|
Post by R.C. on Oct 13, 2006 18:27:55 GMT 3
Perille linnanpihaan päästyä oli neuvottelujen lopputulos käynyt jo lukuisille siellä odottavillekin selväksi. Mikäli sotapäällikkö olisi ratsastanut takaisin valkea viirinsä hulmuten, olisi täällä tänä aamuna hurrattu rauhaa. Palaaminen lippunsa katkotun varren kera kertoi puolestaan sotatilan jatkuvan, ja niinpä silta nostettiin ja portti laskettiin visusti pian viimeisenkin retkikunnan jäsenen ehdittyä muurien sisäpuolelle. Sanaakaan sanomatta laskeutui Reyhard satulastaan ja antoi ratsunsa suitset luokseen kiiruhtaneen tallipojan huostaan. Hän kehoitti ympärillään hääriviä kirjureita saapumaan puheilleen myöhemmin ja lähti itse ilmeisen väsyneenä kävelemään kohti asuntoaan, joka ei ollut läheskään yhtä pramea kuin linnanherralla, mutta varsin mukava kuitenkin.
(( Tämä osa tekstiä on siirretty muokkaamattomana aiemmasta yhteydestään ts. viimeisimmästä vuorostani 'Vieraskansan rintamalla' selkeyden ja johdonmukaisuuden vuoksi tänne linnan alueiden puolelle... ))
|
|
|
Post by CutKiire on Oct 13, 2006 21:13:29 GMT 3
((Höh, pakotit minut sitten pistämään Zethin pistämään hoksauksensa esille väkijoukossa... Bah! )) Jokin alkoi vaivaamaan Zethiä noiden lähtiessä. Ehkäpä se oli eniten se että kuinka pettynyt Reyhard oli saadessaan vastauksen kysymykseensä... Hän olisi ymmärtänyt järkyttyneen, hämmentyneen, ja niin edespäin, melkein minkä tahansa muun kuin pettyneen. Reyhardhan oli ihminen, ja ihmiset harvemmin tuossa tilanteessa käyttäytyivät sillä tavalla, tosin hän kyllä uskoi semmoisiakin olevan. Reyhard vain ei oikein ollut aiemmin tuntunut siltä. Joitain pieniä muitakin eroja tuo oli huomannut aiemmin, liikkeissä, puheen sävy, mutta mielessään kuitannut ne hermostuneisuutena... Mutta nyt... Matkan aikana tuo kävi enenevässä määrin epäluuloiseksi, tosin ei näyttänyt sitä mitenkään. Tosin maagisia, huomaamattomia keinoja käyttäen lähetti viestin joillekin niistä jotka kykenivät sellaisen viestin vastaanottamaan. Hän käski noita etsimään oikeaa Reyhardia, sekä tietenkin asettamaan vanhan kunnon demoninmetsästäjä tyylisen vastaanoton. Muutama henkilö sellaisiin paikkoihin, mistä nuo pystyisivät helposti ampumaan aukiolle. Kaiken varalta. Zeth ei oikein voinut tietää tämänhetkisessä tilassaan (lue: riskien välttämiseksi väliaikaisesti heikennetyssä) mikä otus oli tullut Reyhardin tilalle. Hyvä puoli tosin oli se että puollustuskeinot magialta ja vastaavilta toimivat aivan normaalisti, joten jos asiat menisivät huonoksi, niin tuolla ei kovin suurta vaaraa olisi. Tietenkin suurempi kuin täysissä voimissa, mutta ei mikään kovin pieni riski tuota uhkaisi. Kun nuo pääsivät tuonne linnan pihalle, Zeth nyökkäsi tyytyväisenä. Demoninmetsästäjiä oli paikalla, semmoisissa paikoissa etteivät he herättäisi epäilystä, tutkimassa linnan arkkitehtuuria, riitelemässä keskenään, lepäilemässä... Paikat vain olivat sellaisia että niiltä paikoilta pystyi tarkkailemaan yhteensä koko linnan pihaa. Täydellistä. Riskit olivat minimoitu. Veronicakin ei ollut saanut ilmaisua, riskien minimoinnin takia. Tuo ei ollut niin hyvä pitämään tunteitaan piilossa kuin ylempänsä, joten Zeth ei paljastanut tietoa tuolle. "Komentaja 'Reyhard', odotapas hieman" Zeth toppuuteli asuntoonsa palailemaan alkanutta miestä, lievästi havaittavissa olevalla painostuksella. Paikalla olevan kansan huomio kiinnittyi enimmäkseen tuohon hymyilevään, ja hieman aateliselta näyttävään demoninmetsästäjä-upseeriin. Tuo loikkasi itse hevosensa selästä, joka itsenäisesti lähti kävelemään talleille. Olihan se älykäs 'hevonen'. Ei tuo pitänyt tavallisista hevosista tuo kyseinen upseeri, mutta erikoisemmista otuksista kyllä. Mikäli 'Reyhard' jätti kuuntelematta lausahduksen, niin tuo jatkoi nopeasti toisen perään, pysäyttäen toisen ennen kuin hän pääsisi pois aukiolta. Mikäli toinen kääntyi, niin tuo yksinkertaisesti käveli jokusen metrin päähän toisesta, hymyillen koko ajan. "Ethän halua jättää kertomatta näille ihmisille kuinka sinua kiinnosti enemmän se että onko viholliskansan johtaja terävä, ja mahdollinen pidemmän kiinnostuksen kohde, kuin rauhasta neuvottelu?" sanat olivat hieman totuutta kärjistäviä, mutta tosia silti. Sotilaat jotka olivat mukana, ja Veronica kyllä pystyisivät huomaamaan sen, kunhan hieman ajattelisivat, miten Reyhard olikaan käyttäytynyt. "Olet paljastunut, kuka oletkaan. Missä on oikea Reyhard?" Zeth kysyi, hymyillen tuota hymyään. Puheen kohteena oleva henkilö saattoi huomata joidenkin demoninmetsästäjien tähtäävän tuota. ((Siinäpä sitä.))
|
|
|
Post by R.C. on Oct 14, 2006 17:44:09 GMT 3
Pieni hymynpoikanen oli nykinyt sotapäällikön suupielessä siitä lähtien, kun tämä aisti lähettyviltään erkanevan äänetöntä viestintää kohti edessäpäin häämöttävää linnaa. Ei hän suotta ruvennut tuota salaista puhetta tietoonsa purkamaan, vaan tyytyi pelkkään aavistukseen tulevasta. Hetkeä myöhemmin linnanpihassa oli Reyhard saanut tukahduttaa tuhahduksensa, joka seurasi huomaamatta puoleensa suunnatuista silmäpareista ja aseista tekemistään havainnoista. Tuskinpa vain demoninmetsästäjät olisivat tarpeeksi hölmöjä ampuakseen sotapäällikköä kaiken kansan nähden, mikäli mielisivät säilyttävänsä edes jonkinlaisen jalansijan väen keskuudessa.
Uhkailu oli siis yhtä tyhjän kanssa, ja varsin tietoisena tästä jatkoi Reyhard verkkaista kulkuaan, lähestyen porttia hetkellä jona demoninmetsästäjä kutsui häntä ensimmäistä kertaa. Sanaakaan vielä virkkamatta hidasti sotapäällikkö kulkuaan, pysähtyi ja jäi ovelle odottamaan. Hän kääntyi puolittain tuohon parhaillaan alas ratsunsa selästä suoriutuvan miehen puoleen, tarkkaillen varkaiden killan johtajaa kuuman terän tavoin porautuvalla katsannollaan, tietäväistä hymyä huulillaan. Linnanpihalla parveileva väki ei vaikuttanut vähäisestä hälystä kummastuneen. Sotilaat tiesivät jo näiden kahden valtahahmon välisestä liitosta, eivätkä osanneet toistaiseksi epäillä ilmapiirissä kasvaneen tietynlaisia jännitteitä...
”Rauhan osalta ei ollut mitään neuvottelunvaraa, kuten varmasti itsekin huomasitte...ja totesitte.”, lausahti sotapäällikkö levollisesti, kun demoninmetsästäjä oli ehtinyt käydä tivaamaan häneltä muka nerokkaita kysymyksiään. Oli totta, etteivät edes Reyhardin omat seuralaiset olleet ymmärtäneet joidenkin johtajansa taannoin tekemien tiedustelujen merkitystä, mutta toisaalta uhkaava tilanne oli ratkennut yhtä kaikki parhain päin, mikä lieni miehille tärkeintä. Eiköhän päälliköllä ollut puheilleen tarkoituksensa, joista muiden ei tarvinnutkaan aina tietää. Demoninmetsästäjän tuoreet vihjailut taisivat jäädä ohikuulijoille niin ikään hämäriksi. Samaisella portilla ei tosin nyt liiemmin muuta väkeä parveillutkaan. Moni oli arvannut siirtyä ja antaa tietä sotilastuvan johtajalle jo etukäteen.
”Vaan liittykää toki seuraani keskustelemaan aiheesta enemmän...”, jatkoi vanhempi mies vähintään yhtä maireasti vastapuolelle hymyillen ja nyökkäsi oveen päin tarttuessaan sen kahvaan. Läpitunkeva katse viipyi edelleen tiukasti demoninmetsästäjän silmissä, kun pilkallisen leikittelevä ääni kaikui samassa tuon pään sisällä: ”Aivan niin. Seuraa johtajaa niin näytän missä hän majailee... mutta tule yksin ja käske hurttiasi kääntämään kuononsa toisaalle ennen kuin joku sotilaista huomaa kenen suuntaan ne irvistelevät. En ole aiheuttanut sinulle harmia... vielä. Etkä sinä halua tehdä minusta vihollistasi vastaisuudessakaan. Lakkaa siis laskemasta leikkiä kanssani ennen kuin pidän lapsellisia uhkailujasi loukkaavina.”
Sekä julki tuotujen että äänettömien puheidensa päätteeksi kiskaisi sotapäällikkö portin auki ja astui sen toiselle puolen, arvellen demoninmetsästäjänkin keräävän rohkeutensa ja seuraavan häntä sisälle linnaan ilman esiliinojaan tai vahtikoiriaan. Kuten sanottua, ei hän tähän mennessä ollut toiminut killan kannalta mitenkään järin negatiivisessa mielessä, joten toivoa sopi ettei moiseen annettaisi jatkossakaan ehdoin tahdoin aihetta. Selkänsä kääntäneenä jatkoi Reyhard rauhallista kulkuaan peremmälle aulaan ja sieltä muutaman mutkan ja pidemmän käytävän kautta ovelle, joka avautui tätä nykyä omistamaansa huoneistoon. Tämä oli sotapäällikön virka-asunto, viihtyisä, yksityinen linnan sopukka jonne sopi raskaan työpäivän päätteeksi vetäytyä lepäämään. Lieni selvää että näin tärkeää paikkaa pidettiin silmällä kaiken aikaa, eikä kunniaa tekevä vartija päästänyt ohitseen ketään muita kuin asunnon oletetun haltijan ja tämän vieraan. Muut mahdolliset pyrkyrit kehoitti Reyhard ohimennessään pysäyttämään.
Oven sulkeutuessa seuralaisensa takana askelsi sotapäällikkö tottuneesti peremmälle avaraan huoneeseen. Ravistellessaan hieman itseään sai hän raskaan haarniskan osaset erkanemaan yltään yhtä kevyesti kuin syystuulen mukaansa tempaamat lehdet ikään. Moisista teräskappaleista vapautuminen vaikutti ilman muuta mukavalta. Tyytyväisesti haukotellen ja hieman käsiään venytellen jatkoi miekkonen kulkuaan kohti vastapäätä odottavaa massiivista työpöytää ja korkeaselkäistä nojatuolia sen takana. Hän istahti alas ja nojautui pitkälle selkänojaa vasten, ristien pöydälle nostetut jalkansa eteensä kuten kätensäkin niskansa taa. Kääntäessään huomionsa viimein toiseen kuiskasi hän vain muutaman sanan ja alkoi samassa muuttua nopeasti ennalleen. Vanhan miehen ahavoituneet piirteet sulivat pois ja hälvenivät nuorten, komeiden kasvojen tieltä kun harmaat silmät syttyivät kultaiseen kipunointiin. Lyhyet, valkeat suortuvat hulmahtivat pitkinä ja kuin vereen kastettuina hänen olkapäilleen. Yksinkertainen asu vaihtui karmiininpunaiseen, ylelliseen kaapuun, hihansuistaan kultariimuin kirjottuun. Kaiken kaikkiaan näytti tuore ilmestys vain pahaiselta nuorukaiselta, päälle toisen vuosikymmenensä aloittaneelta ihmismieheltä sekä velholta. Terävöityneiden silmiensä takaa katsoi kuitenkin selvästi paljon vanhempi ja pahempi olento...
”Yo.”, huikkasi hän huvittuneesti ja elehti ohimonsa tietämillä lähinnä irvailevan väännöksen jonkinlaisesta sotilaallisesta tervehdyksestä. ”Jos rakasta Reyhardiasi kaipailet, niin hän on tuolla komerossa muiden hyödyttömien kapineiden joukossa.”, jatkoi nuorukainen ja viittasi löysästi kohti eräällä seinustalla olevaa pienempää ovea. Se oli kiinni. ”Voit kaivaa hänet sieltä itse ulos jos tunnet tarpeelliseksi. Minä en nyt viitsisi vaivautua.”, lisäsi vieras henkilö virnistäen ja jäi mielenkiinnolla vartomaan, mitä demoninmetsästäjä puolestaan sanoisi tai tekisi. Selvästikään hän ei pelännyt tuoreesta tempauksestaan koituvia mahdollisia seurauksia, syystä tai toisesta.
(( Kirjoitin vuoroni vähän pidemmän kaavan kautta, joten muokkaa tekemiäni oletuksia tarpeen mukaan. Ja tuota, jos minun pitäisi määrittää tämä hetki hahmon elämässä, niin tarkalleen se olisi varmaan jonkin verran ennen tai jälkeen ensimmäisen pelimme. Eli ns. pahempi versio pelissä. Ja koskapa koko idea tuli ex tempore, en vaivannut päätäni mahdollisilla vääristymillä. Toivon mukaan tästä ei koidu sinullekaan mitään ylitsepääsemätöntä pelillistä ristiriitaa. ;^^ Jos kuitenkin tulee niin enköhän keksisi aina jonkin selityksen. ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 14, 2006 20:52:20 GMT 3
((Eeh... Minulla on muutama ylitsepäätemätön pelillinen ristiriita, jo ilman tuota aikaongelmaa... (omasta näkökulmasta ajanjakso nimenomaan sitä aikaa kun demoninmetsästäjät keskittivät joukkojaan sinne linnan läheisyydestä muualle... Eli lähes kaikkien aiempien pelieni edellä...) Mutta itse ristiriitoihin:
1.Mikäli Reiska ei valehdellut Reyhardin piilopaikasta, tuo olisi jo löytynyt. Herran oma asunto on loogisin paikka piiloittaa kyseinen henkilö, joten sieltä etsintä aloitettaisiin, ja kaikkein tarkimmin... Eli Reiska olisi ammuttu heti kun tuo olisi tullut näkyviin.
2.Demoninmetsästäjät olisivat ampuneet Reiskaa. Syy: he tietävät ettei kyseessä ole Reyhard, ja myöskin aiempien kokemusten perusteella, loitsut häipyvät kuoleman tullessa, eli paljastuisi oikea muoto teeskentelijällä.
3.Aiemmistakin ristiriidoista huolimatta, Zeth ei olisi päästänyt Reyhard-teeskentelijää asunnolle asti, vaan olisi tarpeen vaatiessa väkivalloin pysäyttänyt tuon. Tai todennäköisemmin, parinkymmentuhannen vuoden magia kokemuksella...
4.Tämä ei ehkä välttämättä niin iso ole, mutta onpahan kuitenkin ristiriitaa myöskin. Se ei välttämättä vaikuttaisi paljon ollenkaan, mutta kuitenkin. Saa olla aika ekspertti että huomaa mitä Zeth tekee kun tämä haluaa tehdä sen salassa... Luulisi demonilordin joka on vanhempi puoldemonia osaavan pitää toimensa salassa, varsinkin jos on vielä saanut lisäkoulutusta asiassa. Joten kuten tosin tämän voisi selittää, maagisen säteilyn lisääntymisenä tai jotain. Mutta pieni ristiriita tämäkin.
Isompia ja pienempiä ristiriitoja, jotka saavat vastaamiseen minun suunnalta mahdottomaksi. Aikaparadoksiin voisin tarjota selityksen, mikäli et itse keksi. Se vain on suhteellisen huono, ja epälooginen, joten sitä ei välttämättä kannattaisi käyttää... (Tulipas paljon typoja)))
|
|
|
Post by R.C. on Oct 14, 2006 21:55:46 GMT 3
Tässäpä mahdollisia ratkaisuja pulmiisi:
1. Komero on loitsittu näkymättömäksi siihen saakka kunnes Reiska suo luvan havaita sen. Tämä on käytännöllistä koskapa asunnossa liikkuu tavallisestikin jos jonkinmoista siivoojaa. Lisäksi siinä ajassa jossa petos tässä tilanteessa selvisi ei ole todennäköisesti mahdollista purkaa näin korkean tason näkymättömyysverhoa, olipa huoneisto kuinka looginen paikka etsiä tahansa. ( toisaalta nyt tietenkin paikka saattaisi kuhista etsijöitä, mutta lähdin oletuksesta että he osaisivat livahtaa myös riittävän ajoissa matkoihinsa )
2. Jos demoninmetsästäjät ampuvat henkilöä, joka näyttää sotilastuvan johtajalta, ja Reiska onnistuu vieläpä selviytymään tilanteesta tippaakaan hämääntymättä ( tietäessään jo mahdollisesta iskusta ), olisi varkaiden killan asema melko varmasti vaakalaudalla. Niinpä ei taitaisi olla edullista toimia ennen kuin petos on onnistuttu näyttämään konkreettisemmin toteen. Tässä valossa Reiska oletti tähystelijöidensä toimivan fiksusti ja odottavan vähintään johtajansa käskyä ( tämä olisi yhtä hyvin voinut myös kehoittaa joukkojaan ampumaan heti ensi tilassa, mutta ei selvästikään ollut tehnyt tätä siihen mennessä kun tuli vale-Reyhardia puhuttelemaan. ) Tämä tietenkin oli hänen tekemänsä ja minun kirjoittamani oletus, jonka oikomisen jätin sinun vastuullesi niin valitessasi... ;)
3. Kuten vuorossani sanoin, kirjoitin pitkän pätkän oletuksesta, joten hahmollasi on edelleen mahdollisuus yrittää yllätysmomenttia... ^^
4. CathedralOfPainia voisi kyllä kuvailla vähintään jonkin sortin ”professionaaliksi” ja tässä pelitilanteessa hän on vielä voimiensa tunnossa ( toisin kuin tuoreemmissa peleissäni ). Hahmojen keskinäinen ikä puolestaan ei taida olla arvioitavissa ja sitä tuskin kannattaa pitää osaamisen mittana yleensä. Tai edes puoliverisyyttä suhteessa täysiverisyyteen.
Selitys aikaparadoksiin: Hahmoni suorittama yksinkertainen matka ajassa eteenpäin tietyn tavoitteen tai silkan mielenkiinnon vuoksi. Ei sen mitään eksoottisempaa tarvitse omasta mielestäni olla... Tai varsinkaan mitään, mikä sekoittaisi sinun konseptisi.
(( Voidaan jättää peli tähänkin jos menee turhan kompuraiseksi, ja tuon vanhan kunnon Reyhardin kuvioihin mukaan jossakin sopivassa kohtaa. CathedralOfPain voi minun puolestani jäädä pelkäksi häivähdykseksi, en ollut hänelle mitään suurempaa roolia vielä kaavaillut. Saan hänet kyllä katoamaan yhtä nopeasti kuin ilmaantumaankin. ;) Subin vain aloitettua aiemmin tuon ’Viesti’-pelin katsoin paremmaksi selittää sotapäällikön omavaltaisuuden jollakin muulla tapaa kuin silkkana niskurointina, sillä Reyhard ei ollut antanut itsestään aivan niin radikaalia kuvaa kampanjan alkumetreilläkään. Ja jos taas olisin pelannut hänellä uskollisesti, olisi sotilastupa vetänyt jo valkean tankoon. Tämä ei tuntunut minusta kovin mukavalta ratkaisulta. ;^^ Ja samalla tässä sain tietenkin vähän eloa omaan latteaan peliini ja punnittua vieläpä muutamia mahdollisuuksia. Se oli ihan hauskaa itsessään. ^^ Kiitos siitä ja anteeksi jos astuin varpaillesi. ;^ - ))
|
|
|
Post by CutKiire on Oct 15, 2006 11:57:01 GMT 3
(( 1.Aliarvioit hieman demoninmetsästäjiä... He etsivät kyllä maagisiakin poikkeamia. Eli selitys ei oikein toimisi... Vaikka komero olisi näkymätön, heillä olisi melkoisella varmuudella keinoja löytää se silti. 2. ja 3. Ovat ihan järkeviä selityksiä... Tosin sinun pitäisi ottaa huomioon että jokin mistä ihminen ei yksinkertaisesti selviäisi hengissä paljastaisi jo aika hyvin että kyseessä ei ole Reyhard, joka on ihminen... Luotimyrsky jonka keskeltä ei ihminen selviä, tai maaginen isku joka tappaisi pienen demonin, joista Reiska selviäisi, paljastaisivat aika hyvin ettei kyseessä välttämättä ole kuka luullaan... 4.Ikivanhaa demonilordia voisi kuvailla vähän samaan suuntaan myöskin... Tosin tämä on heikennetyssä kunnossa nytten, joten joten kuten voisi sen selittää tuolla. Mutta jos tässä oikeasti ruvettaisiin nyt kisaamaan, tämä menisi aika pitkälti sekaisin, ja kun tämä ei edes paljoa vaikuta, niin tämän voi unohtaa. Molemmille vain tulisi ärtyneisyyttä kun pari viikkoa tapeltaisiin melko triviaalista asiasta Selitys aikaparadoksiin: Eeh... Aikamatkustelu jossa vaikutetaan tapahtumiin, on jotain mitä minä en hyväksy ollenkaan. Se on jotain millä pystyisi voittamaan kenet tahansa, ja niin yli-munchkausta kuin olla ja voi. Ehkäpä se minun selitykseni siitä, että kuinka Narri pääsee visiitille tähän maailmaan (tämän todellisuuden rajat heikentyvät) sopisi tähänkin, aika kun on yksi ulottuvuus myöskin, joka saattaisi heittää kuperkeikkaa hetkeksi sopivassa tilanteessa. Mutta aikamatkustus selitystä jossa kyseinen henkilö on oikeasti paikalla en hyväksy. Menneiden tapahtumien tutkiskelu, muttei vaikuttaminen, sen minä vielä hyväksyisin, ja ehkä tulevan katselunkin. Tuleva vaan on aina liikkeessä, ja siihen voi vaikuttaa. TUlipas pitkästi. Pistän vastauksen sitten jossakin vaiheessa, tosin odotan vielä tämän päivän jos tulisi jotain selitystä joka ei aiheuta ristiriitaa sen verran kuin ykkönen aiheuttaa, sehän saa demoninmetsästäjät näyttämään aika kepoisilta, jos eivät pysty havaitsemaan yhden yksilön magian muokkausta, kun ovat päihittäneet suurin piirtein demoneita kaikista voimaasteista, ja näiden loitsuja purkaneet/havainneet... Ja eipä siinä mitään, minua vain itseäni ärsyttää hieman tämä munchkaus ongelma joka tästä aiheutui, muuten tämä juonikuvio kyllä olisi mukava))
|
|
|
Post by R.C. on Oct 15, 2006 14:11:13 GMT 3
(( Suurin osa noista on yksityiskohtia, joista voisi tosiaan väitellä vaikka tästä tuomiopäivään asti. ;^^ Joten lennokkaamman pelin puitteissa otin vapauksia korottaa panoksia, nähtävästi kuitenkin hieman liikaakin ja aavistamatta yksityiskohtien tärkeyttä sinulle. En suinkaan aliarvioi demoninmetsästäjiä, jätän sen homman yksin hahmolleni. *vink* Ja kun vuoro lähtee oletuksista, on siinä vielä paljon oikomisenvaraa ja mahdollisuuksia yllätysmomenteille. Yritin tehdä tämän selväksi huomattuani aiemmin intoutuneeni kirjoittamaan vähän pidemmälti kuin tarpeellista. Rakas hahmo teettää... ^^ Eniweis, parasta kuitenkin että jätetään koko asian vatvominen ja järjestän CoPin tiehensä tässä kohtaa. Tuota aikamatkustuksen vastustamistasi en oikein ymmärtänyt, mutta jos se on paha ongelma niin sille en voi mitään. Minusta se on kuitenkin ihan riittävän hyvä selitys tuoda hahmoni kampanjaan jos haluan hänellä siinä pelata, olettaen tietenkin etten sotke sillä muiden kuvioita. Ja tässä tapauksessa ketään Reiskan aiemmin tavannutta ei tainnut olla paikalla. Pelaan kuitenkin mieluummin viihteen vuoksi jos voin tehdä sen hyväksi joitain kompromisseja. Vaan se siitä. Saatan kohtauksen päätökseen nyt vaihtoehtoisella vuorolla, jossa toivon mukaan on vähemmän valituksenriskiä... ;) ))
CathedralOfPain tiesi kyllä puhuneensa ohi suunsa aiemmin rialherran motiiveja tiedustellessaan, vaan ei liiemmin välittänyt tästä. Hän aavisti edelleen, ettei varkaiden killan johtaja välttämättä jättäisi näin ilmeistä vihjettä jonkinmoisesta petoksesta havaitsematta, kunhan saisi hieman enemmän aikaa ajatella. Vaan kuinka tuo mahtaisikaan tähän kaikkeen suhtautua? Edellä ratsastava epäili vahvasti, ettei varkaiden killan johtajuuskaan ollut vaihtunut aikoja sitten tuosta vain, vastusteluitta. Päällikkö oli taidettu lahjoa, ja todennäköisesti vieläpä pienen pakon nojalla. Ehkäpä niin olikin ollut kaikkien kannalta parempi. Kenties he siis ymmärtäisivät vielä toisiaan tässä asiassa. Vai olisiko se liikaa odotettu?
Nähtävästi... Valheellisen olemuksen alle kätkeytynyt henkilö havaitsi kyllä linnanpihalla vallitsevan uudenlaisen tunnelman. Ilmapiiri oli kiristynyt. Hän kartoitti katseellaan ympäristöä ja aisti vaaran paremmin kuin näki sen. Näinköhän sotilastuvan todellinen johtaja oli jo löydetty? Se vaikutti epätodennäköiseltä, sillä arkkimaagi oli tehnyt hyvää työtä häivytysloitsunsa kanssa. Kovin moni taitavampikaan velho osaisi tuskin purkaa näin henkilökohtaiseksi luotua lumousta. Vaan kaikki oli tietenkin aina mahdollista. Tässä kohtaa taisi monta astetta sadistisemman mielenlaadun omaava pohdiskella, olisiko sittenkin ollut hauska liittää suojakenttään jonkinlainen kirouskin kaupan päälle. Se olisi totisesti teettänyt päänvaivaa etsijöille ja ikävyyksiä itse ukolle.
Oli miten oli... CathedralOfPain oli jo tarpeeksi loukkaantunut tästä varalleen kaikessa kiireessä kyhätystä ’sankarillisesta’ väijytysnäytelmästä. Hän ei esittäisi siinä roolia, kiitoksia vain. Viimeinen pisara taisivat olla demoninmetsästäjän viimeisimmät tivaukset, jotka toivat viimeistään julki tuon hätiköivän luonteenlaadun. ’Toinen mahtaileva typerys’, murisi arkkimaagi itsekseen ja tarttui portinkahvaan, esittäen miehelle kutsun liittyä seuraansa. Mutta CathedralOfPain meni itse edeltä ja kiskaisi oven perässään kiinni nopeammin kuin toinen ehtisi seurata häntä. Nopea lukitusloitsu sinetöi lopputuloksen, suoden arkkimaagille hieman lisää aikaa hankkiutua konkreettisemmin pois demoninmetsästäjän päiväjärjestyksestä. Eikä häntä sen jälkeen enää nähtykään...
Sotapäällikkö Reyhard löytyi kyllä ennemmin tai myöhemmin. Hän oli lojunut viikon verran koomankaltaisessa tilassa komerossaan, eikä herättyään tajunnut tuon taivaallista siitä, mitä kuluneena aikana oli linnassa ehtinyt tapahtua. Melkoisesti ukko kauhisteli sitä omavaltaisuutta, jolla linnanherraa sai kuulla puhutellun, ja lähtikin mitä ilmeisimmin pyytelemään anteeksi heti ensi tilassa. Reyhardia olisi voinut hyvällä syyllä kuvailla kunnon sotilaaksi. ’Käskyt olivat käskyjä’, kuten hänen oli usein kuultu toistelevan.
’Käskyt on kyseenalaistettava, jos ne ovat järjettömiä.’, ajatteli sen sijaan eräs toinen muukalainen, joka tutkaili seuraavana aamuna linnanpihaa huoneensa ikkunasta. ’Ja sinä, Zeth, sorrut hurskasteluun jos yrität väittää hankkineesi oman asemasi yhtään sen paremmin syin tai keinoin kuin minä aiemmin...’, ajatteli hän edelleen ja kavensi silmiään, jotka oli tällä kertaa päättänyt sävyttää vihreiksi. ’Tein sinulle palveluksen aiemmin, tiedäthän... en tosin varsinaisesti takiasi, tietenkään, mutta hyödyit siitä surkeine kiltoinesi kuitenkin. Mutta tuotit minulle pettymyksen. Otahan mustat lasisi joskus pois silmiltäsi nähdäksesi mahdollisuuksia, takertumatta liiaksi niiden oikeutuksiin. Vai saako kenties ylivoima tuntemaan olosi turvallisemmaksi?’, pohdiskeli muukalainen ja sylkäisi halveksuvasti. ’Menetit hölmöyttäsi tilaisuutesi, ja tyhmästä päästä kärsii tunnetusti koko ruumis. Aivan niin... kipua, sitä toivon nyt aistivani... Rialherra Stileassseal, järjestä minulle puolestasi loistava sota. Revi tämä linna kappaleiksi ja surmaa jokainen, jonka kiinni saat. Ehkäpä minun olisi pitänyt liittyä puolellesi aiemmin...’, ajatteli CathedralOfPain, mutta muisti sitten jotakin ja huokaisi pitkästyneesti. ’...paitsi että olet tylsä.’
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 15, 2006 18:31:28 GMT 3
((Näen vain aikamatkustuksen jonain jolla voi vaikuttaa globaaleihin asioihin ilman kovin suurta vaikutusta, ja lähes suurimpana mahdollisena munchkauksena (jumalana pelaaminen on sitten suurin, pari kertaa olen nähnyt niinkin pitkälle meneviä tapahtumia), ja sen aiheuttamat paradoksitkin saavat päänsärkyä monelle kymmenelle jaettavaksi. Yksinkertaisesti: näen aikamatkustuksen jonain mitä edes jumalat eivät harrasta, syynä se että sillä voisi mahdollisesti tuhota jopa jumalan ennen tämän syntymää (olettaen ettei ole ollut aikojen alusta asti syntynyt, mutta kaikki muut). Which is too damn munchkin.
Mutta eipä siittä tarvitse välittää tässä vuorossa... Ja tuossa ei enään ylitsepääsemättömiä ristiriitoja ole, kiitos kun vaivauduit tekemään kokonaan uuden vuoron. *kiittää*))
Olisi ehkä ollut pientä väärinymmärrystä ottaa demoninmetsästäjien väijytys-kyhäelmä 'sankarillisena', mitä nyt kun sen takana oli ryhmä joka ei tunnetusti ollut niitä kaikkein parhaiten sankarillisuudestaan tunnettua sorttia, vaan ehkäpä hieman päinvastoin jopa... Pari palkkasoturia oli kuollut jokunen aika sitten näiden käsissä, lähiympäristö yleensä koki kovia kun nuo kävivät taistelua... Ja tietenkin eri henkilöiden manipulointi. Mitään sankarillista tuossa ei ollut. Hätäinen se kyllä oli, mikä aiheuttikin teeskentelijän paon Reyhardin asuntoon mahdolliseksi. Marcus tulisi myöhemmin karjumaan joillekin demoninmetsästäjistä, ja Zeth saattaisi käyttää luovaa opetusta hyväkseen.
Syy minkä takia Zeth ei heti kerennyt reagoida mokoman teeskentelijän pakoon, oli aika yksinkertainen. Tuo oli närkästynyt. Tuo oli tarjonnut toiselle tavan päästä ehkäpä helpoimmalla mahdollisella tavalla pois tilanteesta, ilman todennäköistä myöhempää etsintää tuon perään (Zeth kyllä tunnistaisi liikkumistavan, ja todennäköisesti tavan millä toinen puhui myöhemminkin, mikäli ne eivät muuttuisi kovin paljoa). Ja tietenkin se vaikutti asiaan että tuo oli suurinpiirtein niin aatelinen kuin voi olla joissain asioissa... Ja huomioonotossa tuo oli aika aatelinen. Mikäli tuo halusi jonkun kiinnittävän huomiota häneen, hän usein närkästyi mikäli näin ei käynytkään. Kuten nyt kävi. Reaktio tosin tuli melko pian oven suljeuduttua. Tuota ei kiinnostanut availla ovea, vaan sen sijaan tuo napsattui sormiaan. Ovi räjähti, lennättäen palavia puunkappaleita, ja savua vähän sinne sun tänne, tapahtuman katsojien säikähdykseksi, ja demoninmetsästäjien yllätykseksi.
Reyhardin piilopaikka olikin löydetty, muttei saatu esiin. He tiesivät magian paikan, mutta ilman kummempaa antimagiaa, tai erityisen taitavaa maagia, he eivät oikein onnistuneet loitsun purkamisessa, ja ajanpuute myöskin aiheutti sen. Joukot kun joutuivat hyvin nopeasti menemään paikoilleen teeskentelijän aiottua kiinniottoa varten. Zeth kyllä tosin sai sen esiin melkoisen nopeasti, taitava ja voimakas kun magian alalla oli. Ei ilman jonkinlaista ponnistelua, mitäs oli heikennettynä. Mutta kokemus ja taito ihan ylipäätään silti tekivät hommasta suhteellisen nopean.
Eräs mies vaimoineen olivat myös seuranneet tapahtumaa, hieman pelokkaina. Punatukkainen mies oli tallentanut hetken muistiinsa, alitajuisesti. Vähemmän alitajuista oli se että tuo myöhemmin piirsi luonnoksen tapahtumasta kun varkaiden killan tämänhetkisenä toisena päällikkönä toimiva Zeth räjäytti oven palasiksi. Taitava kun tuo oli taiteiden saralla, ja älykäs. Ja omasi hieman omituisen huumorintajun, mistä tuon raskaana oleva vaimo huomautteli välillä humoristisesti, saaden miehen hymyilemään leveää, sangen suuret hampaat paljastavaa hymyään. Onnellinen tuo oli.
Yksi maininnanarvoinen henkilö oli vielä. Hän ei ollut vielä julkistanut kunnolla oloaan maailmalle, pienen vihjauksen vain antanut. Mutta nämä asiat hän talletti muistiinsa. Hän myöskin näki ehkä paremmin kuin muut mitä tapahtui tosiasiassa tuolla aukiolla. Tuo ei kunnolla havainnut magian efektejä, eli valehahmoja. Tuo näki hämärinä kuvajaisina todellisuuden valeiden takana, magialla kun ei tuohon vaikutusta ollut oikeastaan ollenkaan. Tai muillakaan paranormaaleilla ilmiöillä tuossa maailmassa. "Tyhmä, tyhmempi, tuo kaksikko..." tuo mietti ääneen, hymyillen leveästi, ja pisti tapahtumat muistiin. Tästä tulisi olemaan hyötyä myöhemmin.
((Täytyy myöntää, järkevyyden edelle välillä minullakin menee jotkut tapahtumat mukavuuden takia. Nyt tosin hieman mainitut kaksi henkilöä, toista heistä ei enään kampanjan aikana nähdä. Mutta sen jälkeen... ))
|
|