Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Apr 7, 2008 19:55:01 GMT 3
(alyhie,sinua siis kaipaan tänne.En ole järin hyvä aloituksissa,toivottavasti saat selvää Syksyinen yö.Tuuli oli raaka,se kulki ulvoen läpi pienen kylän,riipien matkallaan puista lehtiä.Oli hiljaista,ihmiset olivat käpertyneet kotiensa lämpöön,päivän töiden jälkeen.Mutta joku oli kuitenkin liikeellä.Askeleet kopisivat mukulakivikatuun,suklaanruskeat silmät pälyilivät ympäröivää pimeyttä,varuillaan.Kulkija astui kuunvalon luomaan valoläikkään ja nyt hänet erotti selvästi.Kyseessä oli nuori nainen,iältään ehkä 17-kesäinen,siltä ainakin näytti.Päällään tällä oli beiget housut,lujaa ruskeaa nahkaa olevat saappaat,valkoinen pusakka,jonka päällä oli harmahtavan ruskea viitta.Kullankeltaiset luonnonkiharat hiukset laskeutuivat laineina neidon hennoille olkapäille.Iho oli hyvin vaalea ja kasvot hieman lapsenomaisen pyöreät ja niistä saattoi erottaa pienet hymykuopat,jotka tosin eivät nyt olleet käytössä.Ilme oli pelokas,varautunut ja nainen jatkoikin nopeasti matkaansa,vilkuillen ympärilleen,puristaen samalla tikaria kädessään.Hän ei voinut sanoa pitävänsä yöstä,silloin oli liikkeellä kaikenlaista väkeä.Tavoitteena oli vain löytää tämän kylän majatalo mahdollisimman nopeasti.Kuin ei olisi muutenkin jo ollut tarpeeksi kurjaa,kaiken kukkuraksi synkät pilvet kerääntyivät taivaalle ja pian nainen huomasi olevansa keskellä rankkasadetta.Sumukin tiivistyi,eikä hän nähnyt kunnolla nenäänsä pidemmälle.Nainen jatkoi kuitenkin matkaansa,ollen pian jo aivan litimärkä.Parin talon jälkeen hän huomasi ilokseen majatalon vähän matkan päässä ja lähti juoksemaan sitä kohti,kuin peläten että rakennus katoaisi.Kun hän pääsi ovelle,pettymys iski vasten kasvoja.Sisällä ei loistanut valoa,ovi oli hieman lahonnut ja ikkunoissa oli hämähäkin seittejä.Majatalo oli tyhjillään,oli ollut varmasti jo monia vuosia.Nainen vaipui väsyneenä istumaan märkään maahan,nojaten selällään oveen.Voisivatko asiat huonommin mennä?Hän voihkaisi hiljaa ja antoi sateen piiskata kasvojaan.Häntä paleli,väsytti ja oli nälkä..Nainen oli matkannut jo monta päivää,lepäämättä ollenkaan,syömisestä puhumattakaan..Hän sulki silmänsä ja tunsi silmäluomiensa muuttuvan lyijynraskaiksi.Vaikka hän taisteli,uni vei voiton.Pian neito nukkuikin,nojaten yhä majatalon oveen,sateen piiskatessa maata,kultaisten hiusten valuessa märkinä kasvoille.
|
|
|
Post by alyhie on Apr 8, 2008 15:03:09 GMT 3
(Ai et ole kovin hyvä, minun viestini ei ole mitän tuohon verrattuna ) Alec *** Sade löi pojan naamaan lyhyin, mutta kylmin iskuin. Tuuli oli niin kova että tuskin pääsi eteenpäin. Musta pitkä nakatakki oli liimautunut tämän ihoon, ja punaiset puolipitkät hiukset olivat läpimärät ja niistä valui vettä suurina noroina takille. Jokaisella pitkällä, hitaalla askeleella kuului loiskahdus, ja pojan päälle roiskui yhä enemmn vettä. Märkä kulkija kirosi mielessään. Nyt se typerä majatalo jostain..ei tämä ilma ole inhimillinen !Matka jatkui märkänä vielä hetken, kunnes poika näki jonkun nukkuvan? erään rakennuksen edessä, seisaaltaan. Hän käveli nukkujan luokse, ja huomasi ilokseen että se oli tyttö! Eikä mikään pahan näköinenkään. Hän nojasi lähemmäs ovea, kopautti siihen tytön pään vieressä, selvitti kurkkunsa ja kysyi: "Häiritsenkö?"
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Apr 8, 2008 18:18:29 GMT 3
Miehen koputtaessa ovea neito suorastaan hätkähti hereille ja tikari oli hetkessä ojossa,silmien pälyillessä tulijaa epäluuloisena.Kyseessä oli nuori mies,komeaksikin tuota olisi voinut sanoa.Vaan neito oli oppinut olemaan epäluuloinen vieraita kohtaan,olivatpa nämä miten komeita,kauniita tai ystävällisen oloisia tahansa.Hän ei tehnyt elettäkään laskeakseen tikaria vaan osoitti sillä yhä nuorukaista,ollen karvat pystyssä,varuillaan."Se että häiritsetkö,riippuu ihan siitä kuka olet ja mitä haluat."Neito vastasi,yrittäen estää ääntään tärisemästä,siinä onnistuen jotenkuten.
((Lyhyttä))
|
|
|
Post by alyhie on Apr 8, 2008 19:09:38 GMT 3
Alec ***
Tyttö säpsähti hereille, ja yllättävän nopea tämä oli, ottaen huomioon että oli juuri herännyt. Poika vain katsoi tyttöä silmiin, ei herennyt kääntää katsettaan, ei tehnyt elettäkään, vaikka tyttö seisoi tikari ojossa. "Näytät siltä että että olet jotain vailla.." punapää sanoo ja nostaa kulmiaan. "Olenko oikeassa?" tämä jatkaa märät hiukset edelleen silmillään. "Uskaltaisinpa jopa väittää että olemme samalla asialla."
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Apr 8, 2008 19:39:59 GMT 3
Neito uskalsi jo hieman rentoutua ja laski tikarin,puristaen sitä silti kädessään."Jotain vailla,kyllä olen.Tämä.."Hän viittasi majataloon."..taitaa olla tämän kylän ainoa majatalo ja se on näköjään seissyt jo kauan tyhjillään.Kaikki ihmiset ovat sisätiloissa,eikä ilma ole paras mahdollinen."Neito sanoi ja katsoi nuorukaista tarkkaavaisena,hivenen uteliaanakin ruskeilla silmillään."Eikä minulla ole paikkaa missä yöpyä.Sinäkin taidat olla matkalla jonnekin ja ilmeisesti samassa liemessä olemme."Hän jatkoi ja rohkaisi mielensä."Minä olen Lily.Anteeksi että suhtauduin epäluuloisesti,mutta minulla on syyni"Neito lopulta sanoi,ojentaen kätensä ja hymyillen pienesti.
|
|
|
Post by alyhie on Apr 8, 2008 22:43:23 GMT 3
Alec ***
"Saatat olla oikeassa..." poika vastaa vilkaisten nopeasti majatalon ovea samalla heittäen hiukset pois kasvoiltaan. Tyttö pahoittelee käytöstään. "Ei tarvitse pyydellä anteeksi, eikä selitellä." punapää sanoo tytölle pudistaen kevyesti päätään, "Ymmärrän kyllä." hän jatkaa. Poika tarttuu tytön ojennettuun käteen, ja vastaa hymyyn. "Alec." hän sanoo. "Onkos mielessäsi ratkaisua ogelmaamme?" Alec kysyy ja siirtää painonsa toiselle jalalleen.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Apr 10, 2008 20:14:16 GMT 3
"Ratkaisua.Ei minulla ole.."Lily vastasi huokaisten pienesti.Sitten neito vilkaisi majataloa.Seinät olivat tukevan oloiset ja kattokin näytti olevan niin hyväkuntoinen,että tuskin ainakaan niskaan romahtaisi.Lily työnsi ihan kokeillakseen ovea,painaen samalla kahvasta.Kuului natinaa ja ovi aukeni."kai me voisimme täällä yöpyä,tuskimpa kukaan pahakseen panee."Hän sanoi ja astui sisään.Majatalossa ei ollut sen lämpimämpää kuin ulkonakaan,mutta kuivaa siellä ainakin oli.Rakennuksessa oli kaksi kerrosta,mutta yläkerta näytti olevan romahtamispisteessä.Alakerrassa oli takka,joka tosin oli aivan pölyn peitossa,mutta joka vaikutti muuten käyttökelpoiselta.Sisällä oli aika pimeää,mutta Lily onnistui haparoimaan tiensä takan luokse."Nyt kun vielä saisi sytytettyä tulen.."Hän sanoi ja yritti etsiä katseellaan jotain,jolla takkaan saisi tulen,sellaista kuitenkaan löytämättä.
|
|
|
Post by alyhie on Apr 14, 2008 16:57:34 GMT 3
Alec ***
Alec kurkisti sisään majataloon tytön takaa ja kohautti olkiaan. "Sopii minulle, ei tässä varmasti parempiakaan paikkoja vastaan tule." Hän sanoi hieman kysyvällä äänen sävyllä, mutta ei kuitenkaan jäänyt odottamaan vastausta, vaan käveli Lilyn perässä sisälle majataloon. Lattia narisi kevyesti joka askeleella, ja vaikka seinät näyttivät aivan ehjiltä, Alec tunsi silti heikon viiman menevän hiustensä läpi. "Älä turhaan." Alec sanoi ja osoitti sormellaan takkaan. Siihen roihahahti kuuma, punainen liekki joka rätisi rauhallisesti. "Eikun etsimään punkkia." Punapää sanoi jä lähti kiertämään rakennusta Hän tuli ensimmäiseen huoneeseen. Siellä oli kasareita, tasoja, veitsiä ja kaasuliesi. Alec päätteli sen olevan keittiö. Hän astui seuraavaan huoneeseen. Se oli hyvin pieni, ja siellä oli pieni sänky, yöpöytä ja pieni lipasto. "Täällä on ainakin yksi."
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Apr 17, 2008 11:23:16 GMT 3
Alecin sytyttäessä tulen takkaan Lily suorastaan pomppasi ilmaan.Magian kanssa hän ei ollut koskaan aiemmin ollut tekemisissä.Se pelotti neitoa hieman,mutta hän luotti jo Aleciin,joten tuskimpa toinen mitään tekisi.Lily lähti seuraamaan nuorukaista,tämän kulkiessa talon läpi.Jokapuolella oli pölyä ja hämähäkinseittejä.Kauankohan paikka oli ollut tyhjillään ja miksi se yleensäkin oli hylätty?Neito huomasi tulleensa nuorukaisen perässä huoneeseen,jossa todellakin oli yksi sänky,lipasto ja jotain roinaa lattialla."Hyvä on siis,tuossa on sänky..Kumpi nukkuu siinä ja kumpi lattialla?"Lily kysyi,vaihtaen jalalta toiselle hermostuneena.Jokin tässä majatalossa hermostutti häntä,mutta neidolla ei ollut aavistustakaan mikä se oli.
|
|
|
Post by alyhie on Apr 17, 2008 20:25:01 GMT 3
Alec ***
"No luonnollisesti, jos tästä rotiskosta ei löydy enempää sänkyjä, niin minä tietysti nukun lattialla." sanon ja jatkan talon tutkimista. Seuraavassa huoneessa ei ollut mitään muuta kuin pieni ruskea lipasto. "Mihinköhän loput on viety.." Alec mutisi itsekseen. Kolmas makuuhuoneen näköinen oli täsmälleen samanlainen kuin ensimmäinen, paitsi että sängyn kaksi jalkaa oli poikki. Tuossa voisi olla melko heikko nukkua.. Poika ajatteli ja naurahti ääneen. Tietysti patjaa voisi käyttää. Alec meni sängyn luokse, nosti patjan kainaloonsa ja meni takaisin ensimäiseen makuu huoneeseen. Hän tiputti patjan lattialle niin että tomu pöllähti sen sivuilta. "Nukunko tässä, vai haluatko että menen toisen huoneeseen?" Punapää kysyi Lilylta, muttaennen kuin tämä ehti vastata, Alec jatkoi: "Onko jokin vialla? Näytät...hmm..hermostuneelta? Johtuuko se minusta?"
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Apr 20, 2008 16:54:09 GMT 3
Lily seisoskeli paikallaan pienessä makuuhuoneessa,Alecin tutkiessa muita huoneita.Tai paikallaan seisoskeleminen tuskin oli oikea sana,neito vaihtoi tiuhaan tahtiin jalalta toiselle.Hän tunsi ihonsa menevän kanalihalle,se tosin saattoi johtua siitäkin että oli aika viileää.Lily oli tottunut vaistoamaan jos jokin oli vinossa,ja tässä vanhassa majatalossa oli jotain,mitä hän ei osannut selittää.
Kun Alec tuli takaisin,neito pakotti jalkansa pysymään paikoillaan.Nuorukaisen kysyessä oliko jokin vialla Lily hymähti hieman."Ei,ei johdu sinusta.Kaipa minä olen vain vainoharhainen.Tuntuu vain kuin tässä rakennuksessa olisi jokin vialla.En tiedä mikä.."Hän vastasi ja toivoi ettei Alec pitäisi häntä täysin tärähtäneenä."Nuku toki täällä,kaksin on turvallisempaa."Lily jatkoi.Hän pelkäsi,mutta ei tiennyt miksi.Mitään ei näkynyt,mutta silti neidosta tuntui kuin heitä olisi tarkkailtu.Sade rummutti yhä rytmikkäästi majatalon kattoa ja jossain jyrisi ukkonen.Lily käveli huoneen toiseen päähän ja katseli ikkunasta ulos.Ulkona oli jo pimeää.Neito vaipui omiin mietteisiinsä,unohtaen hetkeksi majatalon ja nuorukaisen jonka kanssa hän siellä oli.
|
|
|
Post by alyhie on Apr 22, 2008 22:20:38 GMT 3
Alec ***
Poika tiesi tarkalleen mitä Lily tarkoitti, mutta hän ei ole antanut sen vaikuttaa olemukseensa. "Selvä, nukun tässä." Alec sanoi, "ei kovin häävin näköinen punkka, mutta ei kai voi valittaa." hän jatkoi hieman naurahtaen. Alec istui pölyn peittämmän patjan päälle risti-istuntaan ja huokaisi. "Toivottavasti ei tule-" hänen lauseensa jäi kesken kun majatalon ovi pamahti lujaa kiinni. Alec hypähti ilmaan, sytytti kädelleen sinisen liekin ja lähti hitaasti ovea kohti.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on May 4, 2008 13:26:32 GMT 3
((Olen pahoillani,että kesti.On ollut hieman menoja,enkä ole myrkissä paljoa ollut.Mutta täällä taas ) Lily käveli ikkunan luota sängylle ja istui sen reunalle.Kun majatalon ovi paukahti kiinni,neito kirjaimellisesti pomppasi seisomaan.Hän tunsi sydämensä hakkaavan tuhatta ja sataa"Mi-mikä se oli.."Lily kysyi pikemminkin itseltään ja kirosi värisevän äänensä. Kun Alec sytytti liekin kädelleen,neito katsoi sitä hetken kunniotuksen vallassa.Magia oli hänelle kovin uusi asia.Hän kunnotti sitä ja pelkäsi hieman myös.Lily aavisti kuitenkin että nuorukaiseen hän saattoi luottaa.Kun Alec lähti hitaasti kävelemään kohti majatalon ovea,Lily seurasi hiljaa hiipien perässä.Neito toivoi,että hänen villisti hakkaava sydämensä ei paljastaisi heitä mahdolliselle viholliselle.
|
|
|
Post by alyhie on May 18, 2008 20:00:58 GMT 3
(ei se mitään, mäkin hävisin täältä hetkeks ku sua ei näkyny, mut nyt on molemmata takas:) )
Alec ***
Alec pääsi eteishallin puolelle, hän pysähtyi ja katseli ympärilleen hitaasti, ja tarkasti, mutta ei nähnyt mitään. Hän katsoi taakseen, lilyyn ja nosti sormen huulilleen. Olettaen että Lily ymmärsi eleen, hän jatkoi hitaasti kävelyä seinien vieressä oikea käsi ojennettuna, liekki yhä hehkuen, suojana sekä valaisemassa reittiä. Eteisessä tuntui edelleen viima, ehkä jopa hieman vahvempana kuin aikaisemmin. Poika jatkoi edelleen matkaa, yht'äkkiä hän pysähtyi, ja jäi tuijottaman pimeää nurkkaa huoneen toisella puolella. "Näitko sinä?" hän kuiskasi tytölle.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on May 21, 2008 22:24:43 GMT 3
Lily seurasi Alecia hiljaa hiipien ja toisen nostaessa sormen huulilleen neito ymmärsi vinkin.Piti olla hiljaa.Lily värisi.Kylmä viima tunkeutui vielä märkien vaatteiden läpi,jostain veti.Hän käveli hiipien mahdollisimman lähellä nuorukaista,vaikka hieman magiaa pelkäsikin. Alecin pysähtyessä äkisti Lily melkein törmäsi tähän,mutta sai viimehetkessä itsensä pysähtymään ja onnistui pysymään jopa tasapainossakin.Hän käänsi katseensa nurkkaan,jonne Alec katsoi."Näinkö minkä?"Lily kuiskasi takaisin ja veti vaivihkaa tikarinsa taskustaan.Hän siristeli silmiään,yrittäen nähdäkin jotain.Ulkona myrskysi yhä ja hetkittäin valtavat salamat halkoivat taivasta,valaisten koko rakennuksen.Erään salaman taas valaistessa huoneen,Lily näki nurkassa jotain.Mitä,siitä hän ei ollut varma.Ainakin se jokin hengitti raskaasti ja kyyristeli nurkassa.. ((Sinä voit vaikkapa päättää mikä siellä on ))
|
|