|
Post by kuu on Mar 26, 2008 19:32:34 GMT 3
((Eli ajattelin jos jonkinmoista peliä tänne perustaa. Olen sitten ensikertalainen, joten pliis, älkää odottako liikoja. ;D Ps. Toivottavasti joku tulee pelaamaan.))
Satoi kaatamalla. Iso rankkasade oli tullut idästä ja paheni koko ajan. Taivas oli täynnä paksuja sadepilviä, jotka yrittivät sataa alas mahdollisimman nopeasti. Lehdettömien puiden latvat taittuivat tuulen voimasta, kun rankka tuuli viskoi samalla maahan pudonneita värikkäitä lehtiä ympäriinsä. Oli syksy ja oli satanut jo kaksi päivää putkeen, jonka takia ihmiset viettivät mielummin kallista aikaansa kotona. Siellä täällä saattoi vain muutama ihminen juosta sateenvarjo kourassaan ja yrittää pitää itseään mahdollisimman kuivana.
Edina käveli rankkasateessa etsimässä itselleen edes jonkinlaista yösijaa. Toivo alkoi haihtua tämän kävellessään jo toista päivää väsyneenä ja märkänä hiekkatiellä. Edinalla oli päällään punainen, kaunis, melkein nilkkoihin asti ulottuva takki, joka ei ollut enää niin kaunis läpimärkänä ja mutaisena. Jaloissa oli vain harmaat verkkarit, jotka olivat liimautuneet tämän siroihin jalkoihin ja punaiset kovasta rasituksesta kuluneet kävelykengät. Ihmiset, joilta tämä oli kysäissyt yösijaa, olivat vain tuhahtaneet ärtyisästi ja kävelleet pois, kuin olisivat pitäneet koko juttua vitsinä. Syy siihen, miksi näin nuorella naisella ei ollut paikkaa yöpyä, oli se, että hän ei enää kestänyt vanhempiaan. Edina oli eksynyt karatessaan kotoota, eikä hän enää löytänyt kotiin. Tosin hän ei varmasti menisi enää kotiin, vaikka ilmestyisikin kotitalonsa viereen. Sillä Edinan molemmat vanhemmat inhosivat eläimiä yli kaiken, tätä Edina ei voinut sietää.
Edina nosti päänsä ja pysähtyi. Edessä oli risteys. Tie haarautui kolmeen pienempään polkuun, joista keskimmäinen oli selvästikin vähiten käytetty. Oikeanpuoleinen tie oli paljon mutaisempi ja märempi, joten nainen päätti kääntyä vasempaan.
|
|
nepece
Member
lol.. wut?
Posts: 15
|
Post by nepece on Apr 14, 2008 13:06:01 GMT 3
[[Tungen nyt mukaan, sry. Nyyppäillään yhdessä!]]
Lea oli entistä vihaisempi äidilleen, joka pakotti lapsensa ulos tällaisella säällä. Ja tietysti vielä Lean, jonka suuntavaisto lähentelee nollaa. No, onneksi hänellä oli sateenvarjo suojanaan. Pitkävartiset kengät läiskyivät mutaan matkan jatkuessa. ”Miksi aina minä?” Kuului mutina, kun rankkasade liimasi lyhyet, punertavanruskeat hiukset päänahkaan ja löysät harmahtavat vaatteet ihoon.
Tiellä ei olut näkynyt ristin sielua enää tuntiin ja Lea alkoi jo huolestua. ’Kamalat kananmunat, jolleivät ne olisi olleet lopussa olisin yhä kotona lukemassa Grimmin satuja,’ Hän ajatteli saapuessaan risteykseen, jossa oli kolme mutakin tietä. Katseltuaan nopeasti jokaisesta risteyksestä Lea huomasi yhdellä tiellä naisen punaisessa takissa.
”Hei, sinä siellä! Nainen punaisessa takissa! Pysähdy!” Hän huusi ja juoksi naisen perään. ”Tiedätkö missä me olemme?”
[[Jos meni ohi, niin Lea saapui sitä mutaista tietä... Toivottavasti saadaan jonkilaista tarinaa kasaan.]]
|
|
|
Post by kuu on Apr 14, 2008 17:51:47 GMT 3
((Kiva, kun tulit mukaan.))
Juuri, kun nainen kääntyi tielle, joku huusi hänelle takaapäin jotain ja samalla Edina kuuli myös juoksu-askeleita häntä kohti. Nainen kääntyi salaman nopeasti ja huomasikin, että tulia olikin lapsi. Mitä ihmettä tuo lapsi täällä tekee? Tämä ajatteli ja vastasi heti hänen kysymykseensä. "En todella tiedä missä olemme. Suuntavaistoni on mennyt täysin ja olen kävellyt kaksi päivää, ilman minkäänlaista tietoa, missä olen, joten olinpaikastamme ei minulla ole minkäällaista hajua. Ja mitä ihmettä sinä täällä teet? Eikös sinun pitäisi olla kotona?" Edina kysyi huolenstunut pilke kasvoillaan.
|
|
nepece
Member
lol.. wut?
Posts: 15
|
Post by nepece on Apr 14, 2008 18:09:37 GMT 3
Lean naama venähti. Myöskään nainen ei tiennyt kaksikon olinpaikkaa, ei, hän oli vielä Leaakin enemmän hukassa. "Minä olin hakemassa äidille kananmunia, mutta eksyin. Nyt en tiedä enää missä olen ja täällä on kylmä ja märkä ja minä haluan kotiin ja..." Lea puski alahuultaan eteenpäin.
Samassa kirkas salama halkoi taivaan ja Lea pysäytti puheensa, sulki silmänsä sekä aloitti laskemisen hiljaiseen ääneen. "1...2...3..." Kumea jyrähdys kuului todella kovana ja Lea säpsähti ääntä. ”S-se on ihan lähellä” Hän sanoi samalla, kun vilunväristys kulki läpi pienen kehon. ”E-ehkä meidän pitäisi ha-hakea jokin sateensuoja. Sateenvarjo ei i-ihan riitä.” Äidin opetusten mukaan Lea yritti etsiä jotain positiivista tilanteesta, muttei onnistunut. Hän oli tuntemattoman naisen kanssa eksyksissä ukkosmyrskyssä. Miten tilanne voisi enää muuttua pahemmaksi?
[[nii-in mitenköhän?]]
|
|
|
Post by kuu on Apr 15, 2008 18:52:21 GMT 3
Valtava salama iskeytyi ja Edina säpsähti. Tämä se vielä tästä puuttuikin. Pahus! On löydettävä äkkiä suojapaikka, tyttökin täytyy viedä suojaan. Hän ajatteli ja lohdutti tyttöä ja yritti samalla vääntää kasvoilleen hymyä, ihme kyllä se onnistui, vaikka olosuhteet eivät olleet hymyn arvoisia. " Kyllä, se on lähellä, mutta nyt ei ole aikaa pelätä, meidän täytyy etsiä paikka, minne suojautua tältä kamalalta ilmalta. Me emme tunne toisiamme, mutta minuun voit luottaa, en tee sinulle mitään pahaa. Nimeni on muuten Edina. Mikä sinun nimesi on?" Samalla Edina alkoi kävelemään ja viittasi tyttöä mukaansa. Kumpa tämä polku soisi meille paikan, jossa levätä edes hitusen. Nainen toivoi.
|
|
nepece
Member
lol.. wut?
Posts: 15
|
Post by nepece on Apr 16, 2008 9:22:26 GMT 3
Tätä täytyi miettiä erityisen ankarasti. Kumpi oli pahempi vaihtoehto; olla yksin ukkosmyrskyssä ja eksyksissä paikassa, josta ei tiedä yhtään mitään, ohuet vaatteet päällään, vai olla tuntemattoman naisen kanssa ukkosmyrskyssä ja eksyksissä paikassa, josta ei tiedä yhtään mitään, ohuet vaatteet päällään? Ehdottomasti jälkimmäinen. Anteeksi äiti, hätä ei lue lakia ”Minä olen Lea,” Hän sanoi samalla, kun seurasi Edinaa.
Kaksikko käveli tietä eteenpäin, Lea ajatuksiinsa vaipuneena. Hän mietti kotiaan, äitiään ja siskoaan, joita ei ehkä koskaan tapaisi. Nieleskellen kyyneliä Lea yritti löytää paikkaa, joka toimisi edes väliaikaisena suojana. Mutta ensimmäisen kymmenen minuutin kulkemisen aikana sellaista ei tullut vastaan.
Yhdestoista minuutti olikin sitten aivan toinen juttu. Silloin Edina ja Lea saapuivat ylöspäin viettävän tien laelle ja näkivät tien johtavan taloon. Eikä mihin tahansa taloon, vaan valtavaan kartanoon.
[[*Osoittaa otsikkoa* Pitihän se talokin jotenkin mukaan tuoda. Ja mikä muukaan sopisi autiotaloksi, kuin kartano? Anteeksi muuten autohittaus, sovitaan, että molemmat oli ihan hiljaa sen kymmenminuuttisen aikana. Jos ei sovi, niin voin myös editoida tätä.]]
|
|
|
Post by kuu on Apr 20, 2008 16:00:35 GMT 3
((Ok, asia selvä. Sori, kun kesti vastata... )) Ahaa, Lea. Nätti nimi. Nainen ajatteli kävellessään sanaakaan sanomatta eteenpäin, toivoen, että yösija löytyisi mitä pikemmin. Valtava kartano kukoisti tien päässä. Siellä ei näkynyt valoa, eikä ruohoja oltu leikattu ties kymmeniin vuosiin.Rikkaruohot olivat ottaneet valtaa koko pihassa. Kartano oli selvästi vanha ja ollut varmasti käytössä joillain rikkaimmilla ihmisillä, mutta nähtävästi se oltiin syystä tai toisesta hylätty. Taloa ympäröivät suuret metallista tehdyt aidat. Portti oli iso ja arvokkaan näköinen, sitä koristelevin koukeroin. "Ohhoh" Edinalta pääsi nähdessään koko komeuden. "Tämän täytyy olla vanha." Nainen silmäili suurta kartanoa kiinnostuneena ja käveli lähemmäksi porttia. "Pahus! Portti on lukossa. Tule Lea, meidän täytyy kiertää ja katsoa onko kartanon takana korkeampaa maata, josta pääsisi kiipeämään paremmin portin ylitse." Minä en voi näyttää tytölle kykyjäni, hänhän säikähtää kuoliaaksi, meidän on pakko keksiä jokin toinen keino päästä tämän portin lävitse. Edina osoitti sormellaan ja sanoi: "Lähdetään kiertämään porttia tätä kautta."
|
|
nepece
Member
lol.. wut?
Posts: 15
|
Post by nepece on Apr 21, 2008 17:27:49 GMT 3
Portti oli vanha ja korkea. Sekä lukossa. ”Juuri minun tuuriani. Ensin heitetään ulos talosta ja sitten päädytään hulluun kartanoon, jossa varmaan kummittelee. Seuraavaksi varmaan jostain hyppää räyhähenki niskaani” Lea ajatteli seuratessaan Edinaa aitaa pitkin.
Onneksi kävely ei ollut yhtä pitkä, kuin aiemmalla kerralla. ”Tuolla taitaa olla reikä portissa...” Ja niin olikin. Jokin näytti sulattaneen kaksi kalteria rautalammikoiksi maahan. Reikä oli juuri tarpeeksi pieni pienikokoiselle lapselle. ”Mutta sinä et mahdu siitä läpi.” Lea pureksi huultaan. Tietysti hän voisi mennä läpi portista, mutta se ei auttaisi Edinaa ollenkaan. Heillä ei ollut tapaa, jolla portin olisi saanut auki. Sitä paitsi metalliset lätäköt, vaikka olivatkin selvästi vuosikymmeniä vanhoja, aiheuttivat Lealle kylmiä väreitä.
|
|
|
Post by kuu on Apr 22, 2008 12:38:17 GMT 3
"Totta, minä en mahdu sisään tuosta aukosta, mutta mene sinä vain edellä, jos haluat, minä kyllä tulen perässä keinolla millä hyvänsä." Edina sanoi ja katsoi kummissaan aukkoa.
Hetken siinä seisoen Edina kuuli narisevan äänen. Oliko iso portti narahtanut ja auennut? Senhän piti olla kiinni ja lukossa! Edina kummasteli ja antoi käsimerkillään käskyn tytölle jäädä paikoilleen. "Odota tässä. Minä käyn vilkaisemassa..." Edina sanoi ja lähti hölkäten ison portin luokse.
Kun Edina oli portin vieressä, hänen kurkustä pääsi kimeä voihkaus. Portti ei ollut enää lukossa ja se oli raollaan. "Meidän on pakko päästä suojaan..." Edina mutisi ja huusi Leaa paikalle. "Lea, Lea tule tänne! Portti ei ollutkaan lukossa." Toivottavasti tyttö ei tajua, että huijaan. Hän tarvitsee lepoa, ettei vilustuisi ja minäkin kaipaan lämpöä. Nainen aukaisi portin ja odotti tytön saapuvan.
|
|
nepece
Member
lol.. wut?
Posts: 15
|
Post by nepece on Apr 25, 2008 19:43:39 GMT 3
[[Mitä juuri kävi nimelle? Edina/Kaya? Ja anteeksi kiireisyyteni koulun kanssa. Ysiluokka tappaa. ]]
|
|
|
Post by kuu on May 1, 2008 18:18:12 GMT 3
((Uskon, että ysiloukka tappaa...mutta eipä se mitään, mullakin juuri on tulossa kamalasti kokeita, joten on kans vähän kiirettä. Kauhia, mitäköhän mä oon oikeen sählänny tuon nimen kanssa. Noh korjasin kuitenkin tilanteen (toivottavasti joukosta ei enää löydy vääriä nimiä). ;D Noh, kirjoittele sitten kun kerkeät. Ps. Saankos udella minne kouluun haet? ))
|
|
nepece
Member
lol.. wut?
Posts: 15
|
Post by nepece on May 2, 2008 13:31:06 GMT 3
Lea pureksi huulta hermostuksissaan. Ei hän halunnut mennä läpi pelottavasta aukosta, muttei myöskään jäädä sateeseen sairastumaan. Mutta entäpä jos ovi olisi lukossa ja hän jäisi yksin ulos? Entäpä jos Edina löytäisikin jonkin paremman paikan sillä välin, kun Lea olisi ränsistyneessä talossa? Entä jos talossa putoaisi valtava palkki Lean päähän?
Kaikki epäilykset surisivat Lean päässä eikä tämä huomannut Edinan kävelleen takaisin portille ennen huutoa. Lea tunsi helpotuksen aallon nostavan pelon hartioiltaan, kun kävi ilmi, että ovi ei ollutkaan lukossa. Hän juoksi nopeasti takaisin Edinan luokse. ”Miten se oikein on mahdollista? Etkö sinä tarkistanutkaan lukkoa?” Lea kysyi ihmeissään. Jos hän muisti oikein, Edina oli vetäissyt portista oikein kunnolla. Mitä oikein oli meneillään..?
[[Haa, sain kirjoitettua jotain! (Sitä varten loma on.) Enpäs kerro minne hain yhteishaussa, mutta voin sanoa, että yhteen kouluun, jossa on yli ysin keskiarvoraja ja toiseen, jonne olen jo saanut virallisesti varman paikan. Sitten jonnekin, mutta sillä ei ole kauheasti väliä, sillä kuten jo sanottu, varma lukio paikka on jo...]]
|
|