|
Post by wuz on Aug 9, 2008 23:15:51 GMT 3
Hahaa, ovelana kettuna naputtelen oman miittipalautteeni tämän ketjun jatkoksi. >:3
Eli siis mukavaa oli, kiitoksia kaikille mukana olleille! Oli hienoa nähdä niin moni paikalla (kaikki 100% mukaan ilmottautuneet todellakin ilmaantuivat paikalle) ja päästä kättelemään väkeä ihan fo' realzz. Totuus&Totuus noppaa heittämällä oli mainiota, vaikka kysymyksiä tuntuikin olevan hieman hankala keksiä, ja improlarppikin oli jymymenestys, vaikka itse ainakin olin melkoisen skeptinen sen suhteen. 8D Vaikka Spyrren kanssa yritettiinkin välttyä koko larppaustouhulta manaamalla vesisadetta ja kiroamalla meteorologeja, niin hauskaa oli silti, huolimatta siitä, että hahmoni oli a) pulassa Subin hahmon päihderiippuvuuden kanssa b) kuollut ennen pelin puoliväliä (kiitti, nirna XD).
Lisäksi haluan vielä kiittää erikseen - Spyrren lisäksi tietysti - Subia, Dallania ja KhiiRoota, joiden kanssa tuli notkuttua useampikin tunti perjantaiyönä. Khiille ei sit ikinä enää anneta sitä vihreää noppaa käyttöön, tai se pääsee omistelemaan kaikki muut säkkeineen ja linkoineen. Jotain niin väärää (ja parasta, noin niinku aamukolmelta), ettei mitään rotia.
No hoh hoh, jäipä sekavaksi. R.C., himoitsen sun kenkiä vieläkin. <3
Jäämme odottelemaan valokuvia. >:3
P.S. Deina ja Lone, olitte joku suloisin pariskunta ikinä. <3 P.P.S. Glaci, mulla on soinut koko päivän päässä se Kat DeLunan biisi joka sulla oli soittarina. D:<
|
|
|
Post by R.C. on Aug 10, 2008 15:29:17 GMT 3
Mwah, oli pakko päästä kiittämään miitistä näin kirjaston koneelta käsin, ihan jo tylsän sunnuntainkin kunniaksi. ;) Kaikki mukaan ilmoittautuneet saapuivat tosiaan paikalle, mikä oli todella upeaa! Vierailevana tähtenä nähtiin myös CloudFaerie, kuten varmasti muistatte. Hänhän lainasi noppaa totuus&totuus-leikkiimme, sillä pullo olisi pyörinyt nurmikolla vähän heikosti. Itselleni kaikki hyvät kysymykset pälkähtivät tietty päähän vasta kun vuoroni oli jo mennyt, joten tätä tutustumisleikkiä olisi voinut jatkaa vähän pidempäänkin. =)
Tuntia myöhemmin vedetty improlarp oli tosiaan aikamoinen menestys, ottaen huomioon etten itsekään osannut odottaa siltä liikoja. Sääkin oli yllättäen tosi hyvä - vähän pilvinen, pilkahdus aurinkoa - mutta ei ainakaan liian hiostava, eikä pisaraakaan sadetta. Porukka osallistui ja larppasi todella hienosti ja tunnelma pysyi alati rentona ja välittömänä, vaikka useimmat tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa! Ihme säätöä ja sekaannuksia peli oli pullollaan, mutta mikäs sen hauskempaa. X) Hahmotkin olivat osuneet pelaajilleen aika nappiin, vaikka ne jaettiin satunnaisesti. Tapahtumien purkuvaiheessa suupieliä alkoi jo ihan pakottaa, sillä niin paljon oli saanut nauraa. :,) Toivottavasti ehdin tehdä jo etukäteen kaikille selväksi, että impron ydinjuoni oli pitkälti Glacin keksimä! Ilman hänen kokemustaan ja kirjoitusapuaan ei larpista olisi varmasti tullut yhtä sujuvaa!
Myöhemmin menimme vielä pienemmällä porukalla pelaamaan Carcassonea, kunnes oli aika ruveta valumaan kohti Gaalaa. Runsaasti kuvia on luvassa heti kun ehdin oman koneeni ääreen, mikä tapahtunee viimeistään ensi tiistaina. =) Tässäpä vielä kommenttia kaikille miittailijoille:
Ziegrand: Kaverisi vaikuttivat vähän kainoilta ja hiljaisilta; taisin olla turhan kärkäs värväämään heitä improtukseemme – pahoittelut! ;^^ CloudFaerie: Kiitos kaunis mukanaolosta ynnä nopan lainaamisesta, ja tervetuloa jatkossakin! Olisi ollut kiva saada sinut mukaan myös improon (jollet olisi itse toiminut toisaalla GM:änä). =) Aqwell & Angarath: Oli tosi mukava tavata teitä, ja larppasitte niin hienosti! En olisi ikinä arvannut että Angarath oli vampyyrinmetsästäjä. X) Karmaisee vieläkin kuvitella, mitä siitä olisi voinut seurata… nirna: Hih, olet aika tomera mutta tosi mukava persoona. ^^; Toivottavasti löydät yleisösi ohjelmaan. Glaci: Suurkiitos vielä improyhteistyöstä! You made our meeting! :,) <3 Spyrre: Mokoma huijasit minua improssa sillä korulla! >:,D Ryökäle! Deina & Lone: Olette tosi suloinen pari! <3 Oli tosi ihana tavata molemmat - ihka ensimmäinen myrkkispari. ^^ Submarine: Vedit juopuneen kaupunginvartijan roolin ihan uskomattoman hienosti! Ilopilleri! ;) Khiiroo: Muurahaiset kostavat vielä! >:3 Mainio majatalonisäntä! wuz: Njuh, minäkin pidän niistä bootseista. ^^ Melkein yhtä paljon kuin siitä upeasta kuvasta, jonka annoit minulle. Kiitos kaunis vielä kerran. <3 :,) Kostan tämän hämmennyksen vielä joskus… D’allan: Kiitos että jaksoit ottaa kuvia, kun kiusasin sinua kamerallani! ^^ P.s. Luulin sinua koko impron ajan ihmiseksi, ja olit melkein pahin viholliseni - mutta sittenkin kaltaiseni!
Laskujeni mukaan kaikki tuli muistettua! o/
|
|
|
Post by submarine on Aug 10, 2008 18:22:04 GMT 3
Heh, juu, miitti oli mukava ja muutenkin tuli vietettyä antoisa viikonloppu. Muut lähtivät jo lauantaina, itse jäin vielä yöksi ja häippäsin sitten aamusta. Yöllä käväisin kuuntelemassa jokseenkin loistavan Sauron Valtionmiehenä -luennon, joka käsitteli pilke silmäkulmassa ekonomiaa ja vähän muutakin fantasiamaailmassa. Muutama muukin oli kyseisen kaksituntisen bongannut, sillä salissa oli sellaiset viitisenkymmentä kiinnostunutta.
Mutta juu, vaikea keksiä enää lisättävää siihen, mitä on jo sanottu. Hienoa oli, ja täytynee kyllä käydä jälleen.
|
|
|
Post by angarath on Aug 10, 2008 19:17:14 GMT 3
Yep, pakko sanoa, että miitissä oli kyllä mukavaa. Ei jäänyt traumoja, eli mielelläni tulisin vielä seuraavanakin vuonna. xD Joskin nyt on varmaan vielä liian aikaista suunnitella sitä. Kiitokset myös siis minulta kaikille osaanottajille, joiden ansiosta ensimmäinen Myrkin miittini onnistui mielestäni varrrsin hyvin.
Odotukseni miitistä ylittyivät selvästi. Ehkä aivan pieni osa itsestäni oli odottanut muiden pitävän itseäni kakarana tai jotain, sillä tiesin, että olisin melko varmasti nuorin koko porukasta, kuten sitten lopulta olinkin. Mutta eipä kukaan ainakaan tuntunut niin ajattelevan, joka taisi olla ainakin itselleni melko suuri helpotus. ^^'''' Ömh.. Joskin taisin olla melko jännittynyt ainakin alussa.. Mutta sekin iltaa kohden mennessä helpotti huomattavasti, ja pian kyseinen seura alkoi tuntua jo aivan luonnolliselta.
Eipä minullakaan enää sitten muuta lisättävää muiden kertomisiin taida olla.. Kiitos kaunis vielä kerran kaikille osallistujille (ja moneskohan kerta jo?).
|
|
|
Post by nirna on Aug 10, 2008 20:45:01 GMT 3
Kiitos jokaiselle yhdessä ja erikseen. Olin turhan energinen ja vähän mitä sattui, syytän raskasta ekaa työviikkoa! *selittelee*
Eka larppini oli mahtava, harmittaa etten saanut enempää muusta conista irti, pitänee ensi vuonna majoittua Dipoliin ja pukeutua ja ja ja... Nukkua enempi! Oli mahtavaa nähdä ihmisiä, mahtavaa jutella, mahtavaa hyökkiä teihin kiinni XD Kiitos siis kaikille, pitää larpata ja nähdä toistekin!
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Aug 10, 2008 23:06:14 GMT 3
Hello! Olipas kiva reissu etelään. Oli todella jännittävää tavata kaikkia ja oppia tuntemaan kasvoja nimimerkkien takana. Jäin kaipaamaan enemmän henk. koht. tason tutustumista, mutta oma syyni kun lähdin niin ajoissa pois. Ensi miitissä sitten lisää Larppi onnistui omasta mielestäni yli odotusten, olin miltei liikuttuneessa tilassa siinä huomatessani homman todella toimivan ja ihmisten larppaavan kuin viimeistä päivää (mitä se monelle hahmolle olikin ). Oli kiva nähdä miten ensikertalaisetkin uskalsivat sukeltaa mukaan meininkiin. Olikohan Wuz joka ehdotti tällä porukalla ihan kunnon pelin pelaamista ja minä olen heti puolesta. Siis kunnon propit ja pelipaikat ja kaikki. Se olisi upeaa! Myös minulta suuret kiitokset kaikille antoisasta tapahtumasta. Nähdään netissä ja livenä toistekin ps. larppejahan ei kukaan koskaan voita, mutta jos tuon joku voitti niin ketku-spyrre.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Aug 11, 2008 9:13:20 GMT 3
Eipä minullakaan paljon lisättävää ole.Eka miittini,onnistui mielestäni hyvin.Teitä muita myrkkiläisiä oli hauska tavata, olitte todella mukavia.Ensivuonna tulen varmasti uudestaan.Lonen piti saada Star Wrekin näyttelijöiden nimmarit, mutta eihän me niitä onnistuttu saamaan(mainittakoon tässä että kyllähän tuo siitä hieman mökötti xD) Angarath, turhaan pelkäsit että sinua kakarana pidettäisiin.En minäkään porukan vanhimpia ole, en todellakaan, eikä minuakaan (kai:) ihan lapsena pidetty.Kiitos kaikille! PS:Sub, näyttelit kyllä hyvin juopunutta kaupunginvartijaa.Sai koko ajan pidätellä naurua. Ja Spyrre, olit kyllä aika ketku siinä vampyyrin roolissasi
|
|
|
Post by spyrre on Aug 11, 2008 12:56:05 GMT 3
No kommentoinpas tänne minäkin, vaikka tuskin mitään uutta ja mullistavaa enää sanoa voinkaan. Oli tosiaan mukava yllätys että tällä kertaa miittiin osallistuivat kaikki ilmoittautuneet, viime vuonna kun meni vähän pienemmän porukan hengailuksi. ^^ Hauskaa kieltämättä oli, vaikka arastelinkin aika lailla sitä larppia. Onneksi olen niin huono näyttelijä, että hahmoni ilmeisesti tuntui niin paljon typerämmältä elikolta kuin sen oli tarkoitus, että onnistuin tuurilla hamstraamaan ne kummatkin ympäriinsä pyörineet tavarat itselleni. XD Ehehe. Juu. Pahoittelut kaikille jotka söin/yritin syödä larpin aikana, huonona taktikoijana vain oli helpointa yrittää vampyrisoida kaikki hankaliksi alkavat jos ketään ei ollut näkemässä. ^^; Ja hitto Nirna, olin aivan varma että se vampireslayeri olit sinä! Huonosti olisi käynyt jos olisin alkanut heilutella sitä patsasta Angarathin läsnäollessa silloin kun Aries sitä alkoi minulta kysellä. Huh.
Kiitokset tosiaan kaikille kanssamyrkkiläisille viihdyttävästä viikonlopusta, varsinkin Wuzille joka jaksoi minua koko viikonlopun katsella ja sain loisia vielä sohvaakin viimeisen yön ajan, sekä sitten Khiiroolle, D´allanille ja Subille joiden kanssa tuli myös roikuttua useampanakin päivänä. ^^ Ensivuonna uudestaan? (Larppiin osallistumisesta en kyllä lupaa mitään... <__<;; )
|
|
|
Post by khiiroo on Aug 11, 2008 14:16:48 GMT 3
[shadow=red,left,300]Kiitos Teille![/shadow]
Ja sinä aamuna Dipolin Sali 1:n lattialla oli valtoimenaan odotusta...
Kiitos Glaciarille odotukset ylittäneestä tapaamisesta - ja sen tarjoamasta mahdollisuudesta jakaa se elokuinen lauantai-iltapäivä toiminnantäytteisesti, kaikkien tuttujen nimimerkkien takaa löytyvien kasvojen kanssa.
Kiitos kaikille osanottajille aina (noh, tietenkin?) minusta, sattuman kaupalla paikalle tulleeseen CloudFaeriin, ja kaikille muillekin jotka tähän kirjavaan väkeen kuuluvat.
Ja johan tässä ovatkin muut jo hyvin sanoneet sen mitä tähän saattaisin lätistä, joten unohdanpa sen.
Ps. Submarine, Dallan, Wuz ja Spyrre, te jotka teitte perjantain ja lauantain välisestä yöstä siedettävän, nöyrin (jälleen ja vielä kerran) kiitokseni Teille. Siis jopa siitä huolimatta ettette osanneet arvostaa puolituisvarastani linkoineen ja säkkeineen täysin rinnoin, nihil.
Oli hauskaa kultamussukat. <3 Phiwhii.
- Rakkaudella, Khiiroo ( muurahaisten kostoa odotellessa :3 )
|
|
|
Post by R.C. on Aug 12, 2008 9:52:59 GMT 3
|
|
|
Post by wuz on Aug 12, 2008 11:45:38 GMT 3
Haha, pakko kommentoida noita kuviakin jollain tapaa, aika veikeitä otoksia. XD Eikä meikäläisenkään leuassa näyttäis sittenkään pörräävän sitä ampiaista, go figure. _o_ Mutta harmillista tosiaankin ettei itse improsta sitten tullut otettua kuvia, mutta kyllähän sitä sitten seuraavalla kerralla...
Glaci, meikäläinen ainakin on ihan sataprosenttisesti mukana tuossa laajemmassa larpissa, voisin lupautua jopa auttelemaan vähän enemmänkin, esim. hahmojen kirjoittelussa tms. Parhainta toki olisi, jos vielä tämän vuoden puolella päästäis miittailemaan porukalla esim. jonkun mökillä, mutta noh... We'll see about that, then. ;>
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Aug 12, 2008 13:54:21 GMT 3
Heh heh, loistavaa kuvamateriaalia. Tosin jäin kaipaamaan noihin ryhmäkuviin, joissa pidetään Myrkki-kylttiä, jonkinlaista selventävää kuvassaolijalistaa. Vaikka sitten kliseisesti vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas. Omia kavereitani ja nimimerkillä varustettuihin yksittäiskuviin päätyneitä lukuunottamatta en tunnista ihmisiä.
Hitto vie olisi ollut hauska olla mukana.
|
|
|
Post by R.C. on Aug 12, 2008 15:50:10 GMT 3
Trisha: Jätin suurimmasta osasta kuvista ihan tarkoituksella nikit luettelematta. Voihan niitä kysellä erikseen asianomaisilta. ;) Osan henkilöistä tunnistaa varmasti jo viestiensä yms. perusteella (kuten nyt vaikka myrkkispari Deinan ja Lonen ^^).
Olisin myös innokas säätämään seuraavan larpin kanssa, vaikka sopivasta ajankohdasta en osaa sanoa (menisikö vasta ensi kesän lämpimille säille?). Minulla on jo pieni ideantynkä aiheenkin osalta, mutta siitä en vielä näin varhaisessa vaiheessa enempää paljasta. ;)
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Aug 12, 2008 17:53:19 GMT 3
Trisha: Jätin suurimmasta osasta kuvista ihan tarkoituksella nikit luettelematta. Voihan niitä kysellä erikseen asianomaisilta. ;) Osan henkilöistä tunnistaa varmasti jo viestiensä yms. perusteella (kuten nyt vaikka myrkkispari Deinan ja Lonen ^^). Aah... oliko kyse siis siitä, että osa toivoi, ettei kasvoja nickin takana sitten kerrottaisi missään muussa yhteydessä? Koska osassa on nick, ja osassa ei. Itseäni homma vaan kiinnostaa tosiaan siksi, että koko ideani lähteä ropeconiin oli nimenomaan nickien takana olevien henkilöiden tapaaminen. Kun Aaron vakavan sairastumisen jälkeen jouduin sitten lopullisesti perumaan koko homman, niin olisi ollut kiva edes kuvista sitten koettaa jakaa tunnelmaa. Nyt kuvat, vaikka ovatkin hyvin onnistuneita, ovat minulle lähinnä kasa anonyymejä ihmisiä pitämässä hauskaa, eivätkä täten tarjoa mitään muuta kuin karvaan muistutuksen missatusta tapahtumasta johon ei itse sattuneista syistä sitten päässytkään.
|
|
|
Post by R.C. on Aug 12, 2008 18:26:34 GMT 3
Trisha: Ei oikeastaan. Joihinkin yksittäisiin kuviin kirjoitin nikit, jos se tuntui luontevammalta (esim. ”D’allanilla on veikeä ilme.” toimi paremmin kuin pelkkä ”Veikeä ilme.” - kenellä?). Kirjoitin kaikki kommentit melko nopsaan, sillä yksinomaan kuvien kanssa säätämiseen kului melkoisesti aikaa. Luotin siihen, että lähes kaikki miittiläiset osaisivat tarvittaessa kertoa, kuka kukin kuvissa on, ja mitä niissä on meneillään. Aika vaikea tapahtumia olisi kai yksityiskohtaisesti kuvailla niin, että tunnelma välittyisi niistä eksaktisti eteenpäin, ja vieläpä siten, ettei se harmittaisi ketään poisjäänyttä. =( Miitistä on kuitenkin tulossa tiivistelmä osioonsa, kunhan sellainen ehditään sepustaa.
P.s. Tarkemmin ajatellen tuossa mainitsemassasi anonyymiydessä voisi myös olla pointtia. Ja joku voisi jopa pitää nikkien takana olevien kasvojen arvuuttelusta. Etenkin, kun ilmoittautuneiden ja osallistuneiden lista piti hyvin kutinsa.
|
|