vahti
Member
"If I would have a dream of my own, evertyhing would be made of chocolate."
Posts: 54
|
Post by vahti on Jun 30, 2013 22:15:21 GMT 3
Loreidos on tunnettu, soturienmekkanakin kutsuttu, kaupunki Pohjoisessa. Se on hakattu vuoren juurelle kallioon, kaupungin useimmat rakennukset ollen niin niin tummaakiveä, että pimeässä niitä oli vaikea erottaa muusta kalliokivestä ilman valoa. Tai jos niiden katot eivät olisi tehty punaisista kattotiileistä. Voisi oikeastaan sanoa, että kaupunki muistuttaisi meidän maailmamme, meidän aikamme, italialaista kaupunkia, missä kaupunki alenee kerroksittain viistottain alaspäin. Lisäksi rakennukset olivat niin lähellä toisiaan, että kulkeinen katolta toiselle ei ollut kovinkaan vaikeaa, varsinkaan kaupungin asukkaille jotka mielummin käyttivät haasteellisempaa ja jännittävämpää kulkutapaa kuin tavallisen kaduilla kulkemisen. Aurinko lämmitti kaupunkia ja sen rakennuksia mukavasti jopa talviaikaan, jolloin lunta oli enemmän kuin kesällä. Musta kivi varastoitsi siihen säteilevää lämpöä yön ajaksi, mutta viileät tuulet taas estivät kaupunkilaisten asuntojen nousemasta liian kuumiksi.
Kaupunkia ympäröitsi korkea, tummamuuri, joiden seinämistä virtasi aukoista ulkopuolelle vallihautoihin kirkas vesi suurina putouksina. Vesi oli alkujaan vuorilta, muuten sen alkuperä tuntematon, ja hämmästyttävällä insinööri työllä tuo samainen vesi myös virkisti Loreidosin asukkaita, kulkien monimutkaisen reittinsä kaupungin läpi muurille, sieltä vallihautaan ja sieltä jatkaen jonnekin mystiseen määränpäähänsä. Loreidos tunnetaan myös lempinimellä “soturienmekka”, koska moni kaupungin kaupoista ovat erikoistuneet jotenkin täyttämään selviytymis- ja taistelutarpeet aina välineiden raaka-aineiden tuottamisesta valmistamiseen ja eteenpäin myymiseen. Sekä joka toinen vuosi kaupungissa järjestetään suuret turnajaiset, etsien Pohjoisten parhaimpia taistelijoita. Myös kaupungin ympäristö itsessään on suhteellisen hyvä, haastava metsästysmaa minkä riista ei ole aloittelijoille tarkoitettu. Muurilta saattaa nähdä kauempana, alemmalla maastolla suuren kuusimetsikön, joka on usein lumen peitossa. Sieltä löytyvät niin sapelitiikerit, lumikissat, valkopyyt, suursarveikkaat ja joskus harvoin luolakarhun voi nähdä tallustelevan. Monet metsän lajeista ovat omalla tavallaan haastavia metsästettäväksi totuttamattomille seikkailijoille, mutta jos on nopea ja neuvokas, tilanne tasoittuu edes hieman.
Erityisesti metsän halutuinta riistaa on Silos nimiset liskomaiset olennot, jotka ovat kaukaista sukua lohikäärmeille. Ne ovat nopeita niiden ruumis ollen pitkä ja hyvin taipuisa kulkien yli kymmenellä leveällä jalalla. Niiden turkki on puhtaanlumenvalkoista ja paksua, syöksyhampaat ja kynnet terävät. Älyssä ja voimassa se vetää vertoja ihmiselle ja luolakarhulle. Mutta sen liha ja rasva on maailman herkullisinta, Sliosinpata ollen Lureindosin yksi tunnuksista suussa sulavana lihapatana. Kuitenkin sen metsästäminen on usein hengenvaarallista, joten useimmiten niiden lihaa haavittelevien neuvotaan jättää Silosien metsästys klaanille, joka johtaa kaupunkia.
Rautaturkki-klaani oli ollut Lureindos kaupungin hallinnassa jo kauan, johtuen sen jäsenien pitkäikäisyydestä. Tällä hetkellä Kalheiror, Feseiston poika, oli klaanin ja kaupungin johtajana. Hän oli jo melko vanha pystyen laskemaan kenties yli kaksisataa kesää taaksepäin nuoruuteensa, josta hänellä oli aina mielessä jokin kertomus jännittävistä seikkailuistaan. Pidetty ja maltillinen johtaja, jolla oli tosin Rautaturkki-klaanin ominainen nopea tempperamentti, kun oli kyse klaanin turvallisuudesta. Hänen jälkeensä johtajaksi uskottiin tulevan jompikumpi hänen veljenpoikansa jälkeläisistä. Riippui kumman klaani näki pidetympänä ja taidoiltaan parempana johtajana.
Normaalistikaan Rautaturkin-klaanin johtaja ei valikoitunut verilinjojen mukaisesti, vaan useimmiten henkilö valittiin kykyjensä mukaisesti sekä kuinka pidetty hän oli muiden keskuudessa.
Dinroth ja Alexa, Bragoltûrin lapset. Dinroth oli noin kolmekymmentä vuotta vanhempi kuin sisarensa, aikuisuuteen juuri tullut mies jolla oli klaaninsa tunnusomaisesti pitkät vaaleat hiukset, kalpea ja paksu iho sekä tummat silmät. Hänellä oli myös siistitty parta leuallaan, mikä kulki leuan reunoja pitkin hiuksiin. Toinen hänen silmistään oli menetetty nuorena, sitä peittäen nykyään vaalea silmälappu. Hän oli luonteeltaan leppoisa ja harkitseva, sekä hän vietti paljon aikaa kaupungin vartiokaarteissa. Alexa, jonka nimi tarkoittaa suojelijaa, oli iloluonteinen, villi ja seikkailuinhaluinen. Hän antaisi mielellään johtajuuden veljelleen jos tilanne sitä vaatisi, mutta hän olisi myös valmis osoittamaan taitonsa johtaen kaupunkia kuten heidän isänsä. Hän oli vielä nuori lajissaan, aikuisuuden ja nuoruuden välillä, mutta jo tunnustettu klaanin täysivaltainen jäsen. Hän oli kulkenut Tien, osoittanut rohkeutensa ja neuvokkuutensa metsästämällä Silosin kaupungille juhla-ateriaksi sekä vietti kevään tullen suurimman osan vuodenajasta metsässä taitojaan harjoituttaen. Hänet haluttiin juuri johtajaksi taitojensa ja iloluonteisuutensa vuoksi, mutta hänen tempperamenttisuutensa sai hänet usein hätiköimään. Sillä vaikka hän oli osoittanut monia kertoja olevansa Rautaturkki-klaanin jäsen, hänen ulkonäkönsä aiheutti joskus tietämättömien kohdalla vaikeuksia tunnistamisessa. Toisin kuin muut kalpeat klaanin jäsenet, Alexan hiukset olivat tulenpunaiset, hänen ihonsa tumma -joka tosin taittui lämpimänruskeaan valossa- ja hänen ihonsa ihmismäisen pehmäe ja ohut. Hänellä oli kyllä vahvat kynnet ja hampaat kuten muilla, mutta hän oli myös kovin lyhyt. Ja kun joku mainitsi hänen “puutteistaan”, hän saattoi hyvinkin osoittaa olevansa todellinen Rautaturkki-klaanin jäsen, mistä hän on saanut lempinimensä, Tuliturkki. Useimpia hänen eroava ulkonäkönsä ei vaivannut klaanissa, sillä olihan hänen äitinsä eri lajia. Sekä eri äiti kuin Alexan velipuolella, Dinrothilla, mikä joskus myöskin aiheutti hetkellisen kiusallisia tilanteita kun joku kyseenalaisti heidän sisaruutensa...
***
Talven loppu
Lureindosin metsikkö oli vielä paksun lumen peitossa pitkän talven jälkeen, täydellinen maasto metsästämiseen siis. Riistan jäljet näkyivät hyvin jääden pitkäksi lumeen, jos kyseessä oli kovin painavakin otus. Ja kukas muukaan ottaisi kaiken ilon irti moisesta kuin eräs tulitukkainen neito... Alexa ulvoi voitonriemuisena metsänlaidasta koti taivasta, vetäen valkoisen karvatakkinsa hupun kasvojensa yltä, samalla tehden tietään paksussa lumihangessa kohti Lureindos kaupungin portteja. Hänellä oli jaloissaan kyllä lumikengät jotka estivät lumeen uppoamisen, sekä hän oli muutenkin hyvin kevyt rakenteeltaan, mutta hänen täytyi odottaa hevostaan Wararrowia joka tallusteli perässä kiirehtimättä. Lureindosin kaupungin hevoset olivat rakenteeltaan kylmäverisiä, vahvoja, kevästiä ja todella korkeita. Juuri niiden jalkojen pituus auttoi niitä talssimaan eteenpäin korkeassakin lumessa, vaikka niillä olisi kuinka raskastaakka. Valkea, jo vanhuuttaan harmentuva, Wararrow veti perässään Alexan surmaamaa riistaa narujen avulla: Kyseessä oli lumikissa, ketterä ja suuritassuinen petoeläin joka metsästi pientä riistaa sekä oli sapelitiikerin lähisukulainen. Juuri sen uskomaton ketteryys ja hyvin maastoon sulautuva turkki olivat alunperin saaneet Alexan metsästämään juuri tätä lajia. Se ei ollut yhtä vaarallinen siirta kuin Silos, mutta se antoi mukavaa liikuntaa juosta otuksen perässä sekä paikantaa sitä kaikkia aisteja käyttäen. Puhdas osuma suoraan silmien väliin, keltaiset silmät kun olivat juuri antaneet sen ilmi. Alexa pysähtyi antamaan Wararrowille hengähdystaukoa, katsoen tamman kuntoa ennen kuin suoristautui hengittämään jäänraikasta ilmaa.
Tuuli toi lännestä lämpimiä tuuleja. Kevät olisi siis tuloillaan. Ja hän tiesi juuri tasan tarkkaan miten hän tulisi viettämään keväänsä. “Hyvä tyttö, vielä vähän ja annan sinulle pitkän harjauksen”, neito kehui pitkäaikaista ystäväänsä, hieroen sen vaaleanpunaista turpaa ja hymyillen hörähdykselle minkä hevonen antoi vastaukseksi.
|
|
|
Post by moppi on Jul 1, 2013 22:32:01 GMT 3
Hän kuristaisi Alareen. ...Kunhan ensin pääsisi takaisin Kuolleelle planeetalle ja takaisin toisen taloon... Ja kunhan toinen pääsisi takaisin sieltä minne ikinä olikaan itse päätynyt... Tämä saisi olla laitinmainen kerta kun hän myöntyisi kokeilemaan portaalia jonka toimintatavan toinen oli "melkein täysin osannut tulkita" riimumerkeistä... Ei ollut ollut tarpeeksi paha, että kyseinen portaali ei nähtävästi lähettänyt matkalaisia samaan päämäärään vaan oli päättänyt tiputtaa juuri hänet maailmaan, jossa elettiin syvätalvea. Hän ei ollut parhailla mahdollisimmalla tavalla valmistautunut tällaiseen ilmastoon.... Aleasar kietoutui tiukemmin metsänvihreään matkaviittaansa, niin ettei ruumiinlämpö pääsisi karkuun sen liepeiden alta. ...Ongelma ei tietenkään olisi ollut niin suuri, jos hänellä olisi ollut tarvikkeet uudelleenavata portaali ja asettaa se palauttamaan hänet takaisin lähtömaailmaansa. Mutta tietenkin, niiden välineiden oli pitänyt jäädä Alareen haltuun ja tämä oli itse ties missä... Joten hänellä ei ollut ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää epätoivoisesti löytää siviilisaatiota tämän lumisen korven keskeltä voidakseen hankkia tarvitsemansa asiat palatakseen takaisin. Hännänhuippu oli ollut se, kun pitkän ja uuvuttavan hangessa tarpomisen jälkeen hän oli törmännyt paikalliseen vartiostoon. Ja nämä eivät olleet vaikuttaneet hilpeiltä kohdatessaan hänet... Joten -- hän totta vieköön kuristaisi Alareen. Jos siis hänen sormensa eivät paleltuisi irti ennen sitä...
Aleasar liikautti käsiään, tuoden ne esiin viittansa alta. Liike sai ranteita tiukasti kiinni sitovat nahkanyörin kiristymään, mutta hän halusi silti lämmitellä sormiaan, ennen kuin ne tipahtaisivat... Hengitys höyrysi ja hän puhalsi muutaman kerran pitkäkyntisiin sormiinsa lämmittääkseen niitä -- kunnes äkisti keihään puinen pää tuuppasi häntä kovakouraisesti olkaan saaden hänet horjahtamaan ja kaatumaan vatsalleen hankeen. "Taitaa se silti tuntea kylmää", takana tullut rajavartija huomautti tovereilleen, jotka kulkivat piirissä tämän omituisen olennon ympärillä, joka ei sopinut minkään heidän tietämänsä tai kuulemansa kansan tunnuskuvauksiin... Mutta joka oli nähtävästi tarpeeksi älykäs pukeutuakseen kunnollisiin vaatteisiin, joten tuskin se mikään eläin oli, vaikkei ollut tehnyt mitään muuta kuin sähissyt. Rajavaltia nojasi keihäänsä, katsoen tuota outoa olentoa, joka parhaillaan vääntyi ylös hangesta. Viitta ja sen alla oleva kaapu peittivät tästä paljon... Mutta eivät esimerkiksi nyt esillä olevia sidottuja käsiä, joiden iho oli tummansininen, ehkä vähän myös harmahtava... Tai toisen petomaisia varpaita, jotka pilkistivät kaavunreunan alta nahkaisista nilkkaimista. Kaavun hupun päälle oli vedetty vielä viitan huppu ja se syvensi olennon kasvoja peittäviä varjoja entisestään -- ja sai kaksi valkokellertävää kiilusilmää hohtamaan pimennoistaan vielä kirkkaammin. Niiden lisäksi olennon kasvoista näkyi vain varjoista esiin työntyvä lauka ja hieman kaulaa -- ihonväriä lukuunottamatta niissä oli ihmismäiset piirteet, mutta kun he olivat yrittäneet riisua muukalaisen huppua niskaan saadakseen kunnolla katsotuksi tämän naamaa... jotain oli tapahtunut. Ja Gennair kulki edelleen ottaen keihäästään tukea. kukaan ei ollut sen jälkeen yrittänyt edes hipaista toisen huppua eikä olento ollut vastannut tivaabiin kysymyksiin kuin oudolla mongerruskielellä... Tietämättä oikein, mitä muutakaan asian kanssa tehdä he olivat päättäneet ottaa sen mukaan ja antaa kersantin päättää, mitä sen kanssa tehtäisiin.
Matka jatkui ja sen aikana Aleasar katseli tuon tuostaan ympärilleen, muttei nähnyt mitään muuta kuin sen, jota oli saanut jo pitkästymiseen asti tuijotella: pitkiä, valkorunkoisia puita ja lunta että vielä enemmän lunta... Hän kirosi mielessään sitäkin, sillä se alkoi pikku hiljaa pitkän taipaleen jälkeen sattumaan hänen silmiään... Onneksi oli sentään pilvinen päivä -- valkoiselta hangelta heijastuva auringonvalo olisi ollut aivan liikaa hänen silmilleen... ...Ennen kiinnijäämistään hän oli tarponut ties kuinka kauan umpihangessa joten ei ihmekään, jos hän ei ollut jaksanut tehdä vastarintaa, kun hänet oli toivotettu tervetulleeksi paikalliseen tapaan... Nähtävästikään tämä maailma ei ollut niitä, joissa hänen kansansa vaeltajat olivat käyneet vierailemassa tai solmimassa kauppasuhteita. Hänen ei tosin pitäisi olla asiasta yllättynyt -- portaali oli sentään sijainnut puolituhoutuneessa, käyttämättömältä näyttäneessä kivikehässä, joten kaikesta päätellen se saattoi olla täysin unohdettu. Mikä tarkoitti, että hän oli täällä outo epäluuloja herättävä tunkeilija ja monilla oli miekanterävä politiikka valmiina sellaisia varten. ....Mutta nämä olennot veisivät hänet oman sivistyksensä pariin. Päätellen näiden asusteista ja aseista, nämä eivät olleet privitiivistä kansaa, joten hän saattaisi paremmin saada tarvitsemansa, jos nyt seuraisi kiltisti vangittuna perässä. Ja jos tilanne tosiaan alkaisi näyttämään palahta, hän pystyisi vapauttamaan itsensä milloin vain -- mutta metsässä hän voisi harhailla päiviä löytämättä tietään... Joten -- pieni epämukavuus nyt oli suorastaan halpa vaihtokauppa päästä lähtemään tästä Suurvaltiaan kolmanneksi kiroamasta maailmasta.
|
|
vahti
Member
"If I would have a dream of my own, evertyhing would be made of chocolate."
Posts: 54
|
Post by vahti on Jul 2, 2013 0:00:36 GMT 3
Alexa oli jatkanut hevosensa kanssa vielä pitkän matkan kohti muuria ja sen portteja, ollen aina niitä lähempänä kuin aiemmin vilkaistuaan. Ei olisi enää pitkä matka, hän voisi jo kutsua jonkun tulla hakemaan riistansa, mutta kuten usein saalistaan kohtaan, hän oli päättäväinen viemään ystävänsä kanssa saaliin noista porteista sisään kaupunkiin kaikille näytettäväksi. Sitten hän antaisi muiden tehdä lopun työstä. Alexa pyyhki kasvojaan huokaisten, napaten lunta maasta ja nopein leuan liikkein söi sen elimistöönsä jäähdykkeeksi. Wararrow oli yhtä vaitelias kuin aina, koskaan protestoimasta tai valittamasta väsymyksestä tai muusta, hörähtäen vain vastaukseksi punapään puhuessa sille. Muureilta kuului syvä, matala ja kauas kantava ulvonta, minkä viesti sai Alexan huomion pois lumesta etenemisestä ja katsomaan taakseen. "Rajavartijat tulevat" Hän odotti kärsivällisesti, silitellen hevosen lämmintä turpaa, katsellen metsikköä ja valkoita kinoksia. Rajavartijoiden tulosta ei pidetty kauheasti melua, ellei kyseessä ollut jotain tärkeää tai merkille pantavaa. Eikä Alexa voinut muuta tehdä kuin odottaa, nykien lyhyiden hiustensa seassa olevia pitkiä lettejä. Tuuli ei tuonut mitään uutta, sillä se tuuli väärästä suunnasta. Eivätkä rajavartijat reagoineet ulvontaan, joten kyseessä tuskin oli mitään vaarallista. Kuitenkaan Alexa ei ollut kärsivällinen niin mitättömällä tiedolla mitä hänellä oli kämmenellään. Joten riisuen Wararrowin naruista joilla lumikissa oli raahattu lumen läpi jo kilometrejä, Alexa nousi tamman selkään nopeasti. Kuitenkin hän merkkasi riistansa olinpaikan iskemällä lumeen pystyyn miekkansa punaisen tupensa kanssa. Miekan kahvasta myös roikkui kaksi pitkää punaista nauhaa, joten ei ollut vaikeaa löytää lumisessa maastossa takaisin riistan luokse, varsinkin näin lähellä muuria.
Ja kun se oli saatu hoidettua, Alexa kumartui kuiskaamaan rohkaisevia sanoja ratsulleen, joka taas höristi korviaan neidon puoleen. Sitten se lähti nopeaan laukkaan lumessa, ilman ohjaksia, juuri siihen suuntaan mihin punapää halusikin... Alexa oli pukeutunut kokonaan valkeisiin turkkeihin, jaloista päätään myöten kun hän nosti hupun kasvoilleen siinä ollen silmä- ja hengitysreiät. Tämä seikka, sekä hevosen ollen vaaleanharmaa, aiheutti sen että pitkän matkan päästä ei osannut hevillä erottaa kaksikkoa muista lumikinoksista. Kuitenkin Alexa päästi heti ulvovan tervehdyksensä, kun paikansi rajavartijat, huomaten miten nämä liikkuivat ringissä jonkin ympärillä. Uteliaisuus otti voiton ja hän pyysi Wararrowia menemään kohti ryhmää, heidän ollen jo matkalla sinne. Alexan mieli täyttyi kysymyksistä ja innostuksesta, miettien mikä voisi olla kyseessä. Lureindosin alueilla rutiini oli melkolailla metsästys, taistelua ja vahtimista. Se oli mukavaa elämää kyllä, mutta joskus se tuntui vain liian arkiselta. Joten tällainen hämmentävä poikkeus oli omiaan innostuttamaan häntä!
Wararrow iski kaviot kiinni lumeen vajaa kahden metrin päässä partiosta, joka oli pysähtynyt kohteliaasti odotuttamaan toista johtajan veljenpojan lasta. "Mitä olette saaneet kiinni?" Alexa kysyi henkeä vetämättä, katsellen hevosensa korkealta selältä ringin keskellä olevaa henkilöä villisti hymyillen. Tummaiho, outo pukeutuminen... Tämä suorastaan huusi poikkeuksellisuutta!
|
|
|
Post by moppi on Jul 3, 2013 19:54:27 GMT 3
Aleasaria ei niinkään kiinnostanut tämä paikalle karauttanut uusi henkilö -- hän oli enemmän tyytyväinen siitä, että ryhmän pysähtyessä ratsastajaa odottamaan, hän sai mahdollisuuden vetää henkeä. Hänen lumessakavelemisensä oli huomattavasti vaikeampaa, sillä hänellä ei ollut tuollaisia erikoisia kenkiä, jotka näyttivät mahdollistavan tällä väelle paremman kannattelevuuden hangella.
Joukon etummainen, vartion ryhmäjohtajan tunnusta kantava mies tervehti Alexaa kuten oli tapana tervehtiä arvossa pidettyä henkilöä. "Emme oikein tiedä itsekään", tämä sitten totesi, raapien parrakasta leukaansa, katsahtaen syrjäsilmällä "vankiaan". "Se - hän - harhaili pitkin koillista Kivivaaraa, emmekä tiedä, millä asialla. Kukaan meistä ei ymmärtänyt sen keiltä" Valrija ei selvästikään tiennyt, pitäisikö olentoon viitata persoonana vai kuin eläimenä.
|
|
vahti
Member
"If I would have a dream of my own, evertyhing would be made of chocolate."
Posts: 54
|
Post by vahti on Jul 3, 2013 20:01:43 GMT 3
Alexan hymy vain leveni jos mahdollista, kun ryhmänjohtaja kertoi melko puutteellisetkin tiedot tästä tuntemattomasta henkilöstä. Ei tunnettua kieltä eikä lajia. Hän tunsi miten hänen mieltänsä kihelmöitsi kaikista kysymyksistä ja ajatuksista tätä outoa olentoa kohtaan. Niinkin paljon että tämä hyppäsi alas ratsunsa selästä, astellen pienistä estelyistä huolimatta suoraan olennon eteen. Olikohan sillä lainkaan kylmä? Vaikka talvi oli taittumassa kevääksi, eivät lumet siti olisi sulamassa pois pakkasineen. Ja toisen vaatteiden paksuus oli niin ohutta. Ensiksi hän aikoi ottaa toiselta hupun pois, mutta sai nopean varoituksen, ettei niin kannattanut tehdä. Joten, katsellen kauniita silmiä hupun uumenista Alexa vei kämmenensä rintakehälleen. "Alexa." Ja sitten osoitti toisen suuntaan. "Sinä?" Hän teki sen vielä muutaman kerran, että toinen tajuaisi mistä oli kyse. Kertaakaan punatukkaisen iloinen ja innokas hymy ei kaikonnut kasvoilta, tai katse toisesta.
|
|
|
Post by moppi on Jul 3, 2013 20:52:14 GMT 3
Alexa tosiaan sai varoituksen - kummaltakin suunnalta: läheiset vartijat, tajuttuaan toisen aikeet, tarttuivat naiseen nopeasti ja vetäisivät tämän etäälle Aleasarista, joka puolestaan painui kyyrympään ja sähähti hyvin äänekkäästi ja varoittavasti naisen aikeelle... Kaikeksi onneksi toinen ymmärsi vihjeestä pysyä kaukana, kun vartijatkin kertoivat, ettei toinen yrittäisikään koskea muukalaisen huppuun. Joten Aleasar saattoi hieman kohota puolustusasennostaa, tosin mulkoillen yhä tätä joukkoa epäluuloisesti.
Ratsastaja yritti uudestaan, turvautuen tällä kerttaa yksinkertaiseen elekieleen... Aleasar pyöräytti silmiään kohti taivasta kun toinen ryhtyi toistelemaan sitö, ikään kuin viesti olisi ollut jotenkin vaikea käsittää.. Hön oli kyllä perin käsillä siitä mitä toinen oikein koetti sanoa. Se, että hän poikkesi ulkonäöllisesti tästä väestä kuin yö poikkesi päivästä, ei tarkoittanut että hän olisi jokin alkeellinen olio... Aleasar katsoi toista hieman tarkemmin. Tämä asukas oli siis Aleksa... Nähtävästi tämä oli joku, jota häntä ympäröivä joukko kunnioitti, ainakin niin hän oli tulkinnut tavasta, jolla ryhmän johtaja oli toista tervehtinyt. Kenties leikkiin kannatti mennä mukaan. "Aleksa", hän toisti, nyökäten toiselle osoittaen ymmärtäneensä. Hänen kielensä ei sisältänyt samanlaisia äänteitä, kuin tämän maailman puheessa, joten Aleasar matki vierasta äännettä sanojen keskellä niin hyvin kuin omalla äännemurteella sen kykeni. Sitten nuorukainen kohotti omat sidotut kätensä viitan alta ja kosketti niillä kevyesti rintakehäänsä. "Aleasar", hän sanoi.
|
|
vahti
Member
"If I would have a dream of my own, evertyhing would be made of chocolate."
Posts: 54
|
Post by vahti on Jul 3, 2013 21:21:04 GMT 3
Alexa nyökkäsi toisen toistaessa hänen nimensä. Se ainakin kuullosti hänen nimeltään, vaikka hieman erilailla jotenkin äännettynä. Ja kuten toinen oli tehnyt hänen nimelleen, punapää itsekin toisti toisen nimen, yhtä lailla hiukan vaikeasti äännettäen vieraalla kielellä; "Alesar... Selvä, hän tulee minun kyytiini." Naikkonen totesi viittoen toista seuraamaan häntä, tehden itse jo tietä odottavan hevosensa luokse. Tämä kuitenkin sai vastalauseita aikaiseksi. "Mut- Mutta Alexa, ettehän te tiedä mitkä ovat hänen aikomuksensa!" ... "No, jos hän haluaisi satuttaa ketään, hän olisi varmasti tehnyt sen jo. Sen mitä ymmärsin, hän käyttää vain niitä kuvailemianne kykyjä kun on nurkkaan ahdisteltu. Eikä hän olisi kertonut nimeään... Mutta, Golor, tule tänne." Pyydetty mies lähestyi, hiukan varoen miettien mitä toinen halusi nyt hänestä. Ja haluamatta enempää tuhlata aikaa Alexa veti miehen paidasta lähemmäksi, katsoen Alesaria. "Alesar, et aio satuttaa?" Naikkonen kysyi, osoittaen sormella olentoa, sitten muka näkymättömällä puukolla iski miestä niskaan ja sitten pudisti päätään. Saattoihan sitä kysyä suoraan, eikä Alexa uskonut toisen aikovan valehdella tai mitään.
|
|
|
Post by moppi on Jul 3, 2013 21:57:01 GMT 3
...Tarpeeksi lähellä. Hän ei taitanut paikallista kieltä, joten oli hankala vaatia oman nimen ääntämistä täysin oikein... Aleksa viittoili häntä seuraamaan, mutta Aleasar ei liikahtanut, vaan katsoi ympärillään olevia vartijoita, jotka mölisivät selvää vastalausetta - sen verran nuorukainenkin ymmärsi, vaikkei käytettyä kieltä ymmärtänyt sanaakaan.
Aleksa ei kuitenkään näyttänyt ottavan toisten puheita kuuleviin korviinsa - tämä puhui näille vähän aikaa ja sitten käski yhden vartijan luokseen. Seurasi toinen ele-esitys, vaikeaselkoisempi kuin äskeinen, sillä siinä oli tilaa monenlaiselle väärinymmärrykselle. Mutta Aleasar ei katsonutkaan kömpelöä pantomiimia, vaan valkokeltaiset silmät tuijottivat hyvin tiukasti esitystä johtavaa ratsastajaa. Mutta eivät kuitenkaan sitä, mitä toinen teki vaan kiiluvien silmien katse tuntui olevan keskittynyt enemmänkin toisen kasvoihin...
Aleasar hymähti, kevyen hymyn noustessa hetkeksi tämän huulille. Miten tuohon nyt vastaisi niin ettei tulisi itse väärinymmärretyksi? Aleasar päätti suorasukaisuuden olevan kenties paras mahdollinen keino, niinpä hän ojensi paljonpuhuvalla eleellä nahkanarulla sidottuja ranteitaan Aleksaa kohti. Sormet oli kaikki taivutettu nyrkkiin, kynsien ollessa nyt piilotettuina kämmeniin.
|
|
vahti
Member
"If I would have a dream of my own, evertyhing would be made of chocolate."
Posts: 54
|
Post by vahti on Jul 3, 2013 22:39:29 GMT 3
Alexan kasvoille levisi hymy kuten miehelläkin, tosin paljon näkyvämpi kuin toisella, sekä toisen ojennettua kätensä ei-yhtään-hyökkäävästi naikkonen päästi pitelemästään miehestä irti astellen Alesarin luokse. Vetäen puvunsa kätköistä valkeakahvaisen tikarin. Ja ei hetkeäkään kun olento oli vapaa, kaikkien muiden paitsi Alexan ollen varuillaan mitä toinen tekisi seuraavaksi. "Noin. Joko nyt lähdetään?" naikkonen kysyi, osoittaen peukalollaan selkänsä takana olevaa valkeasta hevosta, joka hörähti liikauttaen korviaan ja katsoen väkeä tummilla silmillään lempeästi.
|
|
|
Post by moppi on Jul 4, 2013 19:03:05 GMT 3
Hänen kätensä vapautettiin Aöeasra hieori ranteitaan, lievittääkseen särkyä ja pistelyä, joka niissä heräsi kun veri jälleen pääsi kulkemaan vapaasti. Hän katsahti ylös Aleksaan, joka osoitti selkänsä takana jalkojaan nostelevaa valkeaa eläintä, jolla oli karauttanut paikalle. ...Mahtoikohan toisen ele tarkoittaa, että tahtoi hänet kyytiin? Aleasarista se oli kovin erikoista, tällainen luottaminen siis. Elikon selässä ei ollut tilaa pitää etäisyyttä ja sieltä mistä hän tuli, oman itsensä lähelle päästettiin vain ne, joihin osasi luottaa...
Aleasar tuli Alexan perässä korkean kavioeläimen luokse, joka näemmä tämän maailman väestö käytti kulkuvälineenään. Hänen kotimaassaan ei puolestaan ratsastettu - vetinen suo ja mättäikkö tekivät moisesta hyvin riskialtista eikä siellä edes elänyt tarpeeksi isoja, ratsastukseen soveltuvia eläimiä. Vaan toki jotkut hänen lajistaan ratsastivat - esimerkiksi ratsusotilaat ratsastivat mitä erilaisimmilla ratsuilla, minkä Lohikäärmeiden planeetalta onnistuivat itselleen kesyttämään... Ja oli hän itsekin ollut vähän minkälaisen elikon kyydissä matkoillaan, mutta enemmän hän luotti omiin jalkoihinsa.
|
|
vahti
Member
"If I would have a dream of my own, evertyhing would be made of chocolate."
Posts: 54
|
Post by vahti on Jul 4, 2013 20:10:15 GMT 3
Alexa pysähtyi yllättäen, kääntyen miehiin päin kuin muistaneena jotakin yllättäen. "Ai niin. Jätin saaliini lähelle muuria, vasemalle porteista katsottuna. Sekä punaisen miekkani, joten se on helppo löytää. Osa teistä hakekoon sen, kun kerkeää." ja niin vain punapää kääntyi jatkamaan taas matkaansa, ojentaen kätensä silittämään Wararrowin lämmintä turpaa. Hevonen hörähti, laskeutuen etupolvilleen lumeen. Alexa nousi sen kyytiin tottunein elkein, ojentaen kätensä auttaakseen Alesarin mukaan taakseen. Ja veti toisen kädet kehonsa ympärille tiukasti, vatsansa kohdalle, hymyillen toiselle. "Ettet vain putoa", hän antoi selityksesi, vaikka toinen tuskin tajusi häntä. Naksauttaen kielellään suunsa kattoa, Wararrow kohosi täyteen mittaansa keinuvin liikein, kääntyi hitaanoloisesti ja sitten ampaisi täyteen laukkaan. Lumi pöllysi heidän ympärillään ja takanaan, kun Alexa veti hupun kasvoilleen peitoksi, pitäen kiinni toverinsa harjaksesta. Sillä Wararrow ei tarvinnut ohjaksia, sen ymmärtäen hyvin Alexaa ja Alexa häntä.
Kun he lähestyivät Lureindosia, Wararrow hidasti laukkansa pikkuhiljaa puhkuen ja puhisten, hengitys höyrystyen sen sieraimista paksuna valkeana pilvenä. Kaupungin muurit kohosivat korkeina ja uhkaavina, mutta sen rei'istä putoavat vesiputoukset vallihautaan pehmensivät sen ilmettä. Hevonen asteli kiirettä pitämättä suurille porteille, Alexan vetäen hupun kasvoiltaan ja nähden portin molemmin puolin olevissa vartiotornessa liikettä. Varmuuden vuoksi Alexa päästi kuitenkin lyhyen, komentavan ulvauksen, mihin vastattiin takaisin muutamalla eri sävyisellä ulvonnalla ja pian portit avautuivat kaupunkiin.
Wararrow saattoi heidä porteista sisälle, suurelle pyöreän muotoiselle aukiolle jossa oli jo elämää liikkeellä. Eri lajiset ja rotuiset päivänsä askareissa, vilkaisten uteliaina heitä mutta jatkaen matkaansa. Aukiota ympäröitsi muutamat pikkukaupat, minkä jälkeen alkoivat niiden takana asuntojen ja liikkeiden ryhmittymät. Alexa liukui alas hevosensa päältä, odottaen että vieras teki myöskin niin. Asettaen huulilleen peukalonsa ja etusormensa Alexa päästi kimeän vihellyksen, hetken päästä paikalle astellen pieni vihreä örkki. Se oli pukeutunut oravanturkeista tehtyihin vaatteisiin, sillä oli koukkunokka ja sen silmät tuijottivat liikkumattomina mutta uteliaina naikkoseen ja vieraaseen. "Hei, veisitkö Wararrowin talleille, ja antaisit sille sokeria? Se on tehnyt paljon töitä tänään." Örkki virnisti valkeilla terävillä hampaillaan, kumarsi, ja alkoi näyttämään tietä valkealle hevoselle joka seurasi sitä oitis.
Alexa riisui hupun päästään, katsahtaen Alesariin. "No, mennään tapaamaan setääni, ehkä hän tietää mitä tehdä kanssasi." Ja siten pienellä pään nyökkäyksellä Alexa lähti astelemaan katuja ja portaita pitkin ylöpäin. Lähes kaikki oli rakennettu tummasta kivestä, sen ollen lämmin koskettaessa sekä hetken asteltuaan sen päällä saattoi tuntea kenkien läpi siirtyvän lämmön.
Rautaturkki-klaanin koti oli rakennettu, kuten muutkin rakennukset Lureindosissa, mustan vuoren kalliosta. Se seisoi korkealla, jykevänä ja ylväänä hieman erillään muista rakennuksista. Sen ympärillä kulki myös muuri, muttei yhtä korkea tai majesteettinen, kunhan se soi suojaa linnalle jos ikinä tulisi se aika. Tuskin ikinä tulisikaan... Muurien sisällä linnan piha oli suuri, siellä ollen tallit, varastot, korkeimman arvostetun sepän paja tekemässä klaanille kaivattuja tavaroita, kaivo keskellä pihaa sekä portaat itse linnaan. Portaiden yläpäässä seisoi jo Alexalle tuttu henkilö, jonka luokse naikkonen juoksi puoliksi hyppien kuin innokas lapsi ikään. Alexa kiersi kätensä ison miehen ympärille, jonka vatsa oli kuin tynnyri, olkapäät ja kädet kuin luolakarhulla. Tämä oli kalpea ihoinen, omasi muhkean harmaan parran kuin myös pitkät rastat takanaan. Yllään miehen olkapäillä lepäsi Silosin valkeasta turkista tehty kaapu.
Mies nauroi naikkosen halatessa häntä, kietoen toisen kätensä punapään ympärille. "Takaisin niin pian tyttöseni? Ja käyttäydyt kuin emme olisi nähneet vuosiin." "Sinua on aina mukava halata setä", Alexa mutisi virnuillen, vastaten miehen hymyyn. Viimein miehen tummat silmät siirtyivät outoon olentoon portaittensa juurella, alkaen tehdä tietä alaspäin nainen kintereillään. "Ja kuka te olette?" Kalheiror kysyi tarkkaavaisena. "Alesar, eikä hän taida osata kovin hyvin kieltämme", Alexa vastasi vierestä, tarkkaillen mitä tuleman piti. "Vai Alesar... Olen Kalheiror, johtaja", mies esittäytyi nyökäten päätään pienesti.
|
|
|
Post by moppi on Jul 4, 2013 21:41:26 GMT 3
Aleasar pudisti päätään tarjotulle kädelle ja tarttumatta siihen kiipesi omin avuin toisen taakse. Mielummin hän olisi kenties vain kävellyt, mutta antoi olla tämän kerran... ...Aleasar melkein muutti mielensä tuon ajatuksen suhteen, kun ratsastaja tarttui hänen käsiinsä ja ohjasi ne pitämään kiinni toisen ympäriltä. Nuorukainen jopa sävähti tätä - ratsastaja ei tainnut sitä kaikelta innokkuudelta huomata - kuin häntä olisi pistetty mutta pitkin hampain piti kätensä siinä missä ne olivat... Mutta heti kun eläin lähti nelistämään, Aleasar nojautui toisesta irti, liikauttaen kätensä pitämään kiinni ainoastaan vaatteista ratsastajan selkäpuolelta. Hänen jalkalihaksensa olivat kyllin voimakkaat pitämään hänet eläimen selässä tarvitsematta käsien apua takertua mihinkään. Ja näin matkanteko oli siedettävämpi, kuin istua toisen selkään kiinni liimattuneena...
Hetkessä he olivat kaupungin muurien luona - Aleasar oli jo aikaisemmin vartijoiden piirittämänä nähnyt niidne piirtyvän joukon päämääränä - ja tämä antoi katseensa kulkea sen vesiputouksia pitkin, kunnes portit avattiin ja he pääsivät sisään. Koska kaviojalkainen eläin ei voinut rynnätä läpi väen ja kojujen täyttämän kulkureitin, se hidasti menonsa kivetyksellä kopisevaksi köpsyttelyksi. Mikä antoi Aleasarille hyvästi aikaa antaa katseensa kiertää kjaikessa siinä, mitä näki ympärillään. Kaupunki oli eloisa ja väen täyttämä, ottaen huomioon että se sijaitsi keskellä lumimaata... Hän myös kiinnitti huomiota rotukirjavaan väestöön, joka oli kaduilla liikkeellä -- omalla tavallaan se oli lupaava asia, sillä lajikirjavainen asukaskunta muurien tällä puolen osoitti että mitä kansaa ratsastaja sitten edustikaan, nämä suhtautuivat suopeasti eri rotuihin salliakseen nämä kaupunkiinsa. Tietysti, tuo ei vielä tarkoittanut että sama pätisi häneen, mutta ainakin alku näytti lupaavammalta, kuin se olisi ollut mikäli kaikki täällä olisivat olleet samaa kansaa edustavia... ...Mistä tulikin mieleen... Hänen ratsastustoverinsa erottui ihonvärissään aika monesta kaltaisestaan -- oikeastaan Aleasar ei ollut vielä nähnyt yhtäkään, jolla olisi ollut yhtä tumma iho kuin toisella, hiusksista puhumattakaan. Erikoista, mutta Aleasar ei ehtinyt tuumimaan sitä pidemmälle, kun eläin jo pysähtyi, Aleksan liukuessa alas satulasta ja viitaten häntä seuraamaan.
Niin Aleasar tekikin, laskeutuen mustalle kivelle - kohmeita varpaita vasten se tuntui mukavan lämpimältä. Hän seurasi Aleksaa portailla, jääden niiden juureen kun topinen kipaisi ne ketterästi ylös, heittäen itsensä niiden yläpäässä odottavan syliin. Aleasar puolestaan seisoi paikoillaan, kun tuo arvivaltaiselta näyttävä henkilö laskeutui alas portaita Aleksan kanssa. Nuorukaisen ei tarvinnut päätään paljon vaivata tietääkseen, kenen kanssa oli mahdollisesti joutunut kasvokkain: kuningas, johtaja, valtias, herra, mestari tai keisari -- miksi ikinä tässä maailmassa hallitsijaa nimitettiinkään. Ja nähtävästi Aleksa oli hyvin läheinen tämän kanssa, niin ainakin toisen äskeinen tapa ripustautua tukevarakenteisen henkilön kaulaa antoi ymmärtää.
Aleasar asetti kätensä rystyset yhteen, jälleen kynnet kämmeniään vasten piilotettuna ja asettaen hieman vatsaansa korkeammalle kumarsi niiden yli hallitsijalle.
|
|
vahti
Member
"If I would have a dream of my own, evertyhing would be made of chocolate."
Posts: 54
|
Post by vahti on Jul 4, 2013 22:13:26 GMT 3
Alexa kallisti pienesti päätään sivulle uteliaana miten Alesar tervehti johtajaa, mutta toisaalta kun kyse oli henkilöstä joka ei ollut täältä, erilaiset käytöstavat olivat kai odotettavissa. Kalheiror vain suki partaansa mietteliäänä, nyökäten ja katsahtaen veljentyttäreensä; "No, saitko mitään?" Naisen kasvoille levisi tyytyväinen hymy, nyökäten ja aikoen selittää mitä, kunnes tämän setä kohotti kätensä hetkeksi. "Kerro siitä matkalla ruokasaliin, vieraallamme on varmaan nälkä." No tietenkin, ei hän ollut muistanut innokkuudessaan että toisella voisi olla nälkä... Alexa nyökkäsi päällään Alesarille seuraamaan, kulkien niin että vieras jäi hänen ja setänsä väliin. Alexa kertoi tarkkaavaisesti ja mietteliäänä miten oli jäljittänyt lumikissan, ampunut sen ja aikonut tuoda sen näytille. Setä taas puhkesi kertomaan omia nuoruuden metsästysaikojaan, sekä kuinka Alexan isä oli usein ollut itsekin yksin metsikössä riistaa hakemassa. Alexa punasteli virnuillen miten hän muistutti isäänsä, todeten että hän vain nautti metsästyksen huumasta. Se oli haastetta hänelle, tapa elää lähellä kaikkea elollista.
"Mutta olen kyllä kiinnostunut vieraastamme", Kalheiror totesi katsoen tuumivana, jälleen sukien partaansa, Alesaria. "Toivottavasti pidät lihasta, sillä sitä meillä on paljon."
Lureindosin ruokasali oli suuri, sen keskelle lähelle takkaa -jossa valkea tuli rätisi syöden ahnaasti polttopuita- sijoitettuna raskaan näköinen ruokapöytä. Se oli pitkä, siihen mahtuen varmaan yli kolmekymmentä henkeä. Sen molemminpuoli oli sijoitettu puisia tuoleja, mutta sen toisessa päässä oleva istuin oli tehty puun lisäksi metallista, luista, nahasta ja turkeista. Johtaja istui sille heidän saavuttuaan saliin, Alexan istuutuen setänsä vasemmalle puolelle riisuen valkeaturkkisen takkinsa. Sen alla hänellä oli yksinkertainen pitkähihanen, valkea paita jonka leveä kaula-aukko jätti olkapäät paljaiksi. Vaaleat arvet näkyivät sekä kaula-aukon reunan alta pilkisti jokin musta tatuointi, mikä kulki Alexan rintojen yli kadoten kaula-aukon sisään. Aseensa Alexa oli laskenut kivilattialle varovasti, naksautellen niskojaan. Salin seinillä oli taistelu- ja metsästysaseita täynnä, kuin myös mahtavimpien olentojen päitä joita oli metsästetty. Silosien liskomaiset päät tähyilivät tulisijan yllä uhmakkaina kidat aukinaisina. Salin toisessa päässä nurkassa oleva ovi, missä sijaitsi keittiö, tuli esiin vaaleamies joka kantoi päänsä yläpuolella suurta tarjotinta että hänen täytyi ottaa siitä kunnon ote kaksinkäsin. Kursailematta hän laski sen kolmikon keskelle pöytää, kumarsi ja katosi takaisin keittiöön pyyhkien käsiään likaiseen essuunsa. Metallitarjottimella oli tarjolla puukipoissa lihaa, leipää, juustoa ja viiniä kannussa. Vihanneksia ei juuri ollut paitsi muutamassa pienessä kipassa. Alexa otti oitis puukupin ja täytti sen viinillä, ottaen pitkän kulauksen laskettuaan kannun takaisin. Kalheiror suuntasi huomionsa vieraaseen. "Joten... Mitä teet täällä, jos saan kysyä?"
|
|
|
Post by moppi on Jul 5, 2013 19:52:06 GMT 3
Aleasar suoristautui ja häntä viitattiin taas seuraamaan, ja hänet laitettiin talsimaan oikein kaksikon välissä... Nuorukaisen mielestä paikka oli hieman outo, kulkea nyt rinta rinnan kaupungin hallitsijan kanssa kuin ikään vertainen... Mutta kuten sanottiin, maassa maan tavalla. Aleksa ja tämä toinen keskustelivat paljon. Ja hyvin innokkaasti, parrakkaan hallitsijan tempautuessa itsekin mukaan sanatulvaan, tämän kumea ääni jaksaessa syöstä sanoja uupumatta... Jossaim vaiheessa tämän huomio kääntyi häneen, niin äkisti että Aleasar hieman säpsähtikin... Tosin toisen sanoihin hän ei vastannut muulla kuin vakaalla katseella.
Matka käytävien läpi oli vienyt heidät viimein suurille oville, jotka avattiin heidän tieltään -- ja kolmikko astui suureen saliin, jota lämmitti vielä suurempi takka. Ja luonnollisesti sen äärellä pitkä puupöytä tuoleineen. Aleasarin katse kiersi seinille nostetuissa aseissa ja eläinten päissä. Ilmeisesti metsästys oli jotain mitä hallitsija ihannoin, tai niin ainakin kunniapaikoilla olevat saaliit ja välineistö antoi ymmärtää. Hänen maailman kansojensa parissa havroin metsästettiin. Nahka ja turkis olivat yleisimmät asiat, joista käytiin muiden maailmojen kanssa kauppaa....
Aleasar laski huomionsa alas seinältä. Kaikesta päätellen hänet oli kutsuttu jäämään aterialle ja hänelle osoitettiin paikka hallitsijan toiselta puolelta -- jälleen kerran aika kunniapaikka henkilölle, joka oli tuosahtanut kukaties mistä. Aleasar kuitenkin siirtyi sille ja istuutui, katsoen kuinka valtava ruokavati kannettiin pöytään. Hän ei varsinaisetsi ollut nälkäinen, olihan hän syönyt viimeksi eilen -- mutta koska olisi ollut epäkohteliasta kieltäytyä, hän valikoi puiselle lautaselle hieman leipää, vihanneksia ja juustoa, mutta vasta sen jälkeen kun "vieraanvaraiset" isäntänsä olivat ottaneet.
Hän oli ehtinyt maistaa pienen suupalan, kun hallitsija katsoi häneen, puhuen sanat hänen suuntaansa - osoittaen ne takuulle juuri hänelle. Aleasaria mietitytti, minkähän takia toinen oletti hänen ymmärtävän kysymyksen, Aleksa oli varmaan selittänyt ettei hän puhunut paikallista kieltä.... ...Mutta toisaalta hän ei tarvinnut paikallista kielitaitoa ymmärtääkseen tätä väkeä -- tai vastatakseen näille takaisin. Kenties hän voisi niin tehdä. Hän ei ollut saanut viitteitä siitä, että ympäristö olisi ollut vihamielinen häntä kohtaan.
'Saapumiseni tänne oli puhdas sattuma, ylhäisyys' Nuo sanat ilmaantuivat yhtä lailla niin Aleksan kuin hallitsijan mieleen, sillä hän valitsi osoittaa ne myös Aleksalle. Se ei niinkään ollut ääni, joka nuo sanat oli lausunut... Pikemminkin se tuntui muistolta siitä, kuin ne olisi juuri äsken lausuttu -- jos siis Aleasra olisi avanut suunsa ja puhunut. Nyt kun hän oli kunnolla saanut tuntuman noihin kahteen mieleen, hän kykeni lähettämään heille ajatukset siitä, mitä halusi sanoa. Mielet eivät puhuneet kielellä, vaan käsitteillä - joten hän saattoi lähettää tarkoittamansa käsitteet noille kahdelle ja ne kääntyisivät automaattisesti näiden mielessä niin, että nuo ymmräsivät, mitä hän halusi sanoa. Samalla kyvyllä hän kykeni lukemaan, mitä hallitsija oli juuri kysynyt: toisen - ja koko tämän väen - mieli suorastaan levitteli ympäristöön ajatuksia ja viitteitä siitä, mitä nämä sanoivat. Loppujen lopuksi oli hankala puhua ilman ajatusta siitä, mitä aikoi puhua. Nämä eivät selvästi olleet kansaa jolla oli mentaalisia kykyjä pitää auransa ja mielensä hallinnassaan... 'Pahoittelen läpikulkua maittenne poikki'
|
|
vahti
Member
"If I would have a dream of my own, evertyhing would be made of chocolate."
Posts: 54
|
Post by vahti on Jul 5, 2013 21:34:20 GMT 3
Voisi sanoa, että Alexa ja hänen setänsä vähintään yllättyivät tästä yhtäkkisestä vieraasta äänestä, joka ei ollut tullut kenenkään suusta. Tai niin ainakin he päättelivät katsoessaan ympärilleen, punapään kohotellen korviaan samalla kuullakseen ylimääräiset askeleet tai hengityksen. Mutta kun he kuulivat äänen uudelleen, Kalheirorin hymyillen tietävän näköisenä. Telepatiaa? Aivan kuin...
"Se ei ole yhtään ongelma meille, Alesar, kunhan et osoita vihamielisyyksiä meitä kohtaan. Tosin, siitä on pitkä aika kun telepatiaa on harrastettu täällä", Kalheiror totesi hymyillen, laskien suuren kämmenensä Alexan olkapäälle, joka katseli keskittyneenä juomaansa, kulauttaen loput siitä pyyhkäisten suupieleltään tippuvat pisarat kädellään ja laskien kupin tarjottimelle.
Puolikas hymy aiemmasta kohosi naisen kasvoille tämän katsoessa uteliaana Alesaria. "Ja voit kutsua minua ihan vain Kaliksi tai Kalheiroriksi. Mikä ikinä käykään sinulta. Täällä emme ole turhan muodollisia niinkin tavallisissa asioissa kuin puhumisessa." "Tai ainakin jotkut yrittävät", Alexa totesi vitsaillen. Setä siirsi huomionsa takaisin Alesariin. "Mutta, haluaisitko kertoa miten jouduit tänne, jos kerran sattumasta? Täällä harvoin tapaa henkilöitä jotka eivät ole tulleet tarkoituksen perässä näin Pohjoiseen."
|
|