|
Post by Nayran on Dec 11, 2008 22:07:51 GMT 3
Tahtoisin harrastaa jonkin näköistä pelitystä, kenen kanssa vain. Tuoreella idealla ja aloituksella mielellään.
Ja jottei se nyt täysin kuuseen menisi, niin kerron tässä vielä sitten mahdollisia aiheita, jotka minua itseäni kiinnostavat. Saa toki ehdottaakin, koska tuskin muistan itse laittaa kaikkea, ja ovathan uudet aiheet ja asiat (sun muut) aina tervetulleita.
Ja huomattakoot myös että nämähän eivät ole minkään näköisessä järjestyksessä.
Vampyyrit Demonit Muut vastaavat Merirosvot Muinaisegypti Ei liian yliampuva fantasia Hmm, no, hyväksyttäkööt se yliampuvakin Ja toki kaikki siltä väliltä Romaantikan aika ja barokki (aateliset) Keskiaika Toinen maailmansota (Hitler) Haltiat? (fantasiaa kyllä, mutta teki mieli mainita erikseen x) )
Tällä hetkellä mieleeni ei juolahda muuta, mutta voinhan aina lisäillä tänne niitä jos päähänpistoja sattuu. Tuossahan siis tosiaan ei todellakaan ole kaikkea mitä suostun pelaamaan, vain mahdollisia alkutekijöitä.
Pelissä arvostan jonkin näköistä romanssia tai vaikkapa piiloromanssia, mutta sekään ei ole pakollista. Jos sitä kuitenkin esiintyy, niin mainitsen nyt, että kaiken muotoiset suhteet käyvät minulle. Hulluimmista hillittyimpiin. Olen tottunut mies x mies suhteisiin, sekä myös nainen x mies.
Tiiviste: haen aivan minkälaista tahansa peliseuraa, kunhan vain jonkinmoiseen yhteisymmärrykseen pääsee. Pelien suhteen olen vapaamielinen ja innokas, joten viestiä voi lähetellä perääni jos tahtoo ~
|
|
|
Post by ashley on Dec 11, 2008 23:28:38 GMT 3
Täällä nousee käsi. Etsin aktiivista pelikaveria.
Aloitin taannoin historiallisen pelin, mutta se taisi kuivua kokoon heti alkuunsa. Pelinäytteitä siis löytyy, käy katsomassa.
Peliäni rajoittaa vampyyreiden, haltijoiden ja demoneiden suhteen se, etten ole oikein lukenut fantasiaa. No juu, Tolkienia, mutta demonit ovat täysin hakusessa ja vampyyritietämys on hankittu Hollywood-leffoista. Pelaisin paremmin historiallista peliä, jossa voi olla low fantasya. Sydäntäni lähellä on varsinkin Venäjä, mutta olen tottunut, ettei se muiden top-listalla.
Loisin peliämme varten uuden hahmon, se voi olla mies tai nainen. En vielä heittele ideoita genrestä ja juonesta ilmaan. Toivottavasti joku kolmaskin tahtoo samaan peliin ja sitten voi sopia tarkemmin.
Odottavalle kannalle jää, ashley
|
|
miyto
Member
vaeltelija hiljainen
Posts: 101
|
Post by miyto on Dec 13, 2008 19:15:07 GMT 3
hmm minuakin kiinnostaisi liittyä samaiseen peliseuraan. ainakin ashely toivoi kolmattakin pelikaveria? Minulle kävisi sellainen romanttinen vanhanaikainen peli, voi olla vamppyyreja tai muita tälläisiä hahmoja, mutta tahtoisin mieluiten vaikka romantiikan aikaisen tai keskiaikaisen pelin. Kehittäisin uuden hahmon tätä varten edit. ja siitä oppipoika-pelistä, loin sen hahmon, käy katsomassa: www.myrkmeren.proboards50.com/index.cgi?action=display&board=fantasiahahmot&thread=1278
|
|
|
Post by Nayran on Dec 14, 2008 20:13:03 GMT 3
Ai ihanuus. Kaksi ihmistä \o/
Mutta juu. Toinen tahtoo historiallista peliä ja toinen vanhanaikaista, romanttista mahdollisesti vampyyripeliä? x) Mitäköhän siitäkin vääntäisi.. Se ei tosiaan haittaa, vaikka vampyyri- ja demonitietous olisi vähän hakusessa, en ole itsekään mikään ekspertti. Yleensä väännän ominaisuuksia omasta päästäni~
Historiallinen, tai siis no, tämän meidän maailmamme historiaan sijoittuva peli käy varsin hyvin, ettei tarvitse alkaa vääntää fantasiamaailmoja sun muita. Voisikohan se sitten miyton toiveidein mukaan sijoittua keskiajalle tai romantiikan ajalle? Tai vaikkapa barokkiin? Mukana tosiaan siis voisi olla myös low-fantasyä eli tuota.. Vampyyreja, mahdollisesti? Jos pitää alustana toimivaa maata alkaa miettimään niin siinä on kyllä minulle hieman paljon valinnanvaraa, hmm.
Mitä mieltä te olisitte tuon tapaisesta alkusuuntauksesta? Ah ja entäpä oletteko te molemmat ihan suhkoht aktiivisia?
Miyto: selvä, pitää sitten luoda Markille mestari ja päätetään sitten vaikka yksityisviesteillä tarkemmin aloittajasta ja mahd. aloitustilanteesta.
|
|
|
Post by ashley on Dec 15, 2008 0:43:52 GMT 3
Heippa. Palasin viikonloppumatkalta. Mitä ajankohtaan tulee, niin mulle olisi kivuttominta keskiajasta myöhäinen keskiaika. Romantiikkakin käy hyvin. Vampyyrit on ok. Kuten näkyy, olen aika kaikkiruokainen.
Maita, jossa peli voisi olla Englanti, Ranska, Ruotsi tai Venäjä. Mutta kaikkiruokaisuuteeni tietäen, muutkin maat menevät, jos niitä vain ehdotetaan.
Pelaan vähintään pari kertaa viikossa.
|
|
miyto
Member
vaeltelija hiljainen
Posts: 101
|
Post by miyto on Dec 15, 2008 16:58:52 GMT 3
Hmm minulle toki käy tuo myöhäinen keskiaika, pitää vähän palauttaa mieleen että mitäs silloin olikaan. ja vamppyyrit käy hyvin. Mie pelaan aika monesti viikossa, tosin nyt kun on tulossa joululoma niin yritän ainakin kerran pari viikossa käydä vastailemassa, mutta muuten pääsen vaikka joka päivä(melkein ainaki) vastailemaan.
Minulle käy samat maat kuin ashleylle, toki mieluiten Englanti tai Ranska. Myös Venäjä&Ruotsi käy.
Selvä himma Nayran =)
|
|
|
Post by Nayran on Dec 16, 2008 0:18:49 GMT 3
Eli tuota.. Vampyyrisuku myöhäiskeskiajalla? Aatelisia omassa pienessä maailmassaan, kerta ovat kaiketi yhteiskunnan ulkopuolella.. Paitsi mistä sitä tietää, voisihan se vaikka olla niinkin että se olisi joku arvostettu aatelis-suku jotka eh, salassa olisivat vampyyreita? No joo, kannatan kyllä ehkä eniten vampyyrien omaa pientä maailmaa.
Maista äänestäisin Englantia, ja vaikka aatelisia ei yleisen käsityksen mukaan Saksaan asetettaisiinkaan, niin äänestän sitä silti~ Romaniakin kelpaa Transylvanian puolesta. Hmm, kerta Englanti näytti nyt kaikkein listalla olevan, niin mitä jos pääpaikka olisi sitten se? Ja eihän suvun jäsenien aina tarvitse samassa paikassa olla, onhan mahdollista että he voivat tavata vaikka sukukokouksessa tai vastaavassa, joten Ashley voi saada neulahampaita myös Venäjältä ja Miyto vaikkapa Ranskasta x) katsoo nyt kun tämä tästä lähtee kehkeytymään.
Varaisin suvun pään osan, mikäli sopii? Jonkunlainen kreivi tai ruhtinas kaiketi.
|
|
|
Post by ashley on Dec 16, 2008 1:14:37 GMT 3
Jos otetaan Englanti, niin ei ainakaan Lontoota. Minulla ehkä on vielä peli meneillään, joka sijoittuu 1800-luvun Lontooseen ja venäläiseen laivanrakennussukuun. Jotta tästä ei tulisi täyttä toisintoa, niin voisimmeko olla vaikka Edinburghissa Skotlannissa, Devonshiressa tai muualla, missä olisi tunnelmallista?
Aikakaudeksi heitän Henrik VI:n hallituskautta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_VI_(Englanti). Kuhina ranskalaisten kanssa olisi silloin hyvin perusteltua. Lyön teidät ällikällä ja luon nuoren naishahmon. En tee hänestä venäläistä.
|
|
|
Post by Nayran on Dec 16, 2008 15:59:57 GMT 3
Oi unohtui tuo oma aktiivisuus, eli pari kolme kertaa viikossa vastailen, ellen sitten joka päivä kun oikein innostun.
Devonin (eli siis Devonshiren?) kreivikunta olisi mielestäni loistava paikka, ja siitä Devonin pääkaupunki Exeter jos tarkkoja tahdotaan olla? Siellä kun on satamakin. Ja tuo Henrik VI:n aika eli 1400-luku käy varsin hyvin.
Ja vielä tarkennukseksi, tämä hahmoni siis olisi linnankreivin arvon ansainnut suhkoht vanha vampyyriherra, pitää kirjoittaa esittely. Olitko Ashley vielä tarkemmin miettinyt tuota naistasi?
|
|
|
Post by ashley on Dec 16, 2008 18:45:53 GMT 3
Ok. Exeter siis. Hahmoni olisi kai sukua kreiville, sinä voit päättää kuka. Reilu parikymppinen vanhapiika, jota ei kuitenkaan vielä ollut lähetetty luostariin. Pelätään, että hän paljastuisi siellä vampyyriksi, joten sinnitellään vielä. Kirjoitan hahmokuvauksen sinun jälkeesi, Nayran.
|
|
|
Post by Nayran on Dec 16, 2008 19:48:58 GMT 3
Parikymppinen ~ ? Itse olen tottunut käyttämään sitä asteikkoa, että 10 ihmisvuotta iässä = yksi vampyyrivuosi, eli 200 vuotias vampyyri olisi 20 vuotias ihmisenä.
Ja minun käsitykseni vampyyreista olisi kaiketi se, että kuten ihmisetkin, he voivat saada lapsia ja jatkaa sukuaan siten, mutta. Myös siirtämällä omaa vertaan ihmiseen, he voivat tämän muuttaa vampyyriksi ja siten liittää omaan sukuunsa. Sopisiko tämä, vai onko muita ideoita? Mietin sitten, että olisiko tämä sinun naisesi kreivin tytär vaiko jopa puoliso.
Että Miytokin ehtisi peliin mukaan, niin en kirjoita kreivistä vielä mitään, ennen kuin hänkin ehtii näihin asioihin nyt ottaa kantaa ja kertoa, minkälaisen hahmon tahtoisi ottaa ja ehkä minkälainen suhde tällä olisi kreiviin? Että voisin sitten paremmin miettiä asiaa.
|
|
|
Post by ashley on Dec 16, 2008 23:36:14 GMT 3
No niin. Ensimmäinen seikka, jota en osannut ottaa huomioon. Hahmoni olkoon sitten 220 vuotias. Voi hänestä tehdä puolisonkin tai tulevan puolison, jolloin alkuun saataisiin heti draivia. Puolisot eivät oikein tuntisi kunnolla toisiaan ja pääsyy liitolle olisi "vampyyriys". Ei vaaraa paljastua ihmisille ja naishahmoni nyt keskiajalla pitäisi olla naimisissa tai siellä luostarissa. Tällainen alustus puoliso-vaihtoehdolle, mitä sanot.
|
|
|
Post by ashley on Dec 17, 2008 0:20:04 GMT 3
Opiskelin hieman ja tahdon tehdä hahmostani puolivampyyrin.
|
|
|
Post by Nayran on Dec 17, 2008 21:47:01 GMT 3
Puolisoehdokkuus kuulostaa ihanalta, mutta tahtoisin yhä Miytolta jotain välikommenttia. Ja naisen vanhemmat siis olisivat vampyyri + ihminen, vai?
|
|
|
Post by ashley on Dec 23, 2008 19:48:29 GMT 3
Mielestäni voisimme aloittaa pelin ilman Miyoton kommenttia. Tulee takaisin, kun on tullakseen. Laadin lähipäivinä hahmoesittelyn. Ja juu, se tulee olemaan laatua vampyyrin ja ihmisen jälkeläinen.
|
|