähde, jonka ympärille oli asetettu penkkejä. Suurimmalla osalla ei ihmisiä istunut, syyn tosin tuo ymmärsi. Harvemmin unessa oltiin rauhallisesti istuskelemassa pohdiskelemassa syntyjä syviä. Ja mikäli oltiin, niin silloin etsittiin jokin rauhallinen autio paikka, tai jotain. Eipä tuo semmoisista mitään tiennyt, viimeksi tuo olisi jotain tuollaista tehnyt vuosia sitten... Jos silloinkaan. Niinpä tuo istahti penkille, ja alkoi näytellä hämmentynyttä, asia joka onnistui tuolta hyvin. Ilman jonkin sortin näyttelytaitoa tuo ei onnistuisi juuri koskaan tosimaailman hankkeissaan. Kuitenkin, tuo joka tapauksessa nyt istui tuossa suihkulähteen penkillä, katsellen ympärilleen hämmentyneen näköisenä, ja oloisena.
|
|
|
Post by dallan on Aug 25, 2006 4:21:44 GMT 3
Yksisarvinen otti mukavan makuuasennon, josta käsin oli hyvä lukea. Eivät täällä lihakset rasittuneet, kun ne eivät joununeet tekemään töitä liikkumisen aikaansaamiseksi. Yksisarvisen henkilökohtainen liikunnanohjaajakin oli pitänyt hyvää huolta eläimen hiljalleen rakentuvasta kunnosta. Ei yksisarvinen sellaisista fyysiseen voimaan liittyvistä asioista muuten olisi piitannut, mutta hänen kotikylässään vain oli muotia olla hyvissä ruumiinvoimissa ja tämä muoti sai sarvekkankin urheilemaan. Lihasmassan hankkiminen ei ollut mikään yksinkertainen tehtävä eläimelle, joka ei tarvinnut syötävää ravintoa elääkseen.
Nyt kun sai kerrankin olla huolehtimatta kuntoilemiseen vaadittavan sovelletun taikuuden loitsujen inhottavista sivuvaikutuksista, niin oli hyvä avata kirja ja katsella, mitä se tahtoi kertoa, kun sai tehdä sen ilman tunnetta, että jokin pieni olento olisi tahtonut päästä silmästä ulos. Täällä ei edes väsyttänyt niin kuin taikuuden vastaanottamisen jälkeen aina väsytti joskus koko loppupäivän. Ei siinä samassa edes saattanut tehdä töitä ja sitten ne tutkimuksesta vastaavat tilastoja tuijottavat kiusankappaleet tulivat valittamaan huonoista kausittaisista työtuloksista. Ehkä heidänkin olisi ollut hyvä joskus liikkua enemmän, niin se ainainen valittaminen olisi voinut jäädä vähemmälle. Eivät yksisarviset olleet kausittaisia eläimiä, jotka elivät kauden yksi tietyllä tavalla ja kauden kaksi seuraavalla. Yksisarvinen on ikuinen ja tekee työnsä tarkkaan eikä julkaise "kausittaisia höpinöitä osa XVII" -teoksia täynnä vajaita ajatuksia. Ainakin D'allan oli sellainen. Ei hänellä ollut kiire saada mitään valmiiksi.
Ensimmäisellä sivulla oli hieno kuva. Se esitti puun oksalla istuvaa pientä oravaa. Siitä sitten kysyttiin, että mitä se sanoo maailmasta. Kerrassaan mielenkiintoinen kysymys. Yksisarvinen pysähtyi tähän kohtaan ja syventyi itsekseen miettimään asiaa. Ehkä hän etenisi seuraavaan kirjan lauseeseen jo huomenna jos hyvin kävisi. Jos vielä sekin olisi mielenkiintoinen, niin kirja olisi varsin taidokas ja sitä voisi jo harkita nuorten velhokokelaiden pakolliseksi lukemistoksi. Vai olisiko se hyvä siihen? Pitkästyttävä kysymys. Ei D'allan siitä piitannut.
Kului monta hetkeä. Ei täällä maailmassa ollut mitään, mistä olisi erottanut ajan kulun ja yksisarvinenkaan ei ulkoisesti muuttunut tuona aikana mitenkään kuten ei kirjakaan. Oli siis hyvin vaikeaa sanoa kuinka pitkään eläin oli jo puntaroinut vastausyrityksiään oravalle ja puulle. Oli hän salaa vilkaissut seuraavankin kohdan. Siinä oli ollut pieni runo, jota sitten oltiin tarkasteltu. Se oli mennyt seuraavanlaisesti:
Voi miksi sait sarvesi? Se tahrii harjasi vereen. Aseistaa kasvosi, on vain turmelija kunniaksesi. Hänen ovat Kalleutesikin. Törsääjän, kauppiaan ratsun punaiseen auringonlaskuun, joka laukkaa tietä ikuiseen onneen, vie pois, katoat, kuolet.
Kyllä osasi olla röyhkeä runo. Se selvästi osoitti kirjan kirjoittajalta huonoa makua. Se siis ainakin oli selvää, että tästä kirjasta ei tulisi pakollista lukemista velhouden alkeisopintoja suorittaville. Mitä kirjoittaja muka oikein luuli olevansa? Hävytön runoniekka hän oli, joka väärin luuli, että tietäisi yksisarvisista jotain. Eivät sellaiset D'allania tunteneetkaan. Ehei, ne kylähullut kynänheiluttajat eivät ymmärtäneet. Pitivät kuulema talojakin jonain elämänä. Mitä lie sitten talon palaminen olisi? D'allan nimittäin oli polttanut yhden talon tässä oliko se nyt muutama päivä sitten. Oraviakin varmaan kiinnosti.
Aikansa oravamaan saloja pohdittuaan D'allanille aikoi tulla tylsää. Hän katseli ympärilleen löytääkseen jotain tekemistä. Ei tässä maailmassa mitään ollut. Joku punainen auringonlasku vain olla möllötti tuolla kaukana. Hetkinen? Mitä aurinko teki D'allanin, suuren valkean yksisarvisen maailmassa? Se runoniekka osasi tosiaan olla röyhkeä. Aurinkonlasku tuli muka vielä lähemmäskin. Osasi tämäkin sitten taas olla naurettavaa.
Seuraava uroksen muistikuva sisälsi paljon vettä ja kastuneet vaatteet. Hän oli pudonnut jostain korkealta suoraan suihkulähteeseen jossain itselleen mystisessä kaupungissa. Ehkä penkillä istujillakaan ei ollut niin onnekasta jos onnetar heitti heidän päälleen aitoa suihkuavan lähteen lähdevettä. Niskakin murtui siinä vajaan kymmenen metkin pudotuksessa. voi pahus sentään. Nyt pää ei enää taipunut suoraksi sillä tavalla, miten sen pitäisi. Onneksi muualle ei ollut sattunut pahasti. Kyllä tässä vielä saattoi kömpiä suihkulähteestä pois, mutta nolo paikka se oli, kun siistiksi kammattu karvoitus oli nyt ihan märkää ja vaatteetkin menettivät kastuessaan kaiken koreutensa. Onneksi karvavärit sentään olivat vedenkestäviä, sillä muuten sarvekas olisi varmaan seivästänyt itse itsensä häpeästä päästäkseen. Eläin katseli ympärilleen erikoisella tavalla taipuneella päällään saamatta sitä tosiaan suoristettua omin avuin. Sitä kiinnosti tietää, että kuinka suuri tämä kaupunki suunnilleen oli, oliko siellä likaista vai ei, pinkä näköistä asutus ja arkkitehtuuri oli ja ennen kaikkea mitä kehitysvaihetta nämä kaksijalkaiset elivät ja kuinka uteliaita he tepahtuneen johdosta olivat. Se tästä vielä puuttuisi, että he tahtoisivat D'allanin sarven. Toivottavasti ei sentään.
|
|
|
Post by kookoz on Aug 27, 2006 22:23:48 GMT 3
Miro oli mytyssä valkoisella, kylmällä marmorilattialla. Tämä oli varmasti edelleenkin unta, joka oli ikävänlaisesti kadonnut kontrollista. Jos hän ei olisi äskettäin solahtanut lattian ja toisen maailman läpi, hän varmasti luulisi tämän olevan todellisuutta. Tämä epävarmuus sai Miron käyttäytymään edelleen kohteliaasti ja järkevästi hulluksi tulemisen ja itsemurhan sijasta. Nyt hän koki kuitenkin soveliaaksi pysyä paikallaan lattialla ja miettiä tilannetta.
Miro oli mahdollisesti yksin, koska kukaan ei osoittanut minkäänlaista kontaktia häntä kohtaan. Paikka oli varmasti tavallinen rakennus, koska samanlaista tasaista marmoria ei löydy luonnosta. Valaistus oli varsin kirkas ja tuntui tulevan korkeasta katosta. Seiniä hän ei vielä nähnyt. Vaaraa tässä tilanteessa ei ainakaan ollut, eikä kukaan välttämättä tiennyt hänestä mitään, joten Miro voisi nousta ylös ilmeisesti ilman vaaraa. Hän oli fyysisiltä puolin kunnossa, vasenta rannetta vähän vihloi tuon tömähdyksen jälkeen, mutta haavoja tai murtumia ei ollut. Miro nousi varovasti ylös. Hän seisoi tyhjähkössä, ahtaanpuoleisessa huoneessa, jonka seinät olivat kliinisen valkoiset. Vasemmalla puolella näytti alkavan jonkinlainen tiski, oikealla oli tyhjää seinää. Miro katsasti pikaisesti ulkonäkönsä: vaatteet olivat suorassa ja siistit. Mirolla oli yllään mustat, suorahkot farkut ja jostain syystä viimeksi koulun kevätjuhlassa käytetty rento kauluspaita. Puolipitkät hiukset, jotka kihartuivat korvien alapuolelta loivasti olivat näemmä puhtaat (väriltään ne olivat vaaleanruskeat). Hän hengitti hitaasti sisään ja ulos rentoutuakseen ja kääntyi ympäri valmiina kokemaan järkytyksen tai painajaisen alun.
Mitään ei tapahtunut. Tiski oli tyhjällään. Niitä vastapäätä eli Mirosta katsoen vasemmalla oli kolme hissiä, joiden ovissa oli pystysuorat ikkunat. Hän vilkaisi vielä tiskille päin ja käveli lähimmän hissin oven luo ja kurkisti sisään. Hissi näytti aika ahtaalta ja sen seinät olivat puupaneelia. Takaseinällä oli lasilevy suojaamassa tyhjää, valkoista paperia tai muuta vastaavaa. Missään ei näkynyt kerrostenvalintanappeja. Miro tuntui olevan jumissa. Hän katseli ympärilleen etsien uloskäyntiä, mutta sellaista ei edelleenkään ollut. Hissit olivat ainoa reitti ulos huoneesta, mutta niissäkään ei ollut nappeja. Miro asteli pari askelta taaksepäin ja painoi ylöspäin osoittavaa nuolinappia hissin vierestä. Se oli ainoa vaihtoehto. Ovi aukesi saman tien liukuen sivuun ja Miro käveli sisään. Hän nojasi seinään ja tarkisti taskunsa hyödyllisen tavaran toivossa ja löysi paksun lasikortin, joka ei ollut hänen omansa. Se vaikutti erikoiselta: lasin sisällä oli paljon pieniä läpikuultavia pisteitä monissa tasoissa. Se saattoi olla jonkinlainen tallennusväline, Miro ajatteli: tietoa ei kylläkään mahtuisi paljoa. Vastapäistä sivuseinää katsoessaan Miro huomasi kolon, joka oli selvästi tarkoitettu samanlaista korttia varten. Juttu meni aina vaan oudommaksi, mutta parempi sekin kuin jumiin jääminen. Miro työnsi lasikortin puoliksi sisään ja takaseinälle (ovesta vastapäiselle) ilmestyi paperia suojaavalle levylle geometrisiä kuvioita (lähinnä ympyröitä). Ne toimivat ilmeisesti käyttöliittymänä, josta Miro ei saanut mitään selkoa. Hän painoi umpimähkään yhtä niistä, valitsi uusista vaihtoehdoista ensimmäisen ja huomasi miten hissi humahti. Sitten kuului pieni kilahdus ja ovet aukesivat. Hän oli ilmeisesti jonkin kerrostalon sisällä ja hissi oli muuttunut tuon talon hissiksi. Ulko-ovi oli auki ja Miro käveli suoraa päätä pihalle, koska se tuntui paremmalta ajatukselta kuin jäädä taloon.
(( Nuhainen olo, kirjoittaminen tuntuu tönköltä. D_D ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 4, 2006 19:34:46 GMT 3
"Mitä helv..." oli ainoa mitä vihertukkainen ja hyvin pukeutunut istuja kerkesi huudahtaa kun taivaalta tipahti muutama satakiloa sarvekasta hevosta, asia joka sai tuon hetkeksi istumaan hiljaa, ällistyneenä. Tosin hyvin nopeasti tuosta räjähti raivokohtaus, ja tuo yritti ottaa takkinsa alta yhtä tuon kuudesta pistoolista... Vain tajutakseen ettei siellä ollut mitään. Mitä helvettiä? Tämä havainto ehkäpä toisen onneksi esti miestä käymästä tuon mukana olevan puukon kanssa kimppuun, vaikka selvästikin tuo oli melkoisen ärtynyt äskeisestä edelleen. Ehkä osa siittä oli siittä lähtöisin että maailma josta tuo psykopaatti tuli ei omituisia olentoja tai magiaa liiemmin ollut, ja niitä vähöjäkin tuo vihasi sydämmensä pohjasta. Ja myöskin se ettei tuo vielä oikein ymmärtänyt täysin mitä oikein tuolla tapahtui, hän oli melko varma tuon olevan jonkinsortin lucid-unta, mutta ei mitään sellaista mitä hän olisi ikinä kuullut.
"Typerä aivoton elukka..." tuo mutisi kuuluvasti, ja pudisteli enimmät vedet pois vaatteistaan, ja pian loputkin olivat kadonneet. Tuo tiesi tuon olevan unta silti, ja otti tiedosta kaiken hyödyn irti, itsekontrolli tuolla oli aika täydellinen, joten mitään ongelmaa tuolla ei ollut itsensä kuivattamisessa. Unessa järki oli valtaa, ja sitä tuolla kyllä löytyi, vaikkakin välillä hieman kieroutunutta, ja mielipuolista... Eikä ihan vähääkään. Ehkäpä paremmin olisi voinut sanoa että tuo hallitsi itseään täysin mielensä avulla, vaikkei kaikkia rattaita ollutkaan tallella. Ja jotkut rattaat oli vaihdettu erilaisiin.
Kuitenkin pian tuo palasi istumaan, välitämättä yksisarvisesta minkään vertaa, täydellistä välinpitämättömyyttä osoittaen. Aika selkeää oli ettei toinen tiennyt mistä oli kyse, joten huomionkiinnitys olisi ollut turhaa... Tosin myöhempää käyttöä varten tuo pisti mieleensä yksisarvisen, ehkäpä hyötykäyttöä varten, tai sitten yksinkertaista kostoa.
|
|
|
Post by dallan on Sept 4, 2006 19:51:43 GMT 3
((En oikein pysty kirjoittamaan tätä vuoroa kunnolla ilman jonkinlaista kuvausta siitä, millainen ja minkänäköinen paikka tuo kylä on. Sitten kun oli niin, että minä en ensin ottanut tätä kylää tähän peliin, niin ajattelin, että ehkä jollain toisella kuin minulla olisi haluja määritellä, että millaista siellä nyt suunnilleen on. Laitoin nyt jotain, jotta peli pääsisi jatkumaan, kun en saanut kuvausta.))
Vai "Typerä aivoton elukka"! Tämä oli selvästi aivotonta seutua, jossa sen olennoilla ei liikkunut järki päässä tai jos sattui olemaan niin, että se liikkui, niin kunnioitus toisia kohtaan oli aivan olematonta. D'allan ei jäisi tänne. Uros ei jäisi minnekään, missä ei ollut pakko olla ja hän ei saanut kunnioitusta osakseen.
Eläin kääntyi hieman nähdäkseen, että minkälainen olento oli häntä tuolla tavalla loukannut. Tarkat korvat eivät valitettavasti olleet jättäneet noita sanoja poimimatta, vaikka pää olikin vinossa. Katseleminen oli tosissaan vaikeaa, kun niska oli tällä tavalla taipunut, mutta hajuaistin perusteella kyllä kykenisi aika hyvin välttämään, että ei ainakaan eläviin olentoihin törmäilisi liikaa, kun käveli varovaisesti. Tuo puhuja oli erikoinen asusteiltaan kuin toiselta aikakaudelta. Vaatteet olivat kuin jotain tähän maailmaan kuulumatonta. Yksisarvinenkin oli, sillä ei hänen pitäisi olla täällä, vaan omassa työhuoneessaan kirjan äärellä.
Nyt vain pää oli kipeä ja niskaan sattui äskeisen ilmalennon vuoksi. Eläin saattoi kiittää luontaista parannusvoimaansa siitä, että oli niska murtuneena yhä elossa, vaikka asiat eivät tulisi olemaan kuvin mukavasti, kun niska tässä korjaisi itsensä ja pää luultavasti jäisi pysyvästi vinoon. olisi kova urakka elää tällaista elämää, mutta onneksi lääketiede oli niin ihmeellistä, että näihinkin vaivoihin oli ratkaisunsa. Vierailla mailla olisi vain vaikea löytää asiantuntevaa hoitoa.
Ei yksisarvinen askeliaan lääkärille suunnannutkaan. Hän ei tiennyt, että miksi oli täällä ja millainen paikka tämä oli, kun ei tosiaan oikein ottanut asioista selvää tässä katsekulmassa. Paikka vain näytti erikoiselta. D'allan meni vain pois. Jonnekin kauaksi yrittäen, että jos onni veisi hänet jonnekin, missä ei olisi muita häiritsemässä. Siellä hän ehkä voisi yrittää suoristaa päätään.
|
|
|
Post by kookoz on Sept 15, 2006 22:15:37 GMT 3
Keli oli märkä ja loskainen: Miro katui kerrostalosta pakenemista heti kun oli loksahti lukkoon hänen takanaan. Hän oli tavallisennäköisessä suurkaupungissa - se saattoi olla Tukholma tai muu vastaava. Vettä satoi ja hän joutui painautumaan seinää vasten suojautuakseen sateelta. Juttu oli mennyt ihan överiksi: yleensä hän pystyi nauttimaan unista, joissa hän tajusi näkevänsä unta. Näitä kutsutaan lucid - eli selkouniksi ja niissä pystyy kontrolloimaan koko unta niin monipuolisesti, kuin saatat kuvitella. Tämä johtuu siitä, että maailma on sinun kuvittelemasi ja sinun pääsi sisällä, joten kun muutat kuvitelmaasi, koko uni muuttuu. Kokemus tuntuu todellisuudelta, mutta unimaailmassa voit kävellä vaikka seinien läpi jos siltä tuntuu.
Mutta tässä oli jotain pielessä. Unta ei voinut kontrolloida mitenkään, ja se oli virheettömän realistinen. Miro yritti olla ajattelematta sitä vaihtoehtoa, että hän oli hereillä - se saisi hänet varmasti mielenvikaiseksi. Tässä unessa ei ollut mitään hauskaa, eikä hän voinut olla enää varma sen yksityisyydestä. Keli oli ollut viimeinen pisara, joten Miro lapsi sateeseen ja potkaisi postilaatikkoa olan takaa. Muovi päksähti rikki, mistä hän sai pientä mielihyvää. Nyt hän näki kauemmas kadulle ja etsi jotain paikkaa, minne mennä - vaikka sitten riehumaan, koska hän oli päättänyt olettaa kaiken olevan unta. Kadun toisella puolella, risteyksen jälkeen oli jonkinlainen kioski, jonne hän aikoi suunnata. Hän marssi liikennevaloissa kiiltelevän tien yli (liikennettä ei näkynyt) ja käveli kadunvartta kioskille päin katsellen itseään pimeässä peilaavista näyteikkunoista. Hänellä oli nyt yllään paksu talvitakki, mikä ei ollut aikaisemmin käytössä, mikä tuki hieman teoriaa viallisesta unesta. Kerrostalojen jälkeen tuli aukio, jonka kulmassa tönötti aukinainen pikkukauppa. Miro repäisi oven auki ja astui sisään huoneeseen.
Kauppa näytti kirjastolta ja siellä oli samanlainen kirkas loisteputkivalaistus, kuin kouluissa. Hyllyjä oli kolmella seinällä ja lattialla niin, että huone oli jaettu kolmeen kapeaan (niin kapeaan, että kädet levällään molempiin 'seiniin' yletyttyi) käytävään. Oikealla seinällä oli vanhanaikainen työpöytä, jonka ääressä istui nuorehko mies.
"Kauhea keli, eikö olekin", tämä sanoi. "Ole hyvä ja istu alas."
Miro istui mielellään alas seinustalla olevalle nojatuolille (vaikka hän olikin märkä, tuntui mukavalta antaa jonkun muun edistää asiaa vaihteeksi).
"Taidat olla muualta päin?", mies kysyi. "Niin?" "Tämä ei ole unta, Miro. Ei minulle." "Älä selitä. Unihahmot ovat kuvitelmaa, niiden puheista ei kannata valittaa", ajatteli Miro sanoa. Mutta jokin tilanteen todellisuudessa sai Miron olemaan hiljaa. Mies katsoi Miroa hieman otsa edellä. "Tänne ilmestyi myös kaksi kaveriasi. Toinen heistä tappaa minut, ellet tee asialle jotain. Olen pahoillani, että jouduit näin ikävään uneen."
(( Miro on samassa maailmassa Cutterin ja D'allanin kanssa, mutta eri maassa. Juttu jää tässä kohtaa vähän auki, mutta en jaksa kirjoitella nyt enempää.. Univelat pitäisi maksaa.. ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 18, 2006 19:55:29 GMT 3
"Hehahahaha... Turhapa sitä on tässä istuskella, voisi sitä ryhtyä hommiinkin", mies pohdiskeli, katsottuaan ensin minne yksisarvinen meni, virneen levitessä tuon kasvoille. Ottipa tuo pari tanssiaskeltakin, ja vihelteli lähtiessään pois paikasta. Päätti etsiä jonkinlaisen kaupungin kartan, ja eräitä asioita, joita ilman hän ei yleensä pärjännyt, tai oikeastaan, pärjäsi, mutta olisi hankalampaa.
Kauaa ei tuolla vihreätukkaisella uneksijalla kestänyt löytää jonkinlaista karttaa, joskin tuo hieman ihmetteli ihmisten vähyyttä, mutta lopulta tuo löysi kuitenkin kaupungin opaskartan, ja pikainen vilkaisu osoitti tuolla olevan juuri sitä mitä hän etsi, mukaanlukien myöskin lentokenttä. "Maailma unien, maailma painajaisten, valmistaudu kohtaamaan Narri! Hehehe... Hahaha... HAAHAHAHAHAHAHAAA!" tuo alkoi nauraa hysteerisesti, samalla kun lähti kävelemään kohti kartalta löytämäänsä pientä kauppaa, joka oli tuon kohteena. Hyvällä tuurilla siellä ei edes olisi ketään, kun tämä hölmö maailma vaikutti muutenkin niin hirvittävän tyhjältä. No, kyllä sieltä hieman kirkumista, ja kuolonkorinoita saisi irti joka tapauksessa...
****
Parinkymmen minuutin kuluttua tuo vaarallinen psykopaatti oli päässyt määränpäähänsä, asekaupan eteen. Paikassa oli valot päällä. Aiemmin ollut kartta oli ollut englanniksi, ja nimen omaan Englannin englanniksi, joten todennäköisesti tuo oli Englannissa. Jostakin syystä tuo tosin halusi päästä tuosta maasta pois, alitajuinen päämäärä. Joka tapauksessa, tuo astui tuohon kuoleman kauppaan sisälle, ja ihastui välittömästi seinillä olevaan asevalikoimaan, ja kaikkeen mitä tuolla ylipäätään oli. Tosin lihava mies joka istui tiskin takana, ja luki lehteä sai tuon innostuksen hieman laantumaan. Tuo pitäisi hoidella ensin pois tieltä.
((D'allan, teh following text contains torture, mindless violence, und all kinds of nasty tingz))
"Häivy, ei sinulla kuitenkaan ole rahaa", lihava kaupanpitäjä sanoi edes katsomatta tulijaan, epäonnekseen. Kaksi sekuntia tuon sanomisen jälkeen, tuolla miehellä oli puukko oikeassa kädessään. Mies alkoi kiljua kivusta, ja yritti tavoittaa jotakin tiskin alta, mutta liian myöhään. Pitkä psykopaatti oli nopeasti juossut tiskille, ja vieläpä hyppäsi tiskin ylikin, ja potkaisi lihavan miehen kädestä puukon samalla pois, aiheuttaen lisää kipua. "Aa, aa, eipäs törkitä vaarallisia esineitä!" tuo mielipuoli sanoi nauraen, ja piteli vasemmalla kädellään miestä kurissa, samalla kun poimi nopeasti oikealla kädellään puukkonsa lattialta.
"Aika hymyillä, hölmö!" tuo huusi, ja veisti miehen kasvoille samanlaiset arvet kuin tuollakin oli, jonka jälkeen tuo jatkoi valittavan ja itkevän miehen kiduttamista. Mies toisteli koko ajan 'Tämä on vain unta, tämä on vain unta...', mikä sai psykopaatin vain ärtymään, ja lopettamaan puukkonsa käyttämisen, siirtyen sen sijaan nyrkkeihinsä. Vihreätukkainen psykopaatti löi yhä uudestaan ja uudestaan kaupanpitäjää, koko ajan nauraen. Kun mies lopulta menetti tajuntansa, oli hullu hieman pettynyt, mutta piristyi pian. Ottaen taas puukkonsa esiin, tuo päätti jättää 'viestin'...
"Minä olen nyt rehellinen, tämä sattuu sinuun enemmän kuin minuun!" tuo sanoi nauraen, ja alkoi kirjoittaa viestiään miehen verellä, avattuaan ensin miehen kaulavaltimon hymynkaltaisella viillolla...
*****
Kymmenen minuutin kuluttua tuo poistui kaupasta, kantaen kahta suurehkoa kassia mukanaan. Ehkäpä tuo piti tuosta maailmasta sittenkin, tuo ajatteli, ja virnistäen heilautti kättään kaupan suuntaan. Vaikkei psykopaatti ollut ollenkaan veressä, kaupan sisäpuoli... Noh, sanottakoon että herkempien kannattaisi sisälle menoa välttää. Joka paikka oli tuolla veressä, rutosti aseita kadoksissa, ja myöskin viesti kirjoitettuna lattiaan...
'Hölmöjen naamiaisten aika on ohi, Narrin aika sen sijaan on tosi, nyt hölmöt viimeisen kerran tanssikaa, kasvonne hymylle antakaa, ikuiselle hymylle, niin kauniille kuolemalle'
Vihellelen itsekseen tuo alkoi suunnata kohti lentokenttää... Ja sieltä, minne hän sitten menisikään, se jäisi nähtäväksi.
((Edittäily: Eh, Narrilla on kyllä tummanvihreät hiukset. Sanoinko minä jossakin vaiheessa jotain muuta...? *pitäis vissiin pistää parempi kuva Narrista esille kunhan saa sen valmiiksi...*))
|
|
|
Post by dallan on Sept 20, 2006 23:14:15 GMT 3
Vinonakin tämä maailma näytti järjettömältä. Kaikkialla oli D'allanille vieraita materiaaleja. Ilmakin oli toisenlaista hengittää. Se maistui pahalta ja ei tuntunut mukavalta suussa. Jos ilmakin oli tällaista, niin ei kai se ole ihme, että tämän maailman asukitkin olivat kuin myrkyn nielleitä. Maa oli kylmää ja ympäristö näytti maailman kokoiselta luumyllyltä. Sen osat tuntuivat jo alottaneet hitaan uhrinsa murskaamisen aloittaen tämän henkisestä puolesta ja nujerrettuaan kohteensa se hiljalleen jauhaisi tämän hetkeksi hienoksi jauhoksi, josta ehkä voisi sitten rakentaa lisää noita murskaavia ja kauhistuttavia osia tähän paikkaan. Ei se niin ollut. Oli kuin silläkään ei olisi ollut mitään merkitystä. Kuolemalla ei olisi kokonaisuudessa muuta roolia kuin teettää töitä paikalliselle puhtaanpitolaitokselle. Siistiä täällä tosiaan tuntui olevan. Miksi jättää liikaa muistutuksia siitä, mikä saattoi elää, kun jopa olemassaolon rippeet olivat koluttavissa parempiin suihin?
Meidän oma D'allanimme oli aivan väärässä paikassa ja sen pehmeät askeleet, jotka eivät olisi eläimen hyväsydämisyyden vuoksi edes ruohonkortta taittaneet ja eivät tuottaneet maahan osuessaan mitään ääntä, eivät osanneet viedä sitä minnekään. Hänelle maailma oli kuin painajaismainen labyrintti, jonka kaikki osat olivat yhtä lailla vailla selitystä. Elämä täällä oli kuin valuvassa massassa, joka ympäröivänä maailmana muodosti ja tuhosi kaiken nopeasti kuin missään ei olisi mitään, mihin mennä ja yhtä hyvin saattoi pysyä paikallaan. Elämälläkään ei siellä ollut kuin ruumiin muodostumis- ja katoamisosuutensa. Kun ei ymmärtänyt ympäristöstään mitään, niin kaikki ulkoinen oleva tuntui yhtä lailla merkityksettömältä. Missään ei ollut D'allanille mitään. Ei ollut paikkaa, mihin mennä eikä kykyä, jolla kysyä ja oppia.
Yksisarvinen lakkasi pian katselemasta. Hän ei enää yrittäisi ymmärtää, kun mikään ei ollut kuin kotona. Uros vain meni hieman kauemmas ja neuvottomana rusautti niskansa voimakkaalla päänliikkeellä takaisin normaaliin asentoon, korjasi sitä vielä vähän, kun pää oli mennyt vuorostaan toiselta puolelta yli ja sitten jätti sen vain paikalleen. Niskanikamien pauke sai olla viimeinen sointu, joka D'allan tahtoisi tälle maailmalle lahjoittaa. Se ei saisi kuulla tuhansien tuulikellojen sointua, millaiseksi yksisarvinen ääntä parhaimmillaan verrattiin. Maailma saisi vian kiduttaa asukkiaan alustansa kylmyydellä, kun tämä päätti taitaa polvensa ja jäädä aloilleen märkänä, rumana, neuvottomana ja kovin surullisena siitä, miten kaikki asiat olivat. Ei tenhyt mieli edes yrittää, kun mahdollisuuksien muodostamia tietä tuntui olevan enemmän kun tunsi numeroita. Vaihtoehtojen määrä ja tästä seurannut tunne omien mahdollisuuksien lähes olemattomuuksiin kutistuvasta pienuudesta ahmi viimeisenkin halun edes yrittää, kun yrittämättä jättäminen tuntui helpommalta ja käytännössä aivan yhtä rakentavalta vaihtoehdolta.
D'allan vain jäi maahan vatsalleen ja antoi veden valua karvaltaan kovan tuntuista ja yksisarviselle vierasta maaperää vasten. Ehkä joku korjaisi pois. Se saisi olla vaikka sadevesi, joka pienillä pisaroillaan pikku hiljaa kuluttaisi yksisarvisen pois elämästä tässä vääristyneessä painajaismaisessa todellisuudessa. Tai sitten joku tämän maailman asukeista olisi armollinen ja päättäisi yksisarvisen päivät. Sarvea he eivät saisi, vaikka halusivatkin. Tuskin he edes tiesivät, että mikä D'allan oli. Hän oli heille vain jotain kummallista ja erilaista. Yksisarvinen ei tosissaan tiennyt, että miten täällä suhtauduttiin kummalliseen ja erilaiseen. Ei D'allan tiennyt ja ei hän piitannutkaan. Tulkoon tökkimään pitkällä kepillään lisää elämää tähän olentoon, niin näkisivät, että se ei synnyttäisi merkkiäkään sellaisesta. Yksisarvinen tarvitsisi kasapäin kunnioitusta ja maanittelua, että suostuisi yhtään mihinkään. Sitä ei jääkylmistä katseista, jotka kaikkialla vallitseva saasta oli kerrostanut omalla leimallaan löytäisi. Nämä likaiset kädet eivät kykenisi silittämään sellaista, jonka elämä oli särkynyt kuin hento kukka myskytuulessa ja ajautunut suurelle elottomalle jäätikölle elottomien osiensa kanssa tullakseen hiljalleen ensin peitymään lumella noille unohduksen maille ja sitten jäätymään ikijäätiköiden sydämeen. Jään pinta näyttäisi vain vääristetyn muiston siitä, mikä oli joskus loistanut vehreänä ja juonut elämän antia kasvaakseen isommaksi ja kauniimmaksi. Katse taittui hassusti, kun tuijotti jääpinnan läpi. Siinä oli kosketus todesta, mutta muuntuneena. Sellaisena, kun kuolema saa tuntemaan jään tuottamat väreet ja lämpimien muistojen on sulatettava ne pois.
|
|
|
Post by kookoz on Sept 25, 2006 22:32:54 GMT 3
Miiro tiesi nähneensä unta vielä tunti sitten, eikä hän ollut herännyt missään vaiheessa, joten sillä perusteella hän voisi olettaa näkevänsä unta. Mutta mies, josta hän näki unta, kertoi vakuuttavasti omasta elämästään unidean kirjastonhoitajana yhdessä unimaailmoista - ja tämä väitti tämän päivän olevan hänelle yhtä todellinen, kuin muutkin päivät. Kirjaston kirjoilla oli linkkejä unidean tietoihin, ja kalleimmat kirjat pystyivät päivittymään tietojen muuttuessa. Mies oli kertomansa mukaan seurannut jo vähän aikaa uutisia unista, joissa huomiota herättävä ihminen oli riehunut tehden unesta painajaisen kaikille maailmassa unta näkeville. Tässä kohtaa mies joutui valistamaan Miroa unimaailmoista: hän kertoi, kuinka kaikki unet tapahtuvat muissa maailmoissa ja osassa niistä muut ihmiset - myös hahmot, joita tapaat - näkevät unta ja tuntevat sinut unihahmona. Eräät, kuten tämä mies, ovat jääneet unimaailmaan asumaan ja työskentelemään ja silloin heidän elämänsä unessa tuhoutuu jos joku tappaa heidät unessa. Uni loppuu, ja vanha vartalo ja elämä ylipäätään voi tuntua vieraalta, mikä voi aiheuttaa vakavia psyykkisiä vaurioita. Nyt tämä riehuja oli saapunut maailmaan, jossa mies asui, ja siinä samassa ilmoituksia sateli havainnoista ja pienistä rötöksistä. Lisäksi asekaupan omistaja oli murhattu (tämä oli nähnyt vain tavallista unta; todennäköisesti hän luulisi sitä tavalliseksi painajaiseksi) ja kauppa pitkälti tyhjennetty. Tilanne alkoi vaikuttaa huolestuttavalta, joten mies oli päättänyt pyytää apua henkilöltä, jolla ei ole vielä yhtä paljoa pelissä.
Miro istui märässä takissaan nahkaisella nojatuolilla silmät kiinni painettuina nojaten päätänsä nyrkkiinsä yrittäen sisäistää kaikkea kuulemaansa informaatiota. Hän nosti päänsä pystyyn ja katseli tuota miestä. Hän oli hermostunut ja pyöriskeli kääntyvässä tuolissaan. Välillä hän otti käänteli kalenterinsa sivuja tai selasi pöydällä olevia papereita. Hänellä oli siisti liikemiespuku ja kravatti, mistä Miro päätteli tämän toimivan lisäksi muullakin alalla. Hänellä oli lyhyet, vaaleat hiukset ja kasvoiltaan mies ei ollut kovin erikoinen. Miehellä oli tummanvihreät silmät, suora nenä ja kapeahko leuka.
"No?", hän sanoi. "Mitä minun pitäisi tehdä?" "Tee mitä näet parhaimmaksi ja hommaa se mies ulos täältä. Kiirehdi."
Miro ajatteli, ettei ollut sanonut vielä edes suostuvansa yhteistyöhön, mutta jätti mainitsematta asiasta ja sanoi käyvänsä pikaisesti kirjaston puolella. Hän valitsi pikaisesti muutaman peruskirjan, jotka kertoivat unideasta (kirjojen sivut olivat ohuita kuin raamatussa, joten kirjat olivat varsion ohuita) ja työnsi ne muovipussiin, joka oli jäänyt taskunpohjalle. Sitten hän astui ulos ovesta ja jätti lämpimän huoneen taakseen. Nyt hän tietäisi ainakin mitä tehdä - ensimmäisenä hän aikoi selvittää miten hän voisi sen tehdä.
(( Aikainen herätys taas huomenna, pitää mennä nukkumaan. Kirjoittelisin muuten enemmän, mutta päivät menevät läksyihin, harrastuksiin ja kokeisiin harjoitteluun. -.- Jatkan tätä viestiä ehkä huomenna, lisäisin tekstiä siitä, miten Miro löytää tietoa unimaalimoissa liikkumisesta ja moderaattoireista (ekassa viestissä pientä juttua myös).))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 28, 2006 19:26:40 GMT 3
((Narrista parempi kuva Hahmot-topikissa nytten))
"Hmm... Mitäs seuraavaksi... Voisi tehdä klassisen tempun... Njäh. En minä jaksakaan ottaa lentokonetta haltuun. Mitäs sitten..." tuo pohdiskeli itsekseen tuo sangen mielipuolinen yksilö, kanniskellessaan kantamuksiaan samalla kun käveli tuon kaupungin kaduilla. Vaihtoehto A, eli lentokoneen kaappaus siis oli todettu tuon mielessä liian tylsäksi, ja kliseiseksi tempuksi. Tuon pitäisi keksiä jotain uutta, jotain niin yksinkertaisen hienoa että kuka vaan näkisi hänen neroutensa, ja näkisi oman hyödyttömän elämänsä hyödyttömyyden. Tai no, oikeastaan ihan sama kuhan tuo saisi siittä hieman hupia, tuo ajatteli hymyillen karmaisevasti kasvoilla jotka olivat vääntyneet groteskiin ikuiseen hymyyn kahden suupielistä lähtevän viillon takia.
Sitten tuolla välähti. Vaikka temppu mitä tuo alkoi suunnitella olisi takuuvarmasti kliseinen, se olisi myös melkoisen toimiva... Siis olettaen että hänellä oli aikaa saada se valmiiksi. Hän tiesi jo että joku takuuvarmasti yrittäisi pysäyttää hänet, kysymys kuuluikin, kuka, missä, ja milloin. Mutta sitä ennen, hän valmistautuisi, ja aloittaisi pientä tempunvalmisteluaan... "Someone tell these ruthsome fools that the world has gone mad...", tuo vihelteli itsekseen. Nyt hänen täytyisi hankkia kemikaaliosta tavaraa hieman, hieman elektronisia tarvikkeita, auto, ja mahdollisesti hieman apulaisia. Vaikkapa pari hölmöä pikkurikollista, niitä oli aivan varmasti tämänkaltaisessakin maailmassa... Tai siis unessa.
Enempiä odottelematta tuo hakeutui ehkäpä parissakymmenessä minuutissa paikkaan jonkakaltaiset oli helppo tunnistaa rikollisten kokoontumispaikoiksi. Pianpa tuo olikin jo kävellyt tuonne, ja katsoi hieman nenäänsä nyrpistäen hieman itseään lyhyempää, mutta lihaksikkaampaa ovimiestä. 190-senttinen Narri joka näytti hymyilevän koko ajan ja kantoi epämääräisiä kasseja ei ollut ovimikon mieleen. "Painu muualle", kalju ovimikko sanoi, ja sylkäisi Narrin kalliiden kenkien päälle. Narri näytti hetken hölmistyneeltä, ennen kuin purskahti nauruun. Naurua jatkui aina vaan, ja ääni oli luita riipivä, joten ovimikko alkoi näyttää pikkuhiljaa hermostuneelta.
"Tuota, voisitko mennä pois? Pomoni ei halua satunnaisia vierailijoit-" ovimikko yritti sanoa, mutta puhe keskeytettiin ikävällä tavalla, potkulla intiimialueille. Narri oli lakannut nauramasta, ja keskittyi sen sijaan pistämään ovimiehen tukalalle. Vaikka mies olikin riskimpi, niin vihreähiuksinen mielipuoli oli parempi tappelemaan yleisessä käsityksessä, lisättynä siihen että tuo tiesi kaiken olevan unta, niin pystyi sitäkin hieman käyttämään hyväkseen. Parin minuutin kuluttua ovimies makasi maassa nyt ikuinen puukolla viilletty hymy kasvoillaan, ja ruumis melkoisesti mukiloituna. Oli tuo veistänyt hymynaaman ovimikon rintaan myöskin tuo psykopaatti.
Potkaisten kummemmin hienostelematta ruumiin sivuun, ja avaten oven, tuo astui tuonne kapakkaan. Asiakaskunta oli selvästikin juuri sitä mitä hän odotti, suurempia ja pienempiä rosvoja. Hän kyllä tunnisti rosvot kun sellaiset näki. Ja täällä niitä oli. "Mukavaa..." tuo sanoi hymyillen...
**********
Puolen tunnin kuluttua tuo poistui paikasta, mukanaan muutama aseistettu kriminaali. Se oli hyvä kun ihmiset ymmärsivät mitä tuo halusi, tässä tapauksessa apulaisia. Kyllähän hänen piti ensin tehdä parista henkilöstä esimerkki, mutta mitäpä siitä... Nyt, suuntana kemikalio, ja nyt tällä kertaa autossa, ja joku muu kantaen kasseja.
|
|
|
Post by dallan on Sept 29, 2006 1:28:53 GMT 3
Kukaan ei poiminut yksinäistä yksisarvista kadulta, jossa se makasi kuin surkeassa kunnossa ollut katujuoppo. Yksisarviselle alkoholin sijaan myrkkyä oli vain hengitysilma, mikä maistui pahalta ja sitä ei tehnyt mieli vetää sisäänsä. Olisi parempi levätä ja antaa kaiken olla ja ilman ottaa omansa, kun sen aika väistämättä tuli. Helpompaa se oli opetella lentämään myrkyllisissä tuulissa hitaasti ja rauhallisesti kuin kovaa vauhtia ja ruumiinosia paloittelevalla tyylillä.
|
|