Opetustyötä? [Päättynyt]

[dallan]

((Merriliä tänne odottelen.))

Yksisarvinen oli juuri saanut ankarat moitteet taikuusakatemian johtavalta tutkimusvastaavalta. Tuloksellisuuden suhde aikaansaatujen julkaisujen laatuun ja määrään suhteutettuna tyydyttänyt häntä. Helppo hänen oli valittaa, kun ei tiennyt mitään käytännön työstä vaan ymmärsi vain tilikirjojen ja tilastojen maailmasta jotain. Mies ei tajunnut mitään siitä, että osa henkilökunnasta ehkä työskenteli hankalempien aiheiden parissa ja niistä ei niin vain kirjoitettaisi sellaista tahtia, mitä jostain sovelletusta taikuudesta, josta saattoi julkaista loitsuja niin paljon kuin ikinä vain jaksoi. Miten joku kehtasi puhutella häntä, D'allania, tämän kylän omien tietojensa mukaan ainoaa yksisarvista tuollaisella tavalla? Syystäkin tuo valkeakarvainen sorkallinen sarvekas oli vihainen.

Vihaisena tuo eläin astelikin jossain kylästä kauempana sille johtavalla tiellä. Sen sorkat pitivät kovaa ääntä iskeytyessään maaperää vasten. Tuollainen ei tekisi jaloille hyvää, mutta parantaja saisi sitten taas paikkailla niitä halkeamia jaloista. Murheensa vuoksi yksisarvinen oli vaihdattanut itselleen hieman painavamman ja paksukankaisemman violetin loimen ylleen, vaikka nyt oli ihan kesä ja kohtuullisen lämminkin päivä. Pilvetkään eivät olleet siellä missä niiden piti olla. Pitikin olla melko pilvetöntä. Kaikki osasi sitten ottaa päähän samaan aikaan, kun se kierre lähti jostain liikkeelle. Kuumuus vei kuitenkin mukavasti ajatuksia pois pahoista muistoista aikaisemmin käydystä keskustelusta, vaikka tuntuikin pahalta. Mikä tässä nyt auttaisi? Ei voinut mitään muuta kuin alkaa kirjoittamaan jotain keskeneräistä ja puutteellista.

Juuri nyt yksisarvinen ei kuitenkaan kirjoittanut yhtään mitään. Hän pitäisi reilun hermoloman ja rauhoittuisi. Pahuksen kirjanpitäjätaimikäihmesenytluuliolevansakin oli pistänyt D'allanin opetustyöhön, jotta hän saisi edes jonkin verran tuloksellisia työpäiviä tämän vuoden kirjoihin niin, että sitä kehtaisi näyttää kylän muille asukkaille, kun heiltä akatemia sai verorahoina rahoituksensa. Kultakoruihin pukeutuva sarvekas ilman mitään tulosta kirjattuna ei varmasti olisi mieleen heidän silmilleen. Jotain oppilaita oli tarkoitus tulla D'allanille tänään tai sitten joskus myöhemmin milloin heitä nyt saatiinkaan kokoon. Miten ihmeessä yksisarvinen opettaisi heille mitään? Eivät he edes osanneet taiantekemisen alkeista mitään saati sitten ymmärtäneet mitään metataikuudesta saati sitten muun taikuuden teorian tutkimuksesta, mitä D'allan taas lähinnä pelkästään osasi. Heille olisi opetettava sovellettua, mutta D'allan ei osannut sitä itse. Ei tässä siis muu auttanut kuin potkia kiviä vihoissaan tiellä ja yrittää keksiä joku keino, millä tästä selvittäisiin.

[merril]

Taibosu, itäisten maiden peloton urho, oli löytänyt tiensä tuohon kolkkaan maailmaa tuona paahtavana kesäpäivänä- joskaan tien varteen jääminen ei ollut alunperin kuulunut tippaakaan tämän mulettipään suunnitelmiin tämän päivän saralle. Siinäpä tuo tusinataituri sitten kykki tienlaidassa, raapien happamana tumman pukinparran komistamaa leukaansa sekä viiksiänsä, tämän mielen liikkuessa perin synkillä urilla. Tuo vilkaisi sadatellen takaisin tulosuuntaansa, tiellä joka tuntui jatkuvan kutakuinkin loputtomiin kumpaankin suuntaan. Metsään tämä ei rohjennut, vierailla mannuilla, joten oli päättänyt pysyä teillä tietämättömillä, muiden vaihtoehtojen uupuessa tyystin. Syvä huokaus kumpusi Wa'sta matkanneen seikkailijasielun syövereistä. Tämän saavuttua läntisiin maihin mainetta ja mammonaa etsiessään tuo oli törmännyt erääseen perin ystävällismieliseen kauppiaaseen. Olisihan tämän pitänyt tietää, mutta miekkosen tarjottua tälle muutaman kierroksen jotakin paikallisista viineistä tämä puhuttiin hevoskauppoihin- ja tässä sitä nyt oltiin. Kaakki oli kupsahtanut jonnekin tien varteen, ja silkka jumalten oikukkuus oli pelastanut miekkosen itsensä murskatulta jalalta ja täten mahdolliselta kuolemalta paikallisten villipetojen suissa.

Porottavien auringonsäteiden alla tuo ei sentään ollut tyystin vieras, matkatessaan vuosikaudet Kara-Turin useissa kolkissa, alati hohkaavan taivaankappaleen säteilyn alla. Tosin, tuolloinkin tällä oli ollut perin hyväkuntoinen raudikko ratsunaan. Pitkäjousen, lyhyen miekan sekä raskaanpuoleisen selkärepun kantaminen halki näiden salomaiden ei ollut kuitenkaan helppoa puuhaa, ja turkisliiviin, nahkapanssariin sonnustautuneen miekkosen oli pakko myöntää, että tässähän tuli vallan hiki. Niinpä tuo oli päättänyt tien varteen istahtaa, ja löytää itsellensä uuden hevosen. Tie näytti suhteellisen huonokuntoiselta edes maantieksi, joten tuo alkoi pikkuhiljaa epäilemään juonensa toimivuutta. Tummia kulmakarvoja kohotettiin ja tämä siirsi kätensä korvansa tykö, kuullessaan kaukaisuudessa lähestyvien kavioiden kopsetta. Ravivauhtia etenevän humman omistajan pysäyttäminen saattaisikin olla perin vaikea uroteko, mutta päätellen äänten vaimeudesta sekä tahdista, saattoi tämä urho oivaltaa, että joku tahi jokin oli perin rauhallista vauhtia nelistämässä tienmutkaa kohti, jonka äärehen miekkonen oli päättänyt istahtaa.

Tämä vilkaisi varovaisesti kapsäkkiään, joka nojasi laiskanpulskeasti läheiseen, sammalmättäitten syleilemään kivenmurikkaan, ja sujautti siinä roikkuvasta huotrastaan aikuchi-veitsensä, tässä tapauksessa ainoan kunnollisen aseen, jolla oli saattanut suostutella ratsun omistajan kompromissiin- eihän tämä tahtonut ketään hengiltä ottaa, ja jousella ampuessa saattaisi sitä vahingossa menettää menolippunsa lähimmän sivistyskeskuksen pariin. Siirtäen pari paksunpuoleista sammalrykäelmää kapsäkin päälle hätäiseen tapaan, tuo sittemmin asettui läheisen aluskasvillisuuden keskelle, odottamaan pahaa-aavistamatonta entisen ratsun tulevaa omistajaa...err, siis, uuden ratsun entistä omistajaa. Siinä ajatukseensa uppoutuneena tuo heräsi yht'äkkiseen kavioiden kopsutukseen ja kierähtäen teatraalisesti esiin pusikoista tuo loikkasi koivillensa ja teräs välkkyi auringon alla, miekkosen päivettyneiden, ilkikurista hyväntahtoisuutta säteilevät kasvot kääntyivät voitonriemuisesta virnistyksestä tyypilliseen 'ällikällä-lyöty-maajussi'-tuijotukseen, tuon suun ollessa aavistuksen verran raollansa ja silmät sepposen selällänsä. Eihän sitä nyt joka päivä törmää yksisarviseen.

" Ohops ", Taibosu totesi aavistuksen poissaolevalla, hämmentyneellä äänensävyllä, heristäen yhä miekkaansa tämän ratsastajamattoman olennon pääsijaiseen suuntaan. Tämä tunsi pakottavaa tarvetta sanoa jotakin älykästä tälle maagiselle eläimelle, johon ei joka päivä hänenkään kaltaisensa maailmaa nähnyt, maineikas (ainakin oman käsityksensä mukaisesti) sankarihenkilö törmäile.

" Erm, päivää."

[dallan]

Yksisarvinen säikähti valtavasti tuota äkillistä ilmestystä pusikosta. Ensireaktio oli, kun itsesuojelu oli saada eläimen juoksemaan tapahtumapaikalta pois. Uros astuikin muutaman askeleen taaksepäin ehkä yhtä hämmentyneenä koko tilanteesta kuin yllättäjä itsekin. Eläin katsoi taaksensakin nopeasti varmistaakseen, että siellä olisi tilaa juosta jos sille olisi tarvetta. Mitään esteitä ei näkynyt, joten onneakin oli matkassa. Yksisarvinen oli painanut korvansa luimuun ja hengitti raskaasti pelokkaana. Se kuitenkin seisoi paikallaan aivan tuossa vähän matkan päässä oikein tietämättä, mitä tässä tilanteessa olisi hyvä tehdä. D'allan hoki sanaa "suojaloitsu" mielessään pari kertaa muodostaenkin sanan suustaan mitään ääntä kuitenkaan tuottamatta sillä tavalla. Epäonnekseen yksisarvinen ei paineen alla kyennyt muistamaan ainottakaan suojaloitsua, joten oli vain luonnollisten hyvin rajallisten ruumiinvoimiensa varassa tällä hädän hetkellään.

Vai olisiko tässä oikeasti mitään hätää? Tuo toinen näytti varsin hämmentyneeltä tilanteesta kuin asiat eivät olisi olleet hänenkään osaltaan niin kuin niiden olisi pitänyt olla. Tämä veti koiraan mietteliääksi ja nyt paineen hieman jo hellitettyä miettiminen jo sujui paremmin. Tuo olento tervehti häntä. Jos hän olisi hyökkäysaikeissa, niin joko oli niin, että tämä kaikki oli jonkinlaista hämäystä tai muuten erikoinen tekniikka toteuttaa hyökkäys. Miksi sarvi tuntui näinä hetkinä aina niin erilliseltä osalta ruumiissa kuin sen olemassaolo olisi hieman häirinnytkin? Kai se johtui pelosta sen menettämisen suhteen. Saattoi toki olla niinkin, että toinen ei ollut hyökkäämässä, mutta tätä vastaan soti hänen yllättävä saapumisensa paikalle, joka viittasi hyvin voimakaasti hyökkäämiseen. Luonnollinen ratkaisu olisi, että toinen oli ollut hyökkäämässä, mutta oli jostain syystä lopettanut sen ja tuosta samasta syystä hän oli juuri nyt noin hämmentynyt. Ehkä se menisi niin. Jos se ei menisi, niin yksisarvinen olisi ehkä hyökkäyksen hetkellä jonkin verran suojattomampi kuin nyt, mutta toisaalta ei hänestä tälläkään hetkellä olisi vastusta taistelua opetellutta kaksijalkaista vastaan. Taistelutaidot olivat rappeutuneet pölyisissä kirjastoissa siitäkin vähästä, mitä niitä ei käytännössä koskaan ollut ollutkaan.

"Jos havittelette sarveani, niin toivon, että jättäisitte sen, sillä sitä te ette tule saamaan, vaikka minut tappaisittekin, sillä se muuttuu pölyksi jos sen irrotatte tai vahingoitatte minua pahasti. Lisäksi olen valkoinen, joten otaksun, että teillä on hyvä syy luottaa siihen, etten valehtelisi tällaisen asian suhteen." Yksisarvinen puhui rauhallisesti ja vailla tunteiden vaikutusta omaan äänensävyynsä. Ääni oli melko hiljainen, mutta erotettavissa oleva. Sanoissa ei ollut vivahteita hevosen, gasellin tai laaman ääntelystä vaan se oli lopulta melko ihmismäinen, vaikka ihminen nyt ei puhunutkaan niin tasaisella äänenvoimakkuudella, mitä tämä yksisarvinen teki käytännössä muuttamatta äänenvoimakkuuttaan missään vaiheessa erotettavissa määrin. Lisäksi yksisarvinen puhui melko nopeasti ja hivenen hankalasta kielenkäytöstään huolimatta ei jättänyt kuulijoilleen juuri aikaa ajatustauoille. Aiheen hankaluuskaan ei luonut säröäkään tasaiseen puheeseen, jonka nopeuskin oli käytännössä jatkuvasti sama kuin eläin olisi ollut jonkinlainen puhuva automaatti.

"Muukalaisena kuitenkin voisitte olla avuksi minulle jos maallisen omaisuuden ansaitsemisessa tai pääsyssä paikallisen akatemiamme yksityiseen kirjastoon olisi teille riittävissä määrin miellyttäviä piirteitä, jotta teistä olisi suostumaan siihen." Pieni tauko yksisarvisen vetäessä henkeä. Eläin ei vieläkään ollut oppinut hengittämään samaan aikaan normaalilla voimakkuudella, kun puhui ja näin ollen se tarvitsi hengitystaukoja välissä, vaikka tunnetasollaan kiusaantuikin tuosta tarpeestaan, sillä tiesi hyvin moisen vähentävän sanojen vakuuttavuutta ja uskottavuutta. Nämä pienet piirteet toivat esille sen elollisen olennon, joka omaperäisen puhetavan taustalla oleili.

"Minä vain tarvitsisin oppilaan itselleni taikuuden alkeita kuuntelemaan, kun käytännön syyt edellyttävät minulta sitä. Normaalisti en piittaisi yhtään, mitä muut minulta vaativat ja ajattelin jo, että ei tekisi niin tälläkään kertaa, mutta toisaalta olisin kiinnostunut opettamaan henkilöä, joka ei pitäisi minua tulosvelvollisena ja te näytätte juuri sopivalta siihen rooliin." Pieni tauko. "Jos siis olette kiinnostustunut."

Sarvekas puhui todella paljon. Se oli myös hieman liikkunut edestakaisin puhuessaan. Jostain syystä liike tuntui auttavan miettimistä. Apu tuli jostain muusta kuin tiestä nousevasta pölystä, mitä sorkkien kosketus siihen sai hieman aikaiseksi. Ehkä kullanhohtoisten korujen pienellä helinällä oli hieman tekemistä sen asian kanssa. Lähempi tarkastelu tosiaan paljasti, että sellaisia oli sidottu kaksi tuon sarvellisen eläimen harjaan kimaltelemaan. Tai sitten se oli lihasten vaatiman hapen tarve, joka pakotti hengittämään pieman enemmän puhumisensakin yhteydessä, minkä yksisarvinen muuten olisi ehkä unohtanut kokonaan. Tuo hengittäminen sieraimien kautta toi samalla tietoisuuteen kypsyvän viljan tuoksun, josta moni täkäläinen taas saisi pöytäänsä ravintoa. Täkäläinen yksisarvinen pieneksi onnekseen säästi pitkän pennin ruokamenoissa eläessään muulla kuin ravinnolla. Rahaa jäi enemmän ulkonäön hoitamiseen, jonka korjaamiseen tosin saataisiin taas tehdä töitä tuulen lennättäessä pieniä roskia sarvekkaan turkkiin ja vaatteisiin. Vaatteita tuo eläin ei kantanut peittääkseen mitään ruumiistaan tai lämmittääkseen sitä niillä. Ne olivat vain mukana vain symbolisessa mielessä ja sen vuoksi, että eläin sattui rakastamaan kaikkea kaunista.

[merril]

Tuo hyökkäävä muukalainen näytti rentoutuvan hieman, tuon majesteettisen olennon paljastuessa perin vaarattoman oloiseksi (joskaan tuo ei epäillyt hetkeäkään, etteikö tuon sarvesta tulisi julma lävistyshaava, jos sattuisi pahastuttamaan olennon pahanpäiväisesti), ja koska tuo ratsu oli oma herransa, ei tämä kostuisi paljoakaan tuon valjastamisesta mahdolliseksi kuljetusvälineeksi tässä uudessa maassa. Vaikka Taibosu olikin kieltä oppinut eräältä matkalaiselta kotimaassaan, oli tällä selviä vaikeuksia saada selkoa siitä, mitä yksisarvinen tohkeissaan puheli. Tovin vaiteliaisuuden päästä, miekkosen jäsentäessä ymmärtämänsä pätkät yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi, tuo avasi suutaan, puhuen lievästi murtaen tätä yleiskieltä:

" 'Viisas mies ei koskaan kieltäydy mahdollisuudesta oppimiseen sillä hän tietää, että aina on uutta opittavaa', sanovat esi-isät." Miekkonen tokaisi aavistuksen kangerrellen puheessaan, käännöstyön vaatiessa miekkoselta pienoista keskittymistä. Kenties idän viisausten lateleminen sai tuon tuntemaan itsensä aavistuksen älykkäämmäksi kirjanoppineiden keskuudessa. Kun moinen lausahdus ei tuntunut saavan vastakaikua, miekkonen jatkoi, antaen olkapäittensä valahtaa lepoon, toki sen jälkeen kun teräase oli sujautettu takaisin huotraansa. Ehkäpä miekkonen päätteli, että moinen ele saattaisi hieman kireää ilmapiiriä avittaa, tahi yksinkertaisesti järkeili, ettei lyhyellä miekalla kaadettaisi yksisarvista.

" Minua on aina kiehtonut shugenjien sekä Wu Jenien maagiset taidot, aina voimasanojen maagisiin tavuihin sekä ki-voimien valjastamiseen...joskin uskon, että moiset mystiikan ihmeet ovat mieleni ulottumattomissa. Tästä huolimatta olisin kiitollisuudenvelassa, jos saisin kunnian vierailla tässä akatemiassanne, oi jalo eläin."

Tämän yhteydessä miekkonen näytti ryhdistäytyvän, suoristaen selkänsä, asettaen kämmenensä toisiaan vasten ja kumartaen yksisarviselle. Ohimenevä ajatus yksisarvisen sarvesta kulki vielä ikuisen opportunistin mielen halki, mutta tuo muistutti itseään siitä, että tämän tulisi pitää yllä sukunsa kunniaa, vieraasta ympäristöstä huolimatta...ja olivathan yksisarviset kuuluisia hyvyyden symboleina, jopa kaukaisessa idässä, jossa nämä harvinaiset eläimet ovat käytännössä katsoen mytologiaa ja huhupuheita.

[dallan]

((Jos jotain todella pahaa ei tapahdu, niin tämä oli viimeinen kerta, kun kestää näin pitkään vastata. Anteeksi todella kovasti tästä.))

Yksisarvinen oli hieman yllättynyt kuullessaan myöntävän vastauksen. Oli vaikea uskoa, että kukaan satunnainen vastaantulija voisi suostua, mutta sen verran kauan yksisarvinen oli onneaan koetellut, että jokainen tilaisuus oli käytettävä. Oli ensimmäinen kerta, kun se onnistui ja suoraan sanottuna tämä sai uroksen hieman hämilleen. Mitä nyt sitten pitäisi tehdä, kun kaikki menikin niin, mitä D'allan oli pyytänyt, mutta ei ollut osannut mitenkään odottaa.

Ainakin oma arvokkuus olisi säilytettävä ja kaikki hämilläänolo työnnettävä pois mielestä ja korvattava se järkevillä ehdotuksilla ja tietoisella toiminnalla, joka johtaisi ongelmattomiin lopputuloksiin. Miekkonenkin puheli viisaita, vaikka häneltä ei sitä ensivaikutelman perusteella saattanut odottaakaan. Harvoin yksisarvinen oli nähnyt viisauden ja tappavien aseiden kulkevan samoissa käsissä. D'allanilla ei silti ollut syytä arvioida tätä henkilöä. Sen tulisivat tekemään pölyiset luokkahuoneet ja opitun kuulustelu jos niin pitkälle mentäisiin.

Sarvekas eläin ei oikeastaan edes kiinnittänyt huomiota siihen, että aseita ei enää pidetty näkyvillä. Ei valkoinen niin pelännyt kuolemaa ja samalla pelko väkivaltaisia tilanteita ja teräaseita kohtaan oli pienempi. Pelon vähyydestä seurasi se, että nopeasti ilmeisen pieleenmenneen hyökkäysyrityksen jälkeen D'allanilla ei ollut mitään syytä muistella tuota tilannetta, joka oli jo ohi. Toki väkivaltaisuus viesti siitä, että miekkoseen ei välttämättä ollut ihan kaikessa luottaminen, mutta edelleen se ei ollut yksisarvisen itsensä huolenaihe ja tuskin noin fiksu kaveri sentään keskellä kaupunkia heittäytyisi kovin väkivaltaiseksi muita kuin yksisarvista itseään kohtaan. Vankilaan siitä joutuisi ja varmaan teloitettavaksikin.

"Kiinnostuskohteenne ovat minulle vieraita, sillä oma tutkimusalani on taikuuden teoriassa, mutta kirjastomme on sen verran laaja, että on mahdollista, että löytäisitte sieltä jotain itseänne kiinnostavaa. Tietenkin pääsyyn niihin teoksiin liittyy erinäisiä velvotteita ja muodollisuuksia, mutta ei ole minun tehtäväni selostaa niitä teille, sillä tutkimusvastaavamme hallitsee sen alueen minua taitavammin." Yksisarvinen kävi vielä mielessään noita sanoja läpi. "shugenjien", "Wu Jenien", "ki-voimien", "jalo eläin". Viimeisen yksisarvinen ymmärsi ja oli siitä hyvin mielissään. Voi miten tuo kimaltavia koruja ja mukavuutta rakastanut eläin piti myös kehuista ja ei suostunut yhtään miettimään, että kehuissa voisi olla kyse vain kylmistä muodollisista kohteliaisuuksista. Lopputuloksen ollessa jotain hyvin mieltä lämmittävää ei kylmyydelle kokonaisuudessa enää jäänyt sijaa. Muut sanat olivat kuitenkin D'allanille vieraita ja siksi hän ei osannut opettaa tuollaisia asioita. Tunsiko toinen taikuutta vai olisiko aloitettava alkeista? Se olisi hyvä selvittää, mutta veti yksisarvisen ainakin joksikin aikaa mietteliääksi.

"Seuratkaa minua. Johdatan teidät perille ja olkaa hyvä ja kysykää matkalla kaikki, mikä vain mieltänne painaa. Sen verran tosiaan vielä, että oppilaana kirjoilla olosta meillä maksetaan palkkaa, jotta opiskelijat voisivat omistaa elämänsä oppimiselleen eikä heidän tarvitsisi tehdä töitä opintojensa rinnalla." Noiden sanojen aikana sorkat jo kopisivat valkoisen eläimen käännettyä suuntansa kohti tuota lähellä häämöttävää kylää, jossa päämäärä sijaitsisi.

[merril]

(( Kah, huomasin tässä vihdoin ja viimein sattuman kautta vilkaisemaan tätäkin puolta foorumeista (vanha bookmark) ja tulipahan hieman hävettyä, etten ole vastannut. Yritän piakkoin tähän tekstiä kirjoitella, kunhan saan aikaa ja ajatusta moiseen. ))

[PikaMerr Tietokoneen sortama]

(( *Syvä, apaattinen huokaus* Juups. Yritän vastailla luultavasti tänään hieman myöhempänä ajankohtana, tahi huomenissa. Inspiraationi iskettiin maahan tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä, kun neljän tekstikappaleen jälkeen kone sekä nettiselain hyytyivät kuin veri. Pahoitteluni viivästyksestä. ))

[dallan]

((Ei oikeasti mitään kiirettä. Kirjoittele silloin, kun se tuntuu hyvältä ja tekee mieli tehdä sitä. Ei kannata miettiä, että minua jotenkin häiritsisi se, että vuoroissa välillä kestää. Minulla on 15 samanaikaista peliä juuri viiveen varassa ja ilman viivettä muilta niiden pelaaminen ei edes onnistuisi.))

[merril]

(( Hum- Pitipä vain kysyä, olisiko kohdallaan jatkaa tätä peliä taasen. Olen ollut viime aikoina erittäin epä-aktiivinen foorumeilla, ja olen yrittänyt asianlaitaa korjata parhaani mukaan. Muttamutta- Yritänkö naputella jatkoa tuohon, vai onko sinulla yhä kätesi täynnä muita foorumiseikkailuja? ))

[dallan]

((Mielelläni kyllä jatkaisin tätä vielä. Sellaista vain omasta puolestani varoittelen, että opinnot ovat aika paljon kasvattaneet viivettä vuorojeni väleissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että missään nimessä olisin ainoastakaan pelistäni luopumassa.))

[merril]

(( Wunderbar. Yritän huomenissa vuoroa sitten naputella- tämä päivä meni hieman yllättäen ohitse. Mutta yhtälailla mielelläni tätä peliä jatkaisin, kunhan vain saisin jälleen tarinoinnin laidasta kiinni. Tosin, tällä hetkellä parikin asiaa työn alla, ja etenkin tuo Traconin lähestyminen on ollut pienoinen huomionvarastaja kuluneen viikon aikana. Mutta kyllä tämä vielä tästä liikkeelle lähtee.))

[merril]

Mies nyökkäsi myöntyvästi yksisarvisen kehotukselle, ja riensi mitä pitemmittä puheitta noutamaan kapsäkkinsä, sekä jousensa, jotka tämä oli kutakuinkin pikaisesti kätkenyt irrallisen sammaleen keskuuteen, tien laidalle.

Tämä sujautti kätensä toisen kapsäkin hihnan alitse ja lisäsi askeltensa tahtia hieman, saavuttaakseen tuon mystisen, koreasti...pukeutuneen (näin paremman sanan puutteessa) eläimen. Yhden olan varassa kannettu säkki antoi tästä epävarmaa hymyä kantavasta miekkosesta vaarattomamman vaikutelman, mutta idästä saapuneen seikkailijan runsas aseistus sekä hivenen pahaenteinen tuike tämän silmissä kertoi enemmän kuin tarpeeksi miekkosen valmiudesta todistaa moiset luulot erheellisiksi.

Taibosun tuntemus kielestä, jolla keskustelua käytiin oli yleisellä asteikolla moitteeton, mutta tämä joutui kuitenkin käymään mielessään aina hiljaa läpi yksisarvisen sanat nopsassa käännösprosessissa, ja miekkosen huomio kiinnittyi erääseen lauseeseen, johon tämä rupesi muitta mutkitta kehittelemään mitä muodollisinta ja kohteliainta kieltäytymistä.

" Nöyrimmät anteeksipyyntöni, hyvä...er, arvoisa eläin, mutta tahtoisin tuoda huomioonne mitä ikävimmin mielin tosiasian, että tarkoitukseni viihtyä mainiossa...opinahjossanne? Opinahjossanne, suureksi surukseni, ei tule olemaan kenties kuuta tahi kahta pitempi. Tarkoitukseni ei suinkaan ole loukata jaloa mestaria, mutta minulla on...useita sitoumuksia, joita minun on kunnioitettava."

Tämän sanottuaan miekkonen soi eläimelle lievästi tuskastuneen hymyn. Kohteliaisuudet tämä oli omaksunut aikalailla sujuvaksi osaksi sanastoaan, tämän kielenopettajan ladeltua niitä sadoittain aikoinaan, jotta Taibosu ei olisi haisevaa miestä surmannut. Tästä puheenparresta miekkonen ei juurikaan ollut varma, mutta toivoi osoittaneensa asianmukaista kunnioitusta tuolle sarveikkaalle pedolle, joita hänenkaltaisillaan oli aniharvoin siunattu mahdollisuudella puhutella, faunan ollessa radikaalisti erilainen mystisessä idässä. Koko kokemus oli aikalailla veitsenterällä tanssimista, sillä miekkonen ei ollut tyystin varma kielellisestä lahjakkuudestaan, puhumattakaan tämän kyseisen mestarin motiiveista. Terve järki saneli, että harva mestari otti oppilaita maantierosvouteen alentuneista seikkailijahyypiöistä, mutta lännessä kait asiat olivat asettuneet päälaelleen. Ja sitäpaitsi, olihan tämä yksisarvinen osoittanut tähän asti hänen kohtaamistaan olennoista eniten yhteistyöhalukkuutta, täällä Kummallisessa sekä Ulkomaalaisessa lännessä. Kenties...

Ajatus sai hymyn, pyyteettömän helpottuneen sekä oivalluksen synnyttämän, kareilemaan miehen huulilla, tämän kääntäessä huomionsa jälleen pikaisesti yksisarviseen, jatkaen hivenen liian innostuneella äänensävyllä, kuin oli alunperin tarkoittanut puhuttelevansa tätä uutta 'mestariaan':

" Olisin mitä kiitollisin, jos suvaitsisitte minun kysyä kirjastonne kokoelmista, jalo eläin. Kenties saisin luvan perehtyä kokoelmanne Kara-Turin filosofiaa käsittelevään osastoon?"

Oivallista, miekkonen tuumi itsekseen. Paikallisten filosofien tulkintaa hänen kotikontujensa filosofiasta, siinä avain paikallisten mielten ymmärtämiseksi. Aristokraattien elämästä ja ajatuksista kiinnostuneen miekkosen mieleen ei saattanut edes juolahtaa, ettei täällä barbaarikonnuilla olisi hankittu ja käännetty Suuren ja Mahtavan Idän hengentuotoksia, joita sitten paikalliset viisaat oppineet olisivat yrittäneet tulkita oman kulttuurinsa valossa. Tokihan kaikkien oppineiden oli katsottava itään, 'Valaistuksen sekä Viisauden' kehtoon?

( OoC: Toisin sanoen, miekkosta vaivaa hieman tuo hassu ennakkoluulo, jota Kara-Turissa ja Wa'ssa viljellään, eli toisten kulttuurien alemmuuteen, joka tosin on vain auttamaton sivuvaikutus kasvuympäristön seurauksena. *Hymy* )

[dallan]

((Anteeksi, että kesti. Jatkossakin tulisi valitettavasti todenäköisesti jonkin verran kestämään. Toivottavasti siitä ei ole haittaa ja jos on, niin kerro toki, kun ei peliä kannata jatkaa jos se ei sinulle ole mieleen.))

Yksisarvinen naputti vasenta etusorkkaansa hieman maata vasten. Kaikenlaiset kummalliset sijaistoiminnot jostain syystä auttoivat miettimistä, mutta ei niitä välttääkään kannattanut, kun niistä kerran oli apua. Ei uros sellaisesta piitannut, että oliko se kohteliasta, sillä hänestä kohteliaisuuskäytäntöjen olisi tervettä muuttua jos ne syrjivät tapoja, jotka olivat erittäin käytännöllisiä. Eläin pyöritteli hieman korviaan miettiessään. Tästä toisesta ei ollut hänen oppilaakseen. Hänellä oli kiireitä, mikä tarkoitti sitä, että opiskeleminen olisi vähemmän tärkeää kuin jokin muu asia. Ei sellainen haitannut. Sellainen oli luonnollista, sillä muullakin oli maailmassa väliä kuin tiedon kasvulla. Ei yksisarvinen itsekään pohtisi taikuuden kirjoittamisen rajoja jos hänellä olisi rakkaansa pelastettavanaan jostain tuhoisien tunnemaailmojen syövereistä. Kaikessa tässä oli vain se käytännön ongelmansa, että ei D'allan saisi toiselle parissa kuukaudessa opetettua edes alkeita siitä, mitä itse tutki. Taikuuden teoriaa. Sillä nimellä yksisarvinen itse sitä kutsui, mutta ei se ollut samanlaista kuin toisilla. Sille ei vain ollut omaa nimeä, mitä D'allan teki ja sitä kykeni suoraan soveltamaan suoraan taikuuden tekemiseen.

"Siinä tapauksessa on teidän kannaltanne parasta, ettemme aloita sitä, mitä äskettäin oli mielessäni. En kiellä teitä, mutta kokemuksestani tiedän, että alani veisi vuosia sisäistää niin, että siitä olisi muuta iloa kuin ruokkimaan pinnallista uteliaisuutta ja kun kiinnostuskohteennekin vievät teitä opin tiellä toiseen suuntaan, niin teidän on parasta seurata sitä tietänne ja olla poikkeamalta siltä siihen suuntaan, minkä teille alustavasti äskettäin esittelin."

Se oli tullut sanottua. Kielteisten ajatusten kertominen oli hankalaa, kun ei tahtonut tarkoittaa niillä mitään loukkaavaa. Toivottavasti tässä nyt oli käynyt hyvin, kun vielä mitä ilmeisimmin oli niin, että tämä miekkonen oli ensimmäiseksi kieltäytynyt tulemasta D'allanin oppiin ilmoittamalla varsin tyylikkäästi muotoiltuna, ettei hänellä olisi aikaa pitkäjaksoiseen opintojaksoon saati edes kiinnostusta kuin itse sanelemiinsa aloihin ainakaan noin ensisijaisessa mielessä. Yksisarviskoiras ei taatusti ollut millään tasolla perillä, että mitä nämä kyseiset opinkappaleet sisälsivät, mutta yksinkertaisesti päättelemällä mahdollisuuden kautta vaikutti siltä, että vaikkakin mahdollista, niin luultavaa se ei ollut, että opeilla olisi suurta vastaavuutta siihen, mikä yksisarvista itseään kiinnosti. Taikojen kirjoittamisen muodot, kuten ehdolliset väittämät loitsuissa, käsitteiden tarkka määritteleminen ja ennen kaikkea näiden määriteltyjen asioiden välinen suhde. Sitä kautta yksisarvinen teki taikuuttaan. Kirjoitti pohjan, jossa luotiin kappaleet ja sitten etsimällä etsi näiden kappaleiden välisiä suhteita ja näiden suhteiden varaan kaikki sitten rakennettiin. Ei sitä koskaan voinut tietää, että miten näiden keinotekoisten asioiden vastaavuudet menivät maailman kanssa. Sellainen oli mahdotonta selvittää täysin. Oli asioita, joita ei voinut tietää varmasti. Siitä yksisarvinen oli suhteellisen varma.

"Harmiksenne minusta ei ole kertomaan, mitä akatemiamme kirjasto sisältää kiinnostuksenkohteestanne, sillä minun alaani ei kuulu tuntea maailman eri filosofioiden suuntauksia tai miten niitä harjoitetaan missäkin maailmamme mailla. Hyväksynette puutteellisuuteni, sillä on aivan selvää, että me kaikki olemme olentoina rajallisia ja täten tahtoessamme pitkälle jollain alalla tarkoittaa se väistämättä, että ajaudumme ajoittain jopa häpeällisen tietämättömään tilaan monista muista aloista. Olisi hienoa, että pääsisimme tuosta häpeästä, sillä muunlainen maailma ei ole ja miksi paheksua sellaista, mitä emme voi muuttaa poikkeamatta suunnalta, mitä pidämme järkevämpänä kuin sen muuttamista tässä maailmassa, mikä pakottaa meidät toimimaan ikävien, mutta tosiasiallisten rajoitteidensa kanssa." Pieni tauko puheessa. "Ehkä olisi hyvä, että lyhyesti esittelisitte minulle, että millaisten kysymysten ympärille Kara-Turin filosofiassa ollaan keskitytty, niin minusta olisi paremmin opastamaan teitä paikallisien vastaavuuksiemme pariin jos niitä on olemassa. Toki tunnen asioiden tarkan määrittelemisen vaikeuden, kun tuntuu, ettei niitä voisi esitellä kuin näyttämällä, sillä välttämättömiä ja riittäviä ehtoja ei niille vaikuta olevan, mutta ehkä tämän ei tarvitsisi tarkoittaa sitä, että jonkinlaisen yleiskuvan tässä lyhyellä matkallamme antaminen ei olisi mahdollista."

Nyt piti hengittää. Niin paljon kuin D'allan olisi mieluummin puhunut, niin luonto pakotti vetämään henkeä välissä ja hätistämään kylkeen levähtämään asettuneen pienen hyönteisen, kun se kutitti sietämättömästi. Ei tuo tuntunut väärältä teolta pientä hyönteistä kohtaan, kun se oli väistämätön, sillä yksisarvisen oli yksinkertaisesti mahdotonta välttää jännittämästä lihaksiaan siten, että pieni hyönteinen olisi sitä pelästyneenä, jos nyt oli oikein puhua pelästymisestä hyönteisen kohdalla, lentänyt tiehensä. Sitä saattoi vain harmitella, että maailma ei aina ollut sellainen kuin toivoi, mutta mahdottomia asioita ei oikein voinut ajatella olevan väärin jättää tekemättä. "Sen verran päätäntävaltaa minulla on, että kykenen järjestämään teille majoituksen ja pääsyn kirjastoomme tutkimusta tekemään. Sellainen ei tietenkään ole ilmaista minulle, mutta siitä teidän ei tarvitse murehtia. En velvoita teiltä sitoumuksia opetustyöhön tai projekteihin osallistumista tästä hyvästä jos ei ole niin, että erikseen haluaisitte noin tehdä. Tietenkin saisitte työstänne korvauksen."

[merril]

( Kestääpi minullakin hetki saada vuoro aikaiseksi. Suht'koht' rehellisenä ihmisenä kun itseäni pidän, täytyy käydä myöntäminen, että en ole oikein varma, mihin suuntaan tämä peli ompi meneillään, ja onko suuntaa laisinkaan. Vaikka hahmontekeleeni on aikalailla uusi ja vailla erityisen raskaita rajoja, tuo pääsijainen luonteenpiirre, eli hahmon oleminen 'vapaa sielu', näyttää tuottavan jo nyt hieman juonellisia ongelmia. Eipä ryöväristä ole loitsumestariksi, saatikka sauvanheiluttajasta kallonmurskaajaksi. *Huoh* Täytyy tuumia. Mutta tovi saattaa vierähtää. Pahoitteluni jo näin etukäteen. )

[dallan]

((Varmaan sama asia hieman eri sanoin sanottuna, minusta tuntuu siltä, että tällä pelillä toki on suunta ja jo tässä vaiheessa jo varsin selkeä sellainen, mutta ilmeisesti se ei sitten sovi hahmollesi lainkaan. Itse en pelin sisällön kannata osannut lainkaan päätellä, mutta toki suunta on tässä vaiheessa vielä helppo vaihtaa. Yksinkertaisinta se ehkä olisi jos sinä ottaisit tapahtumien vetämisessä aktiivisen roolin. Toki minullakin joitain muita ajatuksia on, mutta ei niistä hahmoasi tuntematta itse osaa sanoa, että olisivatko ne lainkaan hyviä.

Katsele jos tahtoisit jatkaa tätä vielä. Jos näin ei ole, niin kiitokset oikein mukavasta pelinalusta. Pidin siitä oikein paljon. Väkisin tosiaan peliä ei kannata jatkaa ja nyt kun tuntuu siltä, että oikeaa suuntaa ei tunnu olevan, niin vaikeaa siitä on enää eteenpäin mennä. Ilmoittele silti mihin päädyit, että tiedän missä mennään.))