|
Post by submarine on Jan 4, 2012 18:55:36 GMT 3
Missään ei ollut enää paljoa järkeä ja logiikkaa. Eipä niin, että Vaun olisi koskaan niihin liikaa luottanutkaan. Ihmisten joukossa tämä oli pelkkä miehenköriläs, mutta lohikäärmeiden kanssa... lohikäärmeiden kanssa tämä oli yhä lohikäärme. Peto petoa vastaan, sitä tämä oli. Kaksi raivoisaa otusta pieksemässä toisiaan minkä pystyivät, repimässä, raatelemassa ja riepottelemassa. Pelkkää ääntä ja raivoa ja raakaa voimaa. Vaun huitaisi, osui ja seurasi perässä kun nyrkki sai toisen hoipertelemaan, välittämättä piikeistä tai kuumuudesta. Toinen syöksi tulta takaisin eikä pedonkasvoinen edes yrittänyt väistää, painoi vain jalkansa maahan uhmaten sen voimaa. Ja koko ajan tämä karjui kuin raivohullu, tämän omien liekkien nuollessa torahampaisia suupieliä. Loppujen lopuksi raivo ei ollut koskaan kaukana pinnan alla, ei lohikäärmeillä, ja sen päästämiseksi pintaan ei paljoa tarvittu. Liekki kohtasi liekin, paine iski vasten painetta ja polttava kuumuus iski kaikkialle. Ja kun se loppui, kun tuli ehtyi, ei ollut tarpeen tehdä mitään muuta kuin jatkaa. Hyökätä ja huitoa ja iskeä ja murjoa. Vaatteet liekehtivät, mutta se ei näyttänyt suuremmin haittaavan tai kiinnostavan. Melko pian kaiken raivonsa keskellä Vaun valui verta. Hikoili sitä, tursui korvistaan ja silmistään, sylki mennessään. Mistään vahingosta tuskin oli kyse, mitään sellaista ei ollut edes kärsitty, eikä se näyttänyt edes miestä haittaavan, tämä tuskin edes huomasi. Päinvastoin se maalasi tämän pedonpiirteet vielä hieman kammottavammiksi, kuin tämän raivo ei olisi enää pysynyt nahoissa, vaan kuplisi yli enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti. Ja yhä vain nyrkit heiluivat.
Metsikössä rotantapainen lohikäärmeenkuvatus vilkaisi aavistuksen kiusaantuneesti häilyvään haamuun, kuin olisi jo vakaasti uskonut asiat loppuunkäsitellyiksi. Se oli ollut jo nousemassa kynnekkäille koivilleen, mutta istui kuitenkin takaisin alas kaksikon riehuntaa vilkaistuaan. Nämä kaiketi jatkaisivat sitä vielä hyvän hetken ilman sen suurempaa tulosta, joten kaiketi rottamaista ei haitannut niin erityisen paljoa antaa haamulle vielä muutamaa lisähetkeä. "Minun veli, ihan minun veli!" otus aloitti oikeastaan varsin kiihkeästi, kuin koko asian ottaminen esille olisi jollakin tavalla kyseenalaistanut sen. Sitten tämä kuitenkin näytti tajuavan mitä varsinaisesti kysyttiin, vilkaisi aavistuksen kiusaantuneena sivulle ja puhahti, ennen kuin naksautti uudelleen, ties minkä merkiksi. "Vaun on... aito asia. Lohikäärme. Sitä on. Tai... kahta mutta... silti käärme. Vanhaa verta... vahvaa", rottalohikäärme lopulta vastasi asiaankuuluvammin, sylkäisten kuitenkin viimeiset sanat varsin nyreästi. Selvästikään se ei ollut niin tyytyväinen tämän syntyperään - eikä kaiketi sitten omaansakaan. "Vaun... vihaa lohikäärmeitä. Se ei pysähdy. Ja siksi... parempi auttaa. Se tai sitten... tuo. Ja se on minun veli", todettiin lopulta varsin alakuloisesti, kuin otus olisi jo hyvän aikaa sitten käsitellyt asian loppuun itsensä kanssa. Ohimennen se hieraisi toista hyödytöntä siiventynkäänsä melkein kivuliaasti, ja päästi sitten turhautuneen vinkaisun.
Rotantapainen soi vielä uuden vilkaisun koko kahakkaan, ja raapi sarventynkäänsä taas, kuin pohtien jotakin. "Mutta ensin... tuossa on... jotain. Tuossa sinun. Se on... outo. Maistuu oudolta, haisee oudolta. Se ei ole... tavallinen", otus muotoili aavistuksen pohdiskellen, nähtävästi pohtimatta hiukkaakaan sen enempää sitä, olisiko haamumainen ilmestys niin erityisen halukas paljastamaan perustavanlaatuisia tietoja suojatistaan, jonka teilaamisessa tämä oli juuri kiertelemättä todennut aikovansa auttaa. Oikeastaan se näytti varsin viattomalta muutenkin, kuin koko juttu olisi ollut vain yksi pieni kiusallinen välikohtaus jota oli turha ajatella liikaa. Siinä sivussa, melkein kokeillen, rotta teki muutaman kakovan liikkeen liskonsilmien pullistellessa, ja sylkäisi sitten puunrungolle pienen pahanhajuisen roiskeen. Se sihisi, eikä aikaakaan kun klimppi oli jättänyt jälkeensä varsin ikävähkön, käryävän reiän. Rotta soi sille uuden, hyväksyvän naksautuksen, kuin todeten ettei ollut vielä menettänyt kykyjään.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 4, 2012 21:12:18 GMT 3
Tulimyrskyn vaikutukset näkyivät velhonkin vaatetuksessa, mutta asialle ei huomiota annettu. Cain oli kuitenkin saamassa itsekontrolliaan takaisin - tosin ei sen takia että raivo olisi laantunut, vaan pikemminkin sen takia että se alkoi kohdistua tarkemmin - ja siinä missä aiemmin ohjaksissa oli ollut raivohullu ihmismieli, nyt sitä ohjasi ääretöntä vihaa uhkuva lohikäärmeen mieli. Cain jatkoi jokaisen iskun väistämistä, samalla kun yritti välillä raadella toista kynsillään, mutta tiesi ettei tuolla keinolla voitettaisi, puolustuskannalla oleminen ei antanut kunnon aikaa hyökkäykselle. Ärjynnän tuo lopetti, mutta petomainen irvistys ja vihaa täynnä olevat silmät viestivät ettei tuumaakaan annettaisi periksi.
"Sekarotuinen kuitenkin, Cain vaistomaisesti taitaa tuntea ylimielisyyttä näitä kohtaan... tai sitten vain ylipäätään kaikkia muita lohikäärmeitä kohtaan. Hmm. Tai sitten Cainin ylimielisyys johtui siitä, että se aisti sinut, ja täten väheksyi veljeäsikin", haamu pohdiskeli ääneen, vilkuillen välillä taisteluun päin. Cain näytti liikkuvan nyt enemmän suunnitelmallisesti kuin vain pelkän raivon hallussa - mutta jatkoi taistelua. Ei hyvä, Cain tuskin oli oma itsensä juuri nyt - eli mieleltään enemmän lohikäärme kuin ihminen-, ja todennäköisesti yrittäisi muuttua kokonaan pian. Ja silloin kun Cain ajatteli täysin kuin lohikäärme - varsinkin silloin kun tuo oli raivoissaan - tuo osasi käyttääkin lohikäärmeen ruumista. "Ja sinun veljelläsi ja Cainilla on ilmeisesti jotain yhteistä, Cainkaan ei juurikaan perusta lohikäärmeistä. Tosin siihen sekoittuu itseinhoa", haamu totesi omituisen rottalohikäärmeen selitellessä miksi tuo aikoi lähtä veljeään auttamaan. Kun toinen kysyi syytä outoon hajuun, haamu näytti yllättyneeltä. "Huomaako sen? Outoa. Jos jotenkin ihmeen kaupalla nuo kaksi lopettavat tappelun, selitän miksi, mutta käytännössä Cain on kuitenkin nuori punainen lohikäärme" haamu selitti, ja lisäsi happamasti: "ja käyttäytyy juuri niin kuin keskiverron yli-itsevarman ja ylimielisen punaisen voisi olettaa käyttäytyvän."
"Tuota kun sylkäiset Cainin päälle, niin tämä käy välittömästi kimppuusi, ja todennäköisesti repii sinut kappaleiksi, hän nimittäin melko varmasti raivostuisi siitä että sinunkaltaisesi 'kehtaa' tehdä mitään hänelle, tuossa mielentilassa kun on", haamu kommentoi rottamaisen olennon tekoja. Jotain tuo aikoi vielä lisätä, kun huomasi liikettä ja soihtuja tiensuunnalta. Paljon soihtuja, ja osa pikkuhiljaa lähestyvistä hahmoista näytti... isoilta. Ogreja, ja oletettavasti jonkunlaisia palkkasotureita. Kyseessä tuskin oli palkkionmetsästäjät noin isolla joukolla, joten todennäköisesti kyseessä oli sen perhanan kreivin miehiä, henki ei nimeä muistanut. Arman-jotakin varmaan. "Hienoa, todella hienoa. IDIOOTIT! HUOMIO!", henki liiti nopeasti tappelupukarien väliin, jättäen rottalohikäärmeen oman onnensa nojaan ja laski lämpötilaa niin alas kuin sai - mikä oli aika runsaasti.
"Jos idiootit katsotte tuonnepäin", henki aloitti, ja pisti tyytyväisenä merkille että ainakin Cain oli lopettanut hyökkäämisen, ja lisko myös värisi kylmästä. Vanhan lohikäärmeen haamu jatkoi: "niin näette olisiko parikymmentä tyyppiä tulossa tänne päin pahat mielessään. Niin, ja jonkun verran ogreja, olisiko... viisi? Tai kuusi. Enkä yhtään ihmettelisi vaikka velhojakin olisi mukana, sinut ne Cain yrittää napata elävänä - jos nyt arvasin oikein kenen miehiä ne ovat - ja sinut... Vaun Harkynn ne yrittävät vain tappaa koska nyt satut olemaan tiellä. Tai sitten tietenkin voin olla väärässä kenen lähettämiä ne ovat, ja ne vain yrittävät tappaa teidät molemmat. Joka tapauksessa ne ovat ilmiselvästi valmistautuneita ainakin yhden lohikäärmeen tappamiseen tai päihittämiseen. Voittehan te toki tässä jatkaa rähinäänne ja sitten te molemmat olette pulassa parin minuutin kuluessa. Idiootit. Tai sitten voitte purkaa tuota näköjään loputonta raivoanne sellaisten tyyppien niskaan jotka varmasti ansaitsevat sen, kreivi Arkukalie ei ikinä palkkaa muita kuin yhteiskunnan pohjasakkaa. Nyt joko lopetatte tappelun tai kärsitte molemmat" haamu selitti tilannetta parhaansa mukaan, hetkeksi vain pysähtyen kun ei heti muistanut körilään nimeä, yrittäen pitää molempien huomion itsessään, tarpeen vaatiessa koskettamalla ja aiheuttamalla helvetillistä kylmyyttä kosketuskohtaan jos jompi kumpi yritti ruveta hyökkäämään toisen kimppuun, tai jos näytti siltä että huomio tuntui herpaantuvan muihin asioihin kuin haamun puheeseen. Cainia tuo ainakin joutui ojentamaan pari kertaa aluksi, eikä tuo yhtään epäröinyt rankaista Vauniakin jos tarve vaati.
Kylmästä tärisevä Cain katsoi ensin murhaavasti haamua, ja sitten Vaunia. "Jos t-tuo pask- *lyhyt kirkaisu kun haamu lennähti nopeasti punaisen pään läpi ennen kuin palasi riitakumppaneiden väliin* - t-toinen suostuu. T-tarjoan tuopin Myrkoksessakin t-tämän jälkeen, jos s-sillä on m-mitään väliä, pas- *uusi rankaisu, uusi kirkaisu* juop-*kirkaisu* Harkynn", liskomaisena oleva velho ärisi kylmästä täristen, tuijottaen toista riitapukaria, haamun rankaistessa jokaikisestä loukkauksesta mitä tuo suustaan päästi. Sama tehtiin Vaunille jos tuo päätti alkaa ruveta jota kuta haukkumaan. Pienen pieni osa Cainista halusi lopettaa taistelun toista vastaan - mistä tuo viimeinen tarjouskin tuli-, vaikka tuo selittelikin itselleen että minkäänlainen perääntyminen ei ollut kyseessä, vain sen tosiasian toteaminen että taistelu oli turhaa juuri nyt. Ja typerää, vaikka Cain ei ajatellut juuri nyt samalla tavalla kuin yleensä, tunnisti tuo kuitenkin riskit.
Samaan aikaan tieltä päin lähestyvän joukon suunnalta kuului komentoja, loitsimiselta kuulostavaa ääntä, ja ogrejen uho-huutoja. Liskonnahka-takki oli ainakin yksi asia mitä luvattiin tehdä. Pelkoa joukolla ei tuntunut olevan, vaikka olivat ilmiselvästi nähneet aiemman liekkimyrskyn. Oletettavasti ainakin liekeiltä olisi maagista suojaa siis.
|
|
|
Post by submarine on Jan 5, 2012 13:35:40 GMT 3
Lohikäärmehaamun sanat eivät näyttäneet saavan rottamaista lohikäärmeentapaista turhan huolestuneeksi. Se heitti lähinnä äärimmäisen kehnon, selvästikin useaan otteeseen harjoitellun olankohautuksen ilman mainittavia olkapäitä, naksautti jälleen ja soi hopeaiselle ilmestykselle vielä yhden ainoan silmäyksen. "Sinä kuolit kaiketi jo. Jotain mokasit. Minä elän ja Vaun elää. Ehkäpä syystä. Ehkäpä parempi olla kuuntelematta", rottalohikäärme vinkaisi, ottamatta selvästikään loppupeleissä tapausta turhan vakavasti. Ikäväksi ei ehkä tarvinnut ryhtyä, mutta ei tämä nähtävästi mitenkään erityisemmin harkinnut ilmestyksen sanojakaan. Kunhan raapi taas sarviaan ja nousi pystyyn. Kukaties otuskin olisi vielä jatkanut, tai mahdollisesti käynyt toimeen, mutta sekin näytti huomaavan lähestyvän joukon varsin hyvissä ajoin, kaiketi samoilla aisteilla jotka olivat kertoneet sille yhtä sun toista Cainistakin. Mutta siinä missä haamuntapainen suuntasi kahinoitsijoiden väliin, painautui se vaitonaiseksi matalaksi, jääden enemmänkin vain tarkkailemaan tilannetta.
Vaun löi, paskarääpäle (joka ei ikävä kyllä ollut enää aivan yhtä rääpäle) väisti ja huitaisi. Veri roiskui, muutenkin kuin vain se jota tämä tursusi enemmän tai vähemmän jokaisesta ruumiinaukostaan tällä hetkellä, mutta se ei pedonkasvoista juurikaan haitannut tai hidastanut. Tämä reekele makaisi vielä rikottuna möykkynä maassa, se oli varmaa! Mies, hädintuskin enää edes ihminen, uhkui silkkaa raivoa ja vihaa, joka ei tuntunut olevan enää missään suhteessa mihinkään. Ei ainakaan tilanteeseen. Siinä oli enemmän kuin vain jotakin punaisen lohikäärmeen vihoittelua, eittämättä enemmän kuin vain ärtymystä. Tämä viha vaati jotakin erityislaatuista. Ja sitten, ikävä kyllä, niin loisteliaan raivon ja repimisen keskellä oli jotakin, joka vaati ikävä kyllä huomiota. Viidesti tämä ehti huitaista yhtenä murskaavien kourien tuulimyllynä väliin lehahtanutta haamua, ennen kuin varsinaisesti edes tajusi mistä oli kyse - tai että se oli varsin hyödytöntä ja lähinnä kylmäsi käsiä. Sanojen käsittämiseen sanoiksi meni vähintään yhtä pitkä hetki, ja toinen samanmoinen että niille löytyi jopa jotain syvempää merkitystä veriraivon sumentamassa mielessä. Loppujen lopuksi Vaun pysähtyi kuin pysähtyikin, mutta ei tätä varsinaisen rauhoittuneeksi voinut sanoa kuitenkaan. Tämä jäi paikoilleen kuin raivostunut peto, jolta oli evätty uhri, kyräilemään ja luimimaan. Ilman kylmeneminen sai tämän höyryämään kuin kiehuva kattila paukkupakkasilla, mutta varsinaista vaikutusta sillä ei vielä raivon ajamaan miehenjättiin ollut.
"No voi, pikkupaskallahan on kiusaajia", sai Vaun lopulta ärähdettyä hampaiden läpi hyvin pitkän hetken jälkeen. Hätää ei jaettu, mutta suoristuipa tämä silti hieman, ainakin tajuten uhan olevan aito. Hieman typerämmällekin haamun luettelema vastarinta oli vähintäänkin varteenotettavaa, eikä edes tällä, edes tässä raivossa, ollut varsinaista halua alkaa tapattamaan itseään. "Minä sinun tuopistasi, mutta tämä hoidetaan loppuun myöhemmin!" ärjäisi miehenköriläs enemmän tai vähemmän päin Cainin naamaa niin että sylki roiskui, kun tämä lopulta alkoi äheltää jotakin puolivillaista ja vikisevää anelunkaltaista. "Ja sitten, pirun yliponteva ja alisuoriutuva savupilvi, minä hoitelen sinutkin. Olitpa mikä olit!" jatkui uhittelu, mutta se oli kuitenkin pitkälti ponnetonta.
Loppupeleissä Vaun lopulta päästi hyvin, hyvin pitkän ja äreän tuhahduksen ja suoristautui, astui jopa askeleen lähemmäs. "Myönnetään, huonot mahikset. Noiden kanssa tuskin on leikkimistä, eivät varmasti tunne armoa tai mitään muutakaan", miehenköriläs myötäili ja kohautti olkiaan, selvästikin jo huomattavasti rauhoittuneempana ja ajattelevampana. Ja sitten ilman mitään varoituksia Vaun kiskaisi nopeimman, säälimättömimmän ja salakavalimman mahdollisen potkunsa Cainin nivusiin, ilman ääniä, huutoja tai oikeastaan edes ilmeen muuttumista. Tämä laski sen varaan, että mies oli vielä varsin tönkkönä kylmästä ja muutenkin liian pahaa-aavistamaton väistääkseenkään. Jättiläismäinen jalka kaikin voimin jalkoväliin, se harvemmin jätti ketään erityisen kylmäksi - ja korsto kyllä tiesi, tämä oli harjoitellut tätä bravuuria hyvin ja pitkään. Paskat jostain haamuista, paskat tästä kaikesta, paskat jostain teennäisistä "hei puhalletaan yhteen hiileen ja ollaan kavereita" -hihhuloinnista. "Joten minusta tuntuu että pelaan voittajien kanssa. HEI URPOT, SE ON TÄÄLLÄ! TÄÄLLÄ! PIAN! AUTTAKAAN!" Vaun lopulta jatkoi, antaen Cainille vielä nyrkkiä perään, toivon mukaan kun tämä jo vikisisi maassa sikiöasennossa. Loppu oli omistettu vain ja ainoastaan takaa-ajajille, jotka varmastikin kuulisivat moisen huudon. Tästähän voisi vaikka irrota palkkiokin!
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 5, 2012 16:31:36 GMT 3
"Kunhan olette nyt kunnolla niin saatte tapella ihan vapaasti myöhemmin!" henki huusi turhautuneena, kun Vaun otti tarttumatta Cainin rauhaneleeseen. Cainkin tuijotti murhaavasti Vaunia takaisin, ilmiselvästi tuo haasteeseen aikoi vastata. Hieman riemulla tuo pisti merkille, että oli onnistunut osumaankin jonkin verran. Haamukin lopetti kylmyyden tuottamisen pikkuhiljaa, arvellen tappelupukarien rauhoittuneen. Tosin tuo havaitsi että se ei lämpötilaan paljoa vaikuttanut, se vain tuntui edelleen laskevan. Luntakin alkoi sataa. Ilmeisesti hyökkäämään tulossa olijoiden matkassa oli velhoja, jotka parhaillaan yrittivät jäähdyttää aluetta. Yksi kerrallaan liekit joita taistelu oli sytyttänyt sammuivat kylmän voimasta.
"Olen jo kerran kuollut idiootti, tämä toinen idiootti onnistui tappamaan minut pari vuotta sitten. En voi kuolla toista kertaa." haamu vastasi körilään uhkailuille, selvästikään siitä huolestumatta sen enempää. Haamun mieleen juolahti vielä yksi keino jolla tuo olisi saattanut onnistua rauhoittamaan körilään, mutta sitä voisi käyttää myöhemmin.
Cain oli valmiina uskomaan toisen rauhoittumiseen, luullen että toinen oli tajunnut vaaran koskevan molempia. "Eivät ne yleensä, sin-" Cain aloitti kun toinen keskeytti salakavalalla potkullaan. Cain ei nyt varsinaisesti sikiöasentoon mennyt, mutta polvilleen ja selvästikin tuskissaan, kiroillen pihisevällä äänellä. Sanoista ei oikein saanut selvää, mutta kohteesta ja tyylistä ei ollut epäilystäkään. Cain myös alkoi kasvaa ja muuttua potkun ja lyönnin jälkeen, vielä tuo jonkun aikaa olisi tuskissaan, mutta sen jälkeen kun muutos olisi valmis, lohikäärmeen raivo pääsisi valloilleen. "Idiootti! Sinulla ei ole harmainta aavistustakaan miten pahasti juuri tunaroit! Järjetön barbaari!" henki raivostui körilään tempaukselle, samalla kun tieltäpäin tulevat alkoivat olla jo lähellä. Ogreja oli todentotta kuusi, joista kolmella oli jonkunlaiset suuret verkot valmiina, pieninkin oli päätä pidempi kuin köriläs, suurimman saadessa Vaunin näyttämään suorastaan pieneltä.
Tulijat saapuivat lopulta, Cainin ollessa jo hyvää vauhtia kasvamassa, muoto alkoi jo muistuttaa lohikäärmettä, päästä hännänpäähän alkoi olla jo useamman metrin matka, vaikka muutos oli ilmiselvästi vielä kesken. Perusmuoto oli jo kuitenkin selkeä, enemmän tuon muoto oli pitkä kuin roteva, laihahkokin tuo oli. Tulijoita tuntui komentavan purppuraiseen silkkiin pukeutunut tummatukkainen haltia - ainoa kahden velhon lisäksi joka ei näyttänyt soturilta tuossa joukossa, vaikka tuolla olikin vyöllään miekka -, muiden ollessa enimmäkseen ihmisiä, pari örkkiä ja kääpiötäkin joukossa tosin oli. Niin, ja tietenkin ogret. Verkoilla ja suurilla keihäillä varustautuneet ogret, hieman alle puolet sotilaista ja yksi muu ogre rupesivat yrittämään pistää koko ajan kasvavaa lohikäärmettä vangiksi.
Jäljellejääneet ogret, joista toinen oli se ogreksikin valtava yksilö, lähestyivät Vaunia haltian kanssa. Ogreista pienempi vaikutti enemmän tavalliselta ogrelta, iso ja vahva, muttei mikään hirveän älykäs, yksinkertainen rengashaarniska sillä oli päällään, ja aseenaan se kantoi piikikästä nuijaa. Suurempi ogre oli sangen vaikuttava ilmestys, joku oli pistänyt selvästi paljon aikaa ja rahaa tämän varustamiseen, tällä oli ihan oikea haarniska, aina kypärää myöten. Sillä oli jopa massiivinen kilpi, jossa oli jonkunlainen heraldinen kuvio, tyylitelty musta lohikäärme - sama kuvio oli kirjailtuna haltian takin etupuolelle-, vaikkakin osa kuviosta oli kulunut pois. Aseenaan jätillä oli miekka, jota ihminen tuskin olisi onnistunut nostamaan edes kahdella kädellä, saati sitten yhdellä. Kypärän silmäaukoista näkyvät silmät tuijottivat Vaunia, ja kyseessä ei tainnut olla mikään kovin typerä ogre. Ogre kuitenkin, mutta poikkeuksellinen yksilö.
"Kiitän suuresti vaivannäköänne, kreivi Arman kiittää myös", haltia sanoi Vaunille ogrejen välistä, kumartaen. Isompi ogreista myös nyökkäsi, ikään kuin tervehdyksenä. Haltian aksentti oli samanlainen kuin Cainilla oli ollut, tosin ääni tuntui olevan myös jotenkin yläluokkaisempi kuin lohikäärmeellä oli ollut. Enempää haltia ei sanonut, ja kääntyi ikäänkuin lähteäkseen (sivussa Cain ärjyi raivoissaan, lohikäärme alkoi olla täysikokoinen kahdeksanmetrinen peto täynnä raivoa, ja ogreilla ja miehillä oli täysi homma pitää verkoissa riuhtova lisko kurissa, joku onneton makasi liikkumatta verilammikossa, epäilemättä oltuaan liian varomaton olennon kynsien tai piikkikokoelmaan päättyvän hännän kanssa), pysähtyi, ja sanoi ogreista isommalle. "Ottakaa tuokin kiinni, tappakaa jos ei onnistu, koittakaa säilyttää ainakin pää ehjänä, kreivi varmasti arvostaisi uutta lisäystä kokoelmaan. Odottelen siellä lähikylässä, tuokaa Cain ja tuo sinne kun olette valmiita", haltia sanoi, lähtien kävelemään poispäin, ogrekaksikon ja loppujen sotilaiden käydessä hyökkäykseen Vaunia kohti, ogret yrittäen jo lyödäkin aseillaan. Velhotkin alkoivat loitsia jotain, vaikka toinen olikin enemmän keskittynyt pitämään lämpötilan Cainin lähellä jäätävänä. Rottalohikäärmettä kukaan ei ollut huomannut.
"Kuinkas tässä nyt näin kävi, murhamiehet tuppaavat yleensä olemaan niin luotettavia. Idiootti.", haamu kommentoi sarkastisesti Vaunille välittömästi hyökkäyksen alkaessa.
|
|
|
Post by submarine on Jan 5, 2012 17:10:52 GMT 3
Kas vain, näin munattomallakin oli sukukalleudet, kuten Vaun hymähtäen sai huomata pudottaessaan Cainin polvilleen ja niitatessaan vielä varsin muhevasti nyrkillä silmien väliin. Toisen tuskaisan raivoisa ähinä sai tässä aikaan lähinnä varsin räkäpäistä hohotusta, puhumattakaan haamuntapaisin protesteista. Oikeastaan korsto näytti varsin tyytyväiseltä jo vain ja ainoastaan siihen että sai aikaan hävitystä ja mielipahaa. "Barbaari kaikin mokomin! Barbaari ja idiootti ja ylpeä siitä. Sillä muuten olisin kuin tämä urpo!" Vaun hekotti, ja soi vielä muuttumista kaavailevalle ilmestykselle viimeisen nyrkin, ennen kuin suori vähintäänkin tyytyväisen oloisena aavistuksen kauemmas, kukaties tekemään tuttavuutta ilmestyneeseen joukkoon, kukaties antaakseen Cainin raivonpuuskalle tilaa. Ja tämän nauru raikasi varsin pitkään. Oppisipahan paskiainen olemaan väistelemättä kuin mikäkin orava. Vaun oli potkaissut niin että jalkaa jomotti, ja se vain lisäsi huvituksen astetta. Vaunille ei kettuiltu, kuten sanonta kuului. Siis se, jonka hän oli juuri itse keksinyt.
Miesjoukon ilmaantuessa lopulta näkyviin Vaunin oli päästettävä pieni vihellyksen tapainen. Vaikuttavaa, kieltämättä. Tämä Cain oli nähtävästi tallonut varsin isoille ja arvokkaille varpaille, kun joku näin paljon tätä hengiltä hinkui. Eittämättä tämä oli yhä typerä surkimus, mutta myönnettäköön, oli tässä sentään jotain. Miehenköriläs soi suurimmalle ja komeimmalle ogrelle jonkinlaisia epäkohteliaita käsimerkkejä tervehdykseksi, raapi niskaansa ja vilkaisi vielä muutoksensa parissa teutaroivaan lohikäärmeeseen taka-alalla. "Siinähän se, mukavasti paketissa. Ei tarvitse kiittää, olin ohikulkumatkalla ja kävi nyppimään! Viekää pois vain, hyväksyn toki hieman pienemmänkin löytöpalkkion!" Vaun tervehti virnistäen haltiantapaista, kun tämä ilmoitti kiittävänsä jonkin kreivin muassa. Eipä niin että nimi olisi tälle sanonut mitään, tai sekään kun joku kreivinpirulainen mukamas kiitti jonkin kätyrinsä varjolla. Mutta tokihan tästä nyt jonkinlaista tunnustusta sopi odottaa...
Vaan hieman toisenlaista palkkiota oli luvassa, kuten haltia hetkeä myöhemmin asian ilmaisi. Vaunin rujoilla kasvoilla käväisi jopa varsin hämmentynyt ilme. "Hei, mitäs te paskat nyt..." tämä aloitti, mutta vaikeni sitten ja tuhahti. Ja seuraavaksi miehen kidasta karkasikin varsin varteenotettava naurunremakka. "Jaa niin, se klassinen. No mikäpä siinä, armaat kultapienet!" köriläs röhähti vielä. "Väitän edelleen että jäin voiton puolelle!" Vaun ulvaisi hervottoman huvittuneena koko touhusta jotakin puolittaista ulinaa aloittelevalle haamulle, kun niin miestä kuin ylikasvanutta rumilustakin lappoi päälle. Ja vaikka mies olikin eittämättä alakynnessä ja melkoisissa ongelmissa, ei tämä ainakaan naurusta päätellen siitä paljoa välittänyt. Yksi sotilaista kaatui kypärä ja kallo melkoisella lommolla, toinen lyyhistyi pää enemmän tai vähemmän nahanriekaleiden varassa roikkuen ja miehenköriläs oli melko varma, että ainakin yhdeltä ogrelta oli murtunut käsi, mutta siitä huolimattakin lopputulos oli ykskantaan varma. Huitomisesta ja kaatuneista huolimatta lyyhistyi lopulta Vaunkin saatuaan nuijanhivautuksen tai neljä omaan, varsin kovaan päähänsä, eittämättä elossa mutta vähintään yhtä varmasti tiedottomana. Noh, ei aina voinut voittaa. Ja miehelle riitti, kun pystyi kaatumaan paukuttaen kahta sotilasta rikki, poikki ja pinoon toisiaan vasten. Sitä paitsi, harvemminhan sitä hienoa väkeä tapasi, ja nyt vietäisiin oikein erityiskuljetuksessa...
Jossakin metsässä, jo kauempana, eräs rotantapainen päästi hyvin pitkän, joskin olosuhteiden vaatimalla hiljaisuudella annostellun ja eittämättä turhautuneen vinkaisun, huokaisi ja suuntasi ilman sen erikoisempia näkymättömissä ja kuulumattomissa kohti lähistön kylää, joka jo aikaisemmin oli mainittu. Aina tämä oli tällaista.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 5, 2012 19:39:28 GMT 3
Körilään taistellessa sotureita ja ogreja vastaan, Cainin rimpuilu oli saatu jossakin määrin kuriin - ogret ja ne miehet jotka yrittivät saada tuota kuriin pysyttelivät niin kaukana kuin pystyivät, useampi oli jo saanut joko pienempiä vammoja tai kuoleman raivoavan lohikäärmeen kynsissä, mutta Cain ei enää hirveästi onnistunut tappelemaan vastaan, yksi ogrekin oli lähestulkoon menettänyt kätensä oltuaan liian varomaton. Henki katsoi vuoroin Cainia, vuoroin Vaunia, jotka molemmat olivat häviämässä oman taistonsa, ja huokaisi. Yhteispelillä tämä olisi vältetty, mutta näin tässä nyt vain kävi.
Haarniskoitu ogre oli loppujen lopuksi se joka viimeisen hirvittävän niitin antoi haarniskoidulla nyrkillään, pudotettuaan aseensa jossakin vaiheessa - oletettavasti Vaun oli onnistunut jotenkin osumaan kunnolla. Toinen Vaunin kimpussa olleista jäteistä oli onnistunut murtamaan käteensä, ja potkikin tuota maassa hetken kuhan tuo oli kaatunut, potkiminen johon osallistui muutama pienempikin sotilas kunnes isompi ogre ärähti ja käski lopettaa tämän. Haarniskoitu jätti katsoi tympääntyneenä vielä rimpuilevaa Cainia, käveli tämän luokse, ja antoi pedolle samanlaisen niitin kuonoon kuin oli Vaunille antanut, hyvin samankaltaisin tuloksin. Lohikäärme lopultakin rojahti maahan tajuttomana, viimeinen havainto mitä tuolla oli mistään oli se, kun tajutonta körilästä alettiin pistää pakettiin rautaketjuilla - ilmeisesti ne oli aiemmin tarkoitettu Cainille, mutta verkot oli havaittu väliaikaisesti riittävästi, ja köysien kestävyyttä epäiltiin körilään voiman näytön jäljiltä.
Henki katsoi tätä kaikkea voimattomana, lopulta vain muuttuen näkymättömäksi. Jotain tuon pitäisi keksiä, mutta ilman ruumista mitään oli hankala tehdä, kirottu nuoriso. Rotansukuinen otus oli näköjään kadonnut jonnekin, tuo pisti merkille.
Sotilaat ja ogret hautasivat nopeasti kuolleensa, ja lähtivät raahaamaan tajuttomia petoja kohti kylää - haarniskoitu jätti piti parhaansa pitääkseen ne tajuttomina, pienimpäänkin tajunnanosoitukseen vastattiin antamalla kunnon mäiskäisy otsaan, vaikka liskon tapauksessa pitikin varoa sarvia.
********* ((ajattelin että tähän sopisi pieni aikaskippi+ siirtäminen joko Myrkokseen tai Tielle vuorollas, jos sopii?))
Ogret ja sotilaat raahasivat kaksikon Myrkoksen lähellä olevaan leiriin, tunkivat molemmat valtavaan muutaman vankkurin päälle asetetun häkin sisään ja kiinnittävät nämä sinne kahleilla. Molempien kohdalla velhot loitsusivat kahleita kaiken varalta kestävemmiksi, vaikkeivat soturit ja näitä komentavat tienneetkään tarkalleen mikä Vaun oli, ne tiesivät tämän olevan vaarallisen voimakas eivätkä aikoneet ottaa riskejä. Iso haarniskoitu ogre jäi häkin luokse vahtiin, kuten myös muutama sotilas ja velhot, mutta enimmäkseen kaksikon napannut porukka lähti juhlimaan Myrkoksessa, juottolaan suunnaten. Tosin haarniskoitua ogrea lukuunottamatta vartiatkin juhlivat jostakin kaivetulla kotipolttoisella. Joku kävi tietenkin myös haltianpaskiaiselle ilmoittamassa tehtävän onnistuneen, mihin reagoitiin yllättyneenä. Ilmiselvästi johonkin nuo aikoivat lähteä vankeja kuljettamaan piakkoin.
Kun Cain tuli tajuihinsa, hän ei heti päänsäryltään muistanut mitä oli tapahtunut, eivätkä ajatukset muutenkaan pelanneet kunnolla tuolla hetkellä. Mitään hajua hänellä ei ajasta ollut, saattoi olla yhä yö, tai varhainen aamu. Hän yritti raapia päätään, mutta havaitsi ettei voinut nostaa... etujalkaansa? Ei kättään? Ahaa, hän oli lohikäärmemuodossa, Cain ihmetteli tajutessaan tilanteen, ja sitten muisti yön tapahtumia vähän paremmin. Lohikäärme yritti huutaa raivosta, mutta huomasi jonkun pistäneen hänelle kuonokopan, joten ulos pääsi lähinä epämääräistä tuhinaa. Lisko katseli ympärilleen sen minkä pystyi, ja havaitsi olevansa kahlehditty aika tiukkaan, ja myös että oli jonkunlaisessa häkissä - joka oli ilmeisesti peitetty jollakin, koska sisällä oli pimeää, tosin Cainia tämä pimeys ei haitannut tässä muodossa. Amulettia ei oltu viety, Cain totesi huojentuneena todetessaan painon kaulassaan, ilmeisesti eivät olleet onnistuneet riuhtomaan sitä irti. Mitään iloa siitä tosin ei ollut, hänen pitäisi pidellä sitä kynsissään muuttuakseen ihmiseksi, eikä hän siihen voisi saada otetta nyt. Amuletti oli kasvanut entisestä, sopiakseen paremmin liskon kaulaan - ihmiskokoinen amuletti kun ei oikein sinne olisi sopinut.
Cain olisi halunnut huuta kun huomasi jakavansa häkin ongelmiensa lähteen kanssa, Vaun oli tuonne nakattu myös, ja kahleisiin tuokin oli pistetty. Sen verta kaukanakin ettei ylettynyt edes yrittämään seivästystä sarvilla, vaikkeivat punaisen sarvet varsinaisia hyökkäysvälineitä olleetkaan. Samaten Vaun oli kahlehdittu häkin reunaa vasten käsistään ja jaloistaan, eikä ylettyisi liskoonpäin. Aiempi taistelu kaksikon välillä oli ilmiselvästi huomattu, eivätkä vangitsijat halunneet vankien tappavan toisiaan. Lohikäärme huomasi ärsyyntyneenä että toisen suuta ei ollut peitetty, eli kohta taitaisi taas kuulua jotain typerää uhoa, kun toinen joko heräisi tai huomaisi ison liskonkin heränneen. Henkeä Cain ei huomannut missään, mutta tiesi ettei se kaukana voinut olla, varmaan jossakin tutkailemassa josko onnistuisi löytämään apua. Cain hämärästi muisti että Vaunilla oli ilmeisesti jonkun sortin veli, ja muisti haistaneensa jotain omituista vähän ennen kuin oli menettänyt tajuntansa, kun oli saanut koko hajuaistinsa käyttöönsä. Peto yritti sylkeä liekkejä, ja polttaa kuonokopan, mutta havaitsi yrityksen toivottomaksi. Kita juuri ja juuri raollaan ei kovin isolla voimalla ja volyymilla liekkejä saanut aikaan, ja pikku liekit kuonokoppa kesti. Jotenkin se oli käsitelty, ainakin se haisi pahalle. "Vhi phhskt" Cain yritti murahtaa.
|
|
|
Post by submarine on Jan 5, 2012 20:29:59 GMT 3
|
|