Post by cutter on Aug 27, 2006 10:01:26 GMT 3
Sade, ja tuuli piiskasivat Myrkmeren Linnaa pari päivää melko vasta paljastuneen mystisen portin löytymisen jälkeen, samalla kun yksinäinen hahmo käveli kohti erästä synkähköä rakennusta linnanmuurien sisällä puolella. Mies oli aika voimakas poliittisesti katsottuna, mutta asia mitä tuo ei vielä tiennyt muuttaisi tilanteen kokonaan. Ja juuri se asia joka oli saanut tuon innostumaan viimeksi saisi tuon viran mitätöityä, nimittäin se mystinen portti joka oli löytynyt. Muillakin oli intressejä sitä kohtaan, ja tuon johtama kilta oli paras keino tuon tahon mielestä tutkia asiaa lähemmin… Tuo mies oli näkevinään jonkun hahmon silmänurkastaan, mutta ei nähnyt ketään kun tuo oli nopeasti kääntynyt katsomaan tarkemmin. Tuon ammatissa oli vaarallista olla huolimaton, ja tuo oli ammatinsa parhaita, joten tuo uskoi ettei nähnyt oikeasti mitään. Ketään niin taitavaa ei pitäisi ollakaan.
Tuo jatkoi rauhassa matkaansa kohti erästä suurehkoa taloa, paikka jota yleisesti vältettiin tavallisten ihmisten toimesta. Eihän kukaan järkevä ihminen nyt varkaiden ja muiden vähemmän päivänvaloa kestäviä toimia harrastavan porukan kanssa halunnut joutua tekemisiin. Ainoa asia miksi linnanherra sieti tuota ryhmittymää oli suuret lahjukset ja verot jotka nuo maksoivat, joten se oli syy miksi tuo antoi heidän olla. Ja eiväthän nuo pohjimmiltaan olleet niin erilaisia kauppiaista, nuo vain olivat rehellisiä rosvoja. Talon oven yläpuolella oli yksinkertainen kyltti joka kertoi paikan olevan kapakka ’Rosvon onni’, vaikka kapakka olikin pelkkä kulissi. Tosin todella hyvin rahaa poikiva kulissi, palkkionmetsästäjät, palkkasoturit ja muut pitivät paikasta sen lukuisten kontaktien ansiosta, sekä siitä syystä että siellä ei paljoa menneitä kyselty. Eikä olutkaan ollut pahaa.
Joka tapauksessa tuo paikan johtaja kulki rauhallisesti tuttaviaan tervehtien yläkertaan, ja siellä lopulla omaan sangen koreaan huoneeseensa. Tuo paikka oli täynnä ties minkä laista saalista, ja koriste-esinettä, sekä myös pienehkö kirjasto täynnä tietoa hyvin monista paikoista. Asia joka kiinnitti miehen huomion välittömästi tuon astuttua sisälle, oli omituisesti pukeutunut henkilö joka parhaillaan tutki miehen kirjoja. Ennen kuin mies kerkesi karjaista vartijoita tai mitään muutakaan, joku sulki nopeasti oven josta mies oli tullut sisään, ja painoi tuon niskaa jollakin esineellä. Varas-johtaja nielaisi hermostuksissaan, ja päätti että ei olisi viisasta huutaa apua tai mitään vastaavaa. Keitä nämä olivatkaan, he osasivat hommansa, ja tuo ei halunnut astua heidän varpailleen. Se olisi ollut turhan vaarallista kun nuo olivat selkeästi niskan päällä, tuo kun huomasi paikalla pian olevan oikeastaan aika monta mystistä henkilöä. Kirjoja tutkiva, tuon kalliilla ja suurella pehmustetulla nojatuolilla rennosti istuva henkilö, ja pari muuta ilmeisestikin vartiossa seisovaa, toinen tuolilla istuvan lähellä ja toinen kirjoja tutkivan lähellä, vaikkakaan mies ei olisi huomannut noita ollenkaan, elleivät nuo olisi liikahtaneet.
”Keitä te olette, ja mitä te haluatte minusta?” varas kysyi pian suoraan, joka sai tuolissa rentoutuvan ja kirjoja tutkiskelevan viimein havahtumaan siihen että tuo oli tullut huoneeseen. Tuota ärsytti jonkin verran noiden välinpitämättömyys, muttei halunnut riskeerata henkeään ylpeytensä takia. Siitä ei olisi ollut mitään hyötyä, mutta sen sijaan ystävällisissä väleissä tällaisen joukon kanssa oleminen voisi olla hyvinkin hyödyllistä.
Tuolissa istuskeleva nousi pystyyn ja pisti huoneessa olevan öljylampun päälle, todennäköisesti jotta toinen näkisi keiden kanssa olisi tekemisissä, ja päinvastoin. Joukko mikä paljastui valon tulviessa paikkaan oli aika omituinen. Tuolissa istunut näytti ehkä kolmekymppiseltä hurvittelijalta joka ei ollut jaksanut leikata partaansa, ja piti jonkinlaista punasinimustaa sotilasunivormua. Tuon vieressä olija oli ilmeisesti jonkin sortin musta haltia, samanlainen puku päällä. Kirjoja tutkiva piti punamustaa univormua, ja tuollakin oli haltiamaiset korvat, ja myöskin haltioille tyypillinen pitkä tukka, tosin tuon hiusten väri oli omituinen, kuin se olisi meinannut vaihtua koko ajan… Seurueen ainoa näkyvissä oleva nainen taas oli kirjamiehen lähellä, kalpea ja lähes kokomustaan univormuun pukeutunut. Jokin tässä joukossa sai kylmät väreet aikaan miehen selkäpiissä.
”Ah, katsos”, pitkähiuksinen mies sanoi kääntyen tuota kohti, paljastaen kasvonsa. Mies piti jonkinlaisia mustia laseja silmiensä peittona, ja virnuili kuin mikäkin. Hymy oli äärimmäisen hermostuttava jollakin tapaa, ei millään tavalla jolla sitä olisi tarkemmin voinut puhua. Mies käveli rauhallisesti varasjohtajan naaman eteen, ja katsoi virnistellen tuota. ”Sanotaanko vaikka näin”, mies sanoi huvittuneen kuuloisena ottaessaan samalla lasejaan pois, ”että meillä on bisneksiä”, mies sanoi naurahtaen, silmät paljastuneena, asia joka sai varkaiden killan pelottoman johtajan järkyttymään suuresti. Punakeltainen paholaisen silmä ja toinen arven tuhoama silmä tuijottivat miestä herkeämättä, samalla kun demoninen demoninmetsästäjä naureskeli kuin mikäkin.
************
Parinkymmenen minuutin kuluttua kapakassa kaikui heidän johtajansa uusi käsky. He olivat nyt portaaliin liittyvien asioiden ajan Celdorin demoninmetsästäjien palveluksessa. Varkaiden johtaja lupasi että tuo mysteerinen järjestö antaisi rikkauksia ja erikoisia teknologisia saavutuksia kyvykkäille henkilöille jotka suostuivat palvelukseen. Myöskin tuo käski miestensä levittää erilaisia ilmoituksia kyvykkäiden soturien ja muiden hyödyllisten ihmisten palvelusten haluamisesta ympäri lähiseutuja, samat lupaukset niihinkin kirjoitettuna. Varkaat ja muut arveluttavien ammattien harjoittajat innostuivat ajatuksesta. Varsinkin siitä syystä että celdorilaisten teknologia oli jotain uskomatonta, ja pieni määräkin sitä olisi äärimmäisen arvokasta. Kauaa ei kestänyt kun kaupunki oli jo täynnä erilaisia varkaiden killan levittämiä julistuksia, joissa kehoitettiin kaikenlaisia kierteleviä seikkailijoita, aarteenetsijöitä ja muuta sekalaista saapumaan tuonne varkaiden killan päämajaan, jossa uudet tuulet puhalsivat.
Demoninmetsästäjät olivat asettaneet vähiä saatavilla olevia joukkojaan muutamaan paikkaan, mutta nämä pysyivät enimmäkseen varjoissa. Vielä ei ollut tarvetta heidän sekaantua suuremmin, joskin he olivat alkaneet varautua ilmahyökkäyksen, ja maanalaisen varalta, ihan vain sen takia ettei sitä koskaan tiennyt mistä vihollinen voisi hyökätä.
Tuo jatkoi rauhassa matkaansa kohti erästä suurehkoa taloa, paikka jota yleisesti vältettiin tavallisten ihmisten toimesta. Eihän kukaan järkevä ihminen nyt varkaiden ja muiden vähemmän päivänvaloa kestäviä toimia harrastavan porukan kanssa halunnut joutua tekemisiin. Ainoa asia miksi linnanherra sieti tuota ryhmittymää oli suuret lahjukset ja verot jotka nuo maksoivat, joten se oli syy miksi tuo antoi heidän olla. Ja eiväthän nuo pohjimmiltaan olleet niin erilaisia kauppiaista, nuo vain olivat rehellisiä rosvoja. Talon oven yläpuolella oli yksinkertainen kyltti joka kertoi paikan olevan kapakka ’Rosvon onni’, vaikka kapakka olikin pelkkä kulissi. Tosin todella hyvin rahaa poikiva kulissi, palkkionmetsästäjät, palkkasoturit ja muut pitivät paikasta sen lukuisten kontaktien ansiosta, sekä siitä syystä että siellä ei paljoa menneitä kyselty. Eikä olutkaan ollut pahaa.
Joka tapauksessa tuo paikan johtaja kulki rauhallisesti tuttaviaan tervehtien yläkertaan, ja siellä lopulla omaan sangen koreaan huoneeseensa. Tuo paikka oli täynnä ties minkä laista saalista, ja koriste-esinettä, sekä myös pienehkö kirjasto täynnä tietoa hyvin monista paikoista. Asia joka kiinnitti miehen huomion välittömästi tuon astuttua sisälle, oli omituisesti pukeutunut henkilö joka parhaillaan tutki miehen kirjoja. Ennen kuin mies kerkesi karjaista vartijoita tai mitään muutakaan, joku sulki nopeasti oven josta mies oli tullut sisään, ja painoi tuon niskaa jollakin esineellä. Varas-johtaja nielaisi hermostuksissaan, ja päätti että ei olisi viisasta huutaa apua tai mitään vastaavaa. Keitä nämä olivatkaan, he osasivat hommansa, ja tuo ei halunnut astua heidän varpailleen. Se olisi ollut turhan vaarallista kun nuo olivat selkeästi niskan päällä, tuo kun huomasi paikalla pian olevan oikeastaan aika monta mystistä henkilöä. Kirjoja tutkiva, tuon kalliilla ja suurella pehmustetulla nojatuolilla rennosti istuva henkilö, ja pari muuta ilmeisestikin vartiossa seisovaa, toinen tuolilla istuvan lähellä ja toinen kirjoja tutkivan lähellä, vaikkakaan mies ei olisi huomannut noita ollenkaan, elleivät nuo olisi liikahtaneet.
”Keitä te olette, ja mitä te haluatte minusta?” varas kysyi pian suoraan, joka sai tuolissa rentoutuvan ja kirjoja tutkiskelevan viimein havahtumaan siihen että tuo oli tullut huoneeseen. Tuota ärsytti jonkin verran noiden välinpitämättömyys, muttei halunnut riskeerata henkeään ylpeytensä takia. Siitä ei olisi ollut mitään hyötyä, mutta sen sijaan ystävällisissä väleissä tällaisen joukon kanssa oleminen voisi olla hyvinkin hyödyllistä.
Tuolissa istuskeleva nousi pystyyn ja pisti huoneessa olevan öljylampun päälle, todennäköisesti jotta toinen näkisi keiden kanssa olisi tekemisissä, ja päinvastoin. Joukko mikä paljastui valon tulviessa paikkaan oli aika omituinen. Tuolissa istunut näytti ehkä kolmekymppiseltä hurvittelijalta joka ei ollut jaksanut leikata partaansa, ja piti jonkinlaista punasinimustaa sotilasunivormua. Tuon vieressä olija oli ilmeisesti jonkin sortin musta haltia, samanlainen puku päällä. Kirjoja tutkiva piti punamustaa univormua, ja tuollakin oli haltiamaiset korvat, ja myöskin haltioille tyypillinen pitkä tukka, tosin tuon hiusten väri oli omituinen, kuin se olisi meinannut vaihtua koko ajan… Seurueen ainoa näkyvissä oleva nainen taas oli kirjamiehen lähellä, kalpea ja lähes kokomustaan univormuun pukeutunut. Jokin tässä joukossa sai kylmät väreet aikaan miehen selkäpiissä.
”Ah, katsos”, pitkähiuksinen mies sanoi kääntyen tuota kohti, paljastaen kasvonsa. Mies piti jonkinlaisia mustia laseja silmiensä peittona, ja virnuili kuin mikäkin. Hymy oli äärimmäisen hermostuttava jollakin tapaa, ei millään tavalla jolla sitä olisi tarkemmin voinut puhua. Mies käveli rauhallisesti varasjohtajan naaman eteen, ja katsoi virnistellen tuota. ”Sanotaanko vaikka näin”, mies sanoi huvittuneen kuuloisena ottaessaan samalla lasejaan pois, ”että meillä on bisneksiä”, mies sanoi naurahtaen, silmät paljastuneena, asia joka sai varkaiden killan pelottoman johtajan järkyttymään suuresti. Punakeltainen paholaisen silmä ja toinen arven tuhoama silmä tuijottivat miestä herkeämättä, samalla kun demoninen demoninmetsästäjä naureskeli kuin mikäkin.
************
Parinkymmenen minuutin kuluttua kapakassa kaikui heidän johtajansa uusi käsky. He olivat nyt portaaliin liittyvien asioiden ajan Celdorin demoninmetsästäjien palveluksessa. Varkaiden johtaja lupasi että tuo mysteerinen järjestö antaisi rikkauksia ja erikoisia teknologisia saavutuksia kyvykkäille henkilöille jotka suostuivat palvelukseen. Myöskin tuo käski miestensä levittää erilaisia ilmoituksia kyvykkäiden soturien ja muiden hyödyllisten ihmisten palvelusten haluamisesta ympäri lähiseutuja, samat lupaukset niihinkin kirjoitettuna. Varkaat ja muut arveluttavien ammattien harjoittajat innostuivat ajatuksesta. Varsinkin siitä syystä että celdorilaisten teknologia oli jotain uskomatonta, ja pieni määräkin sitä olisi äärimmäisen arvokasta. Kauaa ei kestänyt kun kaupunki oli jo täynnä erilaisia varkaiden killan levittämiä julistuksia, joissa kehoitettiin kaikenlaisia kierteleviä seikkailijoita, aarteenetsijöitä ja muuta sekalaista saapumaan tuonne varkaiden killan päämajaan, jossa uudet tuulet puhalsivat.
Demoninmetsästäjät olivat asettaneet vähiä saatavilla olevia joukkojaan muutamaan paikkaan, mutta nämä pysyivät enimmäkseen varjoissa. Vielä ei ollut tarvetta heidän sekaantua suuremmin, joskin he olivat alkaneet varautua ilmahyökkäyksen, ja maanalaisen varalta, ihan vain sen takia ettei sitä koskaan tiennyt mistä vihollinen voisi hyökätä.