|
Post by zhonya on Dec 17, 2007 2:06:28 GMT 3
Rya oli helpottunut päästyään kuppilaan sisään. Täällä hän saisi viiniä ja rauhoittua siinä samalla. Hän nyökkäsi baarimikolle tervehdykseksi ja tilasi kaksi viinipulloa. Hän ei sietänyt ajatusta että juoma loppuisi kesken. Hän kaivoi kassistaan pienen pussin joka oli täynnä rahaa. Hän hymyili hieman häpeillen seuralaisilleen. Rya vihasi tulla leimatuksi rikkaaksi ja hemmotelluksi, hän oli törmännyt siihen kuvaan itsestään todella usein. Kukaan ei tietänyt totuutta hänen ja rahojen alkuperästä. Hän otti viinit ja lasit ja asteli edeltä hiljaiseen nurkkapöytään. Hän riisui takkinsa paljastaen suuren arven joka alkoi kaulalata ja päättyi rintojen yläpuolelle. Rya kaatoi viiniä laseihin ja sytytti savukkeen. "Toivottavasti viiniä on riittämiin" Hän sanoi ja hymyili Desireelle ja Darcylle. Rya katsoi Darcya, jonkin miehessä muistutti häntä itsestään. Rya pudisti päätään ja maistoi viiniään. Rya huomasi, ettei mies piitannut muiden mielipiteistä, mutta eihän hän itsekkään niistä ikinä ollut kiinnostunut. Desiree taas, hän taisi olla niitä ihmisiä jotka saivat kenet tahansa puolelleen. Rya antoi ensivaikutelmiensa olla, eihän niihin ollut ikinä luottamista. Rya yritti jälleen saada hiuksiaan peittämään sokean silmänsä. Hän ei itsekkään tiennyt miksi hän sitä häpeili. Rya päätti unohtaa muun ja keskittyä seuralaisiinsa ja viiniin.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 26, 2007 23:03:37 GMT 3
Sadettaja,koska kirjoitat?Joulukiireitä?=)
|
|