|
Post by submarine on Sept 19, 2006 20:38:03 GMT 3
Hiirenkorva kulki oikein uteliaana kohti suurta hahmoa edessään. Mikähän se oikein olikaan? Ainakin se oli kovin suuri ja oudon terävä. Kuin joku olisi laittanut erilaisia kiviä tarkasti toistensa päälle. Mutta miten joku olisi jaksanut tehdä jotakin niin suurta? Hän kyllä tiesi olevansa vielä jonkin matkan päässä siitä, mutta kyllä se silti vaikutti suurelta. Tial halusi suuresti nähdä sen lähempää. Ihmetellen jokaisella askeleella asiaa tämä hieman joudutti askeleitaan. Todellisuudessa matkaa ei ollut kovinkaan paljoa, mutta oikeastaan Hiirenkorvakin oli pieni olento, eikä yltänyt keskivertomiestä kuin hädintuskin rintaan. Vaikka tietenkin tialin mielestä ne vähän imiset, joita tämä oli tavannut, olivat todellisuudessa vain suurempia, eikä hän suinkaan pienempi. Edes tämän matkasauva ei vaukuttanut juuri nopeuttavan kulkua. Kuitenkin, hitaasti mutta varmasti, pieni hiirimäinen olento eteni. Ohimennen olisi voinut mainita, että tialilla ei ollut kuin housut jalassa, vaikka toisen paidanhihan saattoikin huomata heilahtelevan tämän repunsuusta. Muita varusteita tällä ei juuri näyttänyt olevankaan. Lopulta, jonkin aikaa sitten kuljettuaan, tial lopulta pysähtyi katsomaan lähempää löytöään. Olipa se suuri! Mutta se tosiaan näytti siltä, että se oli tehty kivestä, ainakin melkein kokonaan. Se oli niinkuin... niinkuin... tai oikeastaan hän ei koskaan ollut nähnyt mitään tällaista. Se oli ihan kamalan suuri, eikä se varmaankaan ollut ihan vain tullut siihen. Joku oli varmasti tehnyt sen, laittanut kiviä kivien päälle. Mutta eikö noin suuri kivirykelmä kävisi kovin huteraksi? Tai siis, niin hän oli ainakin nähnyt käyvän, kun kiviä koottiin paljon päällekkäin. Mitä jos se äkkiä kaatuisi? Vaikka ei se ainakaan vielä ollut kaatunut... Ihmetellessään asiaa Hiirenkorva huomasi vielä ihan uuden asiankin: siinä oli erilainen, iso alue kivien keskellä. Sellainen ruskea alue. Ihmetellen vielä lisää tial kiiruhti tutkimaan sitä. Hitaasti, kummastellen, tämä lähestyi asiaa, jonka moni olisi nimennyt siltä seisomalta "portiksi." Mutta Hiirenkorvalle se oli outo ja ihmeellinen asia. Mitähän se oikein oli? Ei ainakaan kiveä. Voisikohan sitä koskettaa, edes hieman? Hyvin varovasti ja hitaasti tial työnsi sauvaansa lähemmäs outoa asiaa, kunnes se tömähti sitä vasten. Hän koetti uudelleen hieman lujempaa, ja sai aikaan uuden tömähdyksen. Se oli ihan luja ainakin. Sitten, hyvin varovasti, hän hivutti toista käpäläänsä sitä kohti, kunnes onnistui hipaisemaan sitä. Ja toisti hipaisun. Kai sitä sitten pystyi koskemaankin ihan hyvin. Kiinostuneena asiasta tial asetti sauvansa sivuun ja koetti koskettaa sitä molemmin käpälin yhtä aikaa. Sitten, kun mitään ei tapahtunut, tämä nojasi hieman sitä vasten. Ja sitten, koettaen saada asiasta selvyyden, tial nuolaisi sitä, oikein varovasti. Se maistui vähän kuin puulta. Mutta eihän se siltikään voinut olla puuta. Pohtien asiaa tämä toisti nuolaisunkin. Kyllä se hieman puulta maistui. Mutta millä se oli oikein saatu tällaiseksi? Sitten tial koetti vielä painaa korvansa sitä vasten, jotta olisi saanut selville, mitä toisella puolella mahdollisesti oikein oli. Ei sieltä oikein kuulunutkaan mitään. Kummastellen asiaa Hiirenkorva lopulta päätti, että jäisi tutkailemaan sitä. Ja niinpä tämä ottikin muutaman askeleen etäisyyttä ja jäi katselemaan outoa asiaa silmät tarkkoina. ((Siis, jos ei selvinnyt, Hiirenkorva saapui ihmettelemään linnan porttia. Ja tässäpä kuva otuksesta: i35.photobucket.com/albums/d198/Erabus/Hiirenkorva.jpg ))
|
|
|
Post by R.C. on Sept 24, 2006 19:12:17 GMT 3
Shinon Ishagarnin teräväpiirteiset, valppaat silmät olivat seuranneet hiirulaisen liikkeitä jo pidemmän aikaa yläpuolella kohoavan muurinharjan varjoista. Syy miksi hän ei ollut tehnyt tästä luvattomasta hortoilijasta vielä ilmoitusta, oli toisen saapuminen yksin eikä sotajoukon turvin. Lähinnä jälkimmäistä näkyä linnassa näinä päivinä odotettiin, viimeisten valmistelujen jatkuessa vielä täyttä vauhtia muurien suojissa. Kun kerran siimahännästä ei kuitenkaan vaikuttanut olevan sen suurempaa uhkaa, antoi jousimies otuksen rauhassa suorittaa huvittavia tutkimuksiaan kivisten perustusten ja portin parissa. Niin kauan kun tuo karvapallo pysyisi näkyvissä, saisi nuolikin levätä rauhassa löysänä pidetyllä jänteellään.
”Suunnitteletko kaatavasi portin noilla käpälillä?”, päätyi Shinon lopulta kuuluvaan ääneen pyrskähtämään, kun hiiren lapselliset kokeilut ylittivät hänen naurukynnyksensä. Kysymyksensä esitettyään astui ihmismies puolittain näkyville muurinreunuksessa olevaan ampuma-aukkoon, pitäen aseensa kuitenkin matalana, vaikka yhä valmiina. Hän tarkasteli kiinteästi olentoa, jollaista ei ollut koskaan aiemmin tainnut tavata. Jousimiehen kaitapiirteisillä kasvoilla viipyili virnistys, jossa ei ollut ivaa tai pahaa tahtoa. Hän taisi pitää tialia vain yhtenä satunnaisena kulkijana lisää. Niitä linnan liepeillä oli huhujen levittyä riittänytkin...
(( Anteeksi tosiaan tällainen puolustuksen nukkuminen. ;;^^ On niin paljon koulukiireitä ja muita näinä päivinä, ettei huomiokyky tahdo riittää... ( jouduin luopumaan jo ajat sitten kaikkien kampanjaan ilmestyvien viestien seulomisesta, vaikka tarkoitus oli pysyä tarkasti tapahtumien tasalla...tämä tuntuu nykyisten aikataulujen puitteissa melkein mahdottomalta.. ;- - ) ))
|
|
|
Post by submarine on Sept 24, 2006 20:25:01 GMT 3
Hiirenkorva katseli yhä tarkasti outoa, suurta asiaa, kun joku puhui. Ensin tial luuli, että ääni oli tullut sieltä, mistä hänkin äsken. Koska eihän muualla ollut ketään, kun edessäkin oli tuo... tuo juttu. Niinpä tämä kääntyi uteliaana vilkaisemaan taakseen, jotta olisi nähnyt puhujan. Mutta... eihän siellä ollut ketään? Tial koetti katsoa tarkemmin ympärilleen, mutta ei siltikään erottanut yhtään ketään. Mutta mistä ääni sitten oli oikein kuulunut? Hieman ymmällään asiasta tämä kääntyi takaisin katsomaan sitä suurta juttua. Eikä sielläkään ollut ketään. Ei kai se asia ollut voinut puhua? Tai siis, ainakaan se ei vaikuttanut olevan elävä. Ei se kai sitten voinut sanoa mitään. Lopulta, tajuttuaan jotakin tärkeää, tial katsoi ylös.
Siellähän oli joku! Aivan varmasti sen asian päällä oli iminen, tai jokin sellainen! Hiirenkorva hieman hypähti yllätyksestä nähdessään puhujan. Ja se oli sitten varmasti myös puhunut! Mutta miten ihmeessä tämä oli päässyt tuonne korkealle? Eihän täällä ollut mitään, jota pitkin kiivetä... Ja mitä se oikein oli sanonut? Hän ei oikein osannut arvaillakaan. Jotakin oli vain kuulunut, mutta kun hän ei ollut osannut edes odottaa sitä sillä hetkellä. Siitä huolimatta tial kuitenkin vilkutti tälle, kuten oli tapana. Olikohan se muuten ollut tärkeää, että tuo toinen oli puhunut? Jospa siinä oli jotakin, joka hänen olisi pitänyt välttämättä kuulla, kuten vaikka että mikä tämä iso asia oli? Tai että miten sen päälle pääsi? Jospa pitäisi pyytää, että toinen toistaisi? Ehkäpä se todella oli ollut tärkeää.
"Anteeksi, toistaa?" Hiirenkorva lopulta sai kysyttyä mietittyään asiaa hetken. Tosin tämän ääni oli melkoisen heikko moneen muuhun verrattuna, ja niin matalalta puhuttuna ei välttämättä koskaan pääsisi perille. Vaikka eihän tial tietenkään ajatellut moista sillä hetkellä.
|
|
|
Post by R.C. on Sept 25, 2006 17:46:42 GMT 3
”Meinaan vaan ettei ketään päästetä sisään niin kauan kun sotatila on voimassa. Ei matkalaisia, ei kauppiaita. Ja jos tulit niiden naurettavien aarrehuhujen perässä, taitaa sinulla olla vielä vähemmän mahdollisuuksia. Täällä on jo tarpeeksi onnenonkijoita.”, selvensi Shinon tilannetta, kun hiirulainen ei näyttänyt kääntyvän ja lähtevän matkoihinsa. Hän oli tuskin kuullut toisen heiveröistä ääntä, mutta vastasi tuolle sen mukaan, mitä arveli vieraan juuri tiedustelleen. Ja kaikkihan ne kysyivät päästä sisään, nämä ulkopuoliset... Ei jousimiehellä ollut mitään toista vastaan, käskyt vain olivat käskyjä, niin viattomalta kuin tuo otus muurinjuurella vaikuttikin.
Saatuaan äskeisen puheensa parahiksi päätökseen sattui Shinon epäilemään, ettei otus välttämättä ymmärtänyt sanaakaan kielestä, jolla hän puhui. Olkoonkin, että mies oli käyttänyt yhteiskieltä, ei tuossa siimahännässä ollut tuntemaansa väestöön nähden mitään yleistä. Niinpä ponihäntäinen nojautui edemmäs muurin ampuma-aukkoon ja viittoi kohti porttia, painottaen samalla kolmea sanaa: ”Porttia...Ei...Avata.”, saatettuaan viestin näin toivon mukaan perille kohautti hän hieman olkapäitään ja vetäytyi takaisin, toivoen hiiren tajuavan kipittää koloonsa...tai johonkin... ennen kuin vihollinen ehtisi saapua ja helvetti ryöstäytyisi irralleen.
|
|
|
Post by submarine on Sept 25, 2006 18:13:08 GMT 3
Hiirenkorva seurasi, reilusti takakenossa, kun iminen puhui jotakin. Vaikka olikin kovin ongelmallistä, että hän ei erottanut sanoja kunnolla, eikä oikein ymmärtänyt niitä. Mutta mitenhän tämä todella oli päässyt tuonne ylös? Ei kai ainkaan kiipeämällä, kivi kun vaikutti kovin tasaiselta. Jospa siellä olisi ylhäällä jokin, jota pitkin iminen oli kiivennyt ja sitten nostanut mukaansa? Jospa tämä päästäisi hänetkin sinne ylös? Ei, odotas, nyt tämä teki vielä jotakin muutakin! Uteliaasti tial seurasi, kun iminen näytti osoittavan juuri sitä äsköistä iso asiaa, ja puhui jotakin. Vaikka tämä puhuikin erilailla, kuin hän, kuulosti se silti kiinnostavalta. Ja hän uskoi jopa erottavansa sieltä sanan joukosta: "avaa."
Mistähän sitten oli oikein kyse? Aukeaisiko tämä suuri asia, vai mitä tapahtuisi? Ja miten se oikeastaan voisi aueta? Jospa se kaatuisi taaksepäin? Tai sivulle? Mutta miten se oikein saataisiin sitten takaisin pystyyn myöhemmin? Pitäisiköhän tiedustella, mitä nyt sitten piti oikeasti tehdä? Niin olisi varmasti parasta. Kummastellen vieläkin asioiden laitaa tial yritti nyt vetää kätensä suunsa eteen torveksi ja huutaa korkealle yläpuolelleen: "Miaen kouti uios?!"
|
|
|
Post by R.C. on Sept 26, 2006 11:45:53 GMT 3
Shinon tuijotti jokseenkin toivottomana alapuolella horisevaa hiirulaista. Aivan kuten hän oli arvellutkin, ei tämä eksoottinen tapaus tainnut ymmärtää sanaakaan yhteiskieltä, tai sitten siimahäntä oli vain astetta hitaampi päästään. Mistä ihmeestä tuo otus oli edes lähtöisin? Jos jousimies olisi kertonut puhuneensa hiiren kanssa vahtivuorossa ollessaan, olisivat hänen kaverinsa kuitanneet kertomuksen naurulla ja vähemmän toverilliset taas tehneet ilmoituksen päihtymyksestä työaikana. Tilanne alkoi tuntua jo kiusalliselta. Shinon päätyi nyt rypistelemään kulmiaan, puistelemaan rivakasti päätään ja huiskuttamaan kättään torjuvana eleenä, kehoituksena tialin suoria matkoihinsa. Kai toinen sentään yksinkertaisinta elekieltä ymmärsi?
|
|
|
Post by submarine on Sept 26, 2006 16:14:29 GMT 3
Hiirenkorva katseli hieman oudoksuen, kun toinen vaikutti ilmeisesti haluavan, että hän menisi pois. Mutta miksi ihmeessä oikein? Olikohan iminen ollut nukkumassa, tai levolla ja halusi olla rauhassa? Vai mistä oikein oli kysymys? Oikeastaan hän itse ei ollenkaan halunnut lähteä pois nyt, kun oli löytänyt jotakin näin perin kiinnostavaa, ei sitten ollenkaan. Tällaista hän ei koskaan ollut nähnyt missään. Jospa hän voisi pyytää toista sentään auttamaan hänet sinne, ja jättäisi tämän sitten rauhaan? Tai edes näyttämään nopeasti, miten ylös pääsi. Tial oli hetki hetkeltä kiinnostuneempi siitä, miten toisella puolella oikein oli, kun jo täältä asia näytti niin ihmeelliseltä. Ja kamalan suurelta, mitään niin suurta hän ei koskaan ollut nähnyt.
Niinpä Hiirenkorva pyrki mahdollisimman hyvin osoittamaan, ettei halunnut muuta, kuin toiselle puolelle, osoittaen porttia, imistä ja vielä itseäänkin. Ainakin hänestä oli ihan selvää, mitä tämä tarkoitti: hän halusi miehen näyttävän, miten toiselle puolelle pääsi. Tämä epäili vahvasti, että huuto ei aivan kuulunut sinne asti. Ehkäpä tuuli vei sanat. Sen, että hän itse kuuli imisen sanat, tial laittoi vahvemman äänen ansioksi. Olivathan edellisetkin puhuneet lujempaa, kuin hän.
Ehkäpä tämä kyseinen tilanne olisi voinut pysyä samanlaisena varsin kauan, kun otettiin huomioon, että tial ei yksinkertaisesti näyttänyt käsittävän olevansa ei-haluttu ja miehen vain kertoessa sitä tälle. Ja ehkäpä se saattaisi pysyä sellaisena, vaikka kolmas henkilö ilmestyikin paikalle: keski-ikäinen mies sotavasaran kanssa. Kyseinen mies oli tietenkin jo teknisesti ottaen tunnettu linnan sisällä, olihan tämä ilmoittautunut palvelukseenkin jo jonkin aikaa sitten. Vaikka olihan tietenkin tosiasia, että jokainen ei saattanut tunnistaa toista suuresta joukosta, varsinkin jos kyseessä olivat varsin uudet kasvot. Oli aivan mahdollista, että jousimies ei tunnistaisi palkkasoturia, vaikka varmaankin osasi sanoa, että tämä sellainen oli. Normen puolestaan ei juuri ollut kiinnostunut siitä, mikä jokaisen erillisen sotilaan nimi olikaan. Hän oli täällä valmiina taistelemaan, ei sosialisoimassa. Siitäkin huolimatta tosin miehellä ei ollut haarniskaa päällään juuri nyt, varmaankin siksi, että moinen olisi vienyt melkoisesti voimia. Suuri vasaransa tällä kuitenkin oli mukanaan, tällä hetkellä olalla. Hän oli tullut sattuessaan kyseisellä hetkellä oleilemaan lähistöllä ja huomatessaan, että jousimies oli ilmeisesti kiistellyt jonkun kanssa. Oletuksena hän oli arvioinut, että kyseessä oli joku hampaisiin asti aseistettu hullu, joka halusi ehdoin tahdoin sisälle. Mutta kun mies näki asioiden oikean laidan, hän tuhahti. Jos tuossa oli soturi, hän oli haltiavelho. Se ei ollut rial, vaikka näyttikin siltä, se oli helppo sanoa. Rial -roskaväestä suurimman joukossa- nimittäin olisi paljastanut jo hampaansa estelijälle ja oletettavasti heittänyt tätä teräaseella. Lisäksi se näytti yksinkertaisesti heiveröisemmältä. Sen "mahtava" ase vaikutti olevan matkasauva, ja mahdollisesti lingosta käypä vyöntapainen. Mies uskoi, että olisi voinut tarpeen vaatiessa tarttua moista niskasta ja viskata pois tieltä vaikka yhdellä kädellä, jos moisesta koituisi ongelmia. Ja olisiko se sitten hyvä, että rialit, joita toisella puolella myös oli, saisivatkin sen kiinni myöhemmin? Melkein mikä tahansa kohtalo oli parempi, kuin tulla niiden pirun rottien ateriaksi. Eikä hän ollut säälimätön henkilö.
"Luuletko sinä ihan tosissasi, että tuo aikoisi jotakin? Päästä nyt otus sisälle, sillä minä uskon, että ulkopuolella tulee melkoisen helvetilliset oltavat, kun vihollinen nyt hyökkää. Tai voin minäkin sen tälle puolelle auttaa", Normen totesi toiselle alkaessaan setvitellä köysikieppiä pienestä laukusta. Köyttä oli aina hyvä pitää mukana, jo tällainen tilanne sen osoitti.
|
|
|
Post by R.C. on Sept 27, 2006 23:32:42 GMT 3
(( Pääni tuntuu tänä yönä taasen sen verran tyhjältä jotta parempi että yritän vastata tähän tilanteeseen vasta huomenna... *pahoillaan* - - Mutta voit vallan hyvin autella hiirulaisesi jo ylös muurille jos sinulla on kiire sen kanssa, en joka tapauksessa aio vastustella sitä hahmoni taholta tai kautta. ))
|
|
|
Post by submarine on Sept 28, 2006 8:16:03 GMT 3
((Ok, minä voin avittaa sen ylös, että vähän taakka vähenisi harteiltasi.))
Aluksi Normen oli ajatellut, että sentään odottaisi, mitä mies vastaisi, vaikka eihän sillä oikeastaan ollut edes väliä; vaikka toinen kävisi väkivaltaiseksi, hän aikoi silti vakaasti auttaa ilmeisen puolustuskyvyttömän olennon ylös. Ja jos nyt koko linna sitä alkaisi vastustaa, hän laskisi kyllä sen takaisin alas, mutta menisi itse perässä. Saisipahan se ainakin jonkinlaisia mahdollisuuksia paeta saatuaan oppaan. Eikä sillä loppujen lopuksi olisi paljoa väliä, missä tulisi loppu vastaan, tulisi jos olisi tullakseen, eikä sitä voinut estää mikään varovaisuus tai piilottelu. Setvittyään hetken kieppiään mies laski paksun juuttiköyden reunan yli ja aina maahan asti. "Otahan kiinni", hän neuvoi otusta, vaikka joutuikin hieman pohtimaan, miksi vaivautui -sehän ei kai juurikaan osannut yleiskieltä. No, ehkäpä se rohkaisisi sitä ottamaan kiinni.
Maan tasalla Hiirenkorva hieman kummasteli laskeutuvaa köyttä, mutta arvaili kuitenkin, mihin sitä aiottiin käyttää. Jospa vaikka joku tulisi sillä alas, näyttämään miten toiselle puolelle oikein päästiin? Vai pitiköhän hänen nousta sillä ylös? Hän ei kyllä koskaan ollut noussut noin korkealle köyden avulla, tai mitenkään muutenkaan... Kun iminen kuitenkin huusi jotakin, josta tial ei taaskaan juuri ymmärtänyt, tämä kuitenkin tarttui vähiin tavaroihinsa ja asteli köyden luokse. Oikeastaan se oli oikein mielenkiintoisen näköistä köyttä, tai ainakin sellaista, jota hän ei koskaan ollut nähnyt. Heillä köysi tehtiin ihan vain nopeasti kasveista, ja se kuivui pois melko pian. Mutta tämä vaikutti olevan kuivaa ihan jo nyt... Se oli varmaankin tehty jostakin muusta sitten. Ainoastaan mielenkiinto siitä, mitä ylhäällä olisi, esti tialia alkamasta tutkia asiaa tarkemmin.
Väkellettyään hetken vähien varusteidensa -lähinnä sauvansa- kanssa, sai Hiirenkorva ne lopulta niin, että kykeni ottamaan kiinni köydestä molemmin käpälin. Ja heti, kun tämä otti, iminen alkoi vetää. Ja tämä vetikin hirmuisella vauhdilla! Pelätessään, että putoaisi alas, tial tarttui köyteen vielä jaloillaankin, ja lujaa -tai ainakin niin lujaa kuin kykeni. Tämä ei edes ehtinyt ihmetellä muuria keskittyessään pitämään kiinni. Samaan aikaan ylhäällä vetävä Normen oli saanut huomata, että oli arvellut oikein: olennolla oli oikein vaatimaton paino. Vaikka hän olikin laskenut vasaransa pois, tämä olisi kevyesti noussut yhdelläkin kädellä ylös. Eikä nostamisessa kulunut kauaa, alta minuutti varmaankin. Pian tial jo nousikin varustukselle, ja seisomaan epävarmasti muurinharjalle.
Vaikka ällistys taisikin olla hieman liikaa: tial ähkäisi tukahtuneesti, horjahti ja oli vähällä pudota reunan yli. Melkein refleksinomaisesti Normen tarttui tähän kiinni molemmin käsin. Samalla mies huomasti, että turkkinsa alla olento oli vielä vähävartisempi, kuin saattoi luulla. Varoen, ettei epähuomiossa rikkoisi siltä vaikkapa kylkiluita, hän nosti sen alas harjalta, seisomaan itsensä ja miehen väliin. Siinä siltä taas olivat pettää jalat äkillisestä tömähdyksestä. "No, tässä on nyt sinulle sitten kauhistuttava barbaari", Normen totesi vilkaistessaan tialia, joka tuijotti vieläkin suu auki linnaa.
Ja Hiirenkorva yritti epätoivoisesti käsittää kaikkea, jonka näki nyt. Se oli... se oli ihan kamalan valtava ja outo.
|
|
|
Post by R.C. on Sept 28, 2006 12:10:33 GMT 3
Shinon hätkähti hieman toisen soturin saapumista, peläten jo esimiehensä äkänneen hänet tästä naurettavasta tilanteesta. Havaittuaan asianlaidan olevan kuitenkin vähemmän hankala, levitti silkka helpotus lievästi nurjapuolisen ilmeen jousimiehen kasvoille. ”Noudatan vain käskyjä.”, hän mutisi vaimeasti vaikka olikin pitkälti samaa mieltä toisen soturin kanssa hiirulaisen harmittomasta ulkomuodosta. ”Sitä paitsi vihollisesta on liikkunut sen verran hurjia huhuja, etten mielelläni ottaisi mitään riskejä näiden vieraiden kanssa... saati tulla itse syytetyksi petoksesta ja hirtetyksi tuolla pihalla ennen kuin sota edes alkaa.”, jatkoi hän silmäillessään tyytymättömänä, kuinka mies oli löytänyt jo jousivyyhdenkin käsiinsä ja alkanut sitä selvittämään. Vaikutti siltä, ettei Shinonilla olisi tähän kaikkeen kuitenkaan paljoa sananvaltaa, joten hän päätti pestä koko hankkeesta kätensä ja pysyä hiljaa.
Kukaties olennaisin syy siihen, miksi muurinvartija ei ruvennut sen enempää vastustelemaan, lieni siinä, ettei hän ollut nähnyt vielä viiksikarvaakaan tulevasta vihollisesta. Ja onneksi näin. Jos jousimies olisi nimittäin äkännyt vähäisintäkin yhteneväisyyttä tämän hiirulaisen ja linnaa lähestyvien matohäntien ulkonäössä, olisi hän ilman muuta pannut toisen miehen auliudelle kahta pahemmin kampoihin. Olihan ilmiselvä mahdollisuus, että tialin luoman lapsellisen vaikutelman alla oli vain taitava teeskentelijä ja vakooja. Eikä sota suonut tavallisesti varaa hempeilyyn. Vihollinen tuskin tekisi taistelun tiimellyksessä eroa toisen sotilaan ja aseettoman siviilin kohdalla...
Jousimies seurasi operaatiota toivoen, ettei kukaan muu näkisi lisäkseen tätä luvatonta toimintaa. Kun siimahäntä oli saatu ylös muurille, silmäili Shinon tätä edelleen nyreä ryppy jos toinenkin otsallaan. Ei sillä, ettäkö hän olisi ollut tialille mitenkään katkera tämän sananvaihdossa saamasta ”voitosta”. Hiiri vaikutti vain tismalleen sellaiselta turistilta, joka tunkisi kuononsa joka paikkaan ja saisi tuhoa aikaan. ”Varohan nyt isoja, pahoja kissoja, joita niitäkin liikkuu täälläpäin.”, murahti hän hiirelle ja käänsi katseensa sen kummempaa vastausta odottamatta soturin puoleen. ”Parasta että hätistelet tämän tyypin pikaisesti tiehensä täältä ylhäältä, ja katsot että hän pysyy kaukana puolustuslaitteista. Toinen muurinvartija kävelee tästä kohta ohitse, sillä olen jo myöhässä kierrokseltani. Enkä tosiaan halua tulla luetuksi teidän kummankaan joukkoon.”, tokaisi Shinon tiukkaan sävyyn ja käännähti kannoillaan. Hän lähti loittonemaan kahdesta muusta niin rivakasti kuin suinkin saattoi, kadotakseen kohta alas edessä siintäneitä portaita.
(( Hyvin tämä järjestyi näinkin ja olen tyytyväinen ettet joutunut odottamaan kauempaa. ^^ Nyt joudun kuitenkin jäädyttämään Shinon-hahmon kunnes hänelle tulee käyttöä jälleen. Tuo aarteenmetsästys vaatii liikaa huomiotani... ))
|
|
|
Post by submarine on Sept 28, 2006 16:21:26 GMT 3
((Juu, ihan hyvinhän tämä meni.))
Normen ei viitsinyt katsella kovin pitkään lähtevän miehen perään, kyseessä oli taas vain yksi niistä, jotka asettivat määräyksensä kaiken yläpuolelle. Ehkäpä siihen oli syynä yksinkertaisesti se, että tämä ei ollut nähnyt todellista sotaa, kuten varmasti ei moni muukaan tämän linnan vartijoista. Hän sen sijaan oli nähnyt, millaista oli, kun käskyt otettiin kaiken muun yläpuolelle. Viisi vuotta sitten, silloin se oli ollut, joidenkin yhdentekevien pikkuvaltioiden rajakiistoissa, jotka ärtyivät pieneksi sodaksi. Hän oli nähnyt, kuinka siviilit jätettiin oman onnensa nojaan, kuinka sotilaat rynnivät sokeasti käskyjensä varassa kohti vastustajaa, kuinka niin moni kuoli, toiset saamatta edes koskaan oikeaa syytä selville. Sota oli yhtä helvettiä, mutta ei hänellä oikeastaan ollut muutakaan syytä jatkaa elämässään. Mutta se ei nyt oikeastaan ollut tärkeää, mies lisäsi mietteisiinsä. Tämä hetki oli tärkeä, ja se, mitä tälle olennolle nyt tekisi.
Loppujen lopuksi, katsoessaan sitä, Normen epäili hieman, olisiko siitä vaaraa edes itselleen. Paljon enemmän olisi ollut, jos se olisi yrittänyt rynniä pää kolmantena jalkana katsomaan kaikkea oikein läheltä. Nyt se lähinnä tuijotti linnaa, ilmeisesti unohtaen sulkea suunsakin. Mistähän kolosta moinen oikein oli tänne edes ilmaantunut? Hän itse ei ainakaan ollut koskaan kuullut jostakin rialilta vaikuttavasta, joka oli kuitenkin niin erilainen. Sen varusteet tai käytös eivät sopineet edes siihen, mitä kerrottiin jostakin kaukaisesta paikasta, jossa tavanomaisesti pahimpana roskaväkenä toimiva käyttäytyi varsin ritarillisesti. Vastauksiakin voisi olla hieman vaikea saada.
Samaan aikaan Hiirenkorva mietti hyvin erilaisia asioita, tai ainakin yritti miettiä. Mutta kaiken vertailupohjan puuttuessa tialista oli kovin vaikeaa ymmärtää edessä näkemäänsä, suunnatonta asiaa. Tämä oli unohtanut hetkeksi aivan kaiken muun tuijottaessaan linnaa. Mutta, kun ei koskaan ollut nähnyt edes taloa, ei oikein saanut otetta koko asiasta. Se oli vain hirveän suuri, ja jotenkin liian terävän muotoinen, että olisi vain tullut siihen itsekseen. Ja sieltä vaikutti kulkevan imisiä sisään ja ulos suuresta reiästä, joka oli edessä. Asiaa pitäisi varmastikin tutkia lähempää. Mutta miten täältä oikein pääsisi alas?
Katseltuaan hetken, kuinka toinen yritti nyt ilmeisesti päästä linnan luokse, Normen lopulta tarttui olentoa olasta-tai oikeammin laski kätensä tämän olalle, haluamatta käyttää voimaa. Tämä sai sen kääntymään katsomaan häntä. Vastaukseksi mies osoitti portaita hieman kauempana, ennenkuin lähti sitten kuljettamaan tätä niitä kohti. Ja hitaasti, lähinnä tialin unohtaessa kävellä pysähtyessään ihmettelemään jotakin, kaksikko eteni linnaan.
|
|