|
Post by R.C. on Aug 27, 2006 0:33:08 GMT 3
Linnanherran ylin sotapäällikkö Reyhard naputteli hajamielisesti pöytää, jonka takana hän näennäisen levollisesti istuskeli, vaikka tuskin saattoikaan pysyä paikallaan. Moniin vuosiin ei vanhan linnan muureja oltu näin raskaasti aseistettu, ja tämänkin kerran olisi vanhempi mies suonut mieluummin jäävän näkemättä. Vaan kerran leviämään päässeet huhut olivat armottomat, ja ahneudella odotetut seuraukset. Linnanherra halusi aarteen pysyvän linnoituksessa, ja tätä tarkoitusta oli uskollisen sotapäällikön palveltava, arvelipa hän kiistakapulan oikeudenmukaisesta omistajasta mitä tahansa. Vähän väliä käväisi sotapäällikön katse huoneensa avoimeksi jätetyssä oviaukossa, josta näki ulkopuolella sijaitsevaan saliin, linnan sotilastupaan. Reyhard ei liiemmin pitänyt näkemästään. Linnan puolustajakaarti vaikutti vielä turhankin heikolta ulkopuoliseen uhkaan nähden. Jokainen vapaaehtoinen tai palkan perässä saapuva soturi olisi siis tervetullut tähän joukkoon. Sotapäällikköä ei edelleen helpottanut se tieto, että hänen tulisi luopua osasta miehistään avaimen ja aarteenkin etsintään. Ja mitä tuohon avaimeen tuli...( tässä vaiheessa sotapäällikkö vilkaisi syrjäkarein tuolinsa takana jököttävään kookkaaseen arkkuun )...sata kultarahaa oli luvattu sille, joka toimittaisi pelkän avaimen tänne sotilastupaan. Summa oli keskellä sotaa mieletön, ja Reyhard olisi keksinyt sille tähän hätään kymmenen parempaakin käyttötapaa. Vaan määräykset olivat määräyksiä, ja niiden mukaan oli Reyhardinkin elettävä.
|
|
|
Post by submarine on Aug 27, 2006 14:44:19 GMT 3
Samaan aikaan miehen pohtiessa näitä asioita, asteli sotilastuvan lävitse juuri yksi tästä halutummasta aineksesta. Varsin hyvärakenteinen mies, lihakset pullistellen ja jänteikkäänä. Tällä oli lujapiirteiset, vahvat kasvot. Ei välttämättä kovin komeat, mutta vahvat. Hiuksia tällä ei ollut, ainoastaan tasainen kalju, sekin toi omalla tavalla vahvuutta tämän olemukseen. Päällään miehellä oli yksinkertaiset vaatteet, nuttu ja housut, ja haarniska. Haarniska ei ollut oikeastaan kovinkaan laadukas, kaiketi se oli levypanssari, tai ainakin osia siitä. Tosiaan, kokonainen se ei ainakaan ollut, ja kuten mieskin - ajan kuluttama. Ei kovin huomiota herättävää. Seikka, joka saattoi nostattaa hiukan enemmän mielenkiintoa, oli tämän vasara. Mies kantoi oikealla olallaan varsin suurta sotavasaraa, täysiteräksistä ja lyömäpinnaltaan piikikästä. Se näytti siltä, että tarvittiin vähintään tämän miehen lihakset käyttämään moista, painoa oli varmaankin lähemmäs kymmentä kiloa. Näyttipä tällä olevan pienenpuoleinen reppukin mukanaan.
Ja nyt tämä mies oli astelessa ilman minkäänlaista nöyryyttä tai pelkoa kohti sotapäällikön huonetta. Saappaidensa kolahdusten kaikuessa hän astui sisään, ja pysähtyi pöydän eteen. "Te tarvitsette lisää sotilaita", mies töksäytti varsin suorapuheisesti, ennenkuin hiljeni tuijottamaan toista. Tämän ääni oli sekin varsin vahva, ja syvä. Hiukan kuin kahta kiveä olisi hangattu yhteen. Kuten mieskin, se ei ollut suoranaisen epämukava, mutta siitä saattoi tulla hyvin nopeasti sellainen kuuntelijan korvissa.
|
|
|
Post by R.C. on Aug 27, 2006 19:58:10 GMT 3
Reyhard kohotti sanat kuullessaan katseensa papereistaan tuohon muukalaiseen, jonka tulon oli oikeastaan jo hyvän aikaa sitten havainnut. Hän mittaili avoimesti miehen olemusta tuon päästä varpaisiin ja nyökkäsi tälle lyhyesti. "Olet oikeassa. Linnan sotajoukko on valmis ottamaan avukseen jokaisen aseen käsittelyyn suinkin kykenevän henkilön siinä missä tarkkasilmäisen avaimen- ja aarteenpuolustajankin. Kullekin palkkamiekalle maksetaan tietenkin ansioidensa mukaan.", totesi sotapäällikkö rauhallisesti, ja jatkoi: "Odotamme täällä vielä muita mahdollisia värväytyjiä, joten voit tällä välin levähtää viereisessä salissa tai palata vaihtoehtoisesti aamulla takaisin, kun tarkempia toimenkuvia ja joukkoja selvitetään. Jättäkää toki tietonne ensin kirjurilleni." "Niin herra, mikä olikaan nimenne ja ensisijainen tavoitteenne tässä kriisissä? Linnan vaiko aarteen puolustaminen ulkopuolisilta?", tiedusteli kyseinen kirjuri kiiruhdettuaan salin puolelta parahiksi muukalaisen vierelle. Olisi kai ollut kohteliaampaa ottaa ensin tähän hintelään mieheen yhteyttä ennen marssimista itse sotapäällikön puheille, mutta kumpikaan heistä ei näyttänyt aivan silmittömästi pahastuneen. Ehkä siihen ei ollut varaa, tai sitten vanhempi mies oli vierasmaalaisten kohdalla tottunut jo moisiin kömmähdyksiin...
|
|
|
Post by submarine on Aug 28, 2006 15:04:06 GMT 3
Mies tuhahti lyhyesti, vaikka se oikeastaan kuulostikin enemmän jonkinlaiselta reilulta puuskahdukselta. Ilmeisesti tämä näki jotakin typerää toisen sanoissa. Tai niinhän hän näkikin, koko suhtautuminen tähän asiaan oli aivan pielessä. "Te odotatte, ja saattekin odottaa hetken ennen kuin suurempaa määrää löytyy. Samaan aikaan, kun te lupailette muutaman hassun kolikon, roskaväki liehittelee jokaista eteen sattuvaa uskomattomilla aarteilla ja vallalla, jollaista ei voi edes kuvitella. Minulle on jo luvattu viisituhatta kultarahaa jokaisesta päästä, joka täältä saataisiin. Jos ne eivät olisi sellaista roskaväkeä, niin ei kysymystäkään, missä muuten olisin", mies totesi.
Kun tältä kysyttiin nimeä ja tavoitetta, hän kiskaisi sen olaltaan lattiaan niin, että kolahti, jonkinlaista ylpeyttä olemuksessaan. Sellaista, joka tuli kun oli jollakin katkeralla tavalla tyytyväinen itseensä. "Minä olen Normen Kiventaittaja, ja tavoitteeni on murskata muutama kallo rahasta", tämä totesi asianmukaisella arvokkuudella. "Ja sinun onneksesi ne kallot ovat ainakin vielä muurin toisella puolella", mies jatkoi, astuen toisella jalalla vasaralleen.
|
|
|
Post by R.C. on Aug 28, 2006 20:52:31 GMT 3
”Tämä on linnoituksen armeija, ja noudatamme tiettyä kaavaa. Palkka tuskin vaikuttaa yhtä huikealta kuin näiden mainitsemienne henkilöiden lupailemat, mutta sen saaminen on sentään varmempaa. Linna ei kävele täältä pois yhtä nopeasti kuin roskasakki liukenee, mikäli tilanne kuumenee.”, vastasi Reyhard samalla kun kirjuri pisti ylös miehen ilmoille kajauttamat tiedot. Vanhempi mies oli tottunut tällaisiin pullistelijoihinkin, joten hän ei vaivautunut reagoimaan soturin mahtipontiseen eleeseen sen enempää. Hän vaikutti muutoinkin jo melko tottuneelta ja jopa hieman väsyneeltä työhönsä. Parhaillaan hallitseva linnanherra ei tainnut olla työnantajana siitä kiitollisimmasta päästä. Reyhard oli kuitenkin ehtinyt palvella jo useampiakin valtaapitäviä. ”Lilean Harwen tässä voi opastaa sinua jollet nyt millään jaksa odottaa siihen asti, että kerron suunnitelmat ynnä muut kaikille värvätyille kerralla. En mielelläni toista itseäni.”, lisäsi sotapäällikkö odottamatta, kun eräs soturitar sattui parahiksi saapumaan ovelleen. Nainen katsahti Reyhardiin ja sitten muukalaiseen. Hänen katseensa synkkeni ja ilmeensä ehkä aavistuksen venähti. Miksi aina hän sai nämä vaikeat tapaukset holhottavakseen? Peittäen huokauksensa teki hän Reyhardille kuitenkin sotilaallista kunniaa ja vilkaisi tuoreimman värväytyjän nimen ohitseen astelevan kirjurin listalta. ”Tervehdys vain, Normen. Seuraa minua niin kerron enemmän tilanteesta ja toimenkuvasta.”, totesi nainen ja kääntyi huoneesta lähteäkseen.
|
|
|
Post by submarine on Aug 28, 2006 21:19:37 GMT 3
"Ei se liukene, ei ainakaan jos painostajana on olento, jonka näin. Jos sinä koskaan olet nähnyt rialia, voit lisätä siihen jumalaisen ruumiinrakenteen ja aivan helvetilliset lihakset, ja olet ehkä lähempänä. Ja sillä oli ikävät silmät", mies totesi ykskantaan. Tämä ei ollut nähnyt kyseisen pedon kuin hyvin kaukaa, eikä lähemmäs halunnutkaan. Hän nimittäin halusi säilyä hengissä, eikä sen näköinen olento varmastikaan avittanut sitä tavoitetta. Ei, hän kyllä neuvoisi jokaista kykenevää ampumaan sitä niin kaukaa, kuin vain ikinä mahdollista.
"Niin, että suosittelisin varomaan. Se ei ollut tavallinen olento, ei läheskään", mies vielä lisäsi. Ja siihen aihe jäikin, tämä nimittäin kääntyi katsomaan kirjuria. "Hyvä, mennään sitten. Minä haluan nähdä, onko tästä kivikasasta edes pitelemään mitään ulkona", hän tokaisi ja lähti astelemaan takaisin ulos ovesta. Ei niin, että sillä todella oli väliä, mutta aina oli parempi tietää, mistä murtuisi, jos murtuisi.
|
|
|
Post by R.C. on Aug 29, 2006 18:31:16 GMT 3
Reyhard oli kohottanut kulmiaan muukalaisen kertoessa hänelle vieraskansan johtajasta kaikessa kauheudessaan, mutta jättänyt kommentoimasta asiaan sen enempää. Luultavasti tiedot oli kuitenkin pistetty visusti korvan taakse, olisipa niistä lopulta hyötyä tai ei. Jos nimittäin vastassa oli jotakin niin kamalaa kuin mies kertoi, olisi linnan kaiketi järkevämpää antautua samantien. Mutta tästähän päättäisi viime kädessä linnanherra itse, eikä pelkkiin huhupuheisiinkaan kannattanut toisaalta strategiaansa rakentaa. Ulkona sotapäällikön huoneesta ja rakennuksesta viittoi soturitar vähäeleisesti suuntaan jos toiseen, esitellen pikaisesti armeijan yleisimmät tilat ja käytännöt. Sotilaat ja värväytyneet nukkuivat kriisin kestäessä linnanpihan parakeissa, josta olisi nopein matka muureille ja muille puolustuspaikoille hälytyksen tullessa. ”Saamme tarkemmat ohjeemme kunhan vihollisen liikkeistä tiedetään enemmän. Hyökkäys ei ole toistaiseksi alkanut, mutta kukapa tietää, viitsivätkö nämä valloittajat pysähtyä esittelemään itseään sen tarkemmin...”, jatkoi nainen vähäsanaisesti aiheesta, josta hänen ei kuulunut tietää paljoa, ja puhua vielä vähemmän. ”Tulen todennäköisesti taistelemaan kanssasi, ja mukaamme liittyy vielä kolmaskin, jos suinkin liikenee. Samalla pistän merkille menestyksesi kertoakseni siitä myöhemmin sotapäällikölle. Kuten hän taisi mainitakin, maksetaan palkka tehdyn työn ja sen merkityksen mukaan.”, lisäsi soturitar ja vilkaisi miestä syrjäkarein. Nainen oli mitä ilmeisimmin yksi sotapäällikön uskotuimmista, eikä hänen tehtävänsä rajoittunut välttämättä vain muukalaisen urotöiden mieleenpainamiseen, vaan myös tuon tarkkailuun yleensä. ”Ai niin... kysyikö kirjuri sinulta, mihin palkkasi lähetetään, jollet sodan päättyessä voi vastaanottaa sitä itse?”, tiedusteli nainen ilmeettömästi, tarkoittaen suoraan sitä, jotta mikäli toinen menettäisi henkensä, osoitettaisiin korvaukset tämän perheelle tai muille läheisille. Hintelä kirjurimies sotapäällikön huoneessa ei tarkemmin ajatellen ollut tainnut uskaltaa asiasta mainita, ainakaan toisen itsetietoisen asenteen edessä. Nainen ei ollut havainnut listassa muita merkintöjä muukalaiseen liittyen.
|
|
|
Post by CutSairas on Aug 29, 2006 21:05:29 GMT 3
Zeth kuunteli huvittuneena kauempaa keskustelua toimiston sisältä, jäätyään hetkeksi kuuntelemaan mitä juttuja siellä kertoiltiin. Erityisen huvittunut tuo oli kun palkkasoturi kommentoi kaikkea vihollisarmeijaan liittyvää. Kuulosti siltä kuin mies olisi pikemminkin halunnut kuulua hyökkäysjoukkoihin kuin puollustukseen. Hauskinta oli tuon loppukommentti vihollisjoukkojen komentajasta. 'Sillä oli ikävät silmät' oli lausahdus jolle tuo hihitteli kuin mikäkin vähän aikaa. Hän ei ollut ikinä kuullut naurettavampaa kuvailua siittä että jollakin oli pelottavat silmät, tai jotain vastaavaa. Mutta toisaalta, myös se kuinka toinen luuli pelon olevan paras joukkojen ohjastaja huvitti. Pitemmän päälle se on heikoin tapa, johdon tekee ei pelottavaksi tai tappaa, ja hups! Joukot katoavat. Sen tuo oli kokenut niin demonien, kuin muiden otusten kohdalla... Naurettavimmillaan mustien haltioiden kohdalla, aina kun mokomien johtajat katosivat, joukot tekivät saman.
Kuitenkin kun lopulta tuo palkkasoturi oli häipynyt naisen kanssa, demoninmetsästäjä päätti astua tuonne huoneeseen, tehden celdorilaisen sotilastervehdyksen ovella toiselle. Toinen oli melkoisella varmuudella jo kuullut demoninmetsästäjien varkaiden killan valtauksesta, ja sisääntulleen univormu kertoi todennäköisesti toiselle tuon olevan korkea-arvoinen. Punamusta univormuinen mustia laseja silmiensä peittämiseen käyttävä lievästi hymyilevä pitkätukkainen ja kynsinen henkilö ei ehkä ollut paras luottamuksen herättäjä astuessaan sisään.
"Hyvää päivää herra Reyhard, olet uskoakseni linnoituksen joukkojen komentaja?" hymyilevä pirulainen kysyi toiselta.
|
|
|
Post by submarine on Aug 29, 2006 22:35:50 GMT 3
Vanha haarniskansa hiukan kilkaten, vasara taas olallaan, mies kierteli paikkoja, kuten oli näytetty. Kelpo vanha linna, ainakin rauhan aikaan. Hän ei ollut aivan varma, miten se tulisi kestämään toiminnassa, mutta täytyi kai toivoa parasta. Ja vielä parempi olisi, jos ei edes päästäisi sitä roskasakkia muureille asti. "Pitäkää kolikkonne, jos minusta aika jättää", mies totesi lyhyesti. Muun tämä ilmeisesti jätti omaan arvoonsa, kun ei ainakaan vastannut. Kaiketi toteamukset olivat tälle juuri niitä, toteamuksia. Jos niissä ei ollut kysymystä mukana, Normen kai vastasi niihen kuten huvitti. Eikä tätä nyt sitten huvittanut. Lähti tämä kuitenkin sitten hiukan tyhjätoimisesti vaeltelemaan ympäriinsä. Niin, että liikkui johonkin, mutta niin että kuitenkin löytyisi helposti.
Oli hän kyllä kuullut, kuinka se joku oli nauranut hänen kertoessaan siitä kauhistuttavasta olennosta. Mutta hän ei ollut niitä, jotka rupesivat kertomaan, mitä piti ajatella tai tehdä. Ja olisihan häntä pidetty hulluna, jos hän olisi kertonut, mitä näki. ...Repi kolme miestä paljain kourin palasiksi... murskasi eräältä pään yhdellä kädellä... viskasi sen yhden puiden korkeudelle... Jos hän ei olisi juossut, niin varmasti hän olisi ollut seuraava. Ja silti tuntui, että joku oli tarkkaillut häntä tauotta...
|
|
|
Post by R.C. on Aug 30, 2006 11:41:16 GMT 3
Soturin mentyä laski Reyhard katseensa pöydällään oleviin papereihin ja huokaisi vaimeasti. Aivan kuin tilanne ei muutenkin olisi ollut jo kyllin paha, oli hän nyt saanut kuulla juttuja jostakin ylivoimaisesta vastustajastakin. Linnanherra taasen tuntui välittävän lähinnä ’aarteensa’ metsästämisestä. Sotapäällikkökin kyllä toivoi kiistakapulan jo löytyvän, ei niinkään omaksi hyväkseen vaan saadakseen miehensä vapaaksi sinne, missä heitä nyt eniten tarvittiin. Näinä päivinä hän tosin suhtautui linnassa liikkuviin huhuihin epäillen. Olihan joku hölmö ehtinyt sadan kultarahan toivossa jo kerran puheilleen saapua, tarjoten avainta joka vaikutti vähintäänkin epämääräiseltä. Väittänyt kuitenkin olevan aito ja toimiva. Noh, asiaa oli koetettu erään sotilaan saattamana muinaisella portilla, ja kun mitään ei ollut tapahtunut, oli huijari jatkanut matkaansa linnan vankityrmiin. Siihen moiset vehkeily-yritykset sitten loppuivatkin. Eipä aikaakaan kun ovensuussa seisoi jo uusi vieras. Sotapäällikkö kohotti taas päätään ja huokaisi uudemman kerran, tosin tällä kertaa vain mielessään. Tulija oli näemmä yksi näistä ’demoninmetsästäjistä’, joista Reyhard oli saanut jo jonkin aikaa sitten kuulla. Varkaiden kilta oli vallattu, uutinen joka oli herättänyt sekä lievää huvittuneisuutta, kulmienrypistelyä että kysymyksiä linnan sotilastuvassa. Koko kiltaa oli tähänkin asti lähinnä siedetty, mutta oli syytä myös epäillä, ettei uusi suunta olisi sen parempi. Noh, ainakin tällä edustajalla, joka nyt eteensä saapasteli, oli sentään hieman enemmän käytöstapoja kuin edellisellä muukalaisella. Ele saattoi tietenkin olla silkkaa lipevyyttä, mutta Reyhard ei antanut sen häiritä vielä itseään. Olisi parempi ensin kuunnella toista ja luoda tästä vasta sitten näkemys. ”Olen kyllä, olkaa hyvä ja istukaa.”, ehdotti sotapäällikkö arvellen edessä saattavan olla pidemmänkin keskustelun.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 30, 2006 18:40:40 GMT 3
Mies nyökkäsi kohteliaasti vastaukseksi, ja istui tuoliin, ja otti mukavan asennon siinä istuskellessaan. "Minua kutsutaan yleensä Zethiksi, ja hyvää päivää teillekin. Kuten olette jo varmasti arvanneet, kuulun demoninmetsästäjiin, ja korkea-arvoisiin henkilöihin , Tuliritarien komentaja tarkalleensanottuna", pitkätukkainen mies esitteli itsensä, tarjoten kättään käteltäväksi ensin. Mies ainakin osasi olla kohtelias, vaikka tuossa jotain yliluonnollisen hermostuttavaa olikin. Ehkä jonkin verran siihen vaikuttivat korvat jotka olivat haltiamaiset, tai sitten se että mies hymyili koko ajan.
"Kuten olet varmasti jo kuullut," Zeth aloitti puhumisensa taas, "niin minun johtamani ryhmä, ja toisestakin ryhmästä jäseniä, olemme ottaneet tässä jokin päivä sitten varkaiden killan toimet meidän parempiin kätösiin. Ja tästä tulinkin puhumaan oikeastaan" tuo sanoi taas, huolettomasti elehtien, "nimittäin me tarjoamme teille vilpitöntä apuamme tässä sota-asiassa... Tai ainakin melkein vilpitöntä", mies sanoi ja virnisti viimeisten sanojen kohdalla.
|
|
|
Post by R.C. on Aug 30, 2006 19:14:45 GMT 3
"Huhut ovat kyllä kiirineet korviini teistä ja joukostanne, herra Zeth.", vastasi Reyhard ja kätteli miestä hetkeksi istuimeltaan kohottautuen. Hän ei antanut olettaa kuulleensa toisesta mitään ikävämpää, ja sehän oli pitkälti tottakin. Kaiken lisäksi tämä vieras vaikutti oikein miellyttävältä, tai ainakin taitavalta antamaan moisen vaikutelman. Sotapäällikkö ei edelleenkään jäänyt pohtimaan, kummasta mahtoi olla kyse. Hän piti asiat yksinkertaisina milloin se oli mahdollista ja keskittyi sen sijaan kuuntelemaan, mitä toisella oli sanottavanaan. "Arvaan että haluatte tätä apuanne vastaan osan aarteesta, jos ja kun se löydetään?", tiedusteli Reyhard vastapäätä istuvan miehen vaiettua viimeisiltä sanoiltaan. Päättely oli kai kohtalaisen helppoa, kun toinen osapuoli oli varkaiden killan tuorein edustaja. Mitä muutakaan voroilla olisi voinut olla tähtäimessään? "Linnanherra ei välttämättä suhtautuisi hyvin tällaiseen ehtoon, mutta ihan näin meidän kesken joukkojemme välinen yhteistyö saattaisi hyödyttää molempia nyt kun ulkopuolella odottaa kolmaskin, ellei jopa neljäs osapuoli.", lisäsi sotapäällikkö rehellisesti ja käytännöllisesti. Oltiin tilanteessa, jossa sisäiset ristiriidat olivat vähiten toivottava vaihtoehto. Eihän tässä suoraan viholliskansan pussiinkaan kannattanut pelata...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 31, 2006 18:56:19 GMT 3
"Aarteet eivät oikein kiinnosta tässä asiassa, paitsi mahdolliset maagiset esineet. Liian vaaralliset esineet täytyy tuhota ennen kuin liian monet kuolevat, ja maagiset esineet yleensä ovat hyödyllisiä", demoninmetsästäjä vastasi toisen kysymykseen. Celdorin historiassa oli kaksi kertaa tapahtunut suuria menetyksiä varomattomuuden takia, asia joka synnytti juuri tuon suuren ja hyvin tehokkaan organisaation täynnä tappajia.
"Kuten varmaan olet jotakin kuullutkin organisaatiomme siitä tyylistä jolla ratkomme ongelmat ennen kuin ne tulevatkaan ongelmiksi, niin emme oikein haluaisi riskeerata että jotain liian vaarallista pääsisi vapaaksi, tai portteja toisiin paikkoihin, vaarallisiin paikkoihin. Tuppaavat aiheuttaa isoja ongelmia", mies selitti pohjimmaisia demoninmetsästäjien motiiveja. Nuo harvemmin yksinkertaisesti eivät tarvinneet aarteita tai mitään vastaavaa, vaan pikemminkin vahtivat ettei mitään turhaan vaarallista esiintynyt... Ja mikäli esiintyi, he yleensä ottivat sen hyötykäyttöön.
|
|
|
Post by R.C. on Sept 1, 2006 17:49:21 GMT 3
Reyhard kohotti hieman kulmiaan miehen puheille ’vaarallisista esineistä’, joista sotapäälliköllä itsellään ei ollut juuri minkäänlaista näkemystä esittää. Maagisista kapistuksistakaan hän ei paljoakaan ymmärtänyt, eikä sen puoleen pahemmin välittänytkään, vaikka oli joskus aikoja sitten saattanut nähdä moisia käytettävän. Taiat sun muut kummallisuudet sopi sotapäällikön puolesta jättää velhojen ja kirjaviisaiden huoleksi. ”Jos näistä mahdollisista maagisista esineistä mielitte neuvotella, kannattaisi teidän kääntyä erikseen myös Velhojen neuvoston puoleen. Tosin he eivät ole vielä tainneet edes esittää mielipidettään tähän asiaan, saati ilmoittaneet linnaa tai aarretta puolustavansa. Melko vaikeaselkoista ja arvaamatonta sakkia nuo maagit, jos minulta kysytään...”, hymähti vanhempi mies ja rapsutti mietteliäänä partaansa. ”Vaan sopisiko minun äskeisten sanojenne perusteella olettaa, ettei organisaationne välttämättä edes välittäisi koko porttia avattavan? Mistäpä sitä tietää, mitä tuon oven takana meitä odottaa. Aarteita vaiko kirouksia...jos kyseessä on jonkun muinaisen merkkihenkilön hautakammio, saattaisimme kutsua vaivanpalkaksemme vain ruton niskaamme.”, jatkoi sotapäällikkö tutkivaisesti miestä tarkastellen. ”Luulenpa kuitenkin, että nuo ovet avataan vielä tavalla tai toisella. Koko roskasta on syntynyt jo liian suuri meteli. Mitä siis ehdotatte?”
|
|
CutEiJakkaKirjautua
Guest
|
Post by CutEiJakkaKirjautua on Sept 1, 2006 20:50:59 GMT 3
Demoninmetsästäjä lähinnä nyökkäili toisen puhuessa, odottaen että toinen pääsisi puheensa loppuun, ennen kuin alkaisisi kommentoimaan mitään. Velhojen neuvostosta puhuttaessa tuo hieman kohotti olkiaan, eihän tuo ollut koko porukkaa nähnytkään täällä. Mikähän siinäkin oikein oli kyse... Todennäköisesti yksinkertainen laiskuus tai omahyväisyys, velhot tuppasivat pitäytyä omiin oloihinsa ihan liikaa... Tosin Zethin olisi voinut myös laskea velhoksi jollakin lailla, mutta ehkä se oli pikemminkin tuon lajillinen ominaisuus, jota tuo oli harjoittanut hieman tavallista paremmaksi.
"Eh, sitä tuskin saisi pidettyä kiinni kuitenkaan loputtomiin, joten olisi vain parempi että paikalla on henkilöitä jotka osaavat reagoida sellaisiin vaarallisiin tapahtumiin, kuin se että joku yksinäinen varas tökkäisisi avaimen oveen, ja menisi yksin paikkaa tutkimaan", vaaleatukka sanoi olkiaan kohauttaen.
|
|