|
Post by Nayran on Jan 23, 2009 17:43:58 GMT 3
Hienoa~ Jos kaikille vain sopii, niin tällaisena pikku detailina, ajattelin että tämä fantasiamaailma, se kokonaisuus, voisi olla nimeltään Althiara. Pääosaa esittävän kylän nimi on vielä hakusalla.
Olen jo kirjoittanut kuvauksen haltialleni, nimekseen hän sai Syaran. Vampyyri ja aloitusviesti ovat vielä työn alla.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 23, 2009 18:46:13 GMT 3
Sopii tämäkin, koska en ole koskaan oikeastaan määrittänyt sen tarkemmin "missä maailmassa" hahmoni elelevät... Mutta koska minulla kuitenkin on kyseessä vanha hahmo jolla olen pelannut jo pitkään ja tulen pelaamaan vastakin, ihan vain logiikan kannalta toivoisin että ainakin nämä Myrkmeren maat olisivat tulkittavissa osaksi tuota maailmaa... siis pelin ei tarvitse tapahtua siellä, kunhan vain on jotenkin järkevää että hahmoni harhailee jostain sieltä muiden mukaan.
|
|
|
Post by Nayran on Jan 23, 2009 22:58:58 GMT 3
Joo, melko vapaamielinen paikkahan tuo Althiara olisi, että yhteys Myrkemereen sekä mihin tahansa käy leikiten. Ajattelin itse paikkaa mielessäni jo hieman pidemmälle, että jos jokin teitä kolmea arvelluttaa tässä niin kysykää vain. Enpä tiedä, kannattaisiko mennä oikein kuvausta kirjoittelemaan? Joka tapauksessa, molemmat hahmot ovat nyt valmiina. Vielä puuttuu aloitusviesti, ja taidan laittaa sen tuonne Maailmankaikkeuden puolelle. Syara - www.myrkmeren.proboards50.com/index.cgi?action=display&board=fantasiahahmot&thread=1348&page=1Nelchal - www.myrkmeren.proboards50.com/index.cgi?action=display&board=fantasiahahmot&thread=1349Edit ~ No niin. Aloitusviestikin, tai no, viestitkin, ovat valmiita, ja peli täten virallisesti alkanut. ^^ Vuorojärjestys kaiketi muotoutuu tässä itsestään. Henkilökohtaisesti en ole ikinä oikein kunnolla kirjoittanut fantasiaviestejä, joten oletan sen olevan hyvinkin tökeröä näin aluksi, mutta kaitpa se siitä. Peli - www.myrkmeren.proboards50.com/index.cgi?board=free&action=display&thread=1350&page=1Edit 2 ~ Niin ja pitäisikö sopia jonkin näköinen aikaraja toisen vuoroon, niin että sen ajan jälkeen voisi sitten tämän henkilön vuoron yli hypätä, ettei peli jumittaisi kamalasti?
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Jan 24, 2009 18:59:36 GMT 3
Tuota haittaako jos vaihdan tämän haltia tyttöni ihmiseksi?
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Jan 24, 2009 19:08:54 GMT 3
|
|
|
Post by spyrre on Jan 24, 2009 19:09:02 GMT 3
Nayran, ainakaan minä en koe kovin tarpeelliseksi sen suurempaa maailman kuvausta, ellei siinä ole jotain tietoa mikä pelaajien pitäisi ehdottomasti tietää.... Tietysti joku muutaman sanan maininta tunnetuimmista paikoista voisi ehkä olla hyvä. Mutta ainakaan minun hahmoni ei ole mikään sen suurempi maailmanmatkaaja, että tuskin se tietää kovinkaan paljoa siitä mitä sen kotikonnujen ulkopuolella tapahtuu...
Niin ja joku aikaraja voisi tosiaan olla hyvä näin monen pelaajan pelissä. 3-4 päivää ehkä? Vai onko liikaa/liian vähän?
|
|
|
Post by Nayran on Jan 24, 2009 20:03:56 GMT 3
Selvä siis. En sen kummemmin sepitä maailmasta, vaikka vasta sitten kun se on tarpeellista tai jos kysymyksiä tulee.
Kolme päivää, vaikka neljäkin, käy minulle ihan hyvin deadlineksi, kunhan kaikki nyt ovat ensiksi päässeet kirjoittamaankin~
|
|
|
Post by spyrre on Jan 24, 2009 20:18:29 GMT 3
Sopinee. ^^
Humm, mietin vain sitäkin vähän, että pitäisikö meidän pelata tuo vähän erillään tapahtuva kohtaus myös ns. "erikseen" kun läsnä ei ole muita hahmoja edes vielä, ennen kuin ne törmäävät loppuun porukkaan. Tietysti voidaan odotellakin ihan järjestyksen vuoksi muidenkin pelaajan vuoroja väliin vaikkeivat niin oleellisia olisikaan juuri näiden hahmojen suhteen... Olen kai vain vähän malttamaton, anteeksi. ^^;;
|
|
|
Post by Nayran on Jan 24, 2009 20:32:51 GMT 3
Aww, no mutta, käyhän sekin? Olisi ehkä ollut järkevää pelata tuo tapahtuma jossakin muualla, mutta mitäpä tuosta, kuuluu samaan ja liittyykin sitten tuohon niin mitä sitä turhaan säätämään. Ashleyn ja amutofanin ei ole pakko kait lukea noita viestejä jos ei tahdo jaksaa, mutta uteliaana toki saa. x)
Tarkentaakseni vielä siis Ashleylle ja Amutofanille; pelaamme Spyrren kanssa pojan mukaan ajautumisen tuossa samassa, ja se viesti mikä teille on, on siis se ihan ensimmäinen.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 24, 2009 20:52:44 GMT 3
No, eiköhän se noinkin käy. ^^ Erottelee vaikka eri paikoissa tapahtuvat tapahtumat jotenkin vaikka otsikoimalla, niin ei kai muutama vuoro metsikköä siinä välissä kauheasti sotke. Tai jotain.
|
|
|
Post by ashley on Jan 24, 2009 22:27:41 GMT 3
Sukelsin taas pariksi päiväksi, ehdin kyllä lukea joka päivä, mutta vastausten ruustamisessa olen "perfektionisti" (lainausmerkit sen vuoksi, etten suinkaan vastausten oleta olevan täydellisiä, vaikka niihin aikaa tahdonkin varata). Eli minulle käy aikaraja 3-4 päivää ja jos tuosta tahdista jään pois (kirjoitan kandityötä), niin vuoroni yli SAA hypätä (Nayran tietää mielipiteeni tästä "politiikasta" lähemminkin ja luotan häneen).
Jee! Odotan peliä innolla! Ja hahmokuvauskin tulossa, vähän varttuneempi haltiaköriläs tiedossa.
|
|
|
Post by kagome on Oct 3, 2009 15:21:04 GMT 3
Tämä peli vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Olisiko mahdollista vielä yhden hypähtää mukahan, vaikka peli onkin alkanut? Toki ymmärrän, jos ette halua enempää mukaan.
|
|